Jumalat ja Jeesukset, ITSE IlmestysKirjan PEDOT

HeidätONHävitettävä

Valitettavasti JOUDUN ilmoittamaan, kertomaan IKÄVÄN absoluuttisen TOSIasian, TOSIFAKTAN: IHAN JOKAINEN Jumala (loputkin Nyt sortuivat, kaatuivat), JOKAINEN Jeesus/Kristus ja Valtiaat OVAT ITSE Niitä IlmestyKirjan absoluutisia PETOJA. Lapsensa (Henkimaailman lapsiOlennot), Universumin KOKOINEN armeija Niitä alhaisia lapsiOlentoja, Oikein Isoja lauttoja) OVAT alkaneet olla IHAN samanlaisia, valmiita Paholaisen ja/tai Antikristuksen-alkuja, JUURI niin KUTEN Nuo Antikristus-Isä-Jumalansa (Ne Vaaleat, Ilkeät, Alhaiset, hirveät, viimeisimmätkin Nyt kaatuivat, EIVÄT ensimmäiset) ja Jeesukset HALUSIVATKIN! Ja KAIKEN vielä AIHEUTTIVATKIN ja VÄKISIN VÄÄNSIVÄT Ne lapsensa mukaan tuollaiseen.

Onko MUKA jossain Raamatussa, Uskossa, Uskonnossa tai Jumalat ANTANEET luvan, Oikeuden tollaisen LUKUMÄÄRÄN olla IKUISIA Antikristus-Olentoja, JOTKA Ikuisesti hirveinä, IRTI rikki repivät, AIVAN kaiken absoluuttisesti AIVAN kaiken perinpohjin TUHOTE N, EIVÄTKÄ päästä meitä muita olentoja menemään, EDES kuolemaan KOKONAAN POIS?

Uskossamme, Uskonnossamme, Raamatussa ja Jumalien ITSENSÄ ilmoittamisen mukaan täällä Maapallolla OLISI ollut EDES mahdollisuus OLLA JONKUN vastaavanlaisen Antikristus-Olennon (Jätti-Henkimaailman Antikristus-Olento), ilmeisesti YHDEN kerrallaan, korkeintaan n. 3 kpl Kaiken KAIKKIAAN, joista Se Viimeinen olisi SITTEN OLLUT JOKU kaiken RIKKI repivä, ARMOTON, kaiken TUHOAVA perinpohjin. KAIKEN lisäksi Jumalat, Jeesukset, Kristukset ja Valtiaat ITSE täällä VÄÄRISTÄVÄT tuonkin Sanan PETO, AIVAN TÄYSIN absoluuttisen TAHALLAAN vääristäen sen sanaksi ja HUUTELUKSI, pedofiili/pedofilia, JOKA on MYÖS absoluuttinen VALEpaska meistä, minusta vaaleasta naisesta ja mies-puolisesta läheisimmästäni!

VALTIAAT ITSE Henkimaailmoineen, Olentoineen lapsineen OVAT absoluuttisia hyväkskäyttäjiä, nimenomaan JUURI myös lasten alapää-asioissa, IHAN kaikkia lapsiolentoja KOHTAAN, VASTAAN. Heistä Ne Isoimmat (JUURI myös ARVO-ASEMASSAAN) OVAT täyttäneet JO HÄVYTTÖMYYDEN huipun hyväkskäyttöasioissa, MYÖS ERITYISESTI Jeesukset, Kristukset. Mariatkaan EIVÄT ole KUKAAN VAPAAT Noista SYNNEISTÄÄN! MYÖS Ne Isoimmat Henkimaailman JättiOlennot OVAT niihin asioihin SYYLLISTYNEET! HÄIJYIMPIÄ, HÄRSKEIMPIÄ, HÄVYTTÖMIMPIÄ, alhaisimpia HIRVEITÄ OVAT JUURI Nuo EDELLÄmainitut lapsiOlentoineen, -lauttoineen! EIVÄT KOSKAAN, IKINÄ jätä meitä syyttömiä, ihmisiä RAUHAAN, VAAN AIVAN kaiken tulevat YLI Universumin KOVALLA Voimalla ja vastaavanlaisella ARMEIJALLAAN (ISOLLA Alapää-Huora-ARMEIJALLAAN) VALEENSA absoluuttiset, langetuksensa, VÄÄRYYTENSÄ meihin AINA VAAN samoihinkin UHREIHINSA tekemään, VÄKISIN VÄÄNTÄMÄÄN ja väsäämään ja AIVAN absoluuttisen Oikeudetta, AIVAN täysin vältettävästi Olevasti. KUN kerta KOSKA Heillä Kellään (EI EDES lapsillaan) ollut MIKÄÄN MUU PAKKO KUIN lopettaa VAAN VALEENSA, langetukset, kaadot ja kohdistelunsa, JA MENNÄ KAIKKIEN Heidän lapsineen KUOLEMAAN, KUN kerta JOS EIVÄT KESTÄ YHTÄÄN TOSIasioita, ETTÄ ihmiset avuttomia, osattomia, SYYTTÖMIÄ UHREJA ja ETTä EIVÄT KESTÄ Sitäkään TOSI-ASIAA, ETTÄ He Kaikki lapsineen OVAT ITSE AINOITA SYYLLISIÄ ja OSALLISIA IHAN Noihinkin Kaikkiin SYYTÖKSIIN, ja Asioihin! KUN Kerta KOSKA EIVÄT KESTÄ absoluuttisia TOSI-ASIOITA ITSESTÄÄN ja lapsistaan!

Olemme me kaksi AVUTONTA, osatonta UHRIA maksaneet JO KOKO Universumin EDESTÄ, JO VALEpaskatkin ja Heidän Utopiansakin, ENEMMÄN KUIN kertaalleen!

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        63
        6153
      2. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        25
        3916
      3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

        Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
        Sinkut
        255
        2299
      4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

        Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
        Kokkola
        26
        1910
      5. MAKEN REMPAT

        Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
        Suomussalmi
        26
        1353
      6. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        95
        1296
      7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
        Hindulaisuus
        304
        1077
      8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

        5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
        Ähtäri
        54
        1030
      9. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        77
        976
      10. Mulla on kyllä

        Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
        Ikävä
        37
        915
      Aihe