Lapsi-nimitys kiihkosuvakkien uusi juoni!

Katselin dokumentti-sarjaa Yhdysvaltain nuorisovankilasta. Vankila oli täynnä 17-18-vuotiaita ammattirikollisia, joilla kaikilla kovien rikosten tausta. Nuorisoviranomaiset ja juristit kutsuivat heitä säännöllisesti "lapsiksi"!?

Enää ei tunneta nuori-, nuoriso- tai teini-sanaa? Vaan täysin aikuisen mentaliteetin ja tapojen omaksuneita nuoria rikollisia kutsutaan lapsiksi. Partaisia lihaskimppuja, jotka ovat syyllistyneet ryöstöihin, huumekauppaan, raiskauksiin ja väkivaltaan.

Tuo länsimaisten suvakkipiirien tapa nimittää nuoria aikuisia lapsiksi on levinnyt Eurooppaankin. Ja varsinkin mamu-uutisoinnissa eli -propagandassa se on yleisesti käytössä.

Kulttuurimarxistien eli ns. vasemmistoliberaalien agendaan kuuluu sanojen, nimitysten ja käsitteiden sisältöjen muuttaminen, jotta se ajaa heidän agendaansa.
6117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Ikä on vain numero"-sanonta todellakin pitää paikkansa. Jotkut ovat aikuisia jo paljon ennen 18-vuotta ja jotkut eivät edes 20-vuotiaina.

Koviin rikoksiin syyllistyneet ja toiseen maanosaan vaaralliselle matkalle yksin lähtevät kuuluvat varmasti edellisiin!

Mutta suvakkiaate suorastaan velvoittaa valehteluun...

Äänestä

17v skinejä tuskin kutsutaan lapsiksi.

Tai omien puolueiden nuoriso-osastoakaan tuskin lapsitellaan, paitsi jos Breivik sattuu iskemään.

Äänestä
  • Täysin väärin! Nimenomaan skinejä tai muita kantaväestön nuoria EI kutsuta lapsiksi, vaikka olisivat 12-vuotiaita!

    Ei ainakaan valta- eli valhemedian uutisoinnissa. Eikä sen tilausasiantuntijoiden lausunnoissa.

    Joten KIITOS kun mamuttajasuvakki tuli valehtelemaan tuossakin asiassa. Unohdin itse tuoda tuon asian esiin. ;-)

    Äänestä

Ulomaalaistaustainen 30v lapsi raiskasi 11v kantasuomalaisen naisen.

Äänestä
  • Naista epäillään seksuaalisessa hätätilassa olleen lapsen hyväksikäytöstä.

    Äänestä

  • Ensimmäinen on kyllä totuudenmukainen kärjistettynäkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lapsiasiamiehet kirjoitti:

Katselin dokumentti-sarjaa Yhdysvaltain nuorisovankilasta. Vankila oli täynnä 17-18-vuotiaita ammattirikollisia, joilla kaikilla kovien rikosten tausta. Nuorisoviranomaiset ja juristit kutsuivat heitä säännöllisesti "lapsiksi"!?

Enää ei tunneta nuori-, nuoriso- tai teini-sanaa? Vaan täysin aikuisen mentaliteetin ja tapojen omaksuneita nuoria rikollisia kutsutaan lapsiksi. Partaisia lihaskimppuja, jotka ovat syyllistyneet ryöstöihin, huumekauppaan, raiskauksiin ja väkivaltaan.

Tuo länsimaisten suvakkipiirien tapa nimittää nuoria aikuisia lapsiksi on levinnyt Eurooppaankin. Ja varsinkin mamu-uutisoinnissa eli -propagandassa se on yleisesti käytössä.

Kulttuurimarxistien eli ns. vasemmistoliberaalien agendaan kuuluu sanojen, nimitysten ja käsitteiden sisältöjen muuttaminen, jotta se ajaa heidän agendaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu