Sieltä tulee professoreita...
Ihan vaan sellaista kysyisin että minnehän nämä asiantuntijat oikein ovat työllistyneet kun kukaan ei tiedä asiasta mitään?
Vai eikö sieltä sittenkään tullut kuin luku ja kirjoitustaidottomia yhteiskunnan elättejä?
Ihan vaan sellaista kysyisin että minnehän nämä asiantuntijat oikein ovat työllistyneet kun kukaan ei tiedä asiasta mitään?
Vai eikö sieltä sittenkään tullut kuin luku ja kirjoitustaidottomia yhteiskunnan elättejä?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei tullut ei. Järkikin sen sanoo kun katso lähtömaiden elintasoa ja teknologista kehitystä. Suurin osa työllistyy vieläpä kuntiin ja valtiolle matuasioiden hoitotehtäviin. Loput nauttivat sosiaaliturvasta.
Suurin osa kantasuomalaistakin on työllistetty turhiin hommiin pyörittämään papereita muiden kiusaksi.
Tulihan sieltä ammattitaitoista väkeä koko eurooppaan. Eli invaasio sotilaat.
Kai suurin osa eurooppalaisista tajuaa, että on sota. Siitä vaan ei puhuta koska johtoryhmä joka Euroopan maassa tekee pakolaisbisnestä ja plussana Suomelle, (maailman rehellisemmälle ) maalle, johtoryhmä myy myös kansallisomaisuuksia kun vaan ruskea kuori vilahtaa pöydän alla.
Arabit ovat sotineen jo 1600- luvulta Eurooppaa vastaan. Asein he pääsivät jonnekin ranskan korkeudelle aikoinaan, Nykyään he eivät pärjää asein joten tullaa "viitta ja tikari" meiningillä. Eli keksitään syy millä vyöryä Eurooppaan ja sitten puukko tai rekka ym selkään.
Osaahan nuo. Ja suhteutettuna siihen aikaa mitä he ovat sotineet Eurooppaa vastaan niin joku 50 vuotta ei tunnu missään kunhan vaan homma onnistuu.
Tämän tietävät Sipilät sun muut Orposoinistubit mutta he tekevät rahaa "pakolaisilla" joten antaa mennä. Ovatko nämä ministerit oikeasti niin tyhmiä etteivät he edes tajua syyllistyvänsä maanpetokseen. Vai eikö ne ymmärrä sitä että valloittajat ne viimeistään teloittaa.
No se on ihan sama juttu niiden lasten kanssa, jotka sieltä lähtevät pakolaisiksi. Koko ajan niistä puhutaan, mutta ei kukaan ole nähnyt kuin aikuisia karvaperseisiä miehiä tulevan. Ne lapset ilmeisesti kasvavat merimatkan aikana aikuisiksi, ja kaikista lääkäreistä, insinööreistä, tohtoreista ja avaruuslentäjistä tulee saman matkan aikana luku- ja kirjoitustaidottomia vatipäitä.
Menisitkö itse matu lääkärille?
no eipä noi kotimaiset poppamiehet kyllä juuri sen parempia ole. kaikille määrätään ssri ja ketipinor.
Voivathan lähtöpaikoillaan olla niitä miksi aloituksessa mainitaan. Täällä päin niillä taidoilla ei kelpaa edes "sekatyömieheksi" tai kaivamaan ojaa. Pysymällä kotimaillaan olisivat varmaan arvostettuja poppamiehiä (lääkäreitä) tai kyläseppiä (insinöörejä) sekä paikallisia taitoja omaavia muita ammattimiehiä. Täällähän heidän taidoillaan ei pitkälle pötkitä eikä heistä ole muuta hyötyä kuin matubisnestä pyörittävien paisuvat pankkitilit. Nekin paisuneilla tileilleillä olevat varat matkustavat samantien veroparaatiiseihin.
Onhan kotiin jäävillä yksi paha ongelma, jenkki tappaa talossa ja puutarhassa.
Ilmeisesti heidän kotimaissaan koneinsinöörien ei tarvitse osata lukea ja kirjoittaa.
Sieltä tuli 40 000 elättiä ja ensi vuonna niiden perheet yht 250 000 ihmistä yhdistetään veronmaksajien kustannuksella. Miten 290 000 ihmistä elätetään nykysomput jotka tarvii työpajoja 30 vuoden täällä elämisen jälkeen, kun jo nyt suomalaisilta vanhuksilta viedään peräti 0,4 hoitajaa koska se tuo peräti 3 miljoonan euron säästön.
He vaihtoivat parempaan ammattiin.
Muistaakseni 2/3 osaa oli näistä n. 30000 tulleesta luku- tai kirjoitustaidottomia, koska he eivät osanneet täyttää omankielistä lomaketta, joka heille annettiin täytettäväksi. Tutkimus oli jonkin aikaan opetushallituksen sivuilla, mutta poistettiin samantien kun Ville Rydman ihmetteli sitä verkkouutisissa.
Ikityöttöminä täällä elävät ja lapsia tekevät minkä ehtivät. Ennen tuollaisilta otettiin lapset pois ja ne myytiin huutolaisiksi, nyt yhteiskunta antaa lisää rahaa ja isomman asunnon.