Profeetallinen sanoma 141 vuoden takaa

Englantilainen teologi G. H. Pember (1837–1910) kirjoitti vuonna 1876 erinomaisen kirjan Earth's Earliest Ages (Maan aikaisimmat aikakaudet), jossa hän profeetallisesti antaa kuvauksen Raamatun valossa ajasta ennen Herran tulemusta.

"Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva." Matt. 24:37.

Pember kirjoittaa seitsemän suurta syytä vedenpaisumusta edeltäneelle luopumukselle, jotka hän näki alkavan tapahtua jo tuolloin:

1. Taipumus palvoa Elohim-Jumalaa, se on, vain Luojana ja Hyväntekijänä, mutta ei armoliiton Jehova-Jumalana, joka käsittelee tuhoon säädetyt uskottomat, ja joka etsii lunastuksen heille. Kristus lunastajana kielletään.

2. Kohtuuton naissukupuolen korostus ja avioliiton peruslain hylkääminen. Naissukupuoli alkaa liikkumaan uudelle alueelle ja enemmän vallitsevaan asemaan. Avioliitto löysentyy ja avoimesti vaaditaan, että avioside tulisi olla sopimus, ei elinajaksi, vaan niin pitkäksi aikaa kuin sopimuksen osapuolet tahtovat.

3. Nopea kehitys mekaniikassa ja sitä seuraava monien laitteiden keksiminen, joiden kautta tulee lievitys (syntiinlankeemuksen) kirouksen, ja elämä muuttuu helpommaksi ja suopeammaksi. Myös ammattitaitoa taiteessa, joka vangitsee ihmisten mielet ja saa aikaan kokonaan Jumalan unohtamisen.

Huolettomat ihmiset asettuvat nauttimaan mukavuuksista ja hemmotteluista tuona ylellisenä aikakautena. Nähden vain hyvää nykyisessä elämässä he uhraavat vain harvoja ajatuksia Jumalalle ja sokeutuvat kaikelle puheelle tulevasta maailmasta.

4. Liitto yleisen seurakunnan ja maailman välillä, joka saa nopeasti aikaan täyden sulautumisen yhteen. Jumalan kaupungin muurit hajotetaan maahan silmiemme edessä, niin että muukalainen voi astua sisään kuten tahtoo. Jotkut tulevat pitämään kiinni muinaisten gnostilaisten opista, joka kieltää ylösnousemuksen ja antaa vapauden tehdä ruumiissa mitä haluaa.

Kasvaa nopeasti vastustus sille mitä kutsutaan dogmaksi. Sen sijaan että Raamattu tunnustetaan Hänen eläväksi Sanaksi, joka tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita sen kautta mitä siihen on kirjoitettu, siihen suhtaudutaan kuin tavalliseen elämäntapakirjallisuuteen, josta voidaan päättää ottaa tai hyljätä se mitä tahdotaan, ylimielisesti asettaen jumalisuuden kruunun itsensä päähän.

5. Nopea väestönkasvu. Kun he lisääntyvät, ihmisistä alkaa tulla kärsimättömiä rajoituksia kohtaan ja oppivat toimiaan yhdessä, ja heidän luottamuksensa näyttää kasvavan omaan kuviteltuun voimaansa, jolloin he pian ajautuvat pelotta jumalattomiin tekoihin. Suuret organisaatiot, joita ei enää sido yhden kansan rajat, enteilevät toista Baabelin kapinaa.

6. Eenokin ja Nooan saarnaamisen hylkääminen, joiden varoitukset tulivat kuolemantuomioksi maailmalle ja parantumattomaksi paatumukseksi ihmisille.

Aluksi monet tulevat vakuuttuneeksi ja heräävät, mutta vähän päästä kun he näkevät päivä päivältä ilman merkkiäkään ennustetusta kostosta, he menettävät pelkonsa: he menevät takaisin lempisynteihinsä kuin koira oksennukselleen ja heistä tulee pilkkaajia ja ivaavat varoituksia.

Uskottomuus ja taikausko alkavat varjostamaan jopa kaikista otollisimpia kristikunnan maita. Kristikunnassa yleisen evankeliumin hylkääminen johtaa vääjäämättä sokaistumiseen ja parantumattomaan paatumiseen.

7. Ilmavallan hallitsijan olentojen ilmaantuminen maan päälle ja heidän laiton kanssakäyminen ihmisrodun kanssa. Ei tule olemaan enää mahdollista kieltää luopumuksen yliluonnollista luonnetta henkisyyteen, joka leviää maailmassa ennen näkymättömällä nopeudella.

Yliluonnollinen viettelee palvelijansa ja pitää heidät otteessaan yksinomaan jatkuvasti toistuvilla ihmenäytöksillä. Epäuskoiset, jotka aluksi etsivät perusteita yliluonnollisen kieltämiseen, ovat ne jotka todennäköisimmin kohdattuaan yliluonnollisen ja antautuvat täysin noiden uusien ihmeiden papeille.

"Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja seuraavat eksyttäviä henkiä ja riivaajien oppeja." 1. Tim. 4:1 (RK).

Lisäksi hän listaa seitsemän Jumalan yleismaailmallisten lakia, jotka tullaan rikkomaan.

1. Laki Sapatista (viikkolevosta). Maailmalle julistettiin, että seitsemäs päivä on pyhitetty.

2. Miehen johtajuus naisen ylitse. Tätä ei vaan kielletä, vaan se yritetään kääntää päinvastoin.

3. Avioliittoinstituutio ja sen purkaminen, että elinaikana mies ja nainen tulevat yhdeksi lihaksi. Useita vastustuksia nousee vastaan tätä lakia.

4. Laki sovittamisesta, että kaikki elämä täytyy maksaa elämällä, ja ettei ilman veren vuodatusta ole sovitusta. Lopunajan filosofeille sellainen sovitus on hirvittävin kauhistus ja heille ei kelpaa Kristus.

5. Käsky käyttää eläinten lihaa ruuaksi.

6. Liitto siitä että "joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava". Tätä vastustetaan epäinhimillisenä, että murhaaja teloitetaan.

jatkuu
3158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

7. Käsky lisääntyä ja täyttää maa, johon kuului hajaantuminen ja kansakuntien luominen. Baabelissa ihminen vastusti tätä käskyä ja nyt ihmiset toistavat tätä yritystä samalla tavalla väittäen, että tulisi olla humanitaarisia, maailmankansalaisia, kaikkea muuta paitsi rakastaa omaa maatansa. Tämä on valmistumista Antikristuksen hallintaan, jonka "valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot". Maailmankansalaisuuden kehittyminen tulee olemaan välttämätöntä.
http://www.jouko-piho.fi/211357871

Äänestä
  • Hyvä lukaista vanhoja viisauksia.

    Äänestä

  • "Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja seuraavat eksyttäviä henkiä ja riivaajien oppeja." 1. Tim. 4:1 (RK).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


J.PihonSivusto kirjoitti:

Englantilainen teologi G. H. Pember (1837–1910) kirjoitti vuonna 1876 erinomaisen kirjan Earth's Earliest Ages (Maan aikaisimmat aikakaudet), jossa hän profeetallisesti antaa kuvauksen Raamatun valossa ajasta ennen Herran tulemusta.

"Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva." Matt. 24:37.

Pember kirjoittaa seitsemän suurta syytä vedenpaisumusta edeltäneelle luopumukselle, jotka hän näki alkavan tapahtua jo tuolloin:

1. Taipumus palvoa Elohim-Jumalaa, se on, vain Luojana ja Hyväntekijänä, mutta ei armoliiton Jehova-Jumalana, joka käsittelee tuhoon säädetyt uskottomat, ja joka etsii lunastuksen heille. Kristus lunastajana kielletään.

2. Kohtuuton naissukupuolen korostus ja avioliiton peruslain hylkääminen. Naissukupuoli alkaa liikkumaan uudelle alueelle ja enemmän vallitsevaan asemaan. Avioliitto löysentyy ja avoimesti vaaditaan, että avioside tulisi olla sopimus, ei elinajaksi, vaan niin pitkäksi aikaa kuin sopimuksen osapuolet tahtovat.

3. Nopea kehitys mekaniikassa ja sitä seuraava monien laitteiden keksiminen, joiden kautta tulee lievitys (syntiinlankeemuksen) kirouksen, ja elämä muuttuu helpommaksi ja suopeammaksi. Myös ammattitaitoa taiteessa, joka vangitsee ihmisten mielet ja saa aikaan kokonaan Jumalan unohtamisen.

Huolettomat ihmiset asettuvat nauttimaan mukavuuksista ja hemmotteluista tuona ylellisenä aikakautena. Nähden vain hyvää nykyisessä elämässä he uhraavat vain harvoja ajatuksia Jumalalle ja sokeutuvat kaikelle puheelle tulevasta maailmasta.

4. Liitto yleisen seurakunnan ja maailman välillä, joka saa nopeasti aikaan täyden sulautumisen yhteen. Jumalan kaupungin muurit hajotetaan maahan silmiemme edessä, niin että muukalainen voi astua sisään kuten tahtoo. Jotkut tulevat pitämään kiinni muinaisten gnostilaisten opista, joka kieltää ylösnousemuksen ja antaa vapauden tehdä ruumiissa mitä haluaa.

Kasvaa nopeasti vastustus sille mitä kutsutaan dogmaksi. Sen sijaan että Raamattu tunnustetaan Hänen eläväksi Sanaksi, joka tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita sen kautta mitä siihen on kirjoitettu, siihen suhtaudutaan kuin tavalliseen elämäntapakirjallisuuteen, josta voidaan päättää ottaa tai hyljätä se mitä tahdotaan, ylimielisesti asettaen jumalisuuden kruunun itsensä päähän.

5. Nopea väestönkasvu. Kun he lisääntyvät, ihmisistä alkaa tulla kärsimättömiä rajoituksia kohtaan ja oppivat toimiaan yhdessä, ja heidän luottamuksensa näyttää kasvavan omaan kuviteltuun voimaansa, jolloin he pian ajautuvat pelotta jumalattomiin tekoihin. Suuret organisaatiot, joita ei enää sido yhden kansan rajat, enteilevät toista Baabelin kapinaa.

6. Eenokin ja Nooan saarnaamisen hylkääminen, joiden varoitukset tulivat kuolemantuomioksi maailmalle ja parantumattomaksi paatumukseksi ihmisille.

Aluksi monet tulevat vakuuttuneeksi ja heräävät, mutta vähän päästä kun he näkevät päivä päivältä ilman merkkiäkään ennustetusta kostosta, he menettävät pelkonsa: he menevät takaisin lempisynteihinsä kuin koira oksennukselleen ja heistä tulee pilkkaajia ja ivaavat varoituksia.

Uskottomuus ja taikausko alkavat varjostamaan jopa kaikista otollisimpia kristikunnan maita. Kristikunnassa yleisen evankeliumin hylkääminen johtaa vääjäämättä sokaistumiseen ja parantumattomaan paatumiseen.

7. Ilmavallan hallitsijan olentojen ilmaantuminen maan päälle ja heidän laiton kanssakäyminen ihmisrodun kanssa. Ei tule olemaan enää mahdollista kieltää luopumuksen yliluonnollista luonnetta henkisyyteen, joka leviää maailmassa ennen näkymättömällä nopeudella.

Yliluonnollinen viettelee palvelijansa ja pitää heidät otteessaan yksinomaan jatkuvasti toistuvilla ihmenäytöksillä. Epäuskoiset, jotka aluksi etsivät perusteita yliluonnollisen kieltämiseen, ovat ne jotka todennäköisimmin kohdattuaan yliluonnollisen ja antautuvat täysin noiden uusien ihmeiden papeille.

"Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja seuraavat eksyttäviä henkiä ja riivaajien oppeja." 1. Tim. 4:1 (RK).

Lisäksi hän listaa seitsemän Jumalan yleismaailmallisten lakia, jotka tullaan rikkomaan.

1. Laki Sapatista (viikkolevosta). Maailmalle julistettiin, että seitsemäs päivä on pyhitetty.

2. Miehen johtajuus naisen ylitse. Tätä ei vaan kielletä, vaan se yritetään kääntää päinvastoin.

3. Avioliittoinstituutio ja sen purkaminen, että elinaikana mies ja nainen tulevat yhdeksi lihaksi. Useita vastustuksia nousee vastaan tätä lakia.

4. Laki sovittamisesta, että kaikki elämä täytyy maksaa elämällä, ja ettei ilman veren vuodatusta ole sovitusta. Lopunajan filosofeille sellainen sovitus on hirvittävin kauhistus ja heille ei kelpaa Kristus.

5. Käsky käyttää eläinten lihaa ruuaksi.

6. Liitto siitä että "joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava". Tätä vastustetaan epäinhimillisenä, että murhaaja teloitetaan.

jatkuu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu