JÄLLEEN taas näinä Aikoina, yötä myöten, todellakin siis JUURI myös ÖISIN avuttomina nukkuessamme, tulevat (EIVÄTKÄ muuten KOSKAAN EDES POIS lähdekään) Herrat Valtiaat JOUKKOVOIMIN (melkein) koko Valtiaskuntansa, Henkimaailmansa ja lastensa kanssa Voimalla kovalla ja voimakkaalla langettamaan meille alapää- ja lastenhyväkskäyttöasioita. JOKAINEN Valtias (Jumalat, Jeesukset, Mariat ja Ne n. tuhat muuta Valtiasta) langettavat, pommittavat, kovilla ampuvat, JOKAINEN eri suunnasta, ja lapsensa tulevat vääntämään meihin alapääasioitansa.
Näin on ollut ERITYISEN Kovalla Volymellä ja ENEMMÄNKIN on Heitä porukalla tullut joukkohäväistyksen meille unissammekin tekemään. He yrittävät väittää, että me muka unissamme olemme olleet esim. halukkaita tollaisiin mihinkään asioihin, mutta olemme OIKEASTI absoluuttisen avuttomia JOKAINEN unissamme. Emme ole EDES pystyneet nukkumaan vuosikausiin kunnolla, rauhassa, ILMAN Noita Helvetin Henkimaailman Olentoja, Valtiaita, EMME ILMAN Heidän langetuksiaan, ANSOJAAN, EMME ilman Heidän Epäoikeuttaan EMMEKÄ ILMAN Heidän massiivista olemassaoloaan.
Heillä ON niin KOVA tarve ja IKUINEN niin VAHVA, voimakas HALU AINA vaan kaataa, langettaa ihmiset nurin, kumoon, kuten myös Oikeuden ja absoluuttisen Totuuden, Oikeat Asianlaidat ja meidät avuttomat absoluuttisesti KUMOON, nurin Heidän VALEpaskoihin ja ANSOIHIN. Kumpa ihmiset VAAN tietäisitte, miten helvetin VAIKEAA, VAARALLISTA tämä UHRIN asema on, TOLLAISTEN JättiHenkiValtojen kakaroineen hyökätessä vuosikausia, JOKA päivä, koko päivän, YÖTÄ päivää, vuosikausia ja yli 6,5 vuotta näitäkin langetuksia ja ANSOJA (vuodesta 2011 alusta asti alkoivat KOKO Etelä-Suomessa lasten hyväkskäyttöasioiden ja niiden Olentojen KOVALLA kaadot ja langetukset, ANSOINEEN). Ja yli 11,5 vuotta YHTÄ soittoa on KOKO Valtiaskunta Henkmaailmoineen ollut HYÖKKÄÄMÄSSÄ kimppuuni Olemme alusta ASTI olleet syyttömiä näihin KAIKKIIN asioihin, ja Jumalahan ilmoittikin ITSE minulle ja koko Valtiaskunnalle ym. Henkimaailmalle jo vuonna 2005-2006, ETTÄ Hän UHRAA minut, syyttömän, normaalin valkoihoisen naisen, ILMAN mitään syytä tai Oikeutta!
Näinä ÖINÄ ja Näinä Aikoina varmastikin IKÄVÄ kyllä tulette näkemään KUINKA He KAIKKI lapsineen tulevat taas meistä kahdesta avuttomasta, osattomasta osapuolesta (meis ja nainen) ILMIANTAMAAN juuri Noita VALEITANSA meistä, juuri niitä samoja, JOITA ovatkin huudelleet meistä JO taas viimeajat ja VAIKKA kuinka pitkään! VAIKKA ovat ITSE VALEILLA ja VÄÄRYYDELLÄÄN, ANSOILLAAN kaiken kovalla ampuneet ja langettaneet. OVAT niin ovelia Noi Niiden lapsetkin, oikein ammattirikollisia, kuten VALTIAATKIN ITSE! VAROKAA taas VALEpaska-ilmiantoja, -aineistoja ja -ilmestyksiä!
Uskokaa MITÄ VALEITA ja ANSOJA langetetaan!
EiJumalautaArmotonta
0
170
Luetuimmat keskustelut
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi3511031- 69711
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et36619- 39557
- 39532
- 63523
SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia
Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht318491- 74458
kasariperjantai 2026
Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle22449Mulla on ikävä sua
Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri19441