Tarvitsen apua

Samanlaista et saa, mutta otat opiksi ja toimit viisaammin tulevaisuudessa. Kyllä elämä kantaa, mutta se vaatii veronsa.

Jokainen eron kokenut kokee nuo samat tunteet "en selviä, enkä pääse yli, enkä koskaan koe enää"...Niin se vaan vanha hyvä sanonta pitää paikkansa, että aika tekee tehtävänsä ja lopulta ei tunnu enää missään. Tärkeintä on jatkaa elämää, eikä jäädä märehtimään pitkäksi aikaa. Parasta on ihmisten seura, puhuminen ja kaikenlainen mielekäs tekeminen. Selviät kyllä.

Hei Olensairas.

Kirjoitat tarvitsevasi apua ja eroamisen tuska jäänyt hallitsemattomina tunteina päälle. Oletko kenties jo hakenut apua? Koska kerrot itsetuhoisista ajatuksista, paras vaihtoehto olisi kartoittaa omaa mielentilaa ja jaksamista ihan lääkärillä. Hän voi tarvittaessa ohjata myös keskusteluapuun.

Sinun on tehtävä itsessäsi psyykkinen työ, jossa luovut menneestä ihmisestä ja hyvästelet päättyneen parisuhteen. Tätä prosessia ei tarvitse käydä yksin, vaan siihen tämä keskusteluapu voi antaa tukea. Kun luopumisprosessissa on terveesti edetty, alkaa jälleenrakennuksen vaihe. Hyväksyt elämäsi ja itsesi ilman tätä suhdetta ja alat suunnata eteenpäin. Tarvitset lempeyttä itseäsi kohtaan, toivoa elämää kohtaan ja anteeksiantoa mennyttä kohtaan.

Merja, diakoni

Jokainen eron kokenut ei koe noita aloittajan kirjoittamia tunteita, kuten apu-olet-sinä-itse kertoo. Mutta minä koin ja kerron sinulle yhden selviämistien. Silloin ennen eroa, kun toimin häntä kohtaan epäreilusta (sinä sanot saman: Olen pettänyt, haukkunut ja jättänyt hänet) jo silloin tiesin etten jaksa elää hänen kanssaan elämäni loppuun asti, sanokoot vihkikaava mitä sanoo.
Sitten kun olin yksin, koin just nuo hirvittävät syytökset ja siinä unohdin hänen huonot ominaisuutensa, koska olo oli niin yksinäinen ja paha.
Mietipä tarkkaan niitä suhteen ja hänen huonoja puolia. Jos saisit suhteen takaisin, ei ehkä menisi kauaa, kun tuntisit halua taas pettää ja haukkua.
Minä aloin miettiä ja tajusin, etten olisi kestänyt hänen itsekkyyttään, moitteitaan ja ajoittaista henkistä hylkäämistä. Kurjimpana aikana vain aivot eivät meinannee millään muistaa niitä huonoja asioita, kun itsesyytökset olivat niin rajut.
Nyt erosta on jo muutama vuosi ja olen tajunnut että juuri näin se piti mennä. Jos olisin jäänyt elämään hänen kanssaan, niitä sirpaleita ei nyt mikään eikä kukaan enää olisi pystynyt kokoamaan.
Toivon sinulle voimia ja selkeää, itsellesi puolueetonta ajattelua! Minulle se toimi.

Tolta mustakin tuntui ekan vuoden kohdalla. Ja vielä tokankin vuoden kohdalla usein. Mutta nyt kun kolme vuotta on kulunut, ei enää tunnu. Aika paransi haavat. Nyt haluaisin rakastua uudelleen... :)