Suomessa ei syötetä antibiootteja karjalle

Siinä määrin kuin muualla Euroopassa.
Suomalainen ruoka on totisesti luotettavinta ja puhtainta.
270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Äsken taas poistettiin avaus, jossa puhuttiin eurostoliiton maataloustukien pienennyksistä ja seuraavasta ruokapulasta. Suomen petturipoliitikothan jo pari vuotta sitten puolittivat valtion viljavaraston. Nyt kun saataisiin vielä ruoantuotantoa pienennettyä, niin he olisivat valmiit nälänhätään, jota rustaillaan sodan ja muun oheen tännekin entiseen elintaso-Suomeen.

Äänestä

Joo, kyllä kansanpetturit ajavat Suomen vielä tilanteeseen, jossa kaikki kerjäilään maailmalta.

Se tarkoittaa, että ostetaan muilta 22 miljardilla ruokaa eikä omilta lainkaan.
Se tarkoittaa puolestaan 250 000 työpaikan menetystä sekä tappiollista rahavirtaa ulospäin maasta.

Tuo Lidl on yks perrkele myös. Jokainen uusi Lidl on suomalaisilta pois.

Valio tekee erään Valiolla työskentelevän tutun mukaan yli 1000:tta tuotetta (aika innovatiivistä siis), mutta Lidl ei ota ainuttakaan Valion tuotetta kauppoihinsa !

Se kertoo todella paljon kustä on kyse. Valio taitaa olla se merkittävin ja tärkein maitoalan toimija maassa. Jotkut kuvitteli varmaan, että sillä on valtion kanssa tekemistä, kun nimi on lähellä valtiota, mutta Valiohan jos joku on perinteinen suomalainen ja erittäin innovatiivinen kehittäjä.

Valioa pitää mielestäni suomalaisen suosia.
Sillä on mielettömän hyviä tuotteita, juustotkin maailmalla kehuttuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiedoksivain kirjoitti:

Siinä määrin kuin muualla Euroopassa.
Suomalainen ruoka on totisesti luotettavinta ja puhtainta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu