No onnistuihan se!!

No joo, kyllä noissa jutuissa tuntuu olevan pointti, että Suomi24:ssä olisi pelkkiä mielenvikaisia hörhöjä niin miehissä kuin naisissa. Näin kärkevästi/dramaattisesti sanoen.
Itselläkin pohjilla muutama aika erikoinen tapaus ihan tämän vuodenkin ajalta.
Ja niin tuntuu olevan muissakin seuranhaku-palstoillakin sama juttu. En nyt lähde sen enempiä erittelemään kokemuksiani noiden suhteen, mutta kuitenkin.
MUTTA...:):)
Nyt keveemmällä tutustuin hyvällä tavalla mielenkiintoiseen naiseen.
Tilanne oli vielä sellainen, että olin jo heittänyt hanskat tiskiin ja ajattelin että: "Antaa nyt helvetti olla, ei mua tää yksin eläminen nyt kuitenkaan haittaa". Olin myöskin poistanut jo profiilinikin jne.
Mut eräänä päivänä sain jonkun päähänpiston, että käynpä ihan uteliaisuuttani selaamassa noita ilmoituksia sen verran, mitä nyt ilman profiilia voi ja kuinka ollakaan, huomasin erään naisen ilmoituksen, mikä todella kiinnitti mun huomioni.
Joten tein kovalla kiireellä jonkinmoisen profiilin, että pääsisin vaan ottamaan ko naiseen yhteyttä ja selitinkin hänele rehellisesti tilanteen kuvailuni lisäksi itsestäni. Ajattelin kyllä vielä tuossa vaiheessa, että tokkopa tästäkään nyt mitään tulee.
Mutta kuinka ollakaan, hän kiinnostui myöskin minusta sen verran, että halusi tutustua muhun ja nyt me olemme olleet jo jonkin aikaa ihan avoimestikin pari.
Tietysti onhan tämä meidän suhteemme vielä aika alkutekijöissään, joten ei sitä tietenkään voi vielä tietää, että kuinka pitkälle tämä juttu kantaa, mutta kyllä fiilikset ovat ainakin todella hyvät molemmin puolin.
Ja itsellä ainakin olo on sellainen, että hän on pitkästä aikaa sellainen ihminen, kenestä oikeasti tykkää ja kenen seurassa viihtyy. Ja kyllähän sitä välillä ikävääkin pukkaa, kun ei nähdä, mutta hyvällä tavalla:)
Varmaan asiaa auttaa sekin, että ollaan kuitenkin luonteiltammekin hieman samiksia ja ikää on molemmilla jo hieman, eli elämänkokemustakin löytyy kyllä. Mikä auttaa nyt näkemään asiatkin sitten ainakin jonkin verran järkevämmässä mittakaavassa kuin esimerkiksi 20-vuotiailla. Kaksikymppisiä nyt kuitenkaan halventamatta:)
Että näin...Eli kyllähän sitä joskus sitten onnistuukin ja aika usein nämä jutut tulevat eteen yllättäen, niin kuin tämäkin.

2

454

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onnstnt

      Luovuttaminen on ainoa tapa epäonnistua varmasti.

      Minulla kävi vähän sama toisin päin. Löysin mielenkiintoisen näköisen profiilin ja laitoin viestiä. Nainen vastasi tulleensa vain poistamaan profiilia, mutta vastaavansa vielä tähän yhteen viestiin. Siitä on kohta kymmenen vuotta, ollaan yhdessä edelleen...

      • Tuo on totta.
        Olin kai turhautunut useamman kerran yrittämiseen, mutta sitten tosiaan tuli tuo ajatus siitä tosiaan, että kävisi vielä selailemassa noita ilmoituksia.
        Ja tosiaan, nyt sitten sillä kertaa löytyi tuo kiva nainen, jonka vielä sain omakseni/pääsin hänen omakseen.
        Mutta kiva näin:)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1580
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      104
      793
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      598
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe