Itse olen kerran, opiskeluaikoina. Naisista ei ollut kokemusta ja halut helvetin kovat, joten päätin sitten hoitaa ekat kerrat sun muut pois alta yhden minuun ihastuneen pullukan kanssa. No eipä siinä, joku puoli vuotta "seurusteltiin" ja tulipahan saatua kokemusta, mutta kyllähän ne halut aika nopeasti kuoli ja loppua kohden joutui jo aktiivisesti keskittymään ettei lopahtanut kesken. Jonkun tekosyyn hänelle sitten selitin ja kärsivällisesti kuuntelin sitä itkua pari päivää ennenkuin poistin numeron.
Ikävää ehkä, mutta pitää arvostaa itseään sen verran ettei ihan mihin tahansa tyydy. Jälkeenpäin vähän harmittaa että "haaskasin" ekan kertani noin, mutta saipa itseluottamusta josta on sitten myöhemmin naismarkkinoilla ollut apua.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiva kun nainenkin sai kyrpää. Nainen saa kyllä muutenkin aina halutessaan. Olen kuullut että miehellä on pillun saannissa usein vaikeuksia.
Olen joutunut. Erään Johannan Orimattilasta (muhkea muhku koko nainen, sanoisinko) kanssa seukkasin puoli vuotta. Sekin itki perään.. sain sen sitten ylipuhuttua mesesuhteeseen erään mallipojun kanssa ehtona ettei hän joudu Johannaa koskaan tapaamaan. Nyt heillä on mielikuvituslapsia.