tää ei oo totta?

Olen kohdannut parin viikon aikana aika erikoisen ilmiön. Taustaa: olemme avomieheni kanssa saman työnantajan palveluksessa eri yksiköissä. Hän on enemmänkin johtajatasolla. Minun yksikkööni on jokin aika sitten tullut uusi esimiestason henkilö, nainen, sinkku. Hän oli sitten ollut kokouksessa, jossa mieheni oli ollut johtajatason edustajana, myöskin siis tämän esimiesnaisen eräänlaisena esimiehenä. Emme ole avomieheni kanssa edes kihloissa eikä meillä ole sormuksia.

No, tämä uusi nainen ei ilmeisestikään tiedä suhteestamme. Kukapa häntä olisi ehtinyt valistamaankaan. Kokouksen jälkeen juttelin naisen kanssa niitä näitä ja hieman vaivautuneena hän sitten toi ilmi sellaisen asian, että hänen mielenkiintonsa avomiestäni kohtaan oli herännyt. Tiedättehän, kyselee että mikä koulutus, kauanko ollut, kertoo että vaikuttaa mukavalta ja pätevältä ja että odottaa mielenkiinnolla yhteistyötä.. ja sitten vielä tokaisee ettei näytä olevan naimisissakaan.

Olin niin tyrmistynyt etten tiennyt mitä sanoa. Faktahan on, ettei mies ole naimisissa. Olisin voinut ilmoittaa että elämme yhdessä. Olisinko vaikuttanut siltä että yritän "puolustaa reviiriäni"? Olisin voinut vihjaista, ettei sormuksen puute välttämättä tarkoita etteikö voisi olla varattu. Mutta en tosiaan saanut muuta suustani kuin että "niin, ei ole". Seuraavana päivänä nainen kertoi minulle, että oli ottanut yhteyttä tähän mieheen ja yrittää saada aikaan jotain lounasta tms. ihan vain työasioihin liittyen. Kuuntelin ja olin vain myötämielinen, en rohkaissut enkä kysellyt sen enempää. Ei hänkään suoraan kertonut mistä oikeasti on kyse.

Mies kertoi illalla tämän naisen soitelleen ja oli hämmästynyt hänen lounaskutsustaan. En kertonut miehelleni naisen mielenkiinnosta. Lounas oli sovittu seuraavaksi päiväksi. Naisen palattua hän jälleen tuli huoneeseeni uskoutumaan. Oli entistä vakuuttuneempi mielenkiintoisesta miehestä ja kyseli jos minä tietäisin seurusteleeko mies jonkun kanssa. Sanoin vain, että eiköhän kannattaisi kysyä mieheltä itseltään. Kysyin mieheltä illalla lounaasta ja hän kertoi vain että ilmeisesti pätevä ja innostunut henkilö on valittu tehtävään. Mitään sen kummempaa mielenkiintoa en hänestä havainnut, eikä mies sen tyyppinen olekaan, että kiinnostuisi naisista tämän tästä.

Nyt onkin ollut hiljaista, enkä todellakaan tiedä mitä tekisin. Pamahdanko yhtäkkiä kertomaan naiselle että hän on kiinnostunut minun miehestäni, vai odotanko että mies itse kertoo, tai ehkä joku työtovereistamme, he kun tietävät? En edes käsitä omaa käytöstäni. Olen aivan jumissa. En tunnista omia tunteitani, jos niitä onkaan. En tiedä pelkäänkö, olenko mustasukkainen - ja pitäisikö edes olla, vai luotanko mieheen. Nainen on minun ikäiseni, korkeasti koulutettu, tyylikäs, hoikka, pitää huolta kunnostaan jne. Voiko tällaista edes sattua? Ja miten enää tässä vaiheessa edes voisin mennä kertomaan naiselle että hän on kiinnostunut minun miehestäni??
104238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

olet tilanteen päästänyt.Vaan nyt ei auta muu kuin kertoa totuus.

Äänestä

Anna muijan nyt vähän aikaa haaveilla. Olispa kiva nähdä sen muijan naama kun sille paljastuu, että se on uskoutunut sulle ja unelmoinut sun miehestä. Saattaa olla tosi nolo paikka sille. Jos kuulee joltain muulta voi alkaa nolona karttelemaan sinua. Eli jos ei muijaa näy se saattaa jo tietää.

Toi olis kyllä tosi hauska tilanne, jos omalle kohdalle sattuis. Siis että olisin sinun tilallasi. Siitä pitäis ottaa kaikki irti.

Äänestä
  • Kunpa voisinkin kokea tilanteen edes huvittavana. Uusi nainen vaikuttaa ihan mukavalta eikä minulla ole mitään tarvetta ilkeillä ja siten luoda heikon pohjan yhteistyöllemme. Reilua kai olisi kertoa hänelle, ja kertoa samalla syyt miksen ole kyennyt aiemmin kertomaan. En tiedä. Toisaalta en myöskään tunne häntä vielä kovin hyvin. Ihmisistä voi alkuun saada väärän vaikutelman, olkoon sitten hyvä tai huono.

    Ehkä tilanne on hänelle jo selvinnyt niin en ihmettele, että on hiljainen. Ehkä hän on hiljainen siksi, että punoo jotain keinoja miehen saalistamiseksi?

    Äänestä

Kerro sille naiselle että seurustelet hänen mielenkiinnon kohteen kanssa. Eihän nainen mitään pahaa tarkoita, luulee vain että on löytänyt vapaan mukavan miehen. Jos asiaa ei oikaista pikimiten voi asiat huonoimmassa tapauksessa päättyä ikävästi.

Varmasti sitä vierasta naista tilanne hävettää, mutta ei asialle voi minkään.

Äänestä
  • Nyt kun asiaa on hieman sulatellut niin tämä voisi olla järkevää. Jos hän siitä huolimatta jatkaa miehen piiritystä niin itsepä vastaa teoistaan. En mieheni puolesta tietenkään mitään voi vannoa, mutta sen verran häntä tunnen, että luulen pistävän pelin seis.

    Äänestä

  • avovaimo kirjoitti:

    Nyt kun asiaa on hieman sulatellut niin tämä voisi olla järkevää. Jos hän siitä huolimatta jatkaa miehen piiritystä niin itsepä vastaa teoistaan. En mieheni puolesta tietenkään mitään voi vannoa, mutta sen verran häntä tunnen, että luulen pistävän pelin seis.

    Onnea peliin ja toivottavasti voitte pysyä ystävinä sen kilpakumppanin kanssa ettei työilmapiiri kärsi. Varmasti asialle nauratte vielä myöhemmin. Onnea peliin.

    Äänestä

Melkosta tuuria sullakin=D.No ota tämä positiivisesti suhteesi koetteluna, jos miehesi pistää pelin poikki kaikki ok ja hän ansaitsee luottamuksesi jos ei pistä niin hän ei ole arvoisesi!

Äänestä

näissä suhteissa kiinnostus kyllä pikkuhiljaa voi herätä.

ota asiat hallintaan vielä kun voit tehdä sen rauhallisesti.

kiukun lisäännyttyä voit hirveällä pamauksella todellakin saada miehesi tuon naisen syliin.

siis on heti puolustettava reviiriään eikä anneta ketun käpälällään kaivaa pesää !

Äänestä

Älyttömän hauska juttu! Nauroin vedet silmissä! Itsekin olen joskus halunnut kuunnella vieraiden naisten juttuja miehestäni, mutta näin pitkälle en sentään mennyt!

Äänestä
  • Jos todella haluat että sulla on mies jatkossakin,pistä heti stoppi tolle jutulle!Naiset ovat ovelia ja siinä piirityksessä voi kunnoll ja kilttikin mies mennä päästään pyörälle.Viaton lounas saattaa muuttua villiksi lakanoissa piehtaroinniksi.Asiassa ei ole mitään hauskaa,vaarallista leikkiä tunteiden kanssa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


avovaimo kirjoitti:

Olen kohdannut parin viikon aikana aika erikoisen ilmiön. Taustaa: olemme avomieheni kanssa saman työnantajan palveluksessa eri yksiköissä. Hän on enemmänkin johtajatasolla. Minun yksikkööni on jokin aika sitten tullut uusi esimiestason henkilö, nainen, sinkku. Hän oli sitten ollut kokouksessa, jossa mieheni oli ollut johtajatason edustajana, myöskin siis tämän esimiesnaisen eräänlaisena esimiehenä. Emme ole avomieheni kanssa edes kihloissa eikä meillä ole sormuksia.

No, tämä uusi nainen ei ilmeisestikään tiedä suhteestamme. Kukapa häntä olisi ehtinyt valistamaankaan. Kokouksen jälkeen juttelin naisen kanssa niitä näitä ja hieman vaivautuneena hän sitten toi ilmi sellaisen asian, että hänen mielenkiintonsa avomiestäni kohtaan oli herännyt. Tiedättehän, kyselee että mikä koulutus, kauanko ollut, kertoo että vaikuttaa mukavalta ja pätevältä ja että odottaa mielenkiinnolla yhteistyötä.. ja sitten vielä tokaisee ettei näytä olevan naimisissakaan.

Olin niin tyrmistynyt etten tiennyt mitä sanoa. Faktahan on, ettei mies ole naimisissa. Olisin voinut ilmoittaa että elämme yhdessä. Olisinko vaikuttanut siltä että yritän "puolustaa reviiriäni"? Olisin voinut vihjaista, ettei sormuksen puute välttämättä tarkoita etteikö voisi olla varattu. Mutta en tosiaan saanut muuta suustani kuin että "niin, ei ole". Seuraavana päivänä nainen kertoi minulle, että oli ottanut yhteyttä tähän mieheen ja yrittää saada aikaan jotain lounasta tms. ihan vain työasioihin liittyen. Kuuntelin ja olin vain myötämielinen, en rohkaissut enkä kysellyt sen enempää. Ei hänkään suoraan kertonut mistä oikeasti on kyse.

Mies kertoi illalla tämän naisen soitelleen ja oli hämmästynyt hänen lounaskutsustaan. En kertonut miehelleni naisen mielenkiinnosta. Lounas oli sovittu seuraavaksi päiväksi. Naisen palattua hän jälleen tuli huoneeseeni uskoutumaan. Oli entistä vakuuttuneempi mielenkiintoisesta miehestä ja kyseli jos minä tietäisin seurusteleeko mies jonkun kanssa. Sanoin vain, että eiköhän kannattaisi kysyä mieheltä itseltään. Kysyin mieheltä illalla lounaasta ja hän kertoi vain että ilmeisesti pätevä ja innostunut henkilö on valittu tehtävään. Mitään sen kummempaa mielenkiintoa en hänestä havainnut, eikä mies sen tyyppinen olekaan, että kiinnostuisi naisista tämän tästä.

Nyt onkin ollut hiljaista, enkä todellakaan tiedä mitä tekisin. Pamahdanko yhtäkkiä kertomaan naiselle että hän on kiinnostunut minun miehestäni, vai odotanko että mies itse kertoo, tai ehkä joku työtovereistamme, he kun tietävät? En edes käsitä omaa käytöstäni. Olen aivan jumissa. En tunnista omia tunteitani, jos niitä onkaan. En tiedä pelkäänkö, olenko mustasukkainen - ja pitäisikö edes olla, vai luotanko mieheen. Nainen on minun ikäiseni, korkeasti koulutettu, tyylikäs, hoikka, pitää huolta kunnostaan jne. Voiko tällaista edes sattua? Ja miten enää tässä vaiheessa edes voisin mennä kertomaan naiselle että hän on kiinnostunut minun miehestäni??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu