Vaikka suurin osa ihmisistä kuuluu kirkkon ja vaikka monet uskovat Jumalaan, harvat uskovat enää kuolemanjälkeiseen elämään.
Useimmilla on biologinen näkemys, että kuollessamme lakkaamme olemasta kuten muutkin eläimet. Kehomme luonto ottaa kierrätykseen, tietoisuutemme sammuu. Olemme samassa tilassa kuin ennen syntymää. Emme tunne mitään. Vallitsee lopullinen rauha ja lepo.
Eikö tämä ole nykyaikainen tapa sanoa samaa kuin varhaiskantainen kristillinen oppi, pääsemme ikuiseen rauhaan.
Kuoleman jälkeen rauha
5
126
Vastaukset
"Olemme samassa tilassa kuin ennen syntymää."
Uskot siis jälleensyntymään?Millainen on se Jumala, johon uskotaan, mutta ei uskota kuoleman jälkeiseen elämään? Mikä on sellaisen uskon merkitys ihmisen elämässä?
- ikuinen.lepo
Henkilö ehkä uskoo Jumalan ohjaavan maanpäällistä elämää, muttei kuolemanjälkeistä. On myös eräs ajatus, että Jumala olisi luonut maailman, muttei sen jälkeen olisi ohjannut sitä.
On monia yllättäviä seikkoja. Rukoilukin on yleisempää kuin Jumalaan uskominen. Selitystä kaivataan.
Kaiken aikaa pieneliöt ihollamme ja muualla elimistössämme odottavat kärsivällisesti haurastumistamme; niiden tehtävä tosiaankin on kierrättää meidät luonnon kiertokulkuun. Tulehdukselliset ihomuutoksemme, kynsisienemme ja keuhkoputkentulehduksemme harjoittelevat lopullista tehtäväänsä varten.
Kuolemamme on aina läsnä. Tutustukaamme siihen.- ikuinen.lepo
Vanhassa testamentissa on kohtia, jotka selvästi osoittavat, että suurin osa juutalaisista katsoi, ettei kuoleman jälkeen ole muuta elämää, kuin että edesmenneet elävät jälkeläisissään. Näitä kohtia usein luetaan myös hautajaisissa.
Myöhemmin syntyi käsitys ylösnousemuksesta, jolloin kuolleen elämä olisi konkreettisesti jatkunut. Tämä käsitys omaksuttin ympäristön ideoista, mutta siihen liitettiin myös ruumiin ylösnousemus. Saddukealaiset eivät uutta oppia hyvksyneet, mutta n.s. köyhienhurskaus sen otti vastaan. Köyhienhurkaudesta taas kehittyi farisealaisuus, jota Jeesuskin pääasiassa edusti, vaikka kritisoi sitä paikoin ankarasti. Näin oppi ruumiin ylösnousemuksesta ja tietoisesta olosta kuolema jälkeen tuli myös kristinuskoon.
Vanha juutalaisuus uskoi vain elämään jäkeläisissä. Nykyisessäkin juutalaisuudessa, oikeaoppisessakin, saatetaan puhua ihmisten "fantasioista", kun viitataan käsitykseen kuolemanjälkeisestä elämästä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001743- 571146
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4401107- 1701033
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän128793- 84743
- 51708
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä43706- 57671