Olen kymmenen vuoden ajan tälle palstalle kirjoitellut, kaipaillut vaaleaa naista jonka kanssa mielestäni oli parhain rakkaussuhde kauan sitten. Täytyypä myöntää että olin kyllä tosissani siitä että tavoitan hänet tätä kautta ja että hän varmasti lukee avaukseni ja ottaa minuun yhteyttä ennen pitkää..
Vuosia kului ja lopulta minulle olisi riittänyt pelkkä ystävyys, pelkkä lyhytkin tapaaminen, aika nääs alkoi tehdä tehtäväänsä ja tuhota muistojani noista rakkaista hetkistä.
Nyt pitkästä aikaa sain herätyksen, täytyy päättää tämä kirjoittelu tänne lopullisesti koska ikä on tehnyt minuunkin tehtävänsä, en kykenisi häntä rakastamaan enää tarpeeksi, annan hänen mennä muistojen paikkaan ja sinetöin oven.
Minulle riittää tämä nykyinen elämäni täysin, en kaipaa siihen enää nuoruuden ihannointia, se juna meni jo.
Voippas hyvin siellä ja elä ihmisiksi, jos nyt satut tämän lukemaan.
Päästin irti kun en sua saanut
37
5967
Vastaukset
- 8365
Entä jos hän on uudessa suhteessa? Ja ehkä on lapsiakin.
- Akkelikaipaaukkelia
Minäkin olen ajatellut niin monesti päästäväni irti miehestä jonka jätin silloin kauan sitten mutta ei se ikävä koskaan hellitä.. noh täytyy kestää kun oma moka..
- Anonyymi
Niin teit. oliko paljonkin parempi ? Ota sit yhteyttä jos on kanttia!Tiedät kyllä miten.
- Tellukka62
Suurin syy varmaan on ettei sitä naista kiinnosta, hänellä on uusi elämä ja tuskin hän oikeasti edes sinua koskaan rakasti. Peluri mikä peluri joka jätti taas yhden särkyneen sydämen, näin paikataan huonoa itsetuntoa kun testaillaan tyhmiä ukkoja kuinka saada ne pauloihin. Ainoa hyvä puoli kannaltasi on se että aika tasaa keilat, kuka sellaista vanhaa patjaa huolii tai pitää, paitsi jos on lapset vielä pieniä, kyllä jokainen eletty elämän vaihe lopulta selviää eikä parikymmentä sängyssä säännöllisesti vieraillutta ukkoa lämmitä nykyisen mieltä, näille on selvä nimike joka alkaa kirjaimella H,
- HejaSverige
Oletpa sie vanha ja katkera akka, ei tainnut tää viesti ihan mahtuu sinun päähäsi!, ja tiedoksi sinulle niin peluri ei vanhaa suola tarvitse.
- Erikoinenajatus
Paitsi, jos lapset on pieniä? Etkö pidä lapsiisi yhteyttä, kun isoiksi kasvavat?
- Anonyymi
HejaSverige kirjoitti:
Oletpa sie vanha ja katkera akka, ei tainnut tää viesti ihan mahtuu sinun päähäsi!, ja tiedoksi sinulle niin peluri ei vanhaa suola tarvitse.
Taidat taas kirjoittaa mies oletettu omaan aloituksees, sinä haukut täällä ihmisiä joita et edes tunne, jätähän sulle kuulumattomat ihmiset rauhaan tai otetaan virkavaltaan yhteyttä tai kyllähän ne jo sinut tietääkin!
- Anonyymi
Suurin syy on että hän ei lue tätä palstaa eikä ole tietoinen edes että joku on häntä 10 vuotta kaivannut.
- komppaan
Ymmärrän kyllä hieman tuota katkeraa naista, elömä siloittaa kyllä rypyt ja laskee sumuverhoa entiseen elämään hyvin useassa tapauksessa, mutta onko se moraalisesti oikein että täysin kyrpämäisesti käyttäytyneet ämmät saavat jatkaa lopulta sitä siveän sipulin elämää ikään kuin uusi alku elämään . Täytyypä sanoa että muutama tuntemani tapaus oikein oksettaa, jospa niiden puolisot tietäisivät millaisia onnen onkijoita heidän akkansa ovat olleet aiemmin, lopulta valittu se tyhmin ja huonoin vaihtoehto mutta sillä hetkellä ainoa paras joka ei tiedä eikä kysele. Oikein toivoisin että tuollaiset kurpat saisivat maistaa omaa lääkettään ja heidän ukkonsa pistäisivät heidät kiertoon.
- Lopetajuorut
Mikset sinä niille ukoille voi kertoa tuota? Vai oksettaa joku akka. Mistäs tunnet tuon akan niin hyvin? Mistä tiedät sen elämästä ja varsinkin miten elää? Et voi sivusta katsojana tuomita toista jos sinulla ei konkreettista näyttöä että pettäjänä elää ja esittää. Typerä katkera väite toista naista kohtaan joka voitti jonkun miehen? Niinkö? Toisaalta minuakin etoo pettävät ihmiset. Mutta mistä sinä tiedon sait että pettää? Älä pistä kylillä juoruja liikkeelle. Kunnianloukkaus syytettä voit odottaa jos menee tuon naisen korviin.
- rubami
Tämän haluan sanoa, tänään sinussa on ulkoista arvoa mutta huomenna se on jo kadonnut, ainoa joka tekee sinusta kiinnostavan on mitä sinä olet sisältä. Valitettavasti useammalle tämä asia koituu kohtaloksi. Paras myyntipäivä kun menee kaikilta vanhaksi ennen pitkään, silloin eletty elämä on tärkeää, eritoten miten sen olet elänyt.
- onttouseiriitä
Kukapa haluaisi edes olla sellaisen kanssa, jonka kanssa ei ole henkisesti mitään yhteistä mutta joka haluaa sen ulkokuoren vain.
- Anonyymi
onttouseiriitä kirjoitti:
Kukapa haluaisi edes olla sellaisen kanssa, jonka kanssa ei ole henkisesti mitään yhteistä mutta joka haluaa sen ulkokuoren vain.
Katsokaahan itte enne peilistä, luulen, ettei sieltä enää mikään teini katsele vastaan!
- onttopontto
Kuule moni, kun sellainen playeri haluaa testata ulkonäköään ja napata itselleen sulhon, harva mies kieltäytyy vaan on imarreltu ja uskoo naikkosen kaikki puheet ja tunteiden tunnustukset, Paskan puhujalta menee tosiaan ajan saatossa se ainoa kauppa tavara kun aika tasaa puntteja,
- Onttouseiriitä
Ihan sama. Yllättävän katkeria kommentteja siihen nähden, että joku on vain haikaillut turhaan jotakin ollutta ja mennyttä ja saavuttamatonta. Naisesta leivotaan muun muassa 20 miehen käytössä säännöllisesti ollut huora
:D Naisviha kunniaan, on se niin väärin että joku vaaleahiuksinen tuntemattomuus ei seuraa tätä laadukasta sättimispalstaa. Ja yhteyttäkin pitäisi huoran ottaa, ties keneen, ties kenen. Vihatkaamme naisia, nyt! - Anonyymi
Oletpa katkera
- iNomore
Jakaa mielipiteitä, ymmärrän hyvin että nuoret naiset kukoistaessaan syyllistyvät oman viehätysvoimansa testailuun, sitä mennään niin pitkälle parempaa etsittäessä kun silloiset rahkeet vaan riittää. Samalla tulee sitten reikäisiä sydämiä kuin metrin halkoja verstaalla, niitä poloisia joille suhde oli ainutlaatuinen ja tärkeä. Täällä on varmaan käsitelty aiemmin aihetta onko rikos leikkiä toisen tunteilla tietoisesti, eihän se ole mutta selittäppä se sitten järkevästi loukatulle henkilölle. Varmaan tätä alkuperäinen tarkoitti sillä että aika tasoittaa, viehätysvoima katoaa ja leikkiminen loppuu, kuka järkevä mies haluaa jakorasia Saaraa vaimokseen vanhoilla päivillä kun noita uusia viehätysvoiman omaavia tupsahtelee joka vuosi aina lisää. En itsekkään jaksa ymmärtää henkilöitä jotka suorastaan valehtelevat tunteistaan toiselle, motivina saada toinen ainoastaan kiinnostumaan ja rakastumaan, hyvin tietoisina siitä että kaikki on vain peliä joka päättyy hetken päästä kun parempaa patukkaa on tarjolla. Nainen saa laittaa itseään kauniiksi vielä vanhemmalla iälläkin, se on kaunista mutta jos sisus on örkkiä ja kustapaskaa niin silloin etoo.
- SopivuusonMuutakin
Myös se, että näkee toisessa ihmisessä vain pantavan ulkokuoren tai ulkoisen arvon, on sitä mitä ihminen on sisältä, hänen arvomaailmaansa. Onhan sitä suhteita, joista kaikki hyvät muistot jäävät vain yhdelle osapuolelle... joku jää kaipaamaan toisen ulkokuorta, mutta se ulkokuori ei kyllä jää kaipaamaan edellisen sisintä eikä yhtään mitään muutakaan :-/
- Ymmärtääää
Tunteilla leikkiminen, siitä tässä varmaan on kysymys. Kuinka monta itsemurhaa, masennusta tai alkoholistia sellainen on tehnyt ja tulee tekemään. Ymmärrän että kun ollaan nuoria, ei paljon ajatella muuta kuin omaa napaa, valloituksia tehdään ja punkkaan päädytään, sekin on ihan elämää mutta on ihan eriasia mitä ilmeisesti tässä tarkoitetaan. Oikeaan osutaan siinä että useimmin tunteilla leikkivät elämänsä tunnossa elävät nuoret naiset joille kerskuminen poikaystävien määrällä on tärkein asia kaveriporukassa, rehellinen täytyy olla eikä antaa ymmärtää liikaa jos ei koska olla tosissaan toisen kanssa. Tekevät sitä miehetkin, mutta ne kerskuvat enemmänkin kaadoillaan kuin ihmissuhteiden määrällä.
- huonokirjakiinni
Jos joku on halunnut lopettaa jonkun suhteen, niin se on sitten niin. Aika omahyväistä kalkyloida "en pystyisi rakastamaan häntä tarpeeksi", ikään kuin täysin varmana ja itseriittoisena että kelpaisi ihmisille, jotka eivät olleet aikanaankaan onnellisia kanssanne ja halusivat lopettaa suhteen iäksi.
- YksVaaleatukkainen
Toivottavasti luette omat kirjoitukseni vastaajat tarkasti,
Sillä voisin vastata aloittajalle osittain omalta kohdaltani, jos olisi hän josta ehkä vois sanoa näin kuin aloittaja kuvasi.. Mut miten hän määrittelee rakkaussuhteestaan tuohon naiseen ja millainen se oli... Mut se on heidän tarinansa.
Vain noin. parisen vkoa olen vieraillut sivuilla, en ennen sitä, tietoinen sivustosta kyllä mut en oo sen enempää ennen tsekkaillut.
Teidän naisten puheet ja panettelut, herjaukset on täysin pihalla.. ainakin omalla kohdallani, sillä n. 20v. olen ollut yksin eron jälkeen...ilman mies suhteita. Uskossa olen.
Eämäni kipu on sen verran suuri, et sitä ei oo helppo jakaa...
Ja kuten edellä. tuli selväksi että en etsi varsinaisesti miestä vierelläni,
En tiedä kuinka edes joku jaksais jakaa elämäni painoa .... tai edes haluais sitä enkä halua pettyä tai olla painolastina , joten syitä voi olla muutakin kuin palstalla viljeltyt syyt joita niin kärkkäisesti jakelitte varmoina. ..
Samoin aloittajan kaipaamalla ihmisellä elälmässä voi olla monia asioita, jotka vaikuttaa.. ON olemassa vielä kunnollisiakin naisia, ja hän voi olla myös sellainen.
Ei pidä polkee toista maahan jota ei edes tunne,
Hän ei ehkä tiedä et olet yrittänyt tavoitella....siten /tai kieltänyt ystävyyttään sinulta
Elämä antaa joskus VAIKEITA asioita kohdattavaksi, eikä kaikilla ihmisillä liiku ajatukset kokoajan alapään ympärillä...vaikka monilla täällä näin tuntuu olevan.
Mutta kysymyksiisi oikeat vastaukset voi antaa vain tuo vaaleatukkainen nainen. . - Paskaavain
Ei täältä löydä mitään, ei vaaleatukkaistakaan naista. Luovutetaan ihan sovinnolla.
- viriviritött
Vastaukseni kysymyksiin voi tosiaan antaa vaan tuo vaalea nainen, mutta tuskin sitä tulet saamaan koskaan, luulen ettei häntä kiinnosta meneet vaan tulevat kuten elämässä kuuluukin. Voin omakohtaisesti kertoa sen että aktiivinen osapuoli joka tekee aloitteen suhteesta myös sen yleensä päättää, myös hän tulee ottamaan yhteyttä jos haluaa. Usein tälläinen henkilö on myös pelkuri joka livistää suhteesta jäämättä sitä selvittelemään. Näitä tarinoita on miljoonia, unohda se ja aloita uusi elämä. On myös muistettava että joskus elämäntilanne on sellainen ettei se salli vanhojen exien tapaamista, niin että syitä on monia. Kuinka usein kuulee että elämän ehtoopuolella kun kaikki on jo myöhäistä kuulee vastapuolen kaivanneen yhtälailla muttei yhteyttä kumpainenkaan vaan saanut otettua.
- viriviritööttööt
Rakkaus on vaikea laji,se vaatii rehellisyyttä ja rohkeutta.Jokaisella on vastuu kertoa tunteistaan silläkin uhalla että tulee torjutuksi,silloin ei tarvitse vuosien jälkeen katua sitä mikä jäi sanomatta.
- realistinahyväolla
Moni kuvittelee muiden ihmisten olevan ajatustenlukijoita, eikä sen vuoksi kerro todellisista tunteistaan kohteelleen. Ollaan laiskoja, ei viitsitä nähdä sen vertaa vaivaa, että sanottaisiin toiselle, olet mukava, olen ihastunut sinuun. Pelätään kasvojen menettämistä.
Monet taas kuvittelevat olevansa itse ajatustenlukijoita, mutta hyvin harva heistä osuu oikeaan,. Nämä ihmiset miettivät pienessä päässään, ettei sitä toista kuitenkaan kiinnosta, tai kun se sanoi silloin näin tai noin niin en minä voi. Itsesuojeluvaisto pelaa liian korkeilla panoksilla,
Kannattaa elää elämänsä niin, ettei tarvitse katua tekemättömiä asioita. - ainakannattaayrittää
Surullista kuinka arkoja ihmiset ovat kertomaan tunteistaan jopa läheisilleen.Pahinta mitä voi käydä on torjutuksi tuleminen mutta vastaavasti jos hyvin käy saakin takaisin rakkautta.
- Anonyymi
Olen vaalea nainen, joka rakastui intohimoisesti kaksikymmentä vuotta sitten. Jätin hänet, koska en ollut silloin valmis siihen, mitä suhde olisi edellyttänyt. Hän on yhä mielessäni ja kaipaan hänen kosketustaan, katsettaan, käsiä ympärilläni...
- Anonyymi
Uskot yhä viesteihin
- Anonyymi
Ehkä hän ei lue näitä palstoja, tai ei tiedä, kenestä on kysymys. Tai olisiko niin, että hän ei elä enää? Oletko ottanut selvää?
- Anonyymi
Mikähän saa 10 vuotta täällä kaipaamaan? En usko että se on rakkaus vain haaveet. Jos olisi aito rakkaus ottaisi selvää senkin uhalla että sydän särkyy. Vaikuttaa ettei aloittaja ole tosissaan edes halunnut löytää kyseistä naista. Jäänyt koukkuun kaipauksen ja palstaan. Niin kuin joku sanoi eihän välttämättä ole edes elossa.
- Anonyymi
Hän on kuollut uskot viesteihin.
- Anonyymi
Voin hyvin...
Niin se vuoan on että ei nuaruutta sua takaisin vaikka kuinka haluaisi....
Se jos jokin pistee pilalle
Siis jonkin sellaisen ajattelu mistä ei voi ennee saada kiinni
Hyviä päiviä myös sinulle
Toivon - Anonyymi
Joo ja jep! Olisi ollut kiva tavata ja purkaa juttua. Ehkäpä vielä nähdään, samoilla kulmilla ja samalla alalla pyöritään, joten hyvinkin saatetaan törmätä.
- Anonyymi
Jano ja ikävä... tosi tylsää.
- Anonyymi
Kenelle tämä ? Minä olen kaivannut 15 v
- Anonyymi
Sen kun tietäisi kuka täällä kirjoittelee 🤣, voisi kaupata tietoa!
- Anonyymi
Voitte miettiä sellaista asiaa että mitä luulette kuinka kauan kaverillanne menisi vastata kysymykseen jonka kysytte suomi24 palstalla häneltä vs jos olette suoraa yhteydessä. Suomi24 palstaa hän ei välttämättä lue ikinä ja vaikka lukisi olisi vaikea löytää edes oikeaa tekstiä ja sitten kun siinä ei ole mitään muuta tunnisteita kuin vaalea nainen tai mies. Aivan mahdoton ajatus. En tiedä millainen kuva teillä on internetistä. Luuletteko että kun kirjoitatte palstalle jotain niin se ponnahtaa automaattisesti kaikkien ihmisten kasvoille ja tietoisuuteen. Sitä olettamusta tukisi väite siitä ettette uskalla laittaa edes ihastuksienne nimiä. Miten ihmeessä luulette että joku voisi tunnistaa tekstin omakseen tai MIKSI ETTE OLE SUORAAN YHTEYDESSÄ!!! MIKSI TUHLAATTE AIKAANNE TÄÄLLÄ!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384609Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692341Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532217- 1652069
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131632M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279