Suhde tai ei

Olen elänyt nykyisen avomieheni kanssa noin kuusi vuotta, josta suurimman osan ajasta olemme asuneet yhdessä ja olleet kihloissa. Itse olen 25-vuotias nainen, mieheni on seitsemän vuotta vanhempi. Hän työskentelee ahkerasti ympäripyöreitä päiviä ja itse olen vain satunnaisesti töissä huolimatta korkeasta koulutuksestani ja siitä, etten välttele huonompiakaan duuneja.

Seksielämämme on kärsinyt paljon yhteisen ajan puutteesta ja nykyään emme rakastele juuri ollenkaan. Baareissa alamme vain tapella ja siksi emme yleensä juhli yhdessä, kokemus on opettanut. Mieheni on turvallinen, suomalainen mies ja rakastan häntä, vaikka olemme hyvin erilaisia. Minä maailmannainen, hän mökillä viihtyvä. Käyn baarissa toisella, isommalla paikkakunnalla, missä myös suuri osa ystävistäni asuu. Rafloissa saan kuulla miehiltä olevani kaunis ja upea nainen. Panostan ulkonäkööni, vaikka en mikään missi olekaan, pikemmikin XL-keijukainen.

Viime viikonloppuna tapasin baarissa miehen, joka jostain syystä kolahti minuun paljon. Hän oli fiksua keskusteluseuraa ja täydellinen herrasmies. Ajauduin illan päätteeksi hänen luokseen ja juttelimme niitä näitä. Aamuyöllä lähdin pois ja minulle jäi hyvä mieli. Mitään fyysistä ei tapahtunut.

Tämä mies ja minä olemme pitäneet yhteyttä tekstiviestein ja sähköpostilla päivittäin. Hän haluaisi tavata uudelleen ja minä emmin. Salaan tämän miehen nykyiseltä mieheltäni ja siksi jo henkisesti petän häntä. Tämä mies on sinkku. Kaipaamme molemmat fyysistä läheisyyttä, en voi kieltää, ettenkö ajatuksissani himoitsisi häntä ja ajattelisi häntä jatkuvasti. Oma mieheni ei koske minuun ja kaipaan kipeästi läheisyyttä. En silti rakasta omaa miestäni yhtään vähempää ja sanoinkin tälle miehelle, että en jättäisi miestäni hänen vuokseen. Hän hyväksyi sen.

Pari vuotta sitten olin samanlaisessa tilanteessa avomieheni suhteen ja silloin petin häntä yhden yön jutulla toisella paikkakunnalla. Sen jälkeen palasin nöyränä kotiin, mutta en koskaan ole katunut sitä yötä. Aivan kuin se olisi "pelastanut" meidät.

Mitä mieltä sinä olet "moraalittomuudestani"?
61044
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

... ettei sitä aikaa löydy edes noin tärkeälle asialle, kuin parisuhde. liian monelle aika tuntuu olevan ongelma, mutta priorisoinnistahan tässä on kyse. ymmärrän että kaipaat läheisyyttä - eikö me kaikki, myös sinun miehesi? voisitteko miehesi kanssa tutustua vaikka ihan uudestaan toisiinne, opetella keskustelemaan tarpeista ja tunteista avoimemmin? varmasti vaikeaa, mutta tuskin turhaa, kun kuitenkin palaat aina hänen luokseen reissuiltasi.

moraaliton tuskin olet, olet vain yksinäinen ja kukapa siihen haluaisi tyytyä? jos ei yhteiselo miehesi kanssa keskuteluista huolimatta ala luistaa, ei ole onneksi mikään pakko kitua yhdessä, vaan toinen voi saada sen haluamansa hellyyden muualtakin. mieti vaikka 3 asiaa, mistä et parisuhteessa ole valmis luopumaan etkä joustamaan, ja pyri niitä kohti - joko vanhan tai sitten uuden miehen kanssa. esim. hellyys, läheisyys, ilo, luottamus, turvallisuus, avoimuus, rehellisyys... Niistä saat suhteelle perustan.

voimia sinulle!

Äänestä

Loisena on kiva elää. Rahaa ja ruokaa tulee, eikä tarvi tehdä mitään. Voi naiskella ympäri ja perustella sitä itselleen, kun ei saa hellyyttä.
Oletko koittanut saada hellyyttä? Tuskin, tie toisten syliin on niin paljon helpompi.
Ja miehesi tekee töitä, jospa sinä hiukan hemmottelisit häntä? Hänhän sentää takaa sen, että pysyt tuossa xl-muodossasi.

Toivottavasti hyväksyt hänen syrjähyppynsä ja toivottavasti hän niitä tekeekin. Tuollaiset loiset ovat vain viemässä paikkoja hyviltä naisilta.

Äänestä
  • Sain todella hyvät naurut kirjoituksestasi, kiitos! Elän kyllä ihan omilla rahoillani itse omistamassani asunnossani ja ajan omalla autollani. Myöskin xl-muodot on hankittu omilla rahoilla :D Mihellä on omat rahansa, niitä en ole vailla. Siitä ei ole kysymys. Mutta lämmin kiitos kommenteistasi!

    Äänestä

  • moraaliton? kirjoitti:

    Sain todella hyvät naurut kirjoituksestasi, kiitos! Elän kyllä ihan omilla rahoillani itse omistamassani asunnossani ja ajan omalla autollani. Myöskin xl-muodot on hankittu omilla rahoilla :D Mihellä on omat rahansa, niitä en ole vailla. Siitä ei ole kysymys. Mutta lämmin kiitos kommenteistasi!

    Kuitenkin annoit ymmärtää, että asutte yhdessä ja kokoajan viittaat, että kotona ei saa rakkautta. Eikö tästä voisi päätellä, että asutte yhdessä? Hmm.

    Hyvä, että nauratti. Et ole moraaliton, olet vain typerä. Jos pitää muilla suhteilla pönkittää itsetuntoa, on vika korviesi välissä, vaikka kovasti koitatkin miestäsi syyttää.

    Edelleen, antaisitko hänelle samat vapaudet, kuin itsellesi olet ottanut?
    Muutenkin puhut rakkaudesta? mitäköhän sinäkin kuvittelet siitä tietäväsi, jos olet noin innokkaana menossa pettämään? Miksi edes haluat retostella tekosellasi julkisesti kaikkien nähden? Senkö takia, että saisit moraalista tukea hylkiöiltä ja muilta "Rohkeilta ja vahvoilta, itsetuntoisilta naisilta"?

    Lopeta suhde, jos kerran muut kiinnostaa. Kyllä, me kaikki tiedämme, että yksin ei ole kivaa ja ruoho on aidan takana aina vihreämpää. Voit perustella asian itsellesi ihan miten haluat, etkä ole pelastamassa suhdettasi makaamalla vieraiden kanssa =D haha. Vitun kaksinaismoralisti. "Joo kato, mä pelastin meidän suhteen naimalla toista miestä, näex kui hyvi toimii?!" Mee säki naimaa jotain toista naista, varmasti paranee taas enemmän. Mennään hei molemmat naimaan toisia.

    Äänestä

  • Ronkeli kirjoitti:

    Hei

    Kyllä asumme yhdessä minun asunnossani.

    No joo, ei tarkoitus ollut kehuskella vaan kirjoittelin vain ajatuksiani. En vain haluaisi erota, vaikka epäilen välillä seurustelumme olevan lopussa. En tiedä, mitä mieheni puuhailee työmatkoillaan, mutta olisin varmaankin aika tekopyhä jos väittäisin, että en välittäisi yhtään, jos saisin tietää hänen pettävän minua. Varmaankin olen "ansainnut" nämä kommentit käyttäytymisestäni.

    Tämä mies, ketä ajattelen, jää kuitenkin väin päiväuniini, sillä en varmaankaan OIKEASTI halua tavata häntä enää koskaan. Ajattelen vain sitä, mutta oikeasti en voisi olla niin rohkea (tai raukkamainen) että tapaisin hänet vain siksi, että olen puutteessa.

    Pitäisi vain puhua ja puhua lisää miehen kanssa, selvittää nämä ongelmat ja löytää toisemme uudelleen. Siinäpä puuhaa illaksi.

    Äänestä

on pakko hakea muualta, jos sitä ei kotoa saa. Elämme vain kerran.

Hyvä kaksoiselämä voi olla parempi kuin kaksi huonoa yksöiselämää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

moraaliton? kirjoitti:

Olen elänyt nykyisen avomieheni kanssa noin kuusi vuotta, josta suurimman osan ajasta olemme asuneet yhdessä ja olleet kihloissa. Itse olen 25-vuotias nainen, mieheni on seitsemän vuotta vanhempi. Hän työskentelee ahkerasti ympäripyöreitä päiviä ja itse olen vain satunnaisesti töissä huolimatta korkeasta koulutuksestani ja siitä, etten välttele huonompiakaan duuneja.

Seksielämämme on kärsinyt paljon yhteisen ajan puutteesta ja nykyään emme rakastele juuri ollenkaan. Baareissa alamme vain tapella ja siksi emme yleensä juhli yhdessä, kokemus on opettanut. Mieheni on turvallinen, suomalainen mies ja rakastan häntä, vaikka olemme hyvin erilaisia. Minä maailmannainen, hän mökillä viihtyvä. Käyn baarissa toisella, isommalla paikkakunnalla, missä myös suuri osa ystävistäni asuu. Rafloissa saan kuulla miehiltä olevani kaunis ja upea nainen. Panostan ulkonäkööni, vaikka en mikään missi olekaan, pikemmikin XL-keijukainen.

Viime viikonloppuna tapasin baarissa miehen, joka jostain syystä kolahti minuun paljon. Hän oli fiksua keskusteluseuraa ja täydellinen herrasmies. Ajauduin illan päätteeksi hänen luokseen ja juttelimme niitä näitä. Aamuyöllä lähdin pois ja minulle jäi hyvä mieli. Mitään fyysistä ei tapahtunut.

Tämä mies ja minä olemme pitäneet yhteyttä tekstiviestein ja sähköpostilla päivittäin. Hän haluaisi tavata uudelleen ja minä emmin. Salaan tämän miehen nykyiseltä mieheltäni ja siksi jo henkisesti petän häntä. Tämä mies on sinkku. Kaipaamme molemmat fyysistä läheisyyttä, en voi kieltää, ettenkö ajatuksissani himoitsisi häntä ja ajattelisi häntä jatkuvasti. Oma mieheni ei koske minuun ja kaipaan kipeästi läheisyyttä. En silti rakasta omaa miestäni yhtään vähempää ja sanoinkin tälle miehelle, että en jättäisi miestäni hänen vuokseen. Hän hyväksyi sen.

Pari vuotta sitten olin samanlaisessa tilanteessa avomieheni suhteen ja silloin petin häntä yhden yön jutulla toisella paikkakunnalla. Sen jälkeen palasin nöyränä kotiin, mutta en koskaan ole katunut sitä yötä. Aivan kuin se olisi "pelastanut" meidät.

Mitä mieltä sinä olet "moraalittomuudestani"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu