Natsit ensin TAAS pesiytyneet loisimaan!

Ja terrorisoimaan ohikulkevia ihmisiä sekä hädänalaisia turvapaikanhakijoita. Miksi helvetissä poliisilta irtosi lupa tämän terrorismin harjoittamiseen?! Johan se viimeksi nähtiin, että suomalaiset vihaavat tätä ryhmää, kun porukkaa purettiin entiseltä paikaltaan poliisivoimin: kansa hurrasi ja osoitti suosionosoituksia, kun natsit saivat selkäänsä poliisilta. Pitääkö tämän toistua taas? Suomalaisten rakkaus pakolaisia kohtaan on ehdotonta, joten kaikki myötätunto on heidän puolellaan ja heille mielenosoitusoikeus suotakoon. Mutta näiden vastenmielisten, kuvottavien natsirasistien kohdalla ainut oikea kohtelu olisi ajaa puskutraktori paikan päälle ja pistää koko fasistileiri matalaksi ja antaa rasisteille iso kalossinkuva persuukseen!
10227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Haittamaahanmuutto on sinulle täysin vieras käsite? Kuinka paljon luulet Suomen valtion talouden kestävän täällä turhia loisioita elätettävän? Voisiko tänne Suomeen ottaa vaikka 500 000 Afrikan miestä loisimaan, ilman koulutusta, ikä 25-50 tienoilla, osa suoraan eläkkeelle, tosiasiassa kaikki tulee "eläkkeelle" kumminkin loisimaan.

Miten kuvittelet tuon yhtälön toimivan?

Juuri oli juttu eläinten massa sukupuuttoon kuolemisesta, kun ihmiset kuluttaa, kulutusyhteiskunnan syytä. Miten miljardit ihmiset Afrikassa ja lähi-idässä pelastetaan tänne, miksi heidät pitäisi edes pelastaa kun nussivat koko maapallon täyteen ihmisiä muutenkin, kun sivistyksestä on puute ja ainut harrastus on nussiminen ja raiskaaminen heidän kulttuurissa.

Te suvakit haluatte siis tappaa ja tuhota koko maapallon ylikansoittaen sen saastaisilla ihmisillä.

Äänestä

Nämä mykät munapäät seisovat kapealla ajatustensa jakkaralla kuin huonot toripellet itseänsä häpäisemässä. -Käykää kaikki isänmaalliset ihmiset ahkerasti kuvaamassa tätä
tonttujoukkoa ilman puhekontaktia sillä sillä tavalla heidän naurettavuutensa telttaile-
vana huliveikkoporukkana asetetaan taas oikealle paikalleen. :)

Äänestä

Sinulla ei ole oikeutta natsittella.
He eivät ole natseja.
Saksassa perustettu vihreä puolue, oli täynnä niitä oikeita natseja. Hitleri. perillisiä. Liekö tänäpäivänä nämä vihreät meilläkin natsiaatteen kannattajia. Hehän melkein kannattavat valkoisen rodun poistamista maapallolta. Sinäkin aloitta kuulut siihen sakkiin, valkoisiin.
http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/212684-vaarallinen-valokuva-maailman-vihreille

Äänestä

Eipähän tarvitse viedä lapsia kesälomaretkelle Helsinkiin. Liian vaarallista kun uusnatsit leiriytyvät Helsingin keskustassa. Katselemme turvallisemman lomareissun kohteen. Lapsia en Helsinkiin natsien kuristettaviksi vie.

Äänestä
  • Vie Saksaan. Siellä on turvallista, merkelnatson suojassa.
    Toisella puolella Merkelin natsit , islamaatteineen. Hirlerin taisteluni kirja kainalossa.
    Toisella vasemmisto -anarkistit , isot kivet kourassaan.
    Ihanan suojaisa Saksa. Voisit lapsinesi muuttaa sinne.

    Äänestä

Toisen teltan kyynelrummunpaukuttaja suruissaan kultansa lähtemisestä trollaa :)

Äänestä
  • Olet oikeassa. Trollit ovat idiootteja ja isänmaan vihollisia.

    Äänestä

Hyvä isänmaalliset suomalaiset! Puolustakaa maatamme tunkeilijoilta, sillä Suomen ainoa puolustaja todellakin on se oma kansa, kuten vanha ja visas AE on sanonut. Suomalaisten etu ja kotimaa ensin!

Äänestä

Natseista puhutaan kauhean nekatiiviseen sävyyn, oikeasti natsit auttoivat suomea säilyttämään itsenäisyyden antamalla valtavaa aseapua , viljaa ym. Stalin on tapattanut paljon enemmän ihmisiä kun hitler ja stalinin terrori jatkui vielä pitkälle sodan jälkeen......

Äänestä

Jotta on natsi niin pitää omata se puoluekirja ensin....muuten ei voi olla natsi.Natsitkin antoivat sentään köyhille leipää mitä sipilä nykysuomessa yrittää ottaa pois...kumpikos onkaan se natsi?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


NatsitHEVONVITTUUN kirjoitti:

Ja terrorisoimaan ohikulkevia ihmisiä sekä hädänalaisia turvapaikanhakijoita. Miksi helvetissä poliisilta irtosi lupa tämän terrorismin harjoittamiseen?! Johan se viimeksi nähtiin, että suomalaiset vihaavat tätä ryhmää, kun porukkaa purettiin entiseltä paikaltaan poliisivoimin: kansa hurrasi ja osoitti suosionosoituksia, kun natsit saivat selkäänsä poliisilta. Pitääkö tämän toistua taas? Suomalaisten rakkaus pakolaisia kohtaan on ehdotonta, joten kaikki myötätunto on heidän puolellaan ja heille mielenosoitusoikeus suotakoon. Mutta näiden vastenmielisten, kuvottavien natsirasistien kohdalla ainut oikea kohtelu olisi ajaa puskutraktori paikan päälle ja pistää koko fasistileiri matalaksi ja antaa rasisteille iso kalossinkuva persuukseen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu