Eugeniikka. Perehdy.

asfdfsfsdfs

7

263

Äänestä

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • geenitmerkitsee

      Mielenkiintoista. Vaikka ihmiset olemme samaa rotua, niin selvästi ihmisissä on erojakin. Ja ihan geeneissä on merkittäviä eroja kuten HS:n artikkelikin kertoo.

      Tämän päivän HS:n artikkeli.

      http://www.hs.fi/tiede/art-2000005301859.html

      Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on erästä syljen proteiinia ohjaava geeni erilainen kuin muilla nykyihmisillä.

      ESI-ISÄMME heilastelivat aktiivisesti muiden ihmislajien edustajien kanssa. Tutkimukset ovat sen osoittaneet.

      Muinaisten romanssien jäljiltä eurooppalaisten ja aasialaisten perimässä on jälkiä esimerkiksi denisovanihmisistä ja neandertalinihmisistä.

      NYT Saharan eteläpuolisen Afrikan väestöstä on löytynyt eräs proteiini, jonka muodostumista ohjaava geeni on niin erilainen kuin muilla ihmisillä, että sen on täytynyt tulla joltakin toiselta ihmislajilta kaukana menneisyydessä.

      Löydös julkaistiin Molecular Biology and Evolution -tiedelehdessä.

      Pääosin yhdysvaltalaisen Buffalon yliopiston tutkijoista koostuva ryhmä tarkasteli ihmisen syljestä löytyvää muc7-proteiinia.

      Tämän proteiinin ansiosta sylki on limaista, ja kyseinen proteiini todennäköisesti auttaa sylkeä sitoutumaan mikrobeihin ja puhdistamaan haitallisia bakteereja suusta.

      Tutkijat analysoivat tätä proteiinia ohjaavan geenin esiintymistä 2 500 nykyihmisen perimässä.

      He yllättyivät huomatessaan, että afrikkalaisella väestöllä kyseinen geeni poikkeaa huomattavasti muista.

      NYKYIHMISTEN muc7-geeni muistuttaa paljon neandertalinihmisten ja denisovanihmisten vastaavaa, mutta näin ei ole Saharan eteläpuolisen Afrikan ihmisillä.

      Tutkijat päättelevät, että syy poikkeavaan geeniin on väestön muinainen risteytyminen jonkin toisen ihmislajin kanssa.

      TUTKIJAT puhuvat tiedotteessa ”haamulajista”, sillä ei tiedetä, mistä muinaisesta ihmislajista on kyse.

      Se voi olla jokin Homo erectuksen alalaji tai vielä toistaiseksi löytymätön varhainen ihmislaji, arvioi biologian apulaisprofessori Omar Gokcumen Buffalon yliopistosta. Tästä lajista ei siis tunneta vielä fossiileja.

      Kun tiedetään, millä tahdilla geenit mutatoituvat evoluutiossa, tutkijat pystyivät laskemaan, että tämä geeni on uinut afrikkalaisväestön perimään 150 000 vuotta sitten.

      Muc7-geenin eri versiot vaikuttavat suun bakteerikannan koostumukseen.

    • Onperehdytty

      Mä luulen että afrikkalaiset tuli tänne siksi kun kuuli että neandertaaleilla menee kivasti, D.

      Mutta siis käytännössä tuo ominaisuuksien karsiminen ei taida toimia kattavasti, koska onhan historiassa ollut erilaisia karsintoja, mutta siitä huolimatta erilaista "huonoutta" mahdollistavat geenit ovat säilyneet, koska niitä on piilevinä kaikilla. Enemmän merkitsee se ympäristö ja kulttuuri, jossa kannustetaan "hyvien" ominaisuuksien esiintymistä. Mielenkiintoista onkin, miten niin erilaiset kulttuurit sitten ovat voineet kehittyä liki vastakkaisiksi. Onko selitys se oletettu haamulaji jonka geenejä ei olekaan kaikilla?

      • pähkähullut-suomalaiset

        jeps kyllä suomalaisistakin suurin osa kehittää geenejään juomalla viinaa joka on WHOn mukaan luokiteltu myrkyksi.


      • ChinaDragon
        pähkähullut-suomalaiset kirjoitti:

        jeps kyllä suomalaisistakin suurin osa kehittää geenejään juomalla viinaa joka on WHOn mukaan luokiteltu myrkyksi.

        Aina kun tehdään tällaisia väittämiä tulisi olla jotain kättä pidempää kirjoituksensa tueksi? Vuonna 2005 Suomessa juotiin alkoholia huomattavasti enemmän mitä nyt tällä hetkellä. Kulutus oli luokkaa 12,4 litraa asukasta kohden. Vuonna 2016 kulutus oli enää 8,8 litraa asukasta kohden. Pudotus kulutuksessa on ollut Euroopan kärkeä.

        OECD:n Health at Glance 2015 -katsaus puolestaan kertoo, että alkoholin kulutus on Suomessa huomattavasti alle EU:n keskiarvon.

        Alkoholijuomien kulutus yli 15-vuotiasta asukasta kohden on suurinta Liettuassa (14,3 litraa), Itävallassa (12,2 litraa), Virossa (11,8 litraa), Tsekissä (11,5 litraa) ja Ranskassa (11,1 litraa).

        OECD:n vertailussa Suomen alle jäävät Romania, Kypros, Malta, Kreikka, Ruotsi ja Italia. OECD:n 28 maan EU-kulutusvertailussa Suomi on sijalla 22.

        Tämä Suomea ja suomalaisia vihaava mamma taitaa elää menneisyydessä? Kannattaisi päivittää tietonsa nykyhetken tasolle!

        Suomalainen alkoholinkulutuksen pienentyminen näkyy juomatavoissa. Tilastoista näkyy myös se miten aikaisemmin järjestetyissä suurissa tapahtumissa oli paljon alkoholista johtuvia järjestyshäiriöitä. Poliisin tilastot ja kommentit kertovat ettei noin enää ole. Suomalaiset siis pystyvät jo juhlimaan järkevämmin ilman alkoholista tulevia ongelmia.

        Hyvä Suomi ja hyvä suomalaiset!


    • ChinaDragon

      Geeneistä sen verran että ihmisen älykkyys periytyy äidiltä.
      On siis aivan sama minkä maalainen mies naista panee, se ei vaikuta lapsen älykkyyteen.

      Tämä suomalaisia miehiä haukkuvan mamman tulisi nyt arvioida miksi hän suomalaisia miehiä haukkuu! Olemme saaneet älykkyytemme suomalaisilta naisilta, jos on lusikalla annettu ei voi kauhalla jakaa:)

      • Ei noilla naisten älykkyyksillä oltais kuuhun menty.


      • ChinaDragon

        Totta, mutta jos mies valitsisi naisen keskimääräisen älykkyyden perusteella nuo ulkopuoliset vaikutteet(keho ja ulkoinen olemus) eivät vaikuttaisi parin valintaan.

        Listaus keskimääräisestä älykkyydestä, mitä korkeampi luku sitä älykkäämmät naiset:

        Hongkong 107
        Etelä-Korea 106
        Japani 105
        Taiwan 104
        Singapore 104
        Itävalta 102
        Saksa 102
        Italia 102
        Alankomaat 102
        Ruotsi 101
        Sveitsi 101
        Belgia 100
        Kiina 100
        Uusi-Seelanti 100
        Yhdistynyt kuningaskunta 100
        Unkari 99
        Puola 99
        Espanja 99
        Australia 98
        Tanska 98
        Ranska 98
        Norja 98
        Yhdysvallat 98
        Kanada 97
        Tšekki 97
        Suomi 97
        Argentiina 96
        Venäjä 96

        Aasialaiset naiset eivät ole mikään huono vaihtoehto, eivät ainakaan jos uskotaan älykkyyden periytyvän äidiltä. Toki älykkyyden kehittymiseen vaikuttaa asuinympäristö ja se miten paljon aivojaan ihminen joutuu käyttämään.
        Suomessa älykkyys on heikentynyt jo pitkään, ihmiset pääsevät elämässään liian helpolla?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      107
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe