Huolestuttavatko syksyn sotaharjoitukset

Syksyllä on kaksi suurta sotaharjoitusta samaan aikaan.

Suomi osallistuu länsimaiden harjoitukseen Itämerellä ja samaan aikaan on Venäjän ja Valko-Venäjän massiivisen suuri sotaharjoitus.

Valkoisessa talossa on Trump, WJS julkaisee artikkelin Helsingin tunneliverkoston käytöstä mahdollisen kriisin aikana, infovaikuttamisen yrittäminen on ollut pitkään voimakasta joka puolella, on ollut tahallaan ja testimielessä levitettyjä haitta -ja kiristysohjelmia, Ukrainan sota jatkuu ja tilanne Itämerellä on kiristynyt. Lisäksi suhtautuminen pakolaiskriisin hoitoon ja EU:hun jakaa mielipiteitä.

Tuli mieleen, että mitä jos Suomen toistaiseksi viimeiset rauhan päivät ovatkin juuri nyt ja kohta rytisee oikein kunnolla.

Luin jokin aikaa sitten eräänkin trollin kommentin, jossa sanottiin, että "Suomi 100 juhlat on peruttu, terveiset Pietarista".
13183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Onko lihasäilykkeet jo ostettu ja vesipullot pakattu? Koska rähinä voi alkaa koska tahansa niin on parempi kun me palstan aidot kristityt siirrymme kellarin pimeimpään nurkkaan seuranamme vain vettä, ruokaa, Raamattu ja kynttilänvalo.
Emmekä tule ihmistenilmoille, ennenkuin Skorpioni koskettaa Jousimiestä eli marraskuun 22. ja 23 päivän välisenä yönä.

Äänestä
  • Jos olette kiltisti, otan teidät mukaani parempaan maahan. Maitoa ja hunajaa on riittävästi ja joka ilta tanssimme horaa.

    Äänestä

Älä naurata luulollasi

Äänestä

No tätähän minä olen koko ajan sanonut, että kohta se alkaa. Se sotaharjoitus.

Äänestä

Dan 11:40-> Mutta lopun ajalla Etelän kuningas iskee yhteen hänen kanssansa. Ja Pohjan kuningas käy tämän kimppuun vaunuilla ja ratsuilla ja monilla laivoilla, hyökkää hänen maihinsa, tulvana leviten niiden ylitse. Hän hyökkää myös Ihanaan maahan, ja monta kaatuu. Mutta hänen kädestänsä pelastuvat nämä: Edom ja Mooab ja ammonilaisten pääosa. Ja hän ojentaa kätensä maita kohti; Egyptin maa ei ole säästyvä. Hän valtaa kulta- ja hopea-aarteet ja kaikki Egyptin kalleudet, ja liibyalaiset ja etiopialaiset liittyvät häntä seuraamaan.

Mutta sanomat idästä ja pohjoisesta säikähdyttävät häntä,
ja hän lähtee täynnä kiukkua hävittämään monia
ja vihkimään heitä tuhon omiksi.

Venäjä on Suurvalta ja naapuri joten maltti on valttia. Ja eikös Jeesus käskenyt näin lopun aikoina tutkimaan juuri Daneilin kirjaa.

Äänestä
  • Danielin kirjaa kannattaa tutkia. Silloin huomaa, että Danny puhuu lähitulevista ajoista, sillä sotavaunuista luovuttiin kokonaan 1300 vuotta sitten ja Lähi-idässä jo paljon aiemmin.

    Äänestä

Vanha kunnon Väyrynen noussee johtoon ja neuvottelemaan eroa EU:sta ja uutta YYA sopimusta, jos tilanne kiristyy äärimmilleen. Länsimaat eivät Suomea tule auttamaan, on pakko yrittää pärjätä itänaapurin kanssa itse.

Äänestä
  • Paavoa ei pidä päästää neuvottelemaan Venäjän kanssa. Tiedä vaikka Paavo tekisi meistä uudelleen Venäjän autonomisen alueen ja vihkisi itsensä sen kuninkaaksi.

    Tuo voi kyllä olla totta, ettei moni länsimaa haluaisi osallistua mahdolliseen Suomen ja Venäjän väliseen välienselvittelyyn, mutta pitäisin tuollaista kriisiä hyvin epätodennäköisenä.
    Jos Venäjä jonnekin lähtisi laajentamaan/palauttamaan Neuvostoliiton aikaisia rajoja, niin ei ainakaan Suomeen.

    Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Paavoa ei pidä päästää neuvottelemaan Venäjän kanssa. Tiedä vaikka Paavo tekisi meistä uudelleen Venäjän autonomisen alueen ja vihkisi itsensä sen kuninkaaksi.

    Tuo voi kyllä olla totta, ettei moni länsimaa haluaisi osallistua mahdolliseen Suomen ja Venäjän väliseen välienselvittelyyn, mutta pitäisin tuollaista kriisiä hyvin epätodennäköisenä.
    Jos Venäjä jonnekin lähtisi laajentamaan/palauttamaan Neuvostoliiton aikaisia rajoja, niin ei ainakaan Suomeen.

    Mitä jos tilanne menisi niin pahaksi, että autonomisen Suomen kuningas Paavo tai kaltaisensa olisi ainoa vaihtoehto sodalle, jota Suomi joutuisi käymään yksin länsimaiden hylättyä ja luikittua karkuun.

    Äänestä

  • hätävarako kirjoitti:

    Mitä jos tilanne menisi niin pahaksi, että autonomisen Suomen kuningas Paavo tai kaltaisensa olisi ainoa vaihtoehto sodalle, jota Suomi joutuisi käymään yksin länsimaiden hylättyä ja luikittua karkuun.

    Taitaisi aika moni muuttaa Kanadaan.

    Äänestä

  • Paavo hoisi katella sopivaa kiikkustuolia itselleen.

    Äänestä

Myös se "rauha leiri" Ahvenanmaalla Ruotsin järjestämän sotaharjoituksen kanssa samaan aikaan voi olla kulissi jollekin muulle. Riski johonkin ikävään on olemassa, vaikkei se ehkä onneksi kovin suuri ole...kai?

Äänestä

Onko Zapad harjoituksessa joku vielä salainen jatko-osuus, vai onko sellainen ehkä tulossa joskus myöhemmin?

Ainakin kovia toiveita joskus tulevaisuudessa tapahtuvasta ryhdin palautuksesta Venäjän avulla esiintyy laitimmaisen äärioikeiston ja trollien eri nettipalstoille kirjoittamissa viesteissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viimeiset.rauhan.päivät kirjoitti:

Syksyllä on kaksi suurta sotaharjoitusta samaan aikaan.

Suomi osallistuu länsimaiden harjoitukseen Itämerellä ja samaan aikaan on Venäjän ja Valko-Venäjän massiivisen suuri sotaharjoitus.

Valkoisessa talossa on Trump, WJS julkaisee artikkelin Helsingin tunneliverkoston käytöstä mahdollisen kriisin aikana, infovaikuttamisen yrittäminen on ollut pitkään voimakasta joka puolella, on ollut tahallaan ja testimielessä levitettyjä haitta -ja kiristysohjelmia, Ukrainan sota jatkuu ja tilanne Itämerellä on kiristynyt. Lisäksi suhtautuminen pakolaiskriisin hoitoon ja EU:hun jakaa mielipiteitä.

Tuli mieleen, että mitä jos Suomen toistaiseksi viimeiset rauhan päivät ovatkin juuri nyt ja kohta rytisee oikein kunnolla.

Luin jokin aikaa sitten eräänkin trollin kommentin, jossa sanottiin, että "Suomi 100 juhlat on peruttu, terveiset Pietarista".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu