Sain vanhemmilta säästetyt lapsilisät kun täytin 18, n. 25 tonnia. Nyt tuo summa on kasvanut sataan tonniin tämän vuoden aikana, pääasiassa pitkäjänteisillä sijoituksilla ja säästämisellä (joka palkasta, opiskelujen aikana). Tällä hetkellä 40 tonnia pankissa ja muu sijoituksissa. Kyllä jokainen saa rahaa tililleen kun säästää ja sijoittaa eikä käytä kaiken maailman hömpötyksiin. Pitkäjänteistä työtä, sijoituksen opiskelua ja markkinoiden tutkimista n. 15 vuotta eikä tämä ole lainkaan poikkeuksellista - tiedän ihmisiä jotka ovat tehneet suurempia rahoja samalla pääomalla. Sellaisen 20 tonnia jouduin ottamaan muutama vuosi sitten asunnon käsirahaksi.
Omat vanhemmat keskiluokkaisia, mutta myös säästäväisiä. Isä telakalla ja äiti peruskoulun opettaja. He säästivät minua varten ja käyttivät vähemmän rahaa omiin hankintoihin. Ilman heitä en olisi tässä tilanteessa. Kun pääsevät eläkkeelle, ostan heille useamman kuukauden lomamatkan maailman ympäri :)
Kannattaa säästää ja opiskella sijoittamista, pienistä puroista kasvaa iso joki. Yrittäkää siis säästää lapsianne varten, vaikka säästäisi vaan 20€ kuukaudessa, kasvaa se 18 vuoden aikana korkojen kanssa ihan kivaksi pesämunaksi, jonka voi sitten antaa lapsen täyttäyessä 18. Itse aion myös säästää tulevian lasteni lapsilisät heille, kuten valtio tarkoittaa.
Tässä lapsilisistä.
http://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000001700297.html
Omat vanhemmat keskiluokkaisia, mutta myös säästäväisiä. Isä telakalla ja äiti peruskoulun opettaja. He säästivät minua varten ja käyttivät vähemmän rahaa omiin hankintoihin. Ilman heitä en olisi tässä tilanteessa. Kun pääsevät eläkkeelle, ostan heille useamman kuukauden lomamatkan maailman ympäri :)
Kannattaa säästää ja opiskella sijoittamista, pienistä puroista kasvaa iso joki. Yrittäkää siis säästää lapsianne varten, vaikka säästäisi vaan 20€ kuukaudessa, kasvaa se 18 vuoden aikana korkojen kanssa ihan kivaksi pesämunaksi, jonka voi sitten antaa lapsen täyttäyessä 18. Itse aion myös säästää tulevian lasteni lapsilisät heille, kuten valtio tarkoittaa.
Tässä lapsilisistä.
http://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000001700297.html
Vastaukset 26
Vanhimmat
Lapsilisä maksetaan LAPSESTA ei LAPSILLE.
Perheeni lapsilisät katsottiin tuloksi sossutuissa ja ne siis paloivat jo perjeeni sossutukia laskettaessa ja loput köyhän perheen elämiseen. Onko lapsilisät tarkoitettu hyväosaisten perheiden sijoituksiin vai lapsiperheen kulujen tukemiseen? No toisaalta Suomi tukee jo muutenkin hyväosaisia sossutuilla enemmän kuin huono-osaisia kun katsotaan kaikki sossutuet esim. ansioperusteiset yhteiskunnan sossutukemat edut mm. äitiyspäivärahat, eläkkeet joita yhteiskunta myls sponssaa, ansiosidonnaiset päovärahat, omistusasunnon korkovähennys ym. ym. Ja kehtaavat narista vielä veroista kun tukia tulee ovista ja ikkunoista hyväosaisille ja isotuloisille.
Ei töissäkäyvillä vanhemmilla ole kyllä tarvetta sitä lapsilisää omia, se kannattaa nykytilanteessa säästää kuten aloituspostaaja sanoi. Itse olen molempien lasteni lapsilisät laittanut korkotilille kasvamaan korkoa. Annan sitten kun muuttavat pois kotoa. Minusta tämä on reilua.
Jos ei ole töitä, niin tilanne on silloin hankala. Kuten AP sanoi, niin pienikin säästö kasvattaa pottia hyvin, kun saadaan korkoa korolle ilmiö.
Minusta on epäreilua, että sinulle maksetaan lapsilisää, aivan ylimääräistä rahaa. Minä olen köyhä eläkeläinen, ikäni lujasti töitä tehnyt ja maksan veroja, että sinä saat lapsilisäsi. Minä joudun tinkimään tärkeistä lääkkeistäkin. Mieti sitä!
70-luvun alkupuolella syntyneiden lasten 4 kertaa vuodessa maksetut, vähäiset lapsilisät menivät suoraan tarpeelliseen kulutukseen eikä niistä säästettynäkään olisi kovin kummoista pesämunaa kertynyt.
Nykyiset ovat täysin toista tasoa!
Totutimme lapsemme omatoimiseen elämään ja siinä oman rahan hankintaan 12v alkaen.
Kyllä minun äiti piti huolen että, lapsilisä oli vain ja ainoastaan hänen. Kiukutteli kun minulle piti ostaa uudet housut tms. Lentolippuun ja Espanjan matkaan kyllä aina rahat riitti ja niin meitin äiti matkusteli useammankin kerran vuodessa ulkomaille ja minä joskus lapena toivoin että jäisikin sinne....
Jos omat vanhemmat on käyttäytynyt vastuuttomasti, ei se oikeuta meitä käyttäytymään. Omat vanhempani käyttivät lapsilisät ties mihin, alkoholiin ja tupakkaan, kun lama-aikana ei muualta rahaa tullut. Minä olen kolmelta lapselta säästnyt jokaiselta 20€ joka kuukausi ja aion jatkaa tätä kunnes lapsilisä loppuu. Haluan, että lapseni saavat muutakin kuin repullisen vaatteita, kun joskus muuttavat kotoa. Itse en muuta saanut.
14vuotiaana heitettiin ulos ja en saanut edes rapullista vaatteita..
Tämä tapahtui -61
ei ollut lastensuojelua
Melkein ymmärän tunteesi. Minä lähdin oma-alotteisesti heti vapaaehtoisen intin jälkeen.
Kun vuosia myöhemmin olin velkarahalla opiskelemassa ja vanhempani saivat tietää minun saaneen liittoni takausrenkaan lainatakauksen, he kertoivat tarvitsevansa sen summan jonkun lainansa lyhennykseen.
Summa vastasi silloin noin yhden talven alivuokralaishuoneen vuokraa.
Antaessani rahat minulle sanottiin, että edestänihän löydän ja se viittasi joskus tulevaisuudessa odotettavissa olevaan perintöön. Isäni oli silloin 55v.
Toki tiesin, että mennyt mikä mennyttä.
Lapsilisä on tarkoitettu käytettäväksi lapsen elatukseen.
Ei mihinkään lapselle säästämiseen.
Tietenkin jos perhe on varakas, voi lapselle säästää pesämunaa, mikä minä olen neuvomaan.
Muistattehan että lapselle pitkänajan kuluessa säästetty pääoma on lapsen omaisuutta, jonka käyttäminen vanhempientoimesta on "kielletty", jos menet lapselle säästämään on se korvamerkitty lapsenomaisuudeksi. Tästä on oikeustapauksia olemassa.
Joten Lapsilisät tulee käyttää lapsen elatukseen.
Nyt ollaan köyhyyspalstalla eikä missään elämäntarinat osiossa, elikä eiköhän noi lapsilisät nykyään mene lapsien menoihin.
Lapsilisillä lennetään etelään naimaan mustaa munaa!
Käytimme 70-luvun pienet lapsilisät päivittäiseen kulutukseen, Emme säästäneet edes tenavien erillisiin tarpeisiin vaan hoidimme ne perhebujetin puitteissa.
Nyt molemmat ovat yli 40v. Toinen on akateemisessa virassa valtion laitoksessa.
Toinen tutan dippeli konsulttitoimistossa, Ok. perhe, kaksi lasta, akateeminen eukko, palkka viimeeksi keskusteltaessa 6800€/kk vapaa autoetu. Minun, köyhän vinkkelistä katsottuna he ovat hyvin toimeentulevia kurjasta lapsuudesta ja säästämättömistä lapsilisistä huolimatta.
Hienosti tehty vanhemmilta, samalla neuvottu säästäväisyyteen.
Näin myös meidän äiti 60-luvulla ensimmäisen lapsen osalta, tosin hänellä kaikki kurkusta alas ystävän avustuksella.
En kannata lapsilisien poistamista, kotiäitien kannalta hyvä asia. Omassa perheessä menivät kaikki kulutukseen.
Parempi ohje ehkä olisi, että ole kiitollinen lapsettomille, koska syöt lapsettoman kansalaisen ruokapöydästä ja lapsettomat näkee nälkää jynkimishalusi vuoksi ei- toivotusti., jos et itse elätä tuotoksiasi työsä käymisellä.:) Jos ajattelen, että itse saisin varallisuuteen katsomatta yli sata euroa yhteiskunnalta PER JOKAINEN KUUKAUSI seitsemäntoista vuoden per lapsi ajan automaattietuutena, ei olisi pokkaa alkaa inistä, että onpas vaikeaa. Verrannoksi, että lapsettoman sosiaaliturva maksimissaankin on alle 500 euroa kuukaudessa. Jos sulla on lapsia, aika kuvottavaa mässäämistä, jos vastikkeettomasti muiden tukien päälle yli sata euroa per jokainen kuukausi yhteiskunnan tukia lapsilisä, mikäli muutenkin pärjäisi ja jos se on muka "bonus" kansalaistyöstä synnyttää. Tietysti sitten se ei ole sitä, jos on osoitettavissa, että lapsilisän saaja ei elätä itseään lapsilisärahalla. Ja vähälapsisile perheile lapsilisä ei ole suuri. Jos olisin sadisti, sanoisin, että vitun perseestä, jos joku syö itse lapsilisärahalla, mutta sellainen olisikin niin noloa, ettei voi edes käsittää, että kukaan tekisi lapsia elättääkseen itsensä. Kuinka moni lapsilisän saaja syö itse lapsilisärahalla, käymättä töissä? Toki niitä varmaan, ja toivottavasti on vähän. Miksei muuten lapsilisä ole samalla tavalla valvottu etuus, kun on vaikka työttömyysetuus? Olisi todella väärin, jos lapsia tekevät ostaisi itselleen lapsilisärahalla mitään. Jos lapsilisä siis on lapselle tarkoitettu raha, kiuten aina sanotaan, ja että muka lasten vanhempien taloudellisesti vaikuttamaton seikka. Itse en halua ainakaan maksaa virolaislasten lapsilisiä, koska viotunn korkea veroprosentti jo muutenkin, enkä ole vastuussa virolaisten lasten elatuksesta. Enkä myöskään somalialaisten, enkä espanjalaisten, enkä bangladeshilaisten, enkä vittu kenenkään.
PÖTKIS: " Itse en halua ainakaan maksaa virolaislasten lapsilisiä, koska viotunn korkea veroprosentti jo muutenkin, enkä ole vastuussa virolaisten lasten elatuksesta. Enkä myöskään somalialaisten, enkä espanjalaisten, enkä bangladeshilaisten, enkä vittu kenenkään."
Ei huolta, Pötkis. Et varmasti koskaan joudu maksamaan kenenkään lapsilisiä. Saamasi sosiaalietuudet ja joistakin niistä ehkä jossakin elämänvaiheessasi maksamasi verorahat eivät mitenkään riitä kattamaan edes yhteiskunnalle aiheuttamaisi menoja. Ei tähän mennessä eikä tulevaisuudessakaan. Ja kaikkihan me tiedämme, että työelämää ja veronmaksukykyä sinulla ei ole edessäsi.
PÖTKIS: "Verrannoksi, että lapsettoman sosiaaliturva maksimissaankin on alle 500 euroa kuukaudessa. "
Työtön tuloton lapseton keski-ikäinen toimeentulotuella elävä yksilö, kuten esim. Pötkis, saa yhteiskunnalta joka kuukausia paljon enemmän kuin 500 euroa. Pötkiksen on melkeinmaisterina jostakin syystä vaikea ymmärtää, että sosiaaliturvaan kuuluvat toimeentulotuen perusosan lisäksi asumistuki ja perustoimeentulotuki, joista jälkimmäisellä katetaan loppu vuokrasta, sähkölaskut yms. toimeentulotuen laskelmassa hyväksyttävät menot. Tämän lisäksi tulee kaupan päälle vielä ilmainen terveydenhuolto ja lääkkeet.
Ei saa kuule kaikki jos on tienaava avopuoliso. Itse saan vain työmarkkinatuen ja maksan siitä sairaskuluni, asumiskuluni ja ruuan. Revi siitä.
Jos alkaa enemmän tulla sairauskuluja niin täytyy laittaa kirjat erilleen, ottaa pieni vuokrakämppä ja pitää se tyhjillään pelkkänä postilaatikkona toimeentulotukea varten ja tässähän ei ole mitään järkeä mutta en halua kenenkään elätiksi.
Siis täysin hullua että nykyään on aikuisilla elatusvelvollisuus toisiaan kohtaan mikä pitäisi vain olla alaikäisiä lapsiaan kohtaan.
Niimpä eipä niitä tukia tuosta vaan saa kuin apteekin hyllyltä automaattisesti no sillon kylläkin jos asuu yksin.
Kermisluokan lapsilisien sijoitusvinkit
"47 000 euroa kasassa 18-vuotiaana – kiitos vanhempien
https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005737418.html
"Jos vanhemmat sijoittavat lapsensa lapsilisät, 18-vuotiaalla on kasassa varsin mukava rahasumma. Jos lapsi malttaa olla koskematta rahoihin, 50-vuotiaana potti on kasvanut yli puolen miljoonan.
Inderesin pääanalyytikko Sauli Vilén laski, minkä verran lapsella on täysi-ikäisyyden kynnyksellä rahaa, jos vanhemmat ovat sijoittaneet hänen lapsilisänsä. Summa on suuri: 47 000 euroa."
Tämän takia lapsilisät pitäisi olla tulosidonnaisia. Nehän on tarkoitettu lapsiperheen tueksi lapsen kuluihin ei kermapersluokan vesan sijoitusrahastoksi jota papan ja mamman on muutenkin mahdollisuus avittaa "pappa betalar". Köyhien ja huono-osaisten sekä työttömien perusturvaa leikataan ja samaan aikaan sossutukia saava kermapersluokka kertoo lapsilisien sijoitusvinkkejä.
Tässähän siirretään veroja maksavien rahaa kermaperseiden sijoitustileille, moraalitonta!
Totta kai jos on rikas voi ne lapsi lisät säästä.
Ja minun vanhemmat oli hyvä tuloiset mitän ne ei minulle antannet.
Äiti laitoin minut hänen uuden miehen kanssa psykiatrisen pakko hoiton.
Vasta sen jälken kun vanhemmat kuoli sain perintöä 200.000,- ja vanhemmat oli laittanet minulle edunvalvoja joka tuhlasi 153.000,- hoitokoti maksuhin.
Sen jälken kun pääsi edunvalvojasta eron se vaati ruotsalasen psykiatrin lausunto ja 4 vuoden oikeus prosessi ja jääi 43.000,-
Ostin pari autoa ja 43.000,- meni 2 kk.
Kotitalo myytin sain 22.000,- ostin 20.000,- asunto ja 2000,- meni verohin ja lainasin 5000,- asuntoa varten.
Parhain oppi lapselle on maksaa viikkorahaa
Sama meillä mutsi aikanaan meinas, lapsilisä on "äidin palkka" eli ne meni hänen omiin touhuihinsa.
Jak uinka ollakaan, viinaan ym löytyi kyllä aina rahaa, mutta sitten kun me kakarat tarvittiin tai haluttiin jotain, niin sitten oli rahasta pula.
Itse mm. erään talven jouduin kulkemaan kovillakin pakkasilla kesäkumppareilla, kun ei voinut mennä talvikenkiä ostamaan. Kun olivat niin kalliita, eikä niitä nyt välttämättä oikeasti tarvinnut jne jne, mitä paskaa nyt mutsi ja faijapuoli selittivätkin silloin. No varmaan oli ihan asiaakin, ei mulla kuitenkaan paleltunut kuin yksi varvas. Eikä sekään nyt niin pahasti, että olisi joutunut amputoimaan tms, mitä nyt oireili muuten melkein vuoden eikä se vielä nykyäänkään oikein kestä kylmää.
Ja joskus kun esim mentiin silloin jo aikuisen siskon luo me kaksi nuorinta lomaa viettämään, niin mutsi laittoi (ehkä) viisikymppiset kouraan markka-aikaan. Ja sillä piti sitten pärjätä pari kolme viikkoo systerin luona ja maksella huvipuisto-reissuja myöden kaikki. Ja sitten mutsi vielä vittuili jos eli kun tuo onneton raha loppui kesken lomanvieton.
Mutta ei se nyt ihan niinkään mene, lisät on lapsien kuluja varten. Ja ne mitä kuluista jää yli, niin pistetään lasta varten jemmaan myöhempää tarvetta varten, ei sitä varten että vanhemmat käyttää ne rahat omiin touhuihinsa. Niin ja ruuat ym perusjutut kuuluu kyllä vanhempien maksaa omista rahoistaan. Koska kun kerta kakaroita täytyy tehdä, niin kyllä ne täytyy sitten olla vara ruokkiakin.
Niin ja meidän perhe oli tuolloin jo ihan työssäkäyvää ja työllä tienaavaa porukkaa. Eli ei nyt mutsi pakonkaan takia noita lisiä tuhlannut itseensä.
No, omat kakarat ainakin saavat sen lisistä, mitä oikeasti tarvitsevat. Ja ylijäävät lapsilisärahat menee jemmaan, saavat ne sitten kun ovat täysi-ikäisiä. Ja safkat ym perusjutut kustannetaan muijan kanssa omista palkkarahoistamme. Ja isompiakin tarpeen mukaan. Ja olemme ihan duunaritasoisia tuloiltamme kumpikin.
Emmemkä me myöskään hemmottele mukuloita. Kasvatetaan niitä vain järjen kanssa.
Oma äitini käytti aikoinaan lapsilisät asuntonsa lainan lyhennyksen maksuun. Kotoa lähtiessä en saanut mitään rahallista tai materiaalista avustusta. Nykyään hylkii, koska arvatenkaan en kovinkaan menestynyt huonoin eväin varustettuna. Eikä ymmärrä edes hävetä. Näin karuja kohtaloitakin voi olla.
Juu näitä riittää.
En mäkään ole saanut myöhemminkään paskan vertaa apuja silloinkaan, kun sitä ihan tosissani tarvitsin ja järkeviin asioihin. En kuitenkaan ollut koko aika pyytämässä mutta joskus olisi tarvinnut safkaan tms rahaa. Ja ei olisi ollut nyt muutenkaan paha, vaikka olis nyt laitellut esim 50€ tilille "muuten vain". Kun kuitenkin jatkoi tuota viikottaista kaljoittelua ja pelikoneiden pelaamista. Niihin hänellä kuitenkin vielä meni hyvinkin satasia kuukaudessa. Eli sama periaate jatkui kun aikanaan lapsilisien suhteen. Eli tuollaiseen kyllä riitti rahaa mutta kakaran satunnaiseen avittamiseen ei, silloin oli aina niin köyhä ja kipeä. Kuitenkin pari kaljakoppaakin vähemmän olisi riittänyt varmasti kuukaudessa ja olis poika saanut apuja ja kaikilla olisi nyt ollut suht kiva mili kaikesta.
Opiskeluaikaankin sinnittelin ilman velan ottamista pelkän opintotuen sekä satunnaisten pikkutöiden tuomien, muutaman kymppien kokoisten "palkkatulojen" varassa. Eli kk-tulot pyörivät siinä 200€/kk useimmiten.
Se oli mutsilta aika törkeätä, kun silloin ei kyllä vahingossakaan jeesannut, joskus saatoi LAINAKSI antaa 20€ kovien haukkujen kera tai sitten lähetti "hyvyyttään" vitosen kirjekuoressa saatelapun kanssa, missä luki aika lailla tähän tyyliin että "Älä tuhlaa kaikkea kerralla, on kuitenkin iso raha".
Sit aina rähjäsi että tollanen parisataa on kauhee raha, sillä suurinpiirtein muut makselee jo asuntojakin piois ja huolehtii perhettä. Piste i:n päälle oli sitten valmistumisen jälkeen, kun tuli noista kouluaikojen tuloista puhe taas kerran, niin sanoi et "Olisit nyt sanonut että oot niin vähillä rahoilla, niin totta kai oltais autettu rahallisesti ilman eri pyyntöä". 2 vuotta kuitenkin olin sanonut usein ja todella selvästi, että kk-tulot on 200€/kk. Eli oli kyllä ihan vittuilua häneltä.
Ja kerran rupesi vielä vaatimaan rahoja itselleen tällaisesta, kun mun eno oli itse oma-alotteisesti hankkinut mulle sellaiset kelluntahaalarit lahjaksi siitä hyvästä, että olin hakenut ja päässyt opiskelemaan tähän kouluun, mihin menin. Otin kyllä periaatteesta jo halvimmat haalarit, mitä kaupasta löytyi, kun en nyt kuitenkaan halunnut enon rahoja käyttää.
Niin mutsi tosiaan rupesi eräässä välissä väittämään, että mä "olin nekin rahat jättänyt hänelle maksamatta niistä haalareista". Haalareiden hintakin vielä sattui tuplaantumaan hänen puheissaan. Eli ihan selvä kusetus hänen taholtaan väittää, että toisen ostama lahja oli häneltä lainaamalla hankittua.
Meni kyllä jauhot suuhun, kun sanoin hänelle takaisin et ne haalarit oli kyllä lahja enolta, kuten kyllä tiedät ihan hyvin. Sanoin vielä kysyväni enolta että sopiiko se hänelle et maksan mutsille hänen antamastaan lahjasta rahaa ja jos hän sanoo että joo, niin sitten maksan. Mutsi meni tosiaan hiljaiseksi, pelästyi sen verran kun tiesi että eno olisi pärähtänyt ja pahasti. Mikä ei olisi ollut eka kerta mutsin touhuista lastensa suhteen.
Että tällaista. Riittäisi tuosta juttua vaikka miten, mutta tosiaan tuollaista oli meidänkin arki.
Nykyään ihmettelee ja esittää uhria jota sorsitaan turhasta, kun kukaan ei halua häntä lähelleen edes sukulaisistaan, korkeintaan siedetään sen mitä välttämättä tarvitsee.
Minä taasen en saanut lapsilisäpottia sijoitettavaksi, vaikka yksi vanhempi oli hyvätuloinen ja toinen keskituloinen. Valtion tuet menivät meidän lasten hyvinvointiin, ja viikkorahaakin saatiin säännöllisesti.
Mitään katkeruutta tästä ei ole jäänyt. Molemmat kannustivat opiskeluun, ostelivat köyhälle opiskelijalle/työntekijälle/työttömälle monenlaista kodin esinettä haarukoista huonekaluihin, lainasivat autoaan ja auttoivat aina pyydettäessä. Ja muistuttelivat tuon tuostakin olemaan epäröimättä avun pyytämisessä.
Talouden hoitamiseen opastettiin nuorena myös siten, että ihan itse pitää hoitaa törttöilyt, kuten sakkojen maksamiset. Korotonta lainaa tosin saattoivat antaa, mutta maksuaikataulu luotiin ja sitä noudatettiin.
Aivan kaikki ei perheessä mennyt loistavasti. Erityisesti hyvätuloisen isän ylipitkät työpäivät ja myös lasten fyysisen rankaisemisen olisi saanut jättää vähemmälle.
Kaiken kaikkiaan muistan lapsuuttani ja kasvatustani pääasiassa kiitollisena, ainakin siltä osin kuin vanhemmat siihen vaikuttivat. Paljon pahemminkin olisi voinut käydä, jos esimerkiksi äiti olisi raskausaikana juopotellut.
Juu.Ei kun käytetään ne ruokaan,koulutarvikkeisiin,lenkkareihin,talvitakkeihin,luistimiin ym.mitä meidän TODELLA köyhät lapset tarvitsee.Ihana olis säästää juu,mutta kun ei voi,kun syödäkin pitää.T:Äiti ja kolme köyhää lasta