Haluaisin kommentteja, miten toimia tilanteessani. Mikä olisi järkevää - mikä olisi oikein? Tapasin vuosi sitten sattumalta entisen poikaystäväni, ja kävimme kerran kahvilla. Seurustelimme aikoinamme vain joitakin kuukausia, mutta olimme kavereita usean vuoden ajan. Mies olisi toivonut enemmänkin, minä en, ja suhde päättyi ikävään riitaan, jonka jälkeen emme olleet missään tekemisissä yli 20 vuoteen. Myönnettävä on, että kahvilla käytyämme ihastuin häneen uudelleen, mutta olin jo etukäteen päättänyt, etten ala lämmitellä mitään suhdetta. Tajusin, että en oikeastaan kaipaa häntä vaan sitä ihmistä, joka itse olin ollut. Olemme lähetelleet vuoden mittaan muutamia kohteliaita sähköposteja, kuulumisten kyselyä. Päätin, etten kirjoita mitään sellaista, mitä en voisi tarvittaessa antaa mieheni nähdä.
Nyt tämä eksä on ehdottanut uudelleen tapaamista. Hän haluaisi vielä puhua asioita selviksi, ja niin haluaisin minäkin. Nuoruuteni oli melko vaikea, ja eksän avulla saisin ehkä selkoa asioihin, joista en voi enää muilta kysyä. Edellisen tapaamisen jälkeen päällimmäinen tunne oli helpotus: saimme ja annoimme anteeksi. Olen jo päättänyt tavata hänet, mutta tiedän rajani enkä aio edesauttaa ihastumista. Tapaamme julkisella paikalla, ei halauksia, ei kädestä pitelemistä, ei turhia lupauksia.
Muutama vuosi sitten olisin epäilemättä kertonut tapaamisesta miehelleni, mutta sittemmin hän on jäänyt useamman kerran kiinni viestittelystä muille naisille. Ei mitään kovin vakavaa, tapaamisetkin ovat aika lailla mahdottomia järjestää, mutta kuitenkin sellaisia juttuja, jotka on paras pitää puolisoilta piilossa. Ja siinä menee mielestäni raja: jos tarvitsee salata yhteydenpitoa, jos pitää valehdella puolisolleen ja jos jutut ovat seksuaalisviritteisiä. Olen yrittänyt kertoa miehelleni, miltä tämä minusta tuntuu, mutta mies ei pysty keskustelemaan vaan puolustautuu hyökkäämällä. Hän ei tiedä, kuinka paljon minä tiedän, ja hän tuntuu ajattelevan, että niin kauan kuin en tiedä, mitään ongelmaa ei ole. Ikään kuin asiat eivät olisi olemassa, jos en niistä tiedä.
Mistä pääsemme ongelmaan: pitäisikö minun kertoa miehelleni, jos tapaan eksän? Haluaisin olla rehellinen ja avoin, mutta onko se järkevää, jos mieheni ei pysty samaan? Olen täysin varma itsestäni ja siitä, etten (nytkään) tee eksän suhteen mitään typerää. En aio tehdä mitään, mitä en mieheni läsnä ollessa voisi tehdä. Mutta luottaisiko mieheni minuun? Vai saisiko hän syyn epäillä uskollisuuttani ja siten oikeutuksen omille teoilleen? Hänen mielestään hänen juttunsa ovat olleet viattomia, vain ystävien tukemista - näinköhän hän ajattelisi myös minun ja eksän tapaamisesta? Olen päättänyt, etten valehtele, mutta onko kertomatta jättäminen valehtelua? Missä menee yksityisyyden raja? Mitä tekisitte?
Nyt tämä eksä on ehdottanut uudelleen tapaamista. Hän haluaisi vielä puhua asioita selviksi, ja niin haluaisin minäkin. Nuoruuteni oli melko vaikea, ja eksän avulla saisin ehkä selkoa asioihin, joista en voi enää muilta kysyä. Edellisen tapaamisen jälkeen päällimmäinen tunne oli helpotus: saimme ja annoimme anteeksi. Olen jo päättänyt tavata hänet, mutta tiedän rajani enkä aio edesauttaa ihastumista. Tapaamme julkisella paikalla, ei halauksia, ei kädestä pitelemistä, ei turhia lupauksia.
Muutama vuosi sitten olisin epäilemättä kertonut tapaamisesta miehelleni, mutta sittemmin hän on jäänyt useamman kerran kiinni viestittelystä muille naisille. Ei mitään kovin vakavaa, tapaamisetkin ovat aika lailla mahdottomia järjestää, mutta kuitenkin sellaisia juttuja, jotka on paras pitää puolisoilta piilossa. Ja siinä menee mielestäni raja: jos tarvitsee salata yhteydenpitoa, jos pitää valehdella puolisolleen ja jos jutut ovat seksuaalisviritteisiä. Olen yrittänyt kertoa miehelleni, miltä tämä minusta tuntuu, mutta mies ei pysty keskustelemaan vaan puolustautuu hyökkäämällä. Hän ei tiedä, kuinka paljon minä tiedän, ja hän tuntuu ajattelevan, että niin kauan kuin en tiedä, mitään ongelmaa ei ole. Ikään kuin asiat eivät olisi olemassa, jos en niistä tiedä.
Mistä pääsemme ongelmaan: pitäisikö minun kertoa miehelleni, jos tapaan eksän? Haluaisin olla rehellinen ja avoin, mutta onko se järkevää, jos mieheni ei pysty samaan? Olen täysin varma itsestäni ja siitä, etten (nytkään) tee eksän suhteen mitään typerää. En aio tehdä mitään, mitä en mieheni läsnä ollessa voisi tehdä. Mutta luottaisiko mieheni minuun? Vai saisiko hän syyn epäillä uskollisuuttani ja siten oikeutuksen omille teoilleen? Hänen mielestään hänen juttunsa ovat olleet viattomia, vain ystävien tukemista - näinköhän hän ajattelisi myös minun ja eksän tapaamisesta? Olen päättänyt, etten valehtele, mutta onko kertomatta jättäminen valehtelua? Missä menee yksityisyyden raja? Mitä tekisitte?
Vastaukset 13
Vanhimmat
No et kerro jos kerta mies viestittelee ja tapailee salaa nais ystäviään. Silloinhan se epäilee sun sanomisia täysin. Ukkoni kun kiinni jäi salasuhteesta epäili myös minua joka asiasta. Ja jos olisin edes unohtanut mainita kenet näin kaupungilla olisi helvetti irti. Katsos kun itse pettää pitää toistakin epäillä jotta voi riidellä tasoissa. Joten jätä kertomatta. Jos saa tietää niin kerro että näitte ohimennen samassa kahvilassa käydessä ei muuta. Ei se luota minuun vieläkään vaikken aihetta ole edes antanut. Ihan pienestä väärinkäsityksiä joita puidaan isolla riidalla. En ole koskaan pettänyt enkä näe siihen tarvetta. Vaikka itse mies jäi kiinni. Mitä ei tiedä ei voi surrakkaan näin se vain on.
Kysymyksesi tuntuu jostain syystä siltä, ettet puhu siitä mikä on oleellista.
Vaikuttaisi siltä, että teidän suhde ei ole kunnossa. Ette ole päässyt selvittämään loppuun miehesi naisviritelmiä ja aihe on jotenkin tabu - asiassa on sinunkin puolelta salailua kun tiedät enemmän mitä miehesi arvelee. Koska asia on käsittelemätön, joudut epäilemään omia valintojasi ettei mies käyttäisi tätä nyt aseena omien tekemistensä oikeuttamiselle. Tuo luottamuspula ja pelko ei ole parisuhteessa ookoo, se kertoo että olette molemmat menossa nyt syvemmälle mettään.
Toinen asia on se, että olit/olet itse ihastunut exään tai ainakin siihen tunteeseen joka hän susta itsestäsi herätti. Sekin edelleen kertoo, ettei oma parisuhteesi voi hyvin, et ehkä ole suhteessa se joka haluat olla.
Olet viestitellyt exän kanssa ilmeisesti vuoden päivät ja aiot tavata uudelleen. Et sinä enää tapaa häntä vain siksi että haluat puhua tarkemmin nuoruudestasi tms. - sinä haluat tavata juuri sen ihmisen. Voithan sinä uskotella muuta itsellesi ja myös miehellesi, mutta tunteet ovat olleet jo pelissä puoleltasi kuten myönsitkin.
Mene vain tapaamaan exääsi. Mutta mieti nyt ennenkaikkea omaa parisuhdettasi. Onko se todella se mitä haluat. Voiko luottamus palata? Kaipaatko jotain muuta suhteelta ja olet siksi altis ihastumaan? Voitteko koskaan puhua näitä asioita avoimesti?
Siihen en osaa antaa neuvoa pitäisikö miehelle kertoa vai ei. Jos kerrot, se voi nostattaa esiin niitä kätkettyjä kaunoja tms. jotka ovat jääneet käsittelemättä ja se voi olla hyväkin. Jos et kerro, saatat kyllä löytää itsekin vastauksia kysymyksiin siitä oletko tyytyväinen suhteeseesi ja haluatko siihen vielä panostaa vaiko et. Exäsi kanssa ei ehkä tule muuta kuin ystävyys jatkossakin, mutta hän saattaa olla tietämättään se joka saa sut nyt miettimään omaa elämääsi ja parisuhdearvojasi syvemmin.
Näkökulma_tämäkin, olet aivan oikeassa, suhteemme ei ole kunnossa. Miten puhua asiasta, josta ei voi puhua? Jonka esille ottaminen herättää torjuntaa ja syytöksiä? Minulla on käsitykseni mieheni käytöksen syistä ja ymmärrän häntä paremmin kuin hän uskookaan. Hän haluaa näyttää vahvalta, vaikkei sitä aina ole. Vaikka suhteemme ei ole parhaimmillaan, näen miehessäni paljon hyvää ja toistaiseksi hyvät asiat painavat vaakakupissa enemmän. Täytyy sanoa, etten enää kunnioita miestäni niin kuin ennen, mutta ehkä näen hänet nyt realistisemmin ja armollisemminkin.
Olen vuoden mittaan tutkiskellut itseäni. Vaikka ihastuin, se meni ohi, enkä halua suhdetta eksään. En haluaisi, vaikka olisin vapaa. Tiedän, mitä hänestä haen enkä projisoi häneen omia toiveitani. Hän ei ole kainalosauvani. Sen enempiä asiaa avaamatta, hän on ainoa, jolta enää voin tietyistä asioista kysyä ja koen, että näiden asioiden selvittäminen toisi minulle rauhaa, vapauttaisi niistä. Kyse ei ole vain meistä kahdesta.
Totta on, etten luota mieheeni. En usko hänen menevän fyysiseen pettämiseen asti, mutta sama se, tunnen itseni silti jollain tasolla hylätyksi. Mitä en "tiedä", sitä ei ole, ja mitä ei ole, siitä ei tarvitse puhua. Kyse lienee ennen kaikkea miehen omasta kasvusta ja kriisistä, jossa mielelläni tukisin, jos vain sallittaisiin. Olen ehkä umpikujassa, mutta olen tehnyt oloni umpikujassa niin mukavaksi kuin mahdollista. En ole niin tyhmä, että kuvittelisin parantavani nykyistä suhdettani kääntämällä katseeni poispäin, muihin miehiin. Tiedän, mitä olen vailla ja tiedän, etten sitä muista miehistä saa. Vaikka mieheni ei pysty kaikissa asioissa rehellisyyteen, haluan itse, hänestä riippumatta, olla hyvä puoliso. Haluan olla rehellinen, mutta pelkään, onko se sen arvoista. En halua kostaa tai antaa takaisin samalla mitalla.
Jos tapaan eksän mieheni tietämättä, saan itselleni mielenrauhaa, mutta myös huonon omatunnon, koska parisuhteessa pitäisi olla rehellinen. Tosin tällä hetkellä se on aika yksipuolista, enkä minäkään voi olla täysin avoin tunteistani, koska saan kuulla tuntevani väärin. Kuitenkin, rehellisyys on minulle tärkeä arvo, ja kuinka voisin edellyttää minkäänlaista luottamusta ilman sitä?
Jos en tapaa eksää ollenkaan, mikään ei muuttuisi. Vaihtoehto sekin. Joutuisin vain hyväksymään (ja pyytämään eksää hyväksymään), että kaikkia asioita ei saa selvitettyä. Sellaista elämä on.
Jos kerron miehelleni eksän tapaamisesta, otan riskin, ettei hän enää luota minuun. Mutta jos kertoisin jo ennen tapaamista, ehkä se saisi hänet näkemään, että toisinkin (=avoimesti) voi toimia? Jos päätyisin siihen, etten mieheni mieliksi kuitenkaan tapaisi eksää, uskoisiko mieheni, ettemme tapaa? Tietäisin toimineeni rehellisesti, mutta saattaisin silti menettää mieheni luottamuksen. No, ehkäpä kitkaa aiheuttavat asiat suhteessamme nitkahtaisivat ainakin johonkin suuntaan.
En tiedä... miksi analysoin, ennustan ja laskelmoin, kun en halua olla sellainen tyyppi? Kumpi minulle on tärkeämpää: se, mitä mieheni minusta ajattelee vai se, millainen ihminen olen ja haluan olla? Ehkä otan vastuun omista teoistani ja annan mieheni ottaa vastuun omistaan.
Tismalleen: olette molemmat vastuussa omista teoistanne ja myös parisuhteen hoidosta. Analysoit, voiko sinun rehellisyytesi olla suhteellenne uhka ja tulisiko sinunkin ryhtyä salailuun. Huomaat varmasti itsekin, että kysymys on aika kummallinen. Katso tilannettasi kauempaa.
Kun sinulla ei siis ole enää mitään romanttisia ajatuksia henkilöstä jonka tapaat, sinun pitäisi voida kertoa tapaamisesta avoimesti miehellesi. Hänen odottaisi olevan vilpittömän kiinnostunut sinua koskevista asioista ennen ja myös jälkeen tapaamisen. Samalla juttelisitte, että asia on ok parisuhteen kannalta eikä väärinkäsityksiä tuon tapaamisen tarkoituksesta synny. Jos tämä ei onnistu, vaan miehesi kääntääkin asian itseensä, eli tulee mustasukkaiseksi ja alkaa epäillä sinua uskottomuudesta, ottaa omat naisviritelmänsä esille niitä puolustellen tms., hän ei ole kypsä aikuinen ja puoliso.
Lakkaa puolustelemasta miestäsi ja hänen tekojaan heikkoutena, ”kasvuna” tai ”kriisinä”. Uskot, että miehesi ei mene fyysiseen asti naisjutuissaan. Usko mitä haluat, mutta se ei muuta sitä, että hän on ollut epäluotettava. Minä en luottaisi pätkääkään, etenkin kun hänen kanssaan ei voi keskustella aiheesta rakentavasti.
Saatat toki itse kokea jotain syyllisyyttä hetken kestäneestä ihastumisen tunteesta, mutta älä anna sen oikeuttaa miehesi aiempia toimia tai heikentää nyt arvostelukykyäsi.
Koska et tiedä miten miehesi kanssa pystyisit puhumaan, harkitkaa parisuhdeterapiaa. Teillä on ilmeisesti kaikenlaista suhdeproblematiikkaa taustalla, esim. että mies vähättelee tunteitasi ja ei pääse yli existään. Sen analysoiminen yksin tulisiko sinunkin nyt tässä asiassa olla epärehellinen, on sama kuin päättäisit nakertaa suhteenne peruspaalua poikki yhdessä miehesi kanssa.
Olet todella säälittävä akka. Mitä voi olla sellaista että pitää 20 vuoden takaisia asioita puhua. Ei naiset pääse yli koskaan exästään, tuollaisen naisen jättäisin sillä sekunnilla.
Pieni mies, maailma on suurempi ja ihmeellisempi kuin uskotkaan :)
Meidän suhteessamme tuntuu olevan niin, ettei mies pääse yli eksistään...aikaa se on ainakin vienyt, enkä toisaalta ihmettele.
Eksän kanssa lopetin aikoinani seurustelun lyhyeen, mutta se ei minua jäänyt kaivelemaan vaan totaalinen välirikko, jossa loukkasimme toisiamme pahasti. Se on nyt sovittu. Emme sopineet toisillemme silloin emmekä sopisi nyt, tästä olemme yhtä mieltä.
Mitä voi olla sellaista, että pitää yli 20 vuoden takaisia puhua? Esim. seksuaalinen hyväksikäyttö. Lasten kaltoinkohtelu. Ystävän itsemurha. Kuten totesin, kyse ei ole vain eksästä ja minusta. Hänellä on tietoja, jotka kiinnostaisivat minua nyt. Ne, joilta olisin halunnut suoraan kysyä, ovat jo kuolleet.
Minulla tulee olo, että teidän parisuhde ei ole kunnossa. Sinä et pidä miehesi toiminnasta, ja toisaalta setvit omia asioitasi salaa mieheltäsi. Miksi olette niin etäisiä?
Jos haluat parisuhteesi joskus kuntoon, ota itseäsi niskasta kiinni. Ole avoin ja rehellinen miehellesi ja odota samaa myös häneltä. Nythän sinä hyväksytät omat virheesi sillä, että mieskin on tehnyt virheitä... Mihin se tie teidät vie? Mitä jos lopettaisitte mokaamalla?
Ja ei, sinä ET tarvitse exän tapaamista setviäksesi omia menneitäsi! Tuo on valkoinen valhe, jonka olet itsellesi keksinyt. Sinulla ei ole mitään syytä tavata miestä, johon olet ihastunut.
Jos kaipaat keskusteluapua, mene terapiaan. Älä tapaa exää. Tai jos tapaat, ota miehesi mukaan. Olisiko se mielestäsi vaihtoehto? Jos ei, niin mieti miksi ei.
Myönsinkin jo, että suhteemme ei ole kaikilta osin kunnossa. Sitä juuri mietin: kannattaako minun olla rehellinen, vaikka se saattaisi paradoksaalisesti johtaisi siihen, ettei mies enää luottaisi minuun? Miten sitä paitsi voisin odottaa mieheltäni avoimuutta, kuinka se tehdään? Odotanhan minä, olen odottanut jo pitkään, mutta miten avoimuutta voisi vaatia? Voin päättää vain omasta puolestani, mitä teen ja mitä siedän. Miksi olemme niin etäisiä? Ehkä siksi, että miehen on pitänyt näytellä vahvaa ja siinä samassa hän on tullut loukanneeksi minua ja työntäneeksi syrjään.
Sanoin myös aiemmin, että ihastukseni meni ohi, enkä sitä eksälle missään vaiheessa näyttänyt. Tajusin kyllä, että kyse oli prosessista oman pääni sisällä. Terapiassa kävin esikoiseni synnyttyä, mutta onhan siitä jo aikaa. Ehkä pitäisi alkaa uudelleen, kun tilanne on nyt muuttunut. Eksän tapaaminen ei ole välttämätöntä, mutta vaikea on lakata pyörittelemästä asioita, joihin nyt saisi selvyyden. Vähän niin kuin tarjottaisiin avain, joka sitten pitäisi heittää merenpohjaan.
Alan kallistua sille kannalle, etten toimi mieheltäni salaa. En halua olla sellainen. En halua toimia niin, mitä itse pitäisin huonona. Miehen ottaminen mukaan tapaamiseen on vaihtoehto, sitäkin olen pohtinut.
Ongelma vaikuttaa kulminoituvan siihen, että pelkään menettäväni luottamukseni mieheni silmissä, vaikka olisinkin rehellinen. Mutta jos en voi olla se, millainen haluaisin olla, mitä sillä tai millään on enää väliä? Toisaalta, voinko sanoa mieheni luottavan minuun nytkään, jos hän ei halua jakaa asioitaan kanssani?
"Alan kallistua sille kannalle, etten toimi mieheltäni salaa. En halua olla sellainen. En halua toimia niin, mitä itse pitäisin huonona. Miehen ottaminen mukaan tapaamiseen on vaihtoehto, sitäkin olen pohtinut.
Ongelma vaikuttaa kulminoituvan siihen, että pelkään menettäväni luottamukseni mieheni silmissä, vaikka olisinkin rehellinen. Mutta jos en voi olla se, millainen haluaisin olla, mitä sillä tai millään on enää väliä? Toisaalta, voinko sanoa mieheni luottavan minuun nytkään, jos hän ei halua jakaa asioitaan kanssani?"
Tätä oli ilo lukea, ehdin vain ed kommentin laittaa ennen kuin luin tämän 🙂 Juuri näin, et saa menettää itseäsi 🙂
Kysyt voiko avoimuutta vaatia. Ei voi. Kuten ei mitään muutakaan suhteessa. Voit vaikuttaa vain itseesi. Toisia emme voi muuttaa. Mutta sellainen pieni mahdollisuus aina on olemassa, että omalla käyttäytymisellä saatamme pistää toisen ajattelemaan ja muuttumaan omasta tahdosta 🙂
Puhu mielummin psykiatrille. Aina kun tutustun naiseen niin kysyn että onko exien kanssa vielä mitään juttuja kesken. Jos on jotain menneistä juttuja niin ei kannata alkaa uuteen suhteeseen.
Eiköhän monella naisella ja miehellä ole itsensä kanssa juttuja kesken. Ihmiset muuttuvat, tulee uusia näkökulmia menneeseen ja tulevaan eikä se ole sairautta. Harvassa ovat ne jotka eivät koskaan ole epävarmoja. Pitkissä suhteissa molemmat ehtivät muuttua suhteen alkuhetkistä. Ap:lle neuvon että mitä teetkin, älä toimi itseäsi vastaan. Älä anna miehesi määrittää sinua.
Vaikea tilanne, jonka ymmärrän täysin. En osaa neuvoa, mutta mietin samanlaisia asioita itsekin, vaikka tilanteeni onkin erilainen. Tavallaan toisessa vaakakupissa painaa se, millainen ihminen pohjimmiltaan olet tai haluat olla, arvot yms. ja toisessa vaakakupissa arki, jaksaminen, elämisen helppous. Sitä miettii, kumpi on tärkeämpää, pitää kiinni omista arvoistaan vai rauhallisesta yhteiselosta. Jotenkin se syö ihmistä, kun ei voi olla sellainen kuin todella on ja haluaa olla. Mutta ei vaan jaksa sitäkään, mitä seuraa siitä toisesta vaihtoehdosta. Kun sen on vuosien varrella nähnyt niin monta kertaa. Tuntee toisen niin hyvin ja tietää, ettei se ymmärrä. Ei vaikka päällään seisoisit. Etkä jaksa enää yrittää saada sitä ymmärtämään.
Toisaalta jos alistuu siihen, ei anna toiselle mahdollisuutta kasvaa omien kompastuskiviensä yli ja sabotoi jatkuvasti itseään samalla. Eli varmaan oikein olisi toimia oman sydämensä mukaisesti ja pelkästään näitä lukemalla varmaan moni ajattelee, että mitä ihmeen miettimistä siinä edes on. Mutta sitten toisaalta... Se toinen vaihtoehto on sellainen, että sitä ei vain ymmärrä sellainen, joka ei ole sitä kokenut. Sitten sitä helposti laittaa vaakakuppiin ihan väärät asiat. Aloittajan tapauksessa ehkä toiseen sen tapaamisen ja ne vastaukset, ja toiseen sitten tämän puolison käytöksen ja arkielämän. Tulee ehkä ajatelleeksi, ettei ne vastaukset ole kaiken sen vittuilun, mököttämisen tai muun paskan käytöksen arvoisia.
Mutta jos olisit todella vapaa (en tarkoita vapaalla parisuhteen puuttumista, vaan omista asioista päättämistä), et miettisi, onko ne vastaukset asian x arvoisia. Tai miettisit korkeintaan, onko ne sen käytetyn ajan ja kahvin hinnan arvoisia. Menisit siis muitta mutkitta tapaamiseen. Haluaisit mennä. Siksi tämä on asia, mitä ei pitäisi laittaa vaakakuppiin. Aloittaja oli jo päättänyt tavata exän, mikä on mielestäni oikea ratkaisu, joten tämä vain esimerkkinä. Mutta sitten siitä eteenpäin... Pitää olla tosi vahva, että jaksaa toimia totuuden ja vapauden pohjalta. Se ei ole helppoa, jos toinen osapuoli ei siihen kykene. Ei kykene ottamaan sellaista informaatiota vastaan, ei käsittelemään, saati toimimaan sillä tavalla itse. Pitääkö sellaisen henkilön kanssa mukautua sen henkilön tasolle vai vaatia omalla toiminnallaan tuota toista henkilöä kehittymään asiassa? En tiedä, en todellakaan tiedä...
Ensinäkin hienoa, että sait menneisyyden solmuja auki, kun tapasit ex miehesi.
Toiseksi erittäin hienoa, että pohdit tilanteen! Kerroit, että olitte yhdessä vain joitakin kuukausia ja aikaa siitä vierinyt jo paljon... Oletko miettinyt todellisia motiiveja miksi haluaisit tavata toisen kerran miehen? Rehellisesti itsellesi. Mitä haet sillä? Vaikuttaako nykymiehesi viestittelyt naisiin siihen haluun? Käsität varmasti, että kun anteeksi on saatu ja annettu ei siinä periaatteessa enää sen kummempaa käsiteltävää. Käsität varmasti myös ex miehesi motiivit minua paremmin.
Kolmanneksi olen todella iloinen puolestasi siitä, että haluaisit kertoa miehellesi. Pohdit, kannattaako kertoa vaikkei mies ole kertonut... hmmm... muista, että vastuu teoistamme tai tekemättä jättämisestämme on meillä itsellämme ja jos et kerro ja asia paljastuu, sillä että mies ei ole kertonut ei ole mitään helpottavaa vaikutusta siihen, mitä sinä teit. Vastuu on sinulla 🙂 Kysy itseltäsi, mitä neuvoisit parhaalle ystävällesi tässä tilanteessa tietäen kaikki kuviot. Onko sinun mielestäsi kertomatta jättäminen hyvä vai huono juttu?
Sinuna juttelisin nykymiehellesi rehellisesti. Ehkäpä se myös herättäisi nyky miehesi ajattelemaan omaa käyttäytymistään ja sitä ettet ole itsestäänselvyys.
Mutta ihmisiä on erilaisia 🙂 Tärkeää että juttelet itsellesi kuin parhaalle kaverillesi 🙂 Teet niin tai näin, varmasti itse parhaiten tiedät miten on arvojesi mukaista oikein 🙂Tsemppiä