Anna Hyvän Kiertää

Kysyisin teidän kaikkien mielipidettä, onko tää mun touhu normaalia vai ei ?
Olen 37 v mies, seurustelin 17 v saman likan kanssa ja suhteesta 2 tyttöä. Jo tavatessani ex:än en oikeasti ollut edes rakastunut häneen, ehkä ihastunut, mutta oli kiva kun oli joku.
sitten asiaan, jo alkuajoista lähtien harrastin ns miesten tautia, eli pettämistä, välillä enemmän välillä vähemmän, tätä jatkui vuosia ja ex oli kuitenkin aina mukana kuvassa ja teimmehän lapsetkin, tätä minun hommaani jatkui läpi vuosien, kunnes kai kasvoin ja lopetin sen ja jopa puhuin asiasta hänelle ja tosiaan rupesin keskittymän perheeseen, lapsista olin aina pitänyt huolta ja rakastunut, sain tietysti aikamoisen ryöpytyksen naamani, no syystä, ja hän sanoi ettei ikinä ole eikä voisi pettää minua, sanoin vain että sitä ei koskaan tiedä kun se oikea tuleekin kohdalle ja se on menoa, no parin vuoden päästä tästä ex soitti työpaikalleni kesken kaupanteon ja kertoi että haluaa erota, no ei kuulemma ole toista yms, näin sitten minusta tuli SINKKU, ensimmäistä kertaa aikuiselämässäni, myöhemmin selvisi että ex:llä oli ollut peliä erään herran kanssa jo pidemmän aikaa ja kaikki oli mietitty valmiiksi.
Itse suhtauduin eroon hyvin eritavoin kuin kai nykymiehet, eli ei mitään vittuiluja ja uhkailuja ym, vaaan ihan positiivisesti ja kai ajatellen asian niin että hän on kai onnensa ansainnut, koska itse häntä kohtaan käyttäydyin aika sikamaisesti, huom, koskaan en lyönyt tms idioottimaista, vain pettämistä.
Lapsia tapaan yleensä parin viikon välein, Erikoisinta tässä on se että ex ei halua olla missään tekemisissä kanssani, kaikki asiat pitää hoitaa lasten välityksellä, hän ei edes suostu puhumaan puhelimessa, mitähän päässä pyörii.

NO NIIN, SITTEN SE POINTTI, OLEN OLLUT PARI VUOTTA SINKKUNA, OLEN IHAN OK NÄKÖNEN KAVERI, AINA ON NAISIA RIITTÄNYT, KESKUSTELUTAITOINEN, KAIKINPUOLIN MUKAVAKIN, MUTTA NYKYÄÄN KUN TAPAA JONKUN NAISEN ESIM RAVINTOLAILLAN PÄÄTTEEKSI, NIIN HALUAISIN RAUHASSA TUTUSTUA JA OPPIA TUNTEMAAN TOISEN JA OSOITTAA OIKEAT TUNTEENI JA HALUAN OLLA EHDOTTOMAN USKOLLINEN JA LUOTETTAVA, NIIN, TUNTUU SILTÄ ETTÄ IKÄISENI NAISET OLKOON SITTEN LAPSIA TAI EI HALUAVAT HETI KAIKKI, KOKO PAKETIN, MUUTETAAN YHTEEN, NAIMISIIN, LAPSIA YM, YM.

TÄMÄN KIRJOITTAMISEN POINTTI ON SE ETTÄ MITÄ MIELTÄ OLETTE MINUSTA JA AJATUKSISTANI, ONKO TAVALLISTA IKÄISTÄNI/NUOREMPAA NAISTA JOLLE EDELLINEN ELÄMÄ EI ESTE JA VOIKO NYKYNAISEEN TUTUSTUA ENÄÄN EHDOITTA ???
121599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

;o)

Äänestä

En tiedä tuosta jutustasi ja mitä haet vastausta, mutta tulipa mieleen.

En itse seurustelisi, saati perustaisi perhettä "oli kiva kun oli joku" lähtökohdasta. Outoa touhua. Siksiköhän lopulta vaimo lähti?

Toiseksi en ikinä kertoisi jos olisin ollut uskoton (no, en ole koskaan ollut, mutta mistäsitä vielä tietää).

Eikös toi ole hyvä, jos vientiä riittä ihan "koko pakettiin" asti. Ei ole omalle kohdalle sattunut. Mistäs tällaisia löytäs?

Ikisinkku 37 v mies.

Äänestä

tarkoitus kai sillä että oli kiva kun oli joku, oli silloinen ajattelutapa, nykymeininki ja ajattelutapa toinen

Äänestä

Ei 37 vuotias kirjoita tällä tavalla. Mutta ihan hyvä provo ....... vähän enemmän olisit paneutunut ton ikäisten kirjoitustyyliin, niin olisi ehkä - mutta vaan ehkä - mennä läpi.

Äänestä

Venäläiseltä naiselta saat kaiken mitä mies tarvitsee. Aina saat uuden jos entinen jättää.

Mies 26

PS. Muista avioehto.

Äänestä
  • kertaa parempi kuin suomalainen, kaikin tavoin.
    Siinä olen kyllä samaa mieltä kanssasi!

    Äänestä

Siis mitä ihmettä, miten otsikko liittyy viestiin? Täysin ristiriidassa mielestäni sisällön kanssa.
Kuulostat omahyväiseltä paskiaiselta (mikäli tämä ei ole provo). Mitä varten uutta etsit, että voisit taas pettää vai?

Äänestä

Näihin muihin kommentteihin verrattuna, olen vissiin outo naisihminen... tuo mitä kirjoitit tämän hetkisestä tilanteestasi ja toiveistasi, osuu jollain lailla itseeni.
En hae lapsilleni isää, en naimisiinmenemistä mieti,en halua kiireellä edetä jne. VAAN toivoisin löytäväni joku kaunis päivä miehen jonka seurassa viihdyn ja päinvastoin. Viettäisimme kahdestaan vapaa-aikoja, sillai rauhassa nautiskellen hyvistä asioista.
Ilman ehtoja.
Vastaan on tullut hetikiinni-tyyppejä, elämäänsä itkeviä luusereita, pihtareita, tosikkoa...

Äänestä
  • aivan, ensimmäinen joka ymmärsi viestin idean, ei tarvi olla kusipää koko ikäänsä, vaan oppia arvostamaan toista ja katsella rauhassa, ilman paineita ja turhia odotuksia, missä tämmöiset naiset ??? KIITOS

    Äänestä

  • M37 kirjoitti:

    aivan, ensimmäinen joka ymmärsi viestin idean, ei tarvi olla kusipää koko ikäänsä, vaan oppia arvostamaan toista ja katsella rauhassa, ilman paineita ja turhia odotuksia, missä tämmöiset naiset ??? KIITOS

    mietin itse samaa, missä "meitä" on... :)
    Sun galleriasivuilla kävin tai siis yritin......

    Äänestä

  • elviira kirjoitti:

    mietin itse samaa, missä "meitä" on... :)
    Sun galleriasivuilla kävin tai siis yritin......

    päivitän galleriasivun lähiaikoina, ota yhteyttä

    Äänestä

  • fas67 kirjoitti:

    päivitän galleriasivun lähiaikoina, ota yhteyttä

    niin, mennyt on mennyttä, mutta siinä on sellainen meininki että se taitaa joskus seurata omisssa psyyke jutuissa, koska olemme monin tavoin hyvin ihmisiä sillä psyykkeen tasolla.
    olet rehellinen ja annan sille arvoa...
    mutta; olen itse pitkän taipaleen sinkku todella pitkän, ja olenkin sitä mieltä että jos vain haluaa itselleen jotain...kivoja hetkiä ja nautintoa...aikuisten asioita...
    toiset eivät halua sitä, ehkä olet tavannut juuri näitä ihmisiä...niille ihmisille pitää antaa heti mahdollisuus irtautua sinusta...
    ja ; perustakaa oma netti palsta ihmisille jotka haluatte vain hetkiä ja eroja...
    ja ; minusta nykypvän ironiaa voisi olla hei: seurustellaan saman miehen/ naisen kanssa....
    ja ; pliisss... avoimesti .
    tätä kun on ...
    mutta, elämä vie sinuakin , ja kaikki ei perustu tässäkään kohtaa siihen että pitää olla joku?????
    koska jokainen " joku" on tunteva ja kokeva sielu...
    matkaaa voi tehdä yksinkin ei se ole pelottavaa vaan joskus vain kovin tylsää....
    kaikkea hyvää sinulle ....oikeasti....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


M37 kirjoitti:

Kysyisin teidän kaikkien mielipidettä, onko tää mun touhu normaalia vai ei ?
Olen 37 v mies, seurustelin 17 v saman likan kanssa ja suhteesta 2 tyttöä. Jo tavatessani ex:än en oikeasti ollut edes rakastunut häneen, ehkä ihastunut, mutta oli kiva kun oli joku.
sitten asiaan, jo alkuajoista lähtien harrastin ns miesten tautia, eli pettämistä, välillä enemmän välillä vähemmän, tätä jatkui vuosia ja ex oli kuitenkin aina mukana kuvassa ja teimmehän lapsetkin, tätä minun hommaani jatkui läpi vuosien, kunnes kai kasvoin ja lopetin sen ja jopa puhuin asiasta hänelle ja tosiaan rupesin keskittymän perheeseen, lapsista olin aina pitänyt huolta ja rakastunut, sain tietysti aikamoisen ryöpytyksen naamani, no syystä, ja hän sanoi ettei ikinä ole eikä voisi pettää minua, sanoin vain että sitä ei koskaan tiedä kun se oikea tuleekin kohdalle ja se on menoa, no parin vuoden päästä tästä ex soitti työpaikalleni kesken kaupanteon ja kertoi että haluaa erota, no ei kuulemma ole toista yms, näin sitten minusta tuli SINKKU, ensimmäistä kertaa aikuiselämässäni, myöhemmin selvisi että ex:llä oli ollut peliä erään herran kanssa jo pidemmän aikaa ja kaikki oli mietitty valmiiksi.
Itse suhtauduin eroon hyvin eritavoin kuin kai nykymiehet, eli ei mitään vittuiluja ja uhkailuja ym, vaaan ihan positiivisesti ja kai ajatellen asian niin että hän on kai onnensa ansainnut, koska itse häntä kohtaan käyttäydyin aika sikamaisesti, huom, koskaan en lyönyt tms idioottimaista, vain pettämistä.
Lapsia tapaan yleensä parin viikon välein, Erikoisinta tässä on se että ex ei halua olla missään tekemisissä kanssani, kaikki asiat pitää hoitaa lasten välityksellä, hän ei edes suostu puhumaan puhelimessa, mitähän päässä pyörii.

NO NIIN, SITTEN SE POINTTI, OLEN OLLUT PARI VUOTTA SINKKUNA, OLEN IHAN OK NÄKÖNEN KAVERI, AINA ON NAISIA RIITTÄNYT, KESKUSTELUTAITOINEN, KAIKINPUOLIN MUKAVAKIN, MUTTA NYKYÄÄN KUN TAPAA JONKUN NAISEN ESIM RAVINTOLAILLAN PÄÄTTEEKSI, NIIN HALUAISIN RAUHASSA TUTUSTUA JA OPPIA TUNTEMAAN TOISEN JA OSOITTAA OIKEAT TUNTEENI JA HALUAN OLLA EHDOTTOMAN USKOLLINEN JA LUOTETTAVA, NIIN, TUNTUU SILTÄ ETTÄ IKÄISENI NAISET OLKOON SITTEN LAPSIA TAI EI HALUAVAT HETI KAIKKI, KOKO PAKETIN, MUUTETAAN YHTEEN, NAIMISIIN, LAPSIA YM, YM.

TÄMÄN KIRJOITTAMISEN POINTTI ON SE ETTÄ MITÄ MIELTÄ OLETTE MINUSTA JA AJATUKSISTANI, ONKO TAVALLISTA IKÄISTÄNI/NUOREMPAA NAISTA JOLLE EDELLINEN ELÄMÄ EI ESTE JA VOIKO NYKYNAISEEN TUTUSTUA ENÄÄN EHDOITTA ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu