Onko kellään naisilla/miehillä positiivisiä
kokemuksista toisen muuttumiseksi väkivaltaisesta
ei-väkivallattomaksi esim. ammattiavun tai jonkun
muun seikan ansiosta.
Itse en ole väkivaltaa kokenut,enkä sitä harrastanut,mutta tiedän ainakin muutamia miehiä
jotka ovat päässeet väkivaltaisesta käyttäytymisestä eroon jo useiksi vuosiksi.
Mikä/mitkä tekijät on ne jotka muuttavat ihmisen
persoonaa niin,että aivan mukavasta ihmisestä
tulee väkivaltainen?
En hyväksy väkivaltaa missään nimessä,mutta jotakin toivoa varmaan nailläkin ihmisillä on,
jotka väkivaltaa harjoittaa.Useimmat heistäkin
varmaan kärsii todella paljon ongelmastaan.
Haluaisin ainakin uskoa,että meillä kaikilla
on mahdollisuus muuttua paremmaksi ihmiseksi.
kokemuksista toisen muuttumiseksi väkivaltaisesta
ei-väkivallattomaksi esim. ammattiavun tai jonkun
muun seikan ansiosta.
Itse en ole väkivaltaa kokenut,enkä sitä harrastanut,mutta tiedän ainakin muutamia miehiä
jotka ovat päässeet väkivaltaisesta käyttäytymisestä eroon jo useiksi vuosiksi.
Mikä/mitkä tekijät on ne jotka muuttavat ihmisen
persoonaa niin,että aivan mukavasta ihmisestä
tulee väkivaltainen?
En hyväksy väkivaltaa missään nimessä,mutta jotakin toivoa varmaan nailläkin ihmisillä on,
jotka väkivaltaa harjoittaa.Useimmat heistäkin
varmaan kärsii todella paljon ongelmastaan.
Haluaisin ainakin uskoa,että meillä kaikilla
on mahdollisuus muuttua paremmaksi ihmiseksi.
Vastaukset 9
Vanhimmat
En oikeen usko että toinen muuttuu kovinkaan äkkiä. Se muutos on kovan työn takana ja sitä on monesti aika vaarallista jäädä oottamaan.
Oma mieheni ei ole käynyt missään "hoidossa", mutta entinen isäpuoleni kyllä kävi terapiassa ym, muta ei niistä mitään hyötyä ollut. Ei ainakaan väkivaltaisuuteen ja selvästi sairaaseen käyttäytymiseen.
Mutta kaikki ihmiset ovat erilaisia, eihän sitä koskaan tiedä..
Väkivaltaisen paskiaisen muuttuminen rauhaa rakastavaksi huolehtijaksi, mitä positiivista siinä on? Sehän olisi helpotus ja normaalia käytöstä....ja toive unta.
Minun isäni on pahoinpidellyt äitiäni niin kauan kuin muistan. Ensimmäisen lapsenlapsen syntyminen rauhoitti tilanteen reiluksi vuodeksi, he tuntuivat muutenkin läheisemmiltä, tekivät yhteisiä matkoja jne... kait se pikkuinen yhdisti heitäkin. Mutta sitten se tapahtui taas, ja minä ajan mieheni kanssa toista sataa kilometriä rauhoittamaan tilannetta hätäisen avunpyyntöpuhelun jälkeen ja äiti on mustelmilla...
Ei se siitä miksikään muutu.
Lukaisin suosittelemaasi linkkiä, mutta huomasin välittömästi jo siinä ketjussa suositeltujen teosten perusteella, että kysymyksessä on uskomuksiin perustuvia mielipiteitä.
Ensinnäkin jenkeissä julkaistu "Se suuri ero" on herättänyt suurta ereimielisyyttä muiden samaan alaan kuuluvien koulukuntien parissa rajoittuneen näkökulmansa vuoksi.
Toiseksi: "Mars ja Venus"- taas käsittelee miestä ja naista ikäänkuin emme olisi edes samoista aineksista tehtyjä! Jokaisella ihmisellä on samat perustarpeet, toiveet ja tunteet. Tämä naistenlehtitason kirja ohjaa ajatukset aivan väärille urille.
Lähdekriittisyys on hyvä pitää mielssä. Väkivalta on vakava asia.
Mielipiteet antoivat kuvan, että naisten pitää hillitä verbaalista lahjakkuttaan että mies ei lyö!
Alkoholisti voi parantua,rikoksentekijä voi alkaa paremmalle tielle.Varas voi lopettaa varastamisen,tupakoitsija tupakoimisen ym.
Kerran lyöneitä miehiä on tässä maassa tuhansia,jotka ei ole lyöneet toista kertaa.
Äärimmilleen kiusattu henkilöhän voi pimahtaa.
Ei väkivaltaongelmaa kymmmeneen vuoteen kun itsekkin opein jotain.
t muuttunut äijä
http://chat.yle.fi/cgi-bin/a-talk/keskustelu/ultimatebb.cgi?ubb=get_topic&f=101&t=000017
Tuo edellinen "nono" oli tarkoitettu vastaukseksi tähän viestiin.
Aloin seurustella teini-ikäisenä, samanikäisen pojan kanssa. Ensimmäisen puolen vuoden sisällä oli 4 kertaa mustelmilla, kerroin pojan kavereille tämän käytöksestä. En tiedä mitä tapahtui, mutta töniminen, heittely yms. loppui kuin seinään. Tässä tapauksessa väkivaltainen käytös oli ilmeisesti vain keskenkasvuisuutta (eikö se aina ole?) Nyt vuosia myöhemmin sama pojannulikka on rakas aviomieheni :)