Summertime sadness

Havahduin siihen että nyt on heinäkuun loppupuoli eli kesä joka ei tuntunu edes alkaneen, vetelee viimeisiään.
Taas se jokavuotinen realisaatio: en tehnyt kesällä mitään, vaikka 9-kuukautisen talven ajan purin hammasta ja vannoin että kirmaan laitumilla ja juhlin aamuyöhön asti joka päivä.

Olen n.30v ikisinkkumies, työtönkin vielä, eli tekemistä ja intoa ei juuri ole. Kaikki kaverini ovat kesän ajan missäs muuallakaan kuin töissä tai toisten frendien/naistensa kanssa ulkomailla, joten mitään seuraa ei ole. Ei siis ketään. Samaan aikaan itse kulutan kesän kämpässäni syömässä ruisleipää.

Minulle neuvottiin kesäkuussa, että siitä vaan lähtemään yksin reissuun. Puolet omaisuudestani olenkin pistänyt pariin kaupunkireissuun Suomen sisällä, ja lopputulos oli vain se, että minulla oli tylsää ja rahat meni. Ei yksin kannata lähteä yhtään minnekään. Pistin yli 100e siihen että kävin toisella puolella Suomea syömässä ja pyörimässä yksin ja tulin takaisin kotiin.
Työttömänä sinkkuna on mukamas vapaus tehdä ihan mitä vaan, mutta jokin kohtalonvoima vetää työttömän sinkun yksiöönsä itkemään kuin magneetin lailla. Sitä vetovoimaa ei voi vastustaa mitenkään, koska fakta on se, että työttömänä sinkkuna sinä et voi tehdä mitään, etkä voi nauttia yhtään mistään. Ainut pakokeino on joko saada rahaa tai kumppani, käytännössä molemmat.

Kello on nyt kuusi illalla pienessä kaupungissa ja lähden ulos tappamaan aikaa. Kertokaas nyt fiksummat mitä lähden tonne ulos tekemään? Mulla on polkupyörä, pari euroa ja kaikki aika maailmassa. Mutta mitä h*lvettiä tuolla voi tehdä? Kaupatkin on kiinni ja ainoastaan ravintolat ja leffateatterit on auki, ja niihin ei tunnetusti ole varaa kuin kerran kuussa kun valtio antaa karkkirahaa.
296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mene kurkkimaan tyttöjen ikkunoista sisään.

Äänestä

Kai sinulla sentään viinaa on? Kaikki on paljon hauskempaa, kun ei ole selvin päin. Mene kaupungille pyörimään räkäkännissä ja tekemään riettaita ehdotuksia teininaisille ja lutkittelemaan lutkia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kilpapyöräilijä kirjoitti:

Havahduin siihen että nyt on heinäkuun loppupuoli eli kesä joka ei tuntunu edes alkaneen, vetelee viimeisiään.
Taas se jokavuotinen realisaatio: en tehnyt kesällä mitään, vaikka 9-kuukautisen talven ajan purin hammasta ja vannoin että kirmaan laitumilla ja juhlin aamuyöhön asti joka päivä.

Olen n.30v ikisinkkumies, työtönkin vielä, eli tekemistä ja intoa ei juuri ole. Kaikki kaverini ovat kesän ajan missäs muuallakaan kuin töissä tai toisten frendien/naistensa kanssa ulkomailla, joten mitään seuraa ei ole. Ei siis ketään. Samaan aikaan itse kulutan kesän kämpässäni syömässä ruisleipää.

Minulle neuvottiin kesäkuussa, että siitä vaan lähtemään yksin reissuun. Puolet omaisuudestani olenkin pistänyt pariin kaupunkireissuun Suomen sisällä, ja lopputulos oli vain se, että minulla oli tylsää ja rahat meni. Ei yksin kannata lähteä yhtään minnekään. Pistin yli 100e siihen että kävin toisella puolella Suomea syömässä ja pyörimässä yksin ja tulin takaisin kotiin.
Työttömänä sinkkuna on mukamas vapaus tehdä ihan mitä vaan, mutta jokin kohtalonvoima vetää työttömän sinkun yksiöönsä itkemään kuin magneetin lailla. Sitä vetovoimaa ei voi vastustaa mitenkään, koska fakta on se, että työttömänä sinkkuna sinä et voi tehdä mitään, etkä voi nauttia yhtään mistään. Ainut pakokeino on joko saada rahaa tai kumppani, käytännössä molemmat.

Kello on nyt kuusi illalla pienessä kaupungissa ja lähden ulos tappamaan aikaa. Kertokaas nyt fiksummat mitä lähden tonne ulos tekemään? Mulla on polkupyörä, pari euroa ja kaikki aika maailmassa. Mutta mitä h*lvettiä tuolla voi tehdä? Kaupatkin on kiinni ja ainoastaan ravintolat ja leffateatterit on auki, ja niihin ei tunnetusti ole varaa kuin kerran kuussa kun valtio antaa karkkirahaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu