Sinällään aikuisena miehenä itsetyydytys on mulle normaali asia on sitten suhteessa tai ei, itsekin tulee paineita helpotettua. Tuli tuossa jo vuosia sitten hankittua lelujakin avopuolison halusta. Ja niitä sitten käytetiin siinä seksitouhujen lomassa, ensimmäisillä kerroilla tuntui vähän oudolta kun nainen ensin niillä leikki itsekseen en ollut tottunut muissa suhteissani näkyyn joten tuntui ensin oudolta mutta sitten kiihottavalta. En ole koskaan kuitenkaan tiennyt tai nähnyt että puolisoni käyttää niitä yksin olleessaan ennen kuin jokin aika sitten, Jälkikasvu oli töissä ja minä lähdin harkkoihin joten avovaimolle jäi aikaa ja rauhaa leikkiä tai niin luuli. No paikan päällä selvis että harkat peruttu ja lähdin kotiin. Avasin oven rauhassa ja astelin keittiöön, joistain kuului musiikin sorinaa ja astelin makuuhuoneeseen päin. Ovi vähän raollaan ja sitten yllättävä näky, siellä puoliso oli reidet levällään sängyssä pää ikkunaan päin joten ei huomannut mua. Käsi liikkui ja hiljainen surina kuului ja puolison vaimea voihke. Ajattelin liittyä seuraan mutta tulin toisiin aatoksiin olkoot rauhassa ajattelin ja poistuin ulos, autosta sitten soitin hetken kuluttua että olen tulossa, nyt jo kummasteli puolison hengästynyt ääni. Katselin punoittavia poskia hyvin huomas että on tullut leikittyä ja varsinkin kun oli kylpytakki päällä. Kysäisi siinä sitten että mitä kyttään niin hanakasti totesin että sun punoittavia poskia, totesi tehneensä pikku jumpan, jumppa tosiaa. Totean vielä että puolisollani ikää 43v, leikkikalut osti ollessaan vajaa 30v.
Olipa yllätys
uuwgd
3129
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ja mitähän tämä aloitus antaa sinulle itsellesi?
Ehkäpä kaikki miehet eivät tiedä naisensa tyydyttävän itseään, voi tulla joillekin yllätyksenä tai siten tulee ajatus enkö riitä.
Aikuinen nainen haluaa seksiä. Hienosti toimit kun poistuit huomaamattomasti. Jospa ottaisi sinut mukaan...