Ansa koulun sisällä
Tässä viestissä voi olla joitain epäselvyyksiä, mutta toivottavasti ymmärrätte viestiini.
Muistan nähneeni lapsena sellaisen elokuvan, jossa nuoret lapset jäivät vahingossa koulun sisällä. Kun nuorten piti hakea erään tavaran, koulun henkilökunta lukitsi kaikki ovet lukkoon tietämättään kahden oppilaitten olevan sisällä. Mikään avaimista ei soveltunut lukkoon, joten nuoret joutuivat viettämään koulun sisällä yhdeksi päiväksi. Kun pimeä ilta saapui, heidän oli pakko paeta kotiin ikkunan kautta sitoen lakanat yhteen, mutta lakana petti ja poika putosi katoksen kattoon loukkaen jalkaansa. Kova lumimyrskyn takia tytön oli pakko pelastaa hänet nostaen lakanoilla takaisin sisälle. Pahempaa on se, että koulun sähköt sammuivat lumimyrskyn aiheuttaman vuoksi. Isä yritti tulla hakemaan nuoria, mutta koulun valot olivat sammuksissa ja lähti sen takia pois noin vain. Kun tyttö nukkui, hän kärsi painajaisia ja herättyään kuusi oli liekissä ja tyttö onnistui sammuttamaan kuusen palosammuttimella. Nuoret juttelivat yhdessä ruokahuoneessa ja pelastuslaitos tulee pelastamaan nuoria ja ystävykset ovat onnellisia halaen toisiaan.
Elokuva on peräisin 1985-1995 puolella ja se on draamaelokuva kahdesta nuoresta, jotka ovat ansassa koulun sisällä lukittuen ovien takana, ennen kuin pelastuslaitos pelastaa heidät elokuvan lopussa. Voisitteko kertoa, mikä kyseisen leffan nimi on, kiitos!
Koulun sisällä lukittuen ovien takana
muisti_hukassa
0
76
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 275364
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333593Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533502Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu263397Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232990Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod322717Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint212409Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1202380MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142205- 412112