Mies valehtelee alkoholista

Avovaimo

Lupailee olevansa selvinpäin pitkään, tulee viikonloppu, kaverin soitto ja taas juodaan.
Aina samat valheet: "olen selvinpäin, tuun ajoissa kotiin".
Sitten miestä ei kuulukkaan tai tullaan niin kännissä, ettei itestä pysty pitää huolta. Ikinä ei pyydetä anteeksi.

Minä saan huudot, jos sanon jotain juomisesta, "Mikä vi*tu sua vaivaa, meidän pitäs varmaan erota!!"
Olen niin kyllästynyt tulla jatkuvasti loukatuksi valheilla ja välinpitämättömyydellä.
Olisi edes pahoillaan tai sanoisi kiitos, kun olen hänestä huolehtinut. Turhauttaa ratkeamiset ja pitämättömät lupaukset. Luulen, että jos toimisin samoin, ei mies antaisi anteeksi.
Mietin välillä eroa tämän takia.

Rakastan miestäni, emme riitele juuri mistään muusta, asiat voisivat olla paljon pahemminkin.

Miten saisin hänet heräämään muutokseen?
Antakaahan vertaistukea.

12

2933

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lailalailaa

      Alkoholistille ykkösenä tulee aina viina. Kannattaa hyväksyä se, jos on suhteessa alkoholistin kanssa. Voisin kuvitella, että hän aivan oikeasti tarkoittaa, että haluaa olla selvinpäin pitkään. Houkutus on vain sitten liian suuri, olla menemättä, kun tilanne tulee kohdalle. Yhtäkaikki, lupaus on annettu ja petetty. Tästä alkaakin koostumaan sivullisen osallistujan juonne, lähimmät kärsivät, eikä itseään ole mukava katsoa peilistä, siksi kieltäminen ja toisen syyllistäminen.

    • Miehesi on alkoholisti. Alkoholismi on parantumaton, elinikäinen sairaus, jonka tuhoisista seurauksista alkoholisti välttyy vain lopettamalla kokonaan juomisen loppuiäkseen.

      Alkoholisti häpeää, puolustelee, valehtelee, pettää lupaukset, on aggressiivinen vihatessaan itseään ja sitä, että on itsekin joutunut toteamaan olevansa alkoholin orja: puoliso, lapset, koti, työ, harrastukset ja terveys ovat kaikki toissijaisia arvoja.

      "Kohtuukäyttö" on alkoholistille niin vaikeaa, että voitaisiin sanoa, että jos alkoholisti onnistuu vähentämään juomistaan peruskansalaisen tasolle tai alle sen, hän todennäköisesti ei olekaan alkoholisti, vaan "tavallinen" liikaa käyttävä.

      • Avovaimo

        Juominen on kyllä tällä hetkellä yleensä 1x viikossa, mutta luonteeltaan semmosta ratkeamista. Ei pysty olla lähtemättä jos kaveri soittaa tai haetaan lisää kaljaa kaupasta kun saunajuomat on juotu. Tai just toi valehtelu, et juuri mitää ei ois ottanu, vaik äijä ihan kännissä.

        Äsken heitteli keittiön tuoleja kun en päästäny sänkyyn nukkumaan. Ei siis kuorsauksen takia voi tulla sänkyyn. Mun kuulemma ois pitäny mennä sohvalle, se ois ollu hänestä oikein.


      • Avovaimo kirjoitti:

        Juominen on kyllä tällä hetkellä yleensä 1x viikossa, mutta luonteeltaan semmosta ratkeamista. Ei pysty olla lähtemättä jos kaveri soittaa tai haetaan lisää kaljaa kaupasta kun saunajuomat on juotu. Tai just toi valehtelu, et juuri mitää ei ois ottanu, vaik äijä ihan kännissä.

        Äsken heitteli keittiön tuoleja kun en päästäny sänkyyn nukkumaan. Ei siis kuorsauksen takia voi tulla sänkyyn. Mun kuulemma ois pitäny mennä sohvalle, se ois ollu hänestä oikein.

        Itse asiassa alkoholismia ei määritä se, kuinka paljon ja usein juo, vaan se, mikä on suhde alkoholiin.

        Monestihan se menee, niin kuin itse olet huomannut, että kärvistellään pitkiäkin aikoja ilman, mutta kun on tilaisuus juodaan kuin viina olisi maailmasta loppumassa.


    • oppeliini1

      Alkoholistille viina on AINA numero yksi.
      Siinä ystävät, rakkaat, rakastetut, perhe, jäävät kauas . Niin kauan kun on vain viinaa - se on tärkeintä.
      Mikäli haluat pitää kiinni ystävästäsi, lahjo, pakota, raahaa, uhkaa... tee mitä tahaansa vatiikin saadakse hänet AA -ryhmään osalliseksi. Sinne on mentävä vaikka joka päivä ellei muu auta.
      AA.sta ON apua, se on todistettu miljoonien ja taas miljoonen keskuudessa!

      Sinä voit itkeä ja paasata kunnes muutut siniseksi, se on täyttä tyhjän kanssa. Miehen hermot ovat jo pahasti riekaleina, kuten senkin olet jo huomannut, -kiitos viinan!

      Joko AA -kerho tai uusi ystävä. Ja PYSY sanojesi takana.

    • 41v-sinkkumies

      Miksi olet juopon kanssa. Pelkäätkö ettet kelpaa enää muille. Et sinä rakasta juoppo miestä eikä se todellakaan rakasta sinua. Koita nyt ymmärtää että miehes valehtelee ja pitää sua tossun alla. Tekee mitä huvittaa koska olet liian heikko sanomaan vastaan. Haluatko tuollaista elämää että toinen on jatkuvasti kännissä eikä pysty itsestään huolehtimaan. Se ei ole mitään rakastamista.

    • 865321

      Kannattaa mettiä haluatko asua alkoholistin kanssa. Hän ei siitään muutu. Syyllistää sinua ym. Nyt mieti mitä elämältä haluat. Ja toimi sen mukaan.

    • Sitäsaamitätilaaa

      Miksi helmetissä sinä ruikutat kun kerran "rakastat" ja tahdot hoitaa ja huoltaa keskenkasvuista, tahdotonta ja lepsua ihmispoloa?

    • Yksinäinen.mies

      Tahdotko tosiaan asua alkoholistin kanssa loppuelämäsi. Onko se mies elämäsi rakkaus?
      Elämä voisi olla hyvinkin mukavaa miehen kanssa joka ei juo usein. Juon vähemmän kun kerran kuukaudessa. Ei ole tarvettä juoda vaikka olen yksinäinen sinkku. Miehelläs on juoppo kavereita eikä se halua että kaverit pettyy joten juo koska nekin juovat. Sellaista sosiaalista juopottelua jossa ei rajoja ole. Siinä unohtuu se parisuhde hyvin äkkiä. Voi sitä muutakin harrastaa kun juomista, itse harrastan kalastusta kesäisin ja veneilen myös muuten vaan koska en jaksa aina kotona makoilla.

    • Relatkaahyvätihmiset

      Miksi alkoholi on aina se paha ja aiheuttaa mukamas aina väkivaltaa ja ikävyyksiä.. ? En ymmärrä .. Oma vaimoni on sanonut : Olen kaikesta ihanin ja niin kultainen jos olen ottanut tai olen krapulassa. Ja yhdessä kun otamme meillä on aivan ihanat keskustelut ja seksi on mahtavaa. Sama kuin itselläkin on tuntemukset...Valitettava tosiasia on ettei meillä ollut paljon enää seksiä selvinpäin.. Mutta alkoholi saa meidät taas teineiksi ja riettaiksi .. Ei kirraa työt ei laskut ja kaikki tuntuu hyvältä... Myös monet kaverini ovat tosi mukavia, myös kun ottavat ja ollaan keskusteltu asiasta paljonkin eikä ole ongelmia syntynyt.

      Nykypäivän työelämän täytyy saada nollata ei sitä muuten kestä. Ja elämästä saa parhaimmat kiksit ja hyvänolon alkoholin kanssa.

      • Eijunalauta

        Tämän on pakko olla sarkastinen pläjäys. Noin umpitolloja ei nykyaikana voi olla olemassa. Karsinasta vai kellarista huutelet?


    • pummeli

      Jatkakaa samaa linjaa, eihän siinä mitään, jos molemmat tykkää. Oma on elämänne. MUTTA: EI KAI TEILLÄ VAAN OLE LAPSIA????

      Alkoholistiksi tullaan juomalla alkoholia ja juomalla sitä usein ja paljon, ja toinen tie on se, että juodaan ehkä vähän vähemmän, mutta niin, että ollaan koko ajan pienessä jurrissa. Lopputuloksena on alkoholismi. Keskimäärin se vie noin kahdeksan vuotta, eli onhan se huomattavasti pitempi aika kuin huumekoukkuun joutuminen. Sitten ei enää pysty olemaankaan ilman sitä alkoholia. Ja siitä saa syyttää vain itseään.

      Miksi sitä alkoholia juodaan? Kai siksi, että siitä tulee se mukava olo, ja kaikki tuntuu sujuvan ja on niin ihanaa. Kaikki tuntuu hyvältä, just joo. Ei paina huolet eikä haittaa laskut ja muut ikävyydet. Kohta niitä laskuja ei muista olevan olemassakaan, maksakoon joku jos jaksaa. Ei tee mieli käydä toissäkään, kun on niin paljon mukavampaa juopotella ja puhua paskoja samanhenkisten kavereitten kanssa. Hyvää tulevaisuutta.

      Niin, muistutan vielä, että jos on niitä lapsia, niin ne kannattaa hyvissä ajoin sijoittaa jonnekin muualle, etteivät joudu sitä vanhempien mukavaa alkoholinhuuruista elämää todistamaan. Jokainen lapsi tässä maassa ansaitsee raittiin kodin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      52
      1197
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      835
    3. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      735
    4. 68
      732
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      688
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      625
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      550
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      518
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      510
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      482
    13. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      473
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      469
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      431
    17. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      425
    19. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      414
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      409
    Aihe