Ei se, että on ikävä ja yhä rakastaa. Mutta minusta pahinta on toteutumattomien yhteisten unelmien muisto....Onko muita, jotka ovat eronneet vaimosta/miehestä yli kolmikymppisenä ja juuri silloin kun olisi ollut aika perustaa perhe?Miten teillä asiat ovat sutviutuneet?
Menetyksen
tuska
3749
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
On meitä, moniakin. Itse kävin Fisherin eroseminaarissa ja eräs miestuttuni luki John Grayn kirjan Uusi rakkaus ........ oppi ymmärtämään eroprosessia, sen vaiheita ja pääsin ennenkaikkea siitä katkeruudesta, vihasta ja pettymyksestä ja pystyi antamaan anteeksi ja jatkamaan matkaa.
eron tuska valtava. Oli yhteisiä haaveita vielä vuosi sitten, yhteisiä, lapsia, talon rakennus jne. ei enää. Mutta tuhkasta nousee feeniks lintu.. uutta kohti vain kun suru on laantunut ja sydän jälleen ehjä. Kerkeää sitä vielä.
Niin ... jättävän osa on kova, poikkeuksetta toinen jää kaipaamaan..voi kun tahto / toiveet eivät käy yhteneen.
Itse "jättäjänä" voin sanoa , että pettymyksen tuottaminen läheiselle ahdistaa aivan kauheasti...kuitenkin ..
Niin itse asiaan..
Unelmat muuttuvat, osa romuttuu..ei enää yhteisiä lomia, matkoja, lapsia, aikaa ei enää ole. Se on loppunut...
ahdistaa vaikka olenkin se "paha" osapuoli. kaikki alkaa alusta...jos jonain päivänä on uusi kumpani, niin unelmat iovat uudet...sitä odotan.. :) toivottavasti ..
Perhe...vaikeaa...onko koskaan omia lapsia..vai kumppani..ja onko sillä väliä... on ja ei...rakkaan lapis on aina rakas...niin ainakin luulen. Toivattavasti kohta tiedän paremmin... tai sitten se jää mysteeriksi.
Box ( mies puolinen eroaja)