Se viha ja rasismi joka pääsee netissä valloilleen. En ole itsekään hääppöinen, ehkä siksi solvaan muita. Olen luuseri.
Anteeksi kaikesta mutta tuskin pystyn muuttumaan, tai mistä sitä tietää...
Anteeksi kaikesta mutta tuskin pystyn muuttumaan, tai mistä sitä tietää...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Huono trolli suvakkipölö.
Totuus on että tunnen että en ole tarpeeksi hyvä ihmisenä, tai missään muussakaan.
Taidatkin olla muslimi taikka Afrikkalainen.
Osuu kuvaukseesi.
Asiaa voi miettiä siltä kantilta, että jos itse menisin vieraaseen maahan ja elelisin vieraan kansan työstä kertyvillä verovaroilla ja kiitokseksi aukoisin vain päätä ja huutelisin rasisteiksi jos jokin ei menekään kuten haaveili.
Ensi töiksesi eroa kaikista rasmusrhcviherpeippoanarkistikeskusteluforumeista ja kipitä TE toimistoon työnhakuun.Huomaat että itse tehdystä työstä saatu palkka on paremman mielen tuoja kuin sossukelaputki.Sinustakin voi kasvaa kunnon ihminen.
Tämä ohjeen noudattaminen siis saa suvakistakin työkelpoisen jos vain intoa riittää.
tehtyjen tutkimusten mukaan teemme päätökset aivojen tiedostamattomissa osissa ennen kuin ne saapuvat tietoiseen joten emme voi hallita itseämme vaan vain pohtia jälkikäteen mitä tuli tehtyä ja sanottua, jos nämä samat aivojen ala osat niin päättävät pohtia.
Tuo on kyllä niin totta. Minulla päätös tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Olen voinut pohtia asiaa kauankin, mutta päätös tulee kyllä yllättäen itsellekin.
että ihminen on vain vastaanotin ja käskyt tulevat muualta.
Se on hienoa että rasmuslaisetkin alkavat herätä. Vielä on toivoa.