liitettiin EU:hun! 1990 luvun alussa tämä huijaus tapahtui!
Mitään hyvää sieltä ei ole tullut, päivastoin, nyt saadaan maksella Etelä-Euroopan maiden laskuja ja lisäksi ottaa maahamme noita pakolaisia elätettäväksi.
Maaseutu ennen oli elävä, toimeentuleva ja yhteisöllinen paikka. Pienet ja keskisuuret tilat pärjäsi hyvin ja elättivät suuren joukon ihmisiä.
Nyt kaikki on muuttunut tuo elefanttitaudin myötä, maita ostelee tukien toivossa sellainen, jolla euron kuvat silmissä pyörii.
Asumattomia tiloja tuhansia. Kuka korvaa maaseudun asuntojen arvon alennuksen tämän EU:N
myötä.
Työttömiä on paljon, Kekkosen aikana perustettiin hätäapuhallitus, vaikka silloin oli pieni joukko työttömiä nykyiseen verrattaessa!
Voi, minkä teitte, ja vielä rahankin veitte! esko ja paavo typerät!
Kyllä siinä tehtiin "karhun palvelus", kun Suomi
139
1353
Vastaukset
- fjdhjbg
Yrittäjät sen homman median avulla veti.
Annettiin ymmärtää kuvion olevan jopa puolustusliitto. - Oikeinväärin-missämäärin
Autiotiloja oli itäsuomessa eniten ja muuallakin, kyllä jo PALJON paljon ennen EU liittymistä. ! Eteläsuomen työväestö kun elättää suuren osan työttömiä.
Kun ei nähdä pidemmälle kuin oman eduskunnan alin graniittiporras, kakaistaan mediaan ajatusmössöt Kekkosta kaipaillen.
Onkohan taas valittamisen ohella unohtunut, miten valtion maataloustuet oli jatkuvan purnaamisen kohde niinä aikoina! Nyt sitten on kadehdittu EU oikeutettuja alueellisia maataloustukia, jokaiselle viljelijälle hehtaarialan mukaan.
Suomen Paavoista sun muista Eskoista ei globaalit talousmarkkinat suuremmin vaikuttuneet, mutta saittehan pari tolppaa kusta itkuraivarin taas yllättäessä..- Siinäpä-se
hehtaarialan mukaan tulee tukia EU:lta meidän maksamanamme!
Kaikki isot tilat ostavat pienellä rahalla naapureittensa maat, mutta eivät viljele niitä. Tuet tulevat silti.
- hiiteen-kekkoset
Hae googlesta lisää tietoa alla olevalla haulla.
Suomen liittyminen Euroopan unioniin -tietopaketti
Suomesta, Ruotsista ja Itävallasta tuli 1.1.1995 Euroopan unionin jäseniä. Eduskunta oli 18.11.1994 hyväksynyt Suomen liittymisen äänestystuloksella Jaa 152, Ei 45, Tyhjiä 1, Poissa 1. Liittymisprosessi Euroopan unioniin kesti useita vuosia. Tätä edelsi ja osittain eteni samaan aikaankin Euroopan yhteisöjen jäsenmaiden ja EFTA-maiden välinen ETA-prosessi, jossa neuvoteltiin sopimus Euroopan talousalueesta.
Kirjoitat myös;
"Maaseutu ennen oli elävä, toimeentuleva ja yhteisöllinen paikka. Pienet ja keskisuuret tilat pärjäsi hyvin ja elättivät suuren joukon ihmisiä."
Vai niin. Miksi sitten 60-luvulla suuri joukko nuorisoa muutti Ruotsiin ja miksi vanhempieni pientila (60/ha) ei pystynyt elättämään neljää lasta. Ehkä lapsensa, mutta tiukkaa olisi tehnyt, kun avioiduimme ja ruokittavat olisi lisääntyneet. - Eteenpäin.mummot
Arveletko ihan vakavissasi, että 25 v. sitten vallinnut tilanne jatkuisi tänä päivänäkin muuttumattomana, jos emme olisi liittyneet EU:hun. Eihän Kekkonenkan enää silloin elänyt, niin että siinäkin asiassa oli tullut uusi käänne jo niinä aikoina.
Maailman tilanne on muuttunut, ja kansainvaellus paremman elämän toivossa on alkanut. Joidenkin tietojen mukaan n. 60 milj. ihmistä on jättänyt kotiseutunsa ja vaeltaa nyt paikasta paikkaan.
EU tai ei, Suomelle on osa näistä vaeltajista tullut, todella pieni määrä verrattuna Keski-Euroopan maihin, Välimeren rantavaltioista puhumattakaan.
Mikään asia ei säily muuttumattomana vuosikymmeniä. Turhaan haikaillaan Kekkosen aikoja, silloin oli myös NL. Molemmat ovat kadonneet.
Väyrynen on jäljellä. Pane toivosi häneen.- takarivin-miina
Hallitun rakennemuutoksen johtavat hahmot konklaavissa olivat Koivisto ja silloinen pääministeri Holkeri. Konklaavi huusi kaikissa tiedotusvälineissä suurta rakennemuutosta. totisesti se oli sitä, maan talouden alasajo, ampumalla alas tuottavaa liiketoimintaa ja siitä seuraavaa laajamittaista työttömyyttä joka on kestänyt tähän päivään saakka.
Kukaan ei ole hiiskahtanut niistä ihmiskohtaloista jotka omasta tahdosta siirtyi yläilmoihin kaikkensa antaneena maan etua ajaneena, ei silloin ilmoittautunut ihmiskohtaloiden vastuunkantajaksi silloinen maan hallitus.
Aikoja on eletty Kekkosen ajan nousukautta, Koiviston ajan maan alasajoa, nyt Suomen hallitus on saanut aikaan maan talouden nousuun, ä'lkää siis moittiko mihin suuntaan maa on menossa - siis ylöspäin monella tavalla.
- milloin.omaksi.hyväksi
Kun vaan saataisiin itse nauttia työmme hedelmistä. Jakajia tulee maan rajojen ulkopuolelta, etelän tuhlurikansoille laipiodaan mirljardeja. Katainen tämän sai aikaan ja luikki Brysseliin.
- otsonkämmen
Onhan mahtava suomalainen meillä Jyrki Kataisessa! Sai aikaan Syyrian ja lähi-idän kuivuudet, samoin mellakat Afrikan Somalian puolella!
Lieköhän vielä on yhteyksiä peräti Assadiin ja Isisiinkin kun häntä syylliseksi nimettömänä osoitat.
Puskassa lymyilevän pohjasakan mielipide ei paina vaa'ssa yhtään mitään, rehdistä Jyrki Kataisesta, EU:N Talous ja Rahavarain komissaarista !
Jotakin rajaa sentään raukkamaisessa suunsoitossakin- turha-näitä-kehua-
otsonkämmen
haloooooo otso,,, jyrki kataista EI voi kehua politikkona,
todellisuudessa Jykä poika sai aivan liian paljon pahaa aikaan suomen taloudelle,
ET vaan kehtaa katsoa totuutta simiin,
jykä-poika ON tyhmä, tymä tyhmä tyhmä, samoin kuin stub , joka myös hyväveliverkoston avulla on nyt päässy aivan liian suureen virkaan , voi olla varma että sieltä kohta alkaa kuulua jotain aivan hulluja uutisia suomen vahingoksi,,
harmi kun tommoset pääsi liian korkeaan virkaan, ku äly ei riitä tehtävään,
molemmat ovat saanet suomelle liikaa pahaa aikaan,
jykä- poika ymmärti kuitenki lähteä pakoon,
kun huomasi tehneesä liikaa emä-tyhmyyksiä,,, - ghtehthkjt
turha-näitä-kehua- kirjoitti:
otsonkämmen
haloooooo otso,,, jyrki kataista EI voi kehua politikkona,
todellisuudessa Jykä poika sai aivan liian paljon pahaa aikaan suomen taloudelle,
ET vaan kehtaa katsoa totuutta simiin,
jykä-poika ON tyhmä, tymä tyhmä tyhmä, samoin kuin stub , joka myös hyväveliverkoston avulla on nyt päässy aivan liian suureen virkaan , voi olla varma että sieltä kohta alkaa kuulua jotain aivan hulluja uutisia suomen vahingoksi,,
harmi kun tommoset pääsi liian korkeaan virkaan, ku äly ei riitä tehtävään,
molemmat ovat saanet suomelle liikaa pahaa aikaan,
jykä- poika ymmärti kuitenki lähteä pakoon,
kun huomasi tehneesä liikaa emä-tyhmyyksiä,,,Ja sinulla on siis kapasiteetti arvioida k.o. herrojen älykkyyttä?
Olet pelle!
Et osaa edes kirjoittaa! turha-näitä-kehua- kirjoitti:
otsonkämmen
haloooooo otso,,, jyrki kataista EI voi kehua politikkona,
todellisuudessa Jykä poika sai aivan liian paljon pahaa aikaan suomen taloudelle,
ET vaan kehtaa katsoa totuutta simiin,
jykä-poika ON tyhmä, tymä tyhmä tyhmä, samoin kuin stub , joka myös hyväveliverkoston avulla on nyt päässy aivan liian suureen virkaan , voi olla varma että sieltä kohta alkaa kuulua jotain aivan hulluja uutisia suomen vahingoksi,,
harmi kun tommoset pääsi liian korkeaan virkaan, ku äly ei riitä tehtävään,
molemmat ovat saanet suomelle liikaa pahaa aikaan,
jykä- poika ymmärti kuitenki lähteä pakoon,
kun huomasi tehneesä liikaa emä-tyhmyyksiä,,,Tyhmiä tai ei, mutta sopivia, siinä se huippuviran salaisuus.
- välliin-vituttaa-
Tietenki oli hyvä kun suomi virallisesti liittyi länteen,
suomi on nyt länsimalainen valtio,
mutta mutta mutta mutta,
siinä tehtiin s u u r i VIRHE
kun Lipponen vouhotti omapäisesti suomelle EURON valuutaksi markan tilalle,
jos suomi olisi tehny samoin kuin ruotsi,
olisi pitäny oman valutaan siis markan,
ei suomi olisi joutunu näin suuriin taloudelisiin vaikeuksiin ikinä,
yksin syyllinen suomen talouden huonoon kuntoon ON PAAVO LIPPONEN,
Liposen itsepäisyyden seurauksena suomi voi nyt huonosti,
maksaaa eteläeuroopan laskuja,
elättää etelä europpaa,
vaikka suomi itte tarvis kaiken rahan omaan käyttöön,
suomessa on paljon huonosti toimeen tulevia ihmisiä ,
on työttömiä aivan liian paljon ,
on pienellä palkalla töitä tekevät ,
jolla ei perheet tule toimeen,
mikä pahinta
eläkeläisten pienet eläkee Paavo Lipposen leikkurilla leikataan aina vaan pienemmäksi , vaikka työtä on tehty keskimäärin nelkyt vuotta
jos saatiin pieni työeläke,
juuu, kirveelle olisi töitä,,, sano joku viisaampi aikoinaan,,,- kzkf
"suomessa
on paljon huonosti toimeen tulevia ihmisiä ,
on työttömiä aivan liian paljon ,
on pienellä palkalla töitä tekevät ,
jolla ei perheet tule toimeen,.."
Tuollaisia ihmisiä löytyy joka ikisessä maassa, vaikkei Lipponen olisi koskaan siellä käynytkään.
Onko koskaan käynyt mielessä, että ainakin osa ihmisten ongelmista joutuu ihan vaan heidän itsensä tekemistä huonoista valinnoista?
Mutta ok, onhan mukavampi haukkua muita kuin tunustaa että joskus saa mitä tilaa. kzkf kirjoitti:
"suomessa
on paljon huonosti toimeen tulevia ihmisiä ,
on työttömiä aivan liian paljon ,
on pienellä palkalla töitä tekevät ,
jolla ei perheet tule toimeen,.."
Tuollaisia ihmisiä löytyy joka ikisessä maassa, vaikkei Lipponen olisi koskaan siellä käynytkään.
Onko koskaan käynyt mielessä, että ainakin osa ihmisten ongelmista joutuu ihan vaan heidän itsensä tekemistä huonoista valinnoista?
Mutta ok, onhan mukavampi haukkua muita kuin tunustaa että joskus saa mitä tilaa.Kaikki eivät näinkään pienessä populaatiossa voi valita paikkaansa yhteiskunnan suojatyöpaikassa, jo nyt tässä maassa valtion ja kuntien hallinto on sitä suurusluokkaa, että valitsemalla virkoihin mieluummin päteviä kuin sopivia, sitä voitaisi supistaa huomattavasti joutavia paperinpyörittäjiä ja saatasi sitä kautta niitä kasvavia yleiskustannuksiakin alemmas.
Ja tämä hallinto on suuressa ylemmyydentunnossaan myynyt maasta lähes kaiken omavaraisen tuotannon ulos, eniten tarjoaville, jolloin on aivan turhaa jatkaa enää toinen toisensa syyllistämistä olipa työssä tai työtön, mitää radikaalia muutosta ei ole nähtävissä.
Tuolla syyllistämisellä on saatu maamme kansalaiset toinen toisiaan vastaan ja sekin syyllistäminen on lähtenyt huonosta, vain eliitin etupiirien asioihin paneutuneesta hallinnosta.
Vrt. mm. hallintarekisterit.
Toinen toisensa selän raaputtaminen tai paidan peseminen ei niitä työpaikkoja maahan lisää tuota, eikä sitä tuota vastakkainasettelu, kun ei ole ostovoimaa, niin sitä ei vain ole, haukutaan tai syyllistetään kuinka paljon hyvänsä.
Työ sinänsä ei ole itseisarvo, sitä on, vaan kun kukaan ei halua maksaa työstä riittävää palkkaa, koska se työ mikä maassa on jäljellä, katsotaan niin vähäpätöiseksi ja aliarvostetuksi, ettei siitä maksettavalla korvauksella kukaan täällä pysty itse itseään elättämään, mutta sitä ei tämän maan hallitoeliitti millään muotoa voi myöntää eikä tunnustaa, joten se jatkaa kyykyttämistä ja syyllistämistä, jonka jatkumona täällä ne, joilla vielä on asiat jotenkin näiltä osin hallinnassa, ovat valmiita osoittamaan sormella heikompiosaisia.
Kovasti on täällä esitetty koulutusta / kouluttamattomuutta syyksi heikkoon tilanteeseen, mutta kun näitä tekstejä lukee, tuntuu siltä, että koulutus on joiltakin mennyt pahasti hukkaan, sivistystä sillä ei ainakaan ola saavutettu.kzkf kirjoitti:
"suomessa
on paljon huonosti toimeen tulevia ihmisiä ,
on työttömiä aivan liian paljon ,
on pienellä palkalla töitä tekevät ,
jolla ei perheet tule toimeen,.."
Tuollaisia ihmisiä löytyy joka ikisessä maassa, vaikkei Lipponen olisi koskaan siellä käynytkään.
Onko koskaan käynyt mielessä, että ainakin osa ihmisten ongelmista joutuu ihan vaan heidän itsensä tekemistä huonoista valinnoista?
Mutta ok, onhan mukavampi haukkua muita kuin tunustaa että joskus saa mitä tilaa."suomessa
on paljon huonosti toimeen tulevia ihmisiä ,
on työttömiä aivan liian paljon ,
on pienellä palkalla töitä tekevät ,
jolla ei perheet tule toimeen,.."
Muissa maissa on vielä enemmän huonosti toimeentulevia jne....siksihän he juuri lähtevät etsimään leipää muualta.
- Sesiitä
Suomalaiset ovat tyytyväisiä eu:uuhun.
- supisuomala1inen
Olen suomalainen, en ole tyytyväinen eu;uuhun.
- kzkf
Poikkeuksia tietenkin on.
Pitää kuitenkin muistaa, että useimmat haluavat niemomaan olla osaa Länsi-Eurooppaa ja jäsenyydellään erottautua 'itä-blokista'.
Veikkaan että kantasi on ensisijaisesti emotionaalinen, ei analyyttinen.
Ei ole vielä oikein opittu käyttämään nettiä tiedon hankkimiseen. Seuraavakin lainaus on netistä. Kannattaa perehtyä tarkemminkin.
Niin että kyllä se Kekkonenkin oli Euroopasta kiinnostunut. Ei liittyminen mikään yllätys ollut.
"Suomen tie jäsenyyteen
Suomi oli osallistunut Euroopan yhdentymiseen jo vuodesta 1961 lähtien, jolloin Suomi liittyi Euroopan vapaakauppajärjestön (EFTA) liitännäisjäseneksi niin kutsutulla FINEFTA-sopimuksella. Vuonna 1973 Suomi solmi vapaakauppasopimuksen Euroopan talousyhteisön (ETY) kanssa ja tuli EFTA:n täysjäseneksi vuonna 1986. Euroopan talousalueessa (ETA) Suomi oli mukana tammikuun 1. päivästä 1994 saman vuoden loppuun asti."
En kopioinut sivulta enempää. Jokainen voi verestää muistiaan ja tietojaan selailemalla.
Ei ole pakko hyökätä yhden ihmisen kimppuun. Yksi poliitikko ei ole Suomea EU;n portille vienyt. Asiasta jopa äänestettiin, minkä nämä EU:n vastustajat ovat unohtaneet.
Suomalaisten perisynteihin kuuluu ikuinen vastustaminen. Ikinä ei mitään uutta saisi tulla, vanhassa vara parempi. Poliitikotkin pitäisi pitää palleillaan satavuotiaiksi, koska heihin luotetaan, paitsi tietenki Lipposeen, Koivistoon, Kataiseen, Sipilään, kaikkiin persuihin, vihreisiin, kristillisiin ja muutamiin muihinkin.
Onneksi on Väyrynen vielä Kekkosen ajoista asti, samoin muuten Erkki Tuomioja ja Pertti Savolainen, mm.
Nyt on sydänkesä. Eikö ole aika nauttia siitä ja jättää menneiden repostelu syksyn pimeisiin iltoihin.
Hyvää yötä.- kansalaisen-ajatelma
Makriina ,,,
Ylempänä " välliin-vituttaa " sanooki ,
EU:hun liittyminen OLI oikein,
MUTTA,
oman valuutan hävittäminen OLI väärin,
JOS suomi olisi yhdessä ruotsin kanssa tehny samoin,
ei suomella NYT olisi niin suuria taloudellisia vaikeuksia
kuin NYT todellisuudessa ON,,
mutta, nyt on nyt ja nyt pitää vaan selviytyä mahdollisimman hyvin euro-valuutan kanssa niin kauan kuin kansamme tahtoo pitää eurovaluutan omanaan,
toivo voi vain että suomesta löytyy oikeasti ä l y k ä i t ä ekonoomeja ja politikkoja riittävästi tekemään älykkäitä, oikeita , hyviä suomelle eduksi olevia päätöksiä,
suomi ei enään saisi tehdä suuria tymyyksiä,
niitä ei pieni suomen kansa kestä,
kritiikki ON aina paikallaan jos politikot tekee tyhmyyksiä,
heidät pitää saada vastuuseen jos varsinki valtion omaisuus katoaa muutamiin taskuihin,
se on suuri vääryys kansaamme kohtaan,
eriarvoisuudelle pitää saada loppu,
suomen kansa on hyvin koulutettua ammatti ihmisiä, rehellisiä työssään,
heidä oikeuksitaan pitää pitää hyvä huoli,
ketään ei saa syrjäyttää röyhkeästi minkään syyn takia,
jokailella pitää olla oikeus työhön ja turvattuun toimeentuloon työnmerkeissä,
ketään EI saa syrjiä mikään asian perusteella,,
se on perustulakiin joskus kirjoitettu,
mutta NYT välliin meni politiikka sivuraiteille,
erehtyi sortamaan tavallista kunnon kansaa,
politiikka OLI virheelistä,
teki liinan paljon työttömyyttä kansamme keskuuteen,
se oli suuri vääryys kansaamme kohtaan,
kaikenlainen SYRJINTÄ on edelleen rikos kansaamme kohtaan,,,
virh. ei jaksa korjata, sori,,, - Ei-Ei-
v-sanat aiheuttavat, ettei voi tykätä.
kansalaisen-ajatelma kirjoitti:
Makriina ,,,
Ylempänä " välliin-vituttaa " sanooki ,
EU:hun liittyminen OLI oikein,
MUTTA,
oman valuutan hävittäminen OLI väärin,
JOS suomi olisi yhdessä ruotsin kanssa tehny samoin,
ei suomella NYT olisi niin suuria taloudellisia vaikeuksia
kuin NYT todellisuudessa ON,,
mutta, nyt on nyt ja nyt pitää vaan selviytyä mahdollisimman hyvin euro-valuutan kanssa niin kauan kuin kansamme tahtoo pitää eurovaluutan omanaan,
toivo voi vain että suomesta löytyy oikeasti ä l y k ä i t ä ekonoomeja ja politikkoja riittävästi tekemään älykkäitä, oikeita , hyviä suomelle eduksi olevia päätöksiä,
suomi ei enään saisi tehdä suuria tymyyksiä,
niitä ei pieni suomen kansa kestä,
kritiikki ON aina paikallaan jos politikot tekee tyhmyyksiä,
heidät pitää saada vastuuseen jos varsinki valtion omaisuus katoaa muutamiin taskuihin,
se on suuri vääryys kansaamme kohtaan,
eriarvoisuudelle pitää saada loppu,
suomen kansa on hyvin koulutettua ammatti ihmisiä, rehellisiä työssään,
heidä oikeuksitaan pitää pitää hyvä huoli,
ketään ei saa syrjäyttää röyhkeästi minkään syyn takia,
jokailella pitää olla oikeus työhön ja turvattuun toimeentuloon työnmerkeissä,
ketään EI saa syrjiä mikään asian perusteella,,
se on perustulakiin joskus kirjoitettu,
mutta NYT välliin meni politiikka sivuraiteille,
erehtyi sortamaan tavallista kunnon kansaa,
politiikka OLI virheelistä,
teki liinan paljon työttömyyttä kansamme keskuuteen,
se oli suuri vääryys kansaamme kohtaan,
kaikenlainen SYRJINTÄ on edelleen rikos kansaamme kohtaan,,,
virh. ei jaksa korjata, sori,,,Terve kritiikki on aina paikallaan ja tuo Euroon siirtyminen oli palkansaajien kohdalla täydellinen kusetus.
Mutta kun virheitä on tehty, niitä pitäisi olla kanttia myöskin korjata, se kantti on meidän nöyristeleviltä poliitikoiltamme puuttunut ja puuttuu edelleenkin, huippuviran kiilto silmissä, kuten Lipposella, joka jo melkein oli olevinaan EU-presidentti.
Ei kai Suomen kansa äänestäessään EU:n liittymisestä ole antanut poliitikoille ja lobbareille vapaita käsiä kansan ryöstöön, mutta niin nyt vain näyttää käyneen.
- rejawiorjwaiore
Joo niinpä tehtiin, eriarvoistuminen lisääntyi ja vääryys. Yhä muistissa miten katinkulta pakkohuutokaupattiin pois oikeilta omistajilta, puhumattakaan muista laittomuuksista joita on tuhansia mitä eun kieroutunut byrokratia mahdollisti. Mutta en jaksa olla vihainen minun toivonu on Jeesuksessa ja tuonpuoleisessa jossa korvataan maallisen kärsimykseni, katsotaan mitä brysselin herrat pärjäävät siellä.
- hämeen_hiras
Tosiasia on, että suomalaiset ja etenkin eläkeläiset elävät nykyään EU-aikana paremmin kuin ovat koskaan ennen eläneet.
EU:n ansiosta olemme myös päässeet eroon surkeasta omasta valuutastamme, tuosta markan rupelosta. Onneksemme sen paluu ei ole enää näköpiirissä.- MUTTA--
Ruotsi piti oman valuuttansa, eikä ole tarvinnut katua!
- Suomessa-on-kaduttu
ja kärsitty piiitkääään....
- laaka
Efta-kauppasopimus olsikin ollut riittävä, se olisi turvannut ulkomaankaupan.
Jos vielä olisi tehty Pohjoismaiden liitto, Suomikin olisi oikeassa seurassa! Ei noiden eteläisten maiden, jotka pitävät vain siestaa! Sitähän Väyrynen suunnitteli, mutta hän on ollu "herroille"
aina punainen vaate, koska on oivaltanut ja tajunnut paremmin asiat.
No, Suomi ampui itseään omaan nilkkaan, se vain, että syyttömät, jotka vastusti EUta, joutuvat
siitä kärsimään.
Nyt on taas tulossa pakolaisia Afrikan maista Välimeren yli Italiaan, koska kolkuttelevat Suomen rajoilla, että lisää elätettävikö! Ei muuta, kuin lisää velkaa vain, että siihen pystyy Suomi niminen valtio. Tosi, pian voi sekin loppua, ei anneta enää velkaa, mites sitten suu pannaan!- rosvot-kiinni-sano-eräs
sanoi eräs harvinaisen viisas politikko aikoinaan,,,
---
PAAVO VÄYRYNEN ON IKUISESTI SUOMEN ARVOKKAIN POLITIKKO !
JÄÄ IKUISESTI HISTORIAAN ÄLYKKÖ-POLITIKKONA !
Paavo Värysen ruma syrjäyttäminen JO kaksikymmentä vuotta sitten OLI suurta tyhmyyttä suomen politikoilta,
edelleen todellakin Väyrynen ON polttava kuuma-peruna kaikille nykyisille päättäjille,
niitä hävettää oma tyhmyytensä,
ne ovat suorastaan raivon vallassa
kun Väyrynen edelleenkin pysyy pinnalla,
rumista mollausjutuista huolimatta,
Väyrysellä on ja pysyy oma kannattaja joukkonsa, vaikka vanha onkin,
hän on äykkö-politikko vailla vertaa,
tulee jäämään arvostettuna mutta haukuttuna suomen historiaan ikuisiksi ajoiksi,
Väyrysen mollaajien on vaikea myöntää OMAA tyhmyyttään,,
joten sipilä joukkoneen v o u h o t t a a edelleen mahtavan johdossa,
katotaapa kuinka vielä sipilän käy,
orpo-poikaki on omalaatuisensa tyhmyri, virheitä on sattunu,
vaikka ei sitä pysty myönnä, - menierkki
Eipä tuossa paljon järkeä vakuuttelussa löydy
"se vain että syyttömät, jotka vastustivat EUta joutuvat siitä kärsimään?
Mikä panee teidät "ei äänestäneet kärsimään", kun muut voivat hyvin?
Minkäänlaista johdonmukaisuutta ei tuosta hakemallakaan löydy!
Ei voi muuta kuin todeta, 'laakan' puheenvuoron olleen, menneen kertausta, kuin kanojen kiekaisut.
- Aseena-leima-PL-llä
Paavo Lipposella oli se sama konsti aina:
Ensin jokin epäilys tehtiin, sitten lyötiin leima, jokin yksi sana.
Sitä sitten toistettiin vuosikymmeniä.
ja tyhmät kannattajat hurrasivat.
Siinä ohessa P.L. ajoi vain omia etujaan noiden tyhmien kustannuksella. - atvus
Onko se mielestäsi hyvä, että kaupunkeihin nyt tämän EU:n myötä tulvii väkeä tungokseen saakka
ja pakolaiset vielä lisänä, joita nyt näytään suosivankin erityisesti.
Tanskakin sanoi, että he haluavat saada huonon imagon pakolaisten kohtelussa, se auttaa siinä, ettei heitä sinne tule. He laittavat vankilaan ja ottavat kaiken omaisuuden pois!
Nykyään, kun heillä on nuo älypuhelimet suurimmalla osalla, niin kyllä he sieltä näkee, mihin kannattaa suunnistaa, jossa on paras sosialiturva.
Maaseutu sen sijaan näyttää autioituvan: kouluja myydään, kuntia yhdistellään, kauppoja menee vararikkoon, eikä kukaan järkevä ihminen yritäkään siellä kauppaa pitää, koska ihmisiä EI ole!
Joku traktoriukko ajaa kuin viimeistä päivää, kurvit suoriksi!
Kuulin, että naapuria ei enää auteta, niinkuin ennen, oli kaikenlaisia talkoita, johon mentiin, eikä sitä tehty maksusta.
Kovuus ja itsekkyys on saanut vallan!- Niinpä-
Niinpä, jokaikisellä irakilaisella ja somali-muslimilla on älypuhelin kädessään.
- Huomattu-on
He ovat tulleet Suomeen alistamis-arkoituksessa, kyllä sen asenteestaan näkee.
- Laaka
Suomi kalutaan sisältäpäin tyhjäksi, ei ole kuin ontto kuori tällä menolla.
Voi 100 vuotiasta, joka on sinnitellyt kaikkien sotavuosien yli kaatumatta!
"Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan!"
Sanoi Axel Oxenshierna, ja tulos on sen mukainen! - Tähän.on.tultu
Olemme euussa ja pysymme, tiemme olisi hunningolla jos eroaisimme.
- Elina.ja.Akseli
Kylläpä teillä meneekin huonosti, miten ihmeessä vain kaikkea negatiivistä kaivelette. Ettekö enää pysy ajan kärryillä, vaan pitää maailmanlopun tunnelmia aina hampaatomasti jauhaa ?
Kieriskelkää nyt mudassanne, heh heh kuin possut, etten sanoisi siat.
Mitenkähän olisi, jos lakkaisitte tätä maailmaa järjestelemästä mielenne mukaisesti, onnellisimpina pysyisitte, eikä maailmanne menisi niin päin p******ä !
,,,Oxenhierna= häränaivot,,,,,,eiköhän se ole Oxenstjerna= .
Kuten jo äsken kirjoitin, netistä löytyy paljon tietoa, esimerkiksi EU:sta.
Ei tiedon hankkimista tarvitse pelätä.
Elämme demokratiassa. Kuten Johannes Virolainen aikanaan sanoi: "Kansa on puhunut, pulinat pois!" EU:sta neuvoteltiin pitkään, kannattaa tutustua vaikkapa Wikipedian artikkeliin tai muihin asiaa käsittelviin kirjoituksiin. Lopuksi järjestettiin neuvoa antava kansanäänestys. Missä olivat nämä nyt moittivat palstalaiset silloin? Olisi pitänyt äänestää. Ehkä kävittekin ääniuurnilla. Tiedätte varmasti, että ei-äänet jäivät vähemmistöön. Näin demokratia pelaa.
"Äänestyksessä kysyttiin, tulisiko Suomen liittyä Euroopan unionin jäseneksi neuvotellun sopimuksen (liittymissopimuksen) mukaisesti. Sopimuksen mukaista jäsenyyttä kannatti 56,9 % ja vastusti 43,1 %. Äänestysaktiivisuus oli 74,0 %. Kuudessa pohjoisimmassa vaalipiirissä yli puolet vastusti ja muissa vaalipiireissä yli puolet kannatti jäsenyyttä."
Neuvoa antavan äänestyksen jälkeen liittyminen sitten tapahtui, ihan oikeassa järjestyksessä, eikä siinä kenenkään henkilökohtaista mielipidettä enää kysytty eikä kuunneltu.
Maailma on muuttunut niistä ajoista. Markan elämä myös päättyi. Emme olisi tässä pisteessä, jos olisimme yhä hoitaneet rahahuolemme devalvaatioilla, kuten kolmisenkymmentä vuotta sitten tehtiin.- Miksi...vääristelet_
Miksi makriina salaa sen tosiasian, että Markasta luopumiseen EI kansanäänestyksellä KYSYTTY kansan mielipidettä.
- Siksi-ei-kysytty-kansalt
Koska Paavo Lipponen tiesi että kansan vastaus MARKASTA luopumiseen olsi EI.
Miksi...vääristelet_ kirjoitti:
Miksi makriina salaa sen tosiasian, että Markasta luopumiseen EI kansanäänestyksellä KYSYTTY kansan mielipidettä.
Onko se jokin salaisuus? Tosiasia on, että maata hallitaan ja sopimuksia tehdään ilman äänestyksiä tänäkin päivänä. Olemme äänestyksillä valinneet kansanedustuslaitoksen, jonka käsiin olemme maan asioista päättämisen luovuttaneet.
Ei siinä ole mitään salailemista.
Ja pidän edelleenkin kiinni siitä, että yksi ihminen ei Suomessa vie tahtoaan väkisin läpi. Meillä on lait ja asetukset, joiden mukaan toimitaan.- Junnat
Kysyttiinkö kansalta mielipidettä maahanmuutosta? ... Koska siis kysytään? Sehän vaikuttaa Suomeen enemmän kuin EU ja paljon pitemmän aikaa, eikä vaikutus liene hyvä suomalaisille.
- Tympeätä
Makriina se vain jaksaa junnata samaa aina
- Kadun
Makriinan miekestä kerran tehtyä virhettä ei saa korjata, koska virhe on tehty demokraattisessa järjestyksessä. Mutta olisiko päätetty toisin, jos olisi tiedetty EU:n tuovan meille vastuuta muitten veloista holtittoman talouden pidon seurauksena ja valtavat matuvyöryt? Äänestin silloin puolesta, mutta kadun syvästi. Äläkä taas paasaa että matuja meillä vähän Ruotsiin verrattuna ja ne ei muka taloutta ja turvallisuutta rasita. Oletko osakkaana matu- bisneksessä ?
- pica.pico
Haista paska epäluuloisuudellasi!
- kysymyksiä.riittää
"Kadun"
Asiallisia pohdintoja.
- Eikö.niin
Turhaa pohditte, kun sillä ei ole mitään vaikutusta.
- alexandrowitsch
Jos ei kuuluttaisi EU:n kansojen yhteisöön, niin kuuluttaisiin Venäjän kansojen yhteisöön.
Olisiko se sitten parempi? Olisko rupla valuuttana parempi kuin euro?- Älä.valehtele..piruparka
senkin ryssä.
- herärys-tyhmyrit-
Tulipa mieleen,
kaikki jotka mollaa Kekkosen aikakautta, ja KEKKOSTA,
MOLLAA ITSEÄÄN,,, OMIA JUURIAAN,,
sillä me suomalaiset olemme sen aikakauden jälkeläisiä, sen ajan kasvatteja,
samahan koskee kaikkia ihmisä ja politikkoja,
jos omia vanhempiaan molla,
ihminen mollaa AINA itseään kun on niin surkeista lähdökohdista lähtöisin,
voi voi voi
tätä suomen politikkojenkin suurta tyhmyyttä,
SDP:ki mollasi Kekkosen aikakutta, voi surkeus, kuinka surkee täytyy SDP:ki todelisuudessa olla,,,
eipä ole ihme kun suomessa on Kekkosen aikakauden jälkeen menny helvetin huonosti,- torvelolle
Jassoo, nyt tiedetään sitten tyylisi, senkin vihonviimeinen 'herärys' toope. Mitä soukemmalla pidät suusi, sitä parempi itsellesi!
Muista puhumattakaan 🐯
Ei Kekkosen aikakaudessa 'muinoin' mitään vikaa ollut,
mutta eihän sitä ELETÄ enään. - vastaappa-tähän-
torvelolle kirjoitti:
Jassoo, nyt tiedetään sitten tyylisi, senkin vihonviimeinen 'herärys' toope. Mitä soukemmalla pidät suusi, sitä parempi itsellesi!
Muista puhumattakaan 🐯
Ei Kekkosen aikakaudessa 'muinoin' mitään vikaa ollut,
mutta eihän sitä ELETÄ enään.torvelolle,,
ketä on suomessa enemmän mollattu kuin KEKKOSTA
ja Paavo VÄYRYSTÄ,
molemmat harvinaisen älykkäitä politikkoja, - näinkävi
Sellaisiahan jotkut kansapiireistä on! Riippumatta vallitsevista taloussuhdanteista maailmalla, antavat rumat soimaukset hallitukselle, ja korkeimmalle johdolle!!
Lujaa ja julkisesti huutavat , kun ei omaan ansaitsemattomaan plakkariin aina täytettä lisätäkään.
Sellaiseksi paskoiksi ammattiyhdistykset opettivat proletäärivoiman. Seuraava sukupolvi onkin onneksi jo laadukkaampi. - Tällä.vuosituhannella
Oho, "sillä me suomalaiset olemme sen aikakauden jälkeläisiä, sen ajan kasvatteja," niinkö arvelet!
Minä ainakin olin aikuinen ihminen, kun Kekkosesta tuli presidentti viiskytluvulla. Tällä palstalla varmaan kaikki muistavat ne ajat. Samanikäisiähän tässä ollaan.
Minua ei Kekkosen aika kasvattanut muuhun kuin alistumaan suomettumaan ja puhumaan neuvostoihmisistä, Neuvosto-Eestistä, Neuvosto-Karjalasta, ystävyydestä ja avunannosta. Kaikki kunnia Kekkoselle, joka jaksoi vuosikymmenet olla Suomen myyntimiehenä neuvostojohtajille, mutta en minä niitä aikoja todellakaan kaipaa.
Niinä aikoina ammattiyhdstysliike todella piti huolen palkankorotuksista ja inflaation laukasta, kymmenet tuhannet ihmiset pakenivat leivän perässä Ruotsiin ja sille tielle ovat jääneet.
Älä haikaile menneitä takaisin. Koeta elää suu säkkiä myöten nyt, kun devalvaatiolla ei enää pannakaan taseita kuntoon.
- atvus
Nyt EU-maksut nouseeedelleen, vaikka Suomi on ollut ennemminkin nettomaksaja, mutta kun Englanti lähti pois yhä enemmän olemme nettomaksajia!
Pieni osa tulee pois, joka jaetaan mv.tukeihin ja loput niistä maksetaan yleisillä verovaroilla.
Peruskunnon ylläpito maaseudun teillä ja muissa rakennuksissa tarvitsisi myös rahaa,
vai meneekö kaikki EUn mustaan aukkoon!- Mitä.meinaat
Ja tämäkin aloitus tyhjän kanssa, joku sairasmielinen tyrkyttää mielipiteitään millä ei ole mitään vaikutusta....varmaan perse...persu.
- hyvästjääkää
Mitä.meinaat kirjoitti:
Ja tämäkin aloitus tyhjän kanssa, joku sairasmielinen tyrkyttää mielipiteitään millä ei ole mitään vaikutusta....varmaan perse...persu.
Aivan, hyvin on oivallettu.
Yks ottaa käsiteltäväkseen Valtion menoista huolehtimisen ,kuin istuisi hallituksessa ja esittelisi menoeriä nykyisiä, sekä tulevia, nähden jo mustia aukkojakin,....ei voi kuin nauraa.
Loput mokomat käyttävät samaa tyyliä kuin oppositio käyttäytyy.
Laumaolio on ihminen,...täällä,.. enimmäkseen. - Joo.o
Helppo se on arvostella, mitä tämänkin palstalainen saisi aikaan hallituksessa ei muutakuin tietämätöntä mölinää. En usko päättäjien työ olevan kovin helppoa mutta kompromissi on löydyttävä kun jaettavaa rahaa on vain määrätty määrä.
- EU-maksut_nousee
Nyt EU-maksut nouseeedelleen, vaikka Suomi on ollut ennemminkin nettomaksaja, mutta kun Englanti lähti pois yhä enemmän olemme nettomaksajia!
Pieni osa tulee pois, joka jaetaan mv.tukeihin ja loput niistä maksetaan yleisillä verovaroilla.
Peruskunnon ylläpito maaseudun teillä ja muissa rakennuksissa tarvitsisi myös rahaa,
vai meneekö kaikki EUn mustaan aukkoon!- Hei.uuno
Mieti vaan jos olis tehty toisin, mitä olisi tapahtunu sinäkö sen tiedät. Päätöstä tehdessään olivat satakertaa viisaampia kuin sinä ja turha verrata muihin maihin.
- Laaka
Suomi ei ole enää itsenäinen, koska tärkeät asiat puuttuu! Itsenäisellä Suomella pitäisi olla ehdoton päättämivalta maansa asioihin, samoin oma raha, nämä puuttuvat.
Toiset sanelee mitä meidän tulee tehdä! Tulee rangaistuksia, jos ei prikulleen niitä noudateta.
Kyllä ne päättäjät ovat puolesta, jotka itselleen petaavat hyviä liksoja siellä EU:ssa.
Mahtavat palkat on siellä ja kerskakulutusta, kun ei samassa paikassa pystytä kokoontumaan, vaan yhtäkkiä tavarat pakataan ja toiseen kaupunkiin istumaan, mitä sellainen on, typeryyttä!
Mutta rahaa laitetaan säälimättä menemään, ei siellä muuten kassa aina olisi miinuksella.
Suomeenkin on rantautunut nuo johtajien ylisuuret palkat, Alkon toimitusjohtajallakin on kivat liksat: kuukausipalkka on 28500 e ja vuosipalkka342000 e, nämä on tuolta EU.sta peräisin,
tuo eriarvoistaminen!- Voi.että
Sinä elät omissa utopiassa, haluat vääntää uskoasi jostain unelmasta mitä ei ole.
- Kiitos_Laaka
Kiitos Laaaka, samaa mieltä kanssasi!
Milloin saamme käyttää työmme tuloksia omaksi hyväksemme?
Kun vaan saataisiin itse nauttia työmme hedelmistä!
Jakajia tulee maan rajojen ulkopuolelta, ... etelän tuhlurikansoille laipiodaan miljardeja.
Katainen tämän sai aikaan ja luikki Brysseliin. - Suomessa-on-kaduttu
ja kärsitty piiitkääään....
Ruotsi piti oman valuuttansa, eikä ole tarvinnut katua!
°°° - Näin.ollen
Suomessa-on-kaduttu kirjoitti:
ja kärsitty piiitkääään....
Ruotsi piti oman valuuttansa, eikä ole tarvinnut katua!
°°°Suomi ei ole ruotsi tai norja, britannia haksahti populistien narrattavaksi jos nyt heillä olisi äänestys ni tulos olisi erillainen.
- Eipä---
hyvin määrätietoisesti etenee BREXIT !
He haluavat eroon EU:sta ja etelän valtioista.
Ehkä muodostetaan Pohjoinen Liitto ???
Suomi on aina hoitanut maaseutua huonosti ex tiet vuodesta 1918 ja muutakin. Miksi nyt monessa maassa halutaan sotaa tavallaan ex Suomi ostaa vanhaa sotakalustoa jolla ei ole mitään arvoa.
EU on johtajien hoitokoti jonka Saksa on aloittanut ja nuoliat ovat tulleet matkaan. Uutisissa kerrotaan kuinka monta on taas pelastettu välimerellä. Sormia sohitaan jokaiseen muurahaispesään joka jatkossa haiheuttaa vain harmia todessa.
Palkka erot ovat tänään hyvin suuria Suomessa sekä Ruotsissa, samoin kansan rikkaus. Suomessa on hyvät eläkkeet koska maksut ovat olleet korkeita ja ovat, eri aloilla on kuitenkin suuria eroja.
Suomen on hyvä olla EU:ssä sekä Eurossa, sillä maailma on muuttunut taloudessa.- Laaka
EU-komission puheenjohtaja Jean claude Juncker oikein kiivastui meppien poissaolosta.
Istuntosali oli lähes tyhjä.
Juncker sanoi, että "EU-parlamentti on naurettava! On suorastaan turha tulla tähän saliin.
Täällä on noin kolmisenkymmentä meppiä, mikä osoittaa, että parlamenttia ei voi ottaa vakavasti.!"
Minkä kuvan saamme tästä? Sen, että huonoissa käsissä on meidän asiamme !- surullista-mutt-totta
Todellakin on huolestuttavaa kun päättäjät ei näe missä EU politiikka menee,
ja minne menee, huh
onko sipilästäki tullu sokee, siis rahan sokaisema,
soiniki paljastui porukoineen oman kansansa petturiksi , - Voi.että
Mulla mennee hyvin, ja Soiniakin arvostan nyt enemmän kun jätti roisto halla-aholaiset.
- olet-samaa-roskasakkia
Voi.että kirjoitti:
Mulla mennee hyvin, ja Soiniakin arvostan nyt enemmän kun jätti roisto halla-aholaiset.
Kukahan se roisto on ????? se on Soini, omien äänestäjien pettäjä,
noin 1/2 mijoonaa äänestäjää on Soini pettäny,
siinä on roisto jos kuka,
valehtelija,
takinkääntäjä oman kansan petturi,
puuttuu enään sana kavaltaja, siitä sitä ei vielä ole kiinni saatu,
sinä "Voi.että " olet samaa r o s k a s a k k i a kuin Soini ja sen nykyinen k i r p u n kokonen puolue, hah hah, haaa,
jos siitä enää mitään puoluetta edes synytyy,
ku äänestäjät ovat vihasia eikä taatusti änestä sitä,,, pettureita, eihän niitten sanomisiin kukaan voi luottaa, - Kysyn.vain
En ole koskaan äänestänyt persuja no persu hajosi ja vastuulliset marssi ulos puolueesta koska puolue oli muuttunut vastuuttomaksi kykenemättömäksi olemaan hallituksessa, ei muut puolueet halua olla tekemisissä vihapujien kanssa. Mielestäni suomi ei tarvitse hallalaisia johon kuuluu äärimielisiä kiihoittajia vähänkuin tämä aloittaja joka jatkuvasti paasaa samantaisista hölynpölyä luullen olevansa oikeassa.
Hallitus toimii siten kuin voi kansan valitsemana kun meillä ei ole asettaa parempia tilalle vai onko vaihtoehtoja. - Aina.valmiina.hommiin
Oliko siellä yhtäkään suomalaista paikalla?
Antaa tosiaan juuri sen kuvan, mikä happamille suomalaisile on muodostnut: ei ne siellä mitään tee, nostavat vain kulukorvauksia.
Mutta onhan siellä EU:ssa kuitenkin Suomen uusi pelastaja Halla-aho. Hän varmaan oli kuin liimattuna penkkiinsä. Hänen ihailijansa tältä palstalta voikin vahvistaa asian.
- Skånepåg
Ainoa hyöty EU:sta on että voi hakea Saksasta halvat juotavat ! :D
- Uskonnot-vertailuun
Evankeliumia:
Kerrankin löytyi pastori, jolla on järkevää puhetta turvapaikanhakijoista. Kannattaa katsoa! Askolalla on ollut suunta aika hukassa näiden suhteen.
https://www.youtube.com/watch?v=BCrw-d3k-Yc
Edelleen puuttuu pappien järkiperäinen kannanotto eri uskontojen erilaisuuteen (evlut- islamistit.esm.) Aina sanotaan että jumala tietää, allah tietää. Pelkääkö papisto että esiin nousee järjellinen keskustelu eri uskontojen todellisuudesta ja oman uskontonsa heikkouksista?- RAIKASTA_ja_SELKEÄÄ
puhetta ilman kummallisuuksia, kiitos siitä!
- senoni
Olipa oikeaa ja totuudenmukaista puhetta tältä papilta, viisas mies.
Valtio luo lait ja niitä pitää noudattaa turvapaikankin hakijoiden suhteen. Valtio myös koettaa taata näillä lailla
kansalaisilleen turvalliset elinolosuhteet.
Sehän on valtion tehtäväkin, moni ei vain meinaa sitäkään ymmärtää.
Kiitos hyvästä puheesta, jossa oli kaikki! - Samaa.mieltä
Oli kyllä papin puhe selväsanaista, ja senonin puheenvuorossa sanotaankin:
"Valtio luo lait ja niitä pitää noudattaa turvapaikankin hakijoiden suhteen. Valtio myös koettaa taata näillä lailla
kansalaisilleen turvalliset elinolosuhteet.
Sehän on valtion tehtäväkin, moni ei vain meinaa sitäkään ymmärtää."
Tästä kun yrittää puhua ja torjua omankäden oikeuteen kannustavia puheenvuoroja, saa "suvakin" leiman.
Vaikka kansa olisi kuinka lainkuuliainen hyvänsä, niin matuja kohdellaan kuin lainsuojattomia ja rähistään niille, jotka yrittävät pitää kiinni inhimillisyydestä ja toivoa matuillekin turvaa ja lain suojaa.
Harva maahanmuuttajiin myönteisesti suhtautuva toivoo tänne ääri-islamisteja, isisläisiä, raiskaajia ja tappajia. - veräjänhaka
Eihän niillä tänne ole mitään asiaa.Kyllä Ranskan Hebroidin pilapiirrosten tapahtumaketju,oli jatkuvaa itseaiheutettua ärsyttämistä!Niinpä maa makasi kuin petasi!Kumma kun ei kansalaiset puutu tuollaiseen,ei natsi Saksassa aikanaan,kuin muuallakaan.Vaikka lopettamalla lehden ostamisen,mutta ei,silmät kiiluen katsotaan kova peli loppuun uhrien kustannuksella.Itseensä nähden sokeilla muut on aina syyllisiä.
- silkkihanskat.meillä
Samaa.mieltä kirjoitti:
Oli kyllä papin puhe selväsanaista, ja senonin puheenvuorossa sanotaankin:
"Valtio luo lait ja niitä pitää noudattaa turvapaikankin hakijoiden suhteen. Valtio myös koettaa taata näillä lailla
kansalaisilleen turvalliset elinolosuhteet.
Sehän on valtion tehtäväkin, moni ei vain meinaa sitäkään ymmärtää."
Tästä kun yrittää puhua ja torjua omankäden oikeuteen kannustavia puheenvuoroja, saa "suvakin" leiman.
Vaikka kansa olisi kuinka lainkuuliainen hyvänsä, niin matuja kohdellaan kuin lainsuojattomia ja rähistään niille, jotka yrittävät pitää kiinni inhimillisyydestä ja toivoa matuillekin turvaa ja lain suojaa.
Harva maahanmuuttajiin myönteisesti suhtautuva toivoo tänne ääri-islamisteja, isisläisiä, raiskaajia ja tappajia.Matuja kohdellaan silkkihansikkain, poliisikin antaa jopa karkotettavien matujen olla paraatipaikoilla osoittamassa mieltään Suomen oikeuslaitosten päätöksiä vastaan. Kirkoissa luetaan päätöksistä matuille edullisia osia. Vihapuheeksi ja rasismiksi leimataan sekin, että kielteisen päätöksen saaneet halutaan maasta pois. Jos joku pappi ja suvakki heitä paapoo, onko se koko kansan velvollisuus ? Lakia pitää suomalaistenkin kunnioittaa.
Suomi otti jo edellisessä vaiheessa kiintiönsä Kreikasta ja Italiasta, muut maat ei. Miksi Risikko taas lupasi uusia vyöryjä sieltä tänne. Onko Suomi jotain velkaa Euroopalle , Irakille jne ? Ja onko Suomi Euroopan vaurain ja isoväkisin maa ?
- balans.si
G20-kokous Hampurissa näyttää todellisen tilanteen, mihin maailma on ajautunut.
Ei tällainen kansojen sulatusuuni tule menestymään koskaan.
Sanonta; Vähempi on enempi, pitää paikkansa!- tyhmyys-ON-nyt-vallalla
balansi.si
Olet enemmän kuin oikeassa,
jo tuhansia vuosia sitten raamatussa se on jumalan sanassa kerrottu,
jumalaki hajotti ihmiset,
antoi kaiille o m a n kielen ja oman valtion,
käski tehdä otsansa hiessä työtä ja tehdä kauppaa naapurinaitten kesken,
ja rakentaa rauhaa, kunnioittaa aina toisen omaisuutta,
" älä himoitse sitä mikä toisen on " vaan hanki omalla työllä sitä myös itsellesi,
mamut poistukoon omaan maahansa, rakentakoon siellä maailman rauhaa, kehittäköön omaa yhteiskuntaansa,
niin on eirooppakin tehny ,
" kuka kissan hännän nostaa jos ei kissa itse " - Näinon.on
Kielet ovat kehittyneet ajan myötä ja ihmiset ovat vaeltaneet omin nokkinensa minne sattuneet mihin tykästyneet kuten amerikkaan ja riistäneet maat intiaaneilta. Nälkä ja sodat ajaa ihmisiä asuinpaikoiltaan, ilmaston muutokset mitä ne vielä aiheuttavat ja maapallo on käymässä liian pieneksi mutta isokirja keihoittaa lisääntykää ja täyttäkää maa.
- on-huomattu-vääryys-
Se taho joka poistaa komentteja ketjusta, on selkeästi manipulova tyyppi,
väkinsin vääntää ajattelukykyä hänen mieleiseen suuntaan,,, se on vääryys,,,
ei kestä totuuksia , eikä kritiikkiä, eikä toisenlaisia näkemyksiä asioista ja kokemuksista,
tietääkseni suomessa on v i e l ä jonkilainen sananvapaus,
mutta tällä palstalla sitä rikotaan räikeesti,- siitä-ne-poistot-on
"Se taho joka poistaa komentteja ketjusta, on selkeästi manipulova tyyppi,"
Se taho on onneksi ylläpitp, jolle taas lähetän poistopyynnön allaolevan viestin vuoksi, joka on massapostitusta, siis tämä Juhani 343 ja hänen linkkinsä. - KuivatNilkatKliffemmat
En tiedä mitä poistetuissa viesteissä oli, mutta yleensä poistoilla vaan nyrkit kiristyvät taskussa ja voivat sieltä joskus ponnahtaa esiin. Käy päinvastoin mitä poistattaja kuvittelee ja ehkä roiskuu vielä jonain päivänä omille kintuille.
---
Usein myös näkee ettei ylläpito ehdi lukemaan poistamiaan viestejä. Menee tyyliin "kirjoittakoon uudestaan".
---
Ehtikö joku nähdä mikä oli Juhani 343:n linkki ja mikä siinä oli niin vastenmielistä? - kipinkapin-sukkelaan
KuivatNilkatKliffemmat kirjoitti:
En tiedä mitä poistetuissa viesteissä oli, mutta yleensä poistoilla vaan nyrkit kiristyvät taskussa ja voivat sieltä joskus ponnahtaa esiin. Käy päinvastoin mitä poistattaja kuvittelee ja ehkä roiskuu vielä jonain päivänä omille kintuille.
---
Usein myös näkee ettei ylläpito ehdi lukemaan poistamiaan viestejä. Menee tyyliin "kirjoittakoon uudestaan".
---
Ehtikö joku nähdä mikä oli Juhani 343:n linkki ja mikä siinä oli niin vastenmielistä?"Ehtikö joku nähdä mikä oli Juhani 343:n linkki ja mikä siinä oli niin vastenmielistä?"
Kahvipirtissä on viimeisin viesti vastaavanlainen, joten siitä vain klikkailemaan. - kuka-kaipaa-nähdä
kipinkapin-sukkelaan kirjoitti:
"Ehtikö joku nähdä mikä oli Juhani 343:n linkki ja mikä siinä oli niin vastenmielistä?"
Kahvipirtissä on viimeisin viesti vastaavanlainen, joten siitä vain klikkailemaan.Tämänkin ketjun lopussa on tämä poistoon menevä viesti ja näkyy niitä olevan joka palstalla.
- varautukaa-pahimpaan-jos
Varotus,,,,,
suomen k ä y huonosti jos se ei o s a a pitää rehellisesti puoliaan,
ja antaa väärien vaikutteitten vahingoittaa suomen itsenäisyyttä ja määräämisoikeutta, - totuutta_unohtamtta
Aloittajaa haluan muistuttaa Kekkosen ajasta, jolloin tuhannet jättivät Suomen, koska töitä ei ollut ja yksinvaltias hallitsi maata. Tyytyväisiä entisiä Suomen kansalaisia on ympäri maailmaa, jotka eivät halua edes kusta Suomeen päin.
- atvus
Älä vääristele asioita! Kekkonen oli köyhän kansan asialla, ei rikkaiden.
Työttömille järjesti heti töitä. - Jokapaikan.höylä
atvus kirjoitti:
Älä vääristele asioita! Kekkonen oli köyhän kansan asialla, ei rikkaiden.
Työttömille järjesti heti töitä.Presidentti ei järjestä kenellekään töitä. Älä hyvä ihminen kuvittele, että presidentikanslia on sama kuin työvoimatoimisto.
Netistä varmaan voit ottaa selvää, mitä kaikkea presidentin virkaan kuuluu. - Vaikuttamalla-niihin
asioihin, jotka työpaikkoja lisäsivät, ... tietenkin!
- Näin.ollen
Naurettavaa ajatella prestentti vaikuttaisi eliintasoon ratkaisevastti sen enempää kuin hallitus, yritys-sektori luo työpaikat, julkinen talous ei juuri vaikuta suuremmiten. Kiitos liikemaailma yritykset johtajat keksijät työntekijät ja kuluttajat.
- MIELIPIDE-VAIKUTTAJANA
presidentillä on iso osuus kansan hänen hallituskautensa vaiheeseen.
Jopa sen jälkeenkin, kuten Manu Koiviston esimerkki korkojen nostamisessa yli 10:kin %:n osoittaaa.
___________ - Laman-jälkimainingit_90
MIELIPIDE-VAIKUTTAJANA kirjoitti:
presidentillä on iso osuus kansan hänen hallituskautensa vaiheeseen.
Jopa sen jälkeenkin, kuten Manu Koiviston esimerkki korkojen nostamisessa yli 10:kin %:n osoittaaa.
___________Paljon konkursseja ja itsemurhia 1990-luvun alusa.
Nokia veti Suomen siitä suosta 1990-luvun alun laman jälkeen.
________________________________________________________________________ - Katsotaan.miten
Kieltämättä Nokia auttoi, mutta Lipposen hallitusten järeät keinot lopulta nosti meidät suosta joka pilattiin sen jälkeisillä toimilla kuten vietiin kilpailu kyky, no jospa ei sorruttaisi uudestaan nousukauden orastuksessa samaan virheeseen.
- Maksaja
En ole keksinyt ainoataan seikkaa, joka olisi ollut Suomessa ennen Unionin jäsenyyttä paremmin kuin liittymisen jälkeen. Se muslimi-invaasiokin alkoi ennen jäsenyyttä.
- suurimunaus
Kansalaisia huijattiin. Me ei ymmärretty mitä se EU tuo tullessaan. Aluksi oli ruuat hirveän halpoja, ainakin kananmunat. Me ei ilmeisesti tajuttu, että EU on suorastaan suomen tuho.
Suomi velkaantuu entisestään. Pakolaisille menee hirveästi rahaa. Veroja kiristetään.
Tänne pääsee kuka tahansa, laittomasti. Suomi pyyhkäistään pois maailman kartalta.
Pian suomea ei enää ole. Kuka tätä on halunnut.
Jos kehitystä halutaan, niin IRTI EU:STA.- Herkii.jo
Katin kontit, mulla on noin 1000 € eläke eikä ole puutetta ja jää vielä säästöönkin.
- kulkukauppias
Suomi kyllä jatkaa olemassaoloaan, ilman näitä "valtion velkaneuvojia" joilla tuo agiteeraaminen on jo sukuvika.
- Vapaat.kanat
No ei oo kananmunat vieläkään kalliita! Jos tuho niistä riippuu, niin ollaan ihan turvassa.
Nuku yösi rauhassa!
- suurtavääryyttä
Nyt Risikko luvannut ottaa afrikan elintasopakolaisia Italiasta, varmaan se vähintään 35 000 mikä 2015 tuli. Vokeissa alkaa olla tilaa ja pitäähän vokkibisneksen pyöriä vaikka velkarahalla. ei olla vielä saatu poistetuksi entisiäkään aiheettomia turvapaikan hakijoita Irakiin ja Afganistaniin. Täällä ne valittaa ylimpiin oikeusasteisiin ja tuomarit tienaa, kansa maksaa. Valtava määrä jää laittomasti maahan, heitä suvakit hyysää ja rikollisuus lisääntyy. Kun Isis on tappiolla,sieltä tuleene taistelijat tänne, on jo tullut satoja ja terrorismiuhka on kohonnut. Minkä takia ? Siksi kun Suomen päättäjät myöntyy kaikkeen. Pitää ottaa oppia vaikka Puolasta. Se saa EU:n hyödyt muttei ota pakolaisia. Suomikin on köyhä, velkainen sodista kärsinyt maa, mutta vallanpitäjät leikkii velkarahalla hyväntekijää. Omalta kansalta koko ajan leikataan niin, että leipäjonoissa on pakko kärvistellä. Samaan aikaan vokeissa tarjotaan 5 ateriaa tervelle nuorille miehille. Tosin ei ole mieleistä ruokaa, siitäkin mieltä osoitetaan.
- Muminaa
Ristikko ei yksin päätä mitään, suomi on koventanut linjaa tulemme jatkossakin ottamaan pakolaisia.
- tätä-mieltä-
Risikko voisi sanoa jyrkästi,
ei lisää pakolaisia suomeen,
se on 99 % kansan mielipide,
ja Risikko saa varmasti kansan tuen sanomisilleen,
suomellaki ON oikeus pitää omaien puolia,
KOHTUUS MAAHAN TUNKEUTUMISESSAKI PITÄÄ OLLA,
muuten KÄY HUONOSTI pienen suomen,,,- Vai.mitä
Mää Syyriaan mesomaa.
- hipste
Ihan totta ! siellä sitä kurjuutta on eikä täällä. Koskahan muuten nää tyytymättömät pölitrukit häipyis ulos aurinkoon välillä tuulettumaan ?. Palstailmapiiri sais taas olla normaalisti valoisampi, edes näin kauniina Luojan sunnuntaipäivänä.
- Voi.että
Minäki rannalla lepotuolissa otan väriä pintaan, ei hetkauta maailman meno nii joku yrittää posmottomalla parantaa maailmaa aivan turhaan.
Kyl sielu rauhottuu luonnossa vain pieni laineen liplatus ja AURINKO paistaa, harvinaista herkkua viimeaikoina. - suukiinni-ja-sopeudeu
hipste kirjoitti:
Ihan totta ! siellä sitä kurjuutta on eikä täällä. Koskahan muuten nää tyytymättömät pölitrukit häipyis ulos aurinkoon välillä tuulettumaan ?. Palstailmapiiri sais taas olla normaalisti valoisampi, edes näin kauniina Luojan sunnuntaipäivänä.
sinäki olet mamu, tässä ny nähdään ku mamut pääsee mahan, niin jopa alkavat päätän aukomaan, eivätkä sopeudeu suomen lakeihin,
panuhan sinäki sinne mistä olet tullukki,
suomi ei kaipaa s o p e u t u m a t t o m i a maahan muuttajia,
u l o s heti maasta,
tai s o p e u d u,, - Voi.raukkaa
suukiinni-ja-sopeudeu kirjoitti:
sinäki olet mamu, tässä ny nähdään ku mamut pääsee mahan, niin jopa alkavat päätän aukomaan, eivätkä sopeudeu suomen lakeihin,
panuhan sinäki sinne mistä olet tullukki,
suomi ei kaipaa s o p e u t u m a t t o m i a maahan muuttajia,
u l o s heti maasta,
tai s o p e u d u,,Kyllä he sopetuvat ajastaan vai kun meillä satojatuhansia omastakin takaa jotka eivät sopeudu tai eivät halua.
Voisit mennä lekurille...pyydä jotain lääkettä mamu kammoon he he ha ha. - häpeä-olet-röyhkeä
Voi.raukkaa kirjoitti:
Kyllä he sopetuvat ajastaan vai kun meillä satojatuhansia omastakin takaa jotka eivät sopeudu tai eivät halua.
Voisit mennä lekurille...pyydä jotain lääkettä mamu kammoon he he ha ha.Voi sua r a u k k a a
tulet tänne päätäsi aukomaan,
varo vaan ettei sua laiteta sinne mistä olet tullukki,
kuinka kehtaa " auttavaa kättä " noin rumasti sanoa,
häpeä ja s o p e u d u, tai ulso masta,,
" ei lintukaa OMAAN pesään pasko " - Peili.käyttöön
suukiinni-ja-sopeudeu kirjoitti:
sinäki olet mamu, tässä ny nähdään ku mamut pääsee mahan, niin jopa alkavat päätän aukomaan, eivätkä sopeudeu suomen lakeihin,
panuhan sinäki sinne mistä olet tullukki,
suomi ei kaipaa s o p e u t u m a t t o m i a maahan muuttajia,
u l o s heti maasta,
tai s o p e u d u,,Minusta olet itse esimerkki sopeutumattomuudesta.
- Tu.holaiset
Kuulin juuri, kuinka eräs köhä eläkeläinen pyysi Kelalta apua silmälasien ostamiseen, koska ei itsellä ollut varaa, mutta Kelalta tuli kielteinen päätös ja lopuksi määräys asuntonsa realisoimisesta! Siis myynnistä!
Näini Suomen valtio suhtautuu omaan kansaansa!
Mamuille onkin sitten toiselainen kohtalo, koska Suomi on tullut näin vihamieliseksi omaan kansaansa? Huonot päättäjät, ne tämän sai aikaan.
Suomi tuhoutuu kaikella tavalla, nuoret tytötkin jo joutuu noiden uhreiksi!
Päättäjät hoi! Muutosta parempaan halutaan! Johtajien palkat kohtuullisiksi!Vanhan kommarinko huutokanava! Koville ottaa kun ei avustusten saamisessa menekään vanhaa rataa.
Onko se nyt niin kauheaa, jos omasta pääomasta voi lainaa ottaa. Pelkkiä korkoja pystyy kyllä maksamaan, ja jää käyttövaraa tarpeisiin tai lääkekustannuksiin.
Ei se ole minusta vaikeaa, ilohan että sekin mahdollisuus on pankkien puolesta järjestetty.- Etköhäpeä.ss
sini-sirkku kirjoitti:
Vanhan kommarinko huutokanava! Koville ottaa kun ei avustusten saamisessa menekään vanhaa rataa.
Onko se nyt niin kauheaa, jos omasta pääomasta voi lainaa ottaa. Pelkkiä korkoja pystyy kyllä maksamaan, ja jää käyttövaraa tarpeisiin tai lääkekustannuksiin.
Ei se ole minusta vaikeaa, ilohan että sekin mahdollisuus on pankkien puolesta järjestetty.Eikö ole vaikeaa pantata kotiaan jonka on vanhuuden turvaksi säästänyt ? Oletko itse kokenut kun muille suosittelet ? Täällä laittomasti oleville olet antamassa kaiken mitä pyytävät , et omistasi vaan verovaroista.Mutta eihän tavallinen hiljainen suomalainen ole mitään, pitää olla kansainvälisyyttä ja monikulttuurista.Oikeudentajusi on ihan perseestä.
Etköhäpeä.ss kirjoitti:
Eikö ole vaikeaa pantata kotiaan jonka on vanhuuden turvaksi säästänyt ? Oletko itse kokenut kun muille suosittelet ? Täällä laittomasti oleville olet antamassa kaiken mitä pyytävät , et omistasi vaan verovaroista.Mutta eihän tavallinen hiljainen suomalainen ole mitään, pitää olla kansainvälisyyttä ja monikulttuurista.Oikeudentajusi on ihan perseestä.
Mitä siinä olis muka vaikeaa, ilohan se on hyödyntää varojaan silloin kun tarvitsee. Olen tehnyt juuri niin,..vanhuuden varalle sijoittamani asunnosta otin lainan, joka takaa lisäkuluni, eikä sitä yhtään tarvitse hävetä tai moittia.
ÄLÄHÄN LAITA PAKOLAISISTA omia ajatuksiasi minun suuhuni, ikinä en ole suosinut laittomasti tulleita! Vika on vain siinä, että vedät samalla kammalla kaikkien yli.
Piste 🍒- Tarjoushinta
Olipa kalliit silmälasit, vai että ihan piti asunto myydä niiden takia.
- miettikääpä-tätä
Alotukseen vanhanajan käytäntö:
enenvanhaan ne politikot jotka teki suurta vahinkoa valtiolle,
pantiin vuosienki jälkeen syytteeseen ja vastuuseen teoistaan ja vhingon tuottamisesta,
MIKSI nykyään kaikki laisitetut " rosvotki " pääsee kuin koira veräjästä
ilman että joutuisivat vastuuseen kansallemme tuottaneista vahingoista,
kuten talvivaara on vain pieni esmerkki tuholaisten työstä
ja valtion miljaardit ovat kadonnet kuin tina tuhkaan,
eikä koira perään hauku,
mutta
tavallinen köyhä kansanosamme joutuu maksamaan kaikki rötöstelyn laskut,
jopa lapsenlapstemme lapset sadan-vuoden kuluttuaki,
olisi kohtuus kuitenki vaatia muutamilta miljaardiemme kähmijöiltä rahojen palautusta,
ja heille palkkiot pantakoon kohtuuteen,
ei sentää valtiomme ryöstöä voi noinvain hyväksyä
vaikka kuinka olisi laillista,
sillä päättäjät itse ne lait on laatineet
että kähmintä on muka lailista,
Veikko Vennano oli harvinaisen kaukonäköinen viisas politikko,
olikohan peräti ainoa oikeasti rehellinen suomen mies,- ster-n
Siinä nyt yks Vennamon kopio järjestelee valtion asioita....mitenkähän omansa ovat kunnossa? Ei hyvin äänestä päätellen. Onkos muija tai äijä pannut jo ulkoruokintaan, tai lähtenyt lätkimään!
- lop.puu
Viljelijät ovat nyt tottuneet saamaan suuret tuet , siksi he ovat tyytyväisiä EU:hun, vaan mikään ei ole pysyvää, nyt kun Englanti jätti EU:n, tuet pienenee, tai loppuu kokonaan.
Silloin hekin saavat tulla toimeen todellisilla tuloillaan, jotka työstä tulee! Ei aina avustuksia. - Sitä.mieltä
lop.puu kirjoitti:
Viljelijät ovat nyt tottuneet saamaan suuret tuet , siksi he ovat tyytyväisiä EU:hun, vaan mikään ei ole pysyvää, nyt kun Englanti jätti EU:n, tuet pienenee, tai loppuu kokonaan.
Silloin hekin saavat tulla toimeen todellisilla tuloillaan, jotka työstä tulee! Ei aina avustuksia.Ei suomi ole ainoa joka saa tukiaisia eli jos halutaan syödä edullista ruokaa vai olemmeko valmiita maksamaan todellisia hintoja jotka ovat toista luokkaa.
Annan arvoa niille maanviljelijöille jotka uskaltaa vielä nykymaailmassa yrittää itse en siihen alkaisi vaikka olisin nuori. - Syytteeseen.vaan
"enenvanhaan ne politikot jotka teki suurta vahinkoa valtiolle,
pantiin vuosienki jälkeen syytteeseen ja vastuuseen teoistaan ja vhingon tuottamisesta,"
Väitteesi kaipaa esimerkkejä. Kerropa tarkemmin. Tarkoitatko Kätilöopiston juttua 50-luvulla? - Dementzia
ster-n kirjoitti:
Siinä nyt yks Vennamon kopio järjestelee valtion asioita....mitenkähän omansa ovat kunnossa? Ei hyvin äänestä päätellen. Onkos muija tai äijä pannut jo ulkoruokintaan, tai lähtenyt lätkimään!
Unohti Kekkosen ja Väyrysen. Siinähän on niin kehutut poliitikot, ja nyt Halla-aho vielä.
Ei meillä mitään hätää ole.
Kaikki hyvin. - Tämä.tästä
Dementzia kirjoitti:
Unohti Kekkosen ja Väyrysen. Siinähän on niin kehutut poliitikot, ja nyt Halla-aho vielä.
Ei meillä mitään hätää ole.
Kaikki hyvin.Trumppi ja Putin mikäs tässä, jos Teuvo Hakkaraisesta meille pressa ni voi tätä autuutta.
- Eikö.niin
Montako palstalla on jotka ei halua olla EU:uussa, otanta tänään toi esiin mitä mieltä suomalaiset ovat eli haluamme olla siinä.
- ihme.ttelevä
Juuru niin, yli 70 prosenttia haluaa pysyä EU ssa.
Mistä hornasta nämä kauhukuvien maalaajat on tänne tulleet vänkäämään, mahtavatko olla riitaista porukkaa asiassa kuin asiassa.
- ekjuu
On siinä paljon hyvääkin, turhia normeja on purettu. Nyt kun valmistetaan tuote eurostandardien mukaan niin se kelpaa mihin maahan tahansa, ennen piti tehdä hyväksymispaperit erilaiset melkein joka maahan. Euro on tuonut vakautta, ei enää ostovoiman hävittävää inflaatiota ja devalvaatioita. Autotkin ovat halventuneet, ja tuohan EU jonkinlaista turvaa Venäjän uhkaa vastaan.
- yx-ääni-ei-enää-vaikuta
EI jaksa enää jauhaa tuoa yhtä ja samaa,
suomen tekemät suuret virheet on ja pysyy,
nyt vaan niitten kanssa pitää elää,
korjata se mikä korjattavissa on,
esm. liian suuret maksut ,
jotka kohdistuu hunsvottimaitten ylläpitämiseen,
suomi on pieni maa, suomella pitää olla myös pienet maksut, - Ierika
Aloittajan mielipiteen perusteena on mitä ilmeisimmin kansainvälinen kokemus, joka tosin rajoittuu käyntin SuperAlkossa Tallinnassa ja muistikuvat siitäkin ovat hataria.
EU-jäsenyys on oikeasti parasta mitä suomalaisille on tapahtunut. Vaihtoehto pitkässä juoksussa kun on liittäminen menneeseen, olevaan ja tulevaan neuvostoliittoon. Jotkut näkyy sitäkin kaipailevan. - Ierika
Ei suomalaiset yleisesti niin typeperiä ole kuin persut luulee. EU-äänestystä haluavat vain he, kutistuva ja katoava kourallinen äärivänkyröitä. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.
Muutoin EU:n kannatus on tukevassa nousussa, ja onhan sille toki hyvät perustelutkin. - Äänestä.Halla-ahoa.he.he
Juu en voisi missään mielessä ajatella että erkanesimme euusta se veisi meidät kohti tuntematonta, Britanniassa ollaan huolestuneita mitä tuli tehtyä kun langettiin populistien huijaukseen, puolue mikä sitä ajoi taitaa olla kanttuvei he he siinäpä lankesitte.
- Tehty.osamme
Eu om ok, mutta. Suomen pidettävä puolensa. Meidän matukiintiö tuli kerralla ikiajoiksi täyteen. Nyt on Puolan, Baltian maiden ja Unkarin vuoro. Ei Espanhaan, Kroatiaan Sloveniaan ym liioin tunkua ole. Miksi ne ohitettiin ja tultiin kylmään pohjolaan ?
- Eikö.niin
Se vaan tapahtui ei oltu varauduttu, tilanteen suomi hoitaa eikä se maata kaada, jatkossa euun toimittava jotenkin en tiedä miten varmasti ongelmaa käsitellään jatkuvasti, avaiasemassa on Libya miten siihen pystytään puuttumaan jää nähtäväksi.
Mikään asia ei tule kerralla valmiiksi. Maailma muuttuu koko ajan. Asiat muuttuvat, asenteet muuttuvat.
Juuri sanottiin tv:ssä että keskustalaiset maalaiset tyrmäsivät EU:n aikanaan 90 %:lla, nyt on mieli muuttunut, Tuleehan sieltä tukia niin että ei ole lainkaan järkevää pyrkiä EU:sta pois.
Ainoastaan persukaksoset sitä ajavat. Liekö edes 10% äänestäjäkunnasta?
Kun nyt jaksettaisiin pinnistellä pois tästä taantumasta. Työttömyys pysyy korkeana, ja muutkin murheet säilyvät.
Ministeri Rehula jäi pois hallituksesta, oli Tv yhdessä ajankohtaisessa, ja haastattelija kysyi, tuleeko ministeriyttä ikävä. Rehula huokasi ja sanoi:"No ei tule".
Ei varmaankaan, on se ollut kova paikka varmasti, ja on edelleen niille, jotka siellä pinnistelevät soten ja muun kanssa. Emme osaa puhaltaa samaan hiileen. Kaikista asioista on kättä väännettävä, niin hallituksen sisällä kuin oppositionkin kanssa.
Kuitenkin meillä on asiat hyvin, kun katsoo maailmaa täältä asti. Ei pidä maalata piruja seinälle.- tätä-mieltä-
JOOO,,,,, mutta suomen ON osattava pitää j ä m ä k ä s t i omia puoliaan,
vaikka onkin EU:n jäsen jatkossaki kenties,
on suurta tyhmyyttä suostua aivan kaikeen mitä eu: sanelee,
i t s e M ä ä r ä ä m i s oikeus suomen ON säilytettävä,
suomen pitää saada tehdä päätöksiä mitkä on suomen edun mukaisia,
suomen hyväksikäytölle pitää tulla loppu,
maahan muutto ja tunkeutuminen ON rajattava juuri niin kuin suomen oma kansa sen katsoo oikeaksi,,,
kaikki maksut pitää suhteuttaa pienen suomen maksukyvyn mukaisiksi,
idioottimaisia sitoumuksia ja sopimuksia ei enään saa tehdä
vaikka kuinka olisi väsyksissä ja päissään väsymyksestä,
kuten tämä jyrki poij teki,,
sitäpaitsi JYRKI saisi i t s e maksaa Himasen 700 000 euroa tyhjänpäiväisen vihkon
jossa luki joitaki mielipiteitä
jotka oli jo vuosia sitten suomen profesorit tuoneet juki ilmaiseksi,
siis Jyrki saa paluttaa valtiolle takasi 700 000 euroa korkoineen, - KAUNAMIELTÄ
Ja paskanmarjat, sinäkö se muka kaiken säädät? Painu nyt torille huutamaan megafoniin, että saa palsta olla rauhassa hölmöilyiltäsi, et muuta osaa kuin politikoida paskiainen!
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss845850Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243497- 1572023
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2231938Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1701697Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.2821475Voiko olla, onko se tosiaan niin että
Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵571011Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.21980- 64964
Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.109917