Uni: Morsian valkoisessa hääpuvussaan

Koeteltavaksi:

Näin unen 2017 toukokuun alussa jossa olin valkoisiin puettuna morsiamena kuin meitsyt, laitettuna yksinkertaisen kauniisti sulhastani varten ja olin yliluonnollisen levollinen ja onnellinen. Odotin malttamattomana nähdä sulhaseni. Olen ollut naimisissa mieheni kanssa 23 vuotta ja tunsin unessa hyvin vahvasti että hän ei ollut se sulhanen jota odotin eikä kukaan muukaan ihmissulhanen vaan sulhanen jota ei unessani näytetty. Unessa tuli vielä ajatus että uusi uimapuku pitää ostaa mukaan sillä olimme menossa matkalle jonnekin ihanalle paratiisisaarelle. Kun heräsin oli levollinen mieli ja tunsin sisälläni lämpimän Jumalan rakkauden.
3525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jer.2:32. Biblia (1776). Unohtaako neitsy kaunistuksensa eli morsian seppelensä? Mutta minun kansani unohtaa minut ijankaikkisesti. Kirjoitetaan: iankaikkisesti.

Äänestä

Tulkitsen unesi: näit unta. Alitajuntasi kehitteli tarinan.

Äänestä

Olit matkalla beachille itse Julmalan kanssa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaimo_41v kirjoitti:

Koeteltavaksi:

Näin unen 2017 toukokuun alussa jossa olin valkoisiin puettuna morsiamena kuin meitsyt, laitettuna yksinkertaisen kauniisti sulhastani varten ja olin yliluonnollisen levollinen ja onnellinen. Odotin malttamattomana nähdä sulhaseni. Olen ollut naimisissa mieheni kanssa 23 vuotta ja tunsin unessa hyvin vahvasti että hän ei ollut se sulhanen jota odotin eikä kukaan muukaan ihmissulhanen vaan sulhanen jota ei unessani näytetty. Unessa tuli vielä ajatus että uusi uimapuku pitää ostaa mukaan sillä olimme menossa matkalle jonnekin ihanalle paratiisisaarelle. Kun heräsin oli levollinen mieli ja tunsin sisälläni lämpimän Jumalan rakkauden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu