Lääkärin sana on jumalan sana

Itkenhuonoatuuria

En olisi uskonut että ikinä joudun tällaiseen tilanteeseen. Koska lääkäri on kirjoittanut minusta puutaa heinää epäilyksiä sairaskertomukseeni,. hänen tekstejään uskotaan enemmän kuin minua. Tämä lääkäri ei ole edes kommunikoinut kanssani yli vuoteen jotta olisin voinut edes itse vaikuttaa siihen mitä valheita/valheellisia epäilyjä hän suoltaa. Muutin ja nyt olen tilanteessa että tätä lähetteen tehnyttä lääkäriä uskotaan eikä minua. On täysin toivotonta koittaa saada korjaukset sairaskertomukseen koska tämä uusi lääkäri lukee vain ja ainoastaan tekstiä minkä lähetteen tehnyt låäkäri on kirjoittanut. Tein muistutuksen toki tästä ylilääkärille. Muistutus ylilääkärille = valituksen ensimmäinen vaihe.
Kurjinta tåssä on se että jos suostuisin tähän "hoitoon" mitä lähetteen tehnyt lääkäri on määrännyt, luultavasti kuolisin. En olisi ikinä uskonut joutuvani tilanteeseen missä on potilaskertomuksessani niin väärää tietoa että joudun kieltäytymään hoidosta mikä perustuu puhtaasti väärään tietoon.
En näe muuta vaihtoehtoa kuin jättää koko poliklinikan koska mitä voin tehdä kun minua ei uskota! Todellisuudessa olen ollut yli 15v sitten tajuton mutta lähetteen tehneen lääkärin epäilys on että olen lähes joka päivä tajuton. Ja hän ei ole edes erikoistunut siihen alaan mistä hän epäilee minun olevan jatkuvasti taju kankaalla.
Toivon todellakin ettei kukaan muu joutuisi tilanteeseen missä lääkärin kirjoittamaa tekstiä uskotaan enemmän kuin potilasta. Olen täysin loppu.

36

776

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kannattaaaa
    • Lääkärinsana

      Tuskinpa se lääkärin sana aivan jumalan sanaa vastaa, mutta lääkebisneksen sanaa kylläkin.

    • tähänonmenty

      Se on aivan tavallista että lääkärit valehtelee kirjoittaa vääriä diagnooseja, ei potilaalla ole mitään oikeuksia. Korkeat virkamiehet kun heillä on valtaa romaanit saavat hyvää hoitoa koska ne menee porukalla lääkärin vastaanotolle. Lääkäreittekin on parempi pysyä hyvissä väleissä romaanien kanssa muuten tulee ikävyyksiä lääkäreille.

    • pistetäänköInsuliinii

      Näkeehän sen Omakannastakin minkälainen Valehtelijoiden Klubi osa terveydenhuollon henkilökuntaa on.

    • joukossatyhmyystiivistyy

      Valheelliset kantaan tallennetut lääkäreiden sanelut saa muutatettua. Pitää olla yhteydessä hoitopaikkaan ja täyttää lomake kohdista, mitkä sanelussa eivät vastanneet vastaanotolla tapahtunutta. Kertaalleen olen joutunut muutattamaan, kun työterveyslääkäri oli alkanut leikkimään psykologia. Sanoin hänelle, että me ei olla oltu samassa kohtaamisessa. Esitti pahoittelunsa ja pyysi tekemään muutospyynnön.

      • moneenjunaan

        Toiset saa muutettua ja toiset sitten taas ei.
        Eräs osastonhoitaja väitti minua valehtelijaksi ja uhkasi laittaa kunnianloukkauksesta syytteen, kun pyysin korjauksia.
        Ei ole syytettä tullut, eivätkä ole tekstejään korjanneet.
        Minä olen nyt laittanut PVKeen vahingonkorvaus vaateen.
        Katsotaan kuinks äijän käy?


      • Vakuutusta

        Miksi teit vaateen potilasvakuutuskeskukseen. Ei sieltä mitään korvauksia huonosta kohtelusta saa. He korvaavat kuluja, jotka ovat syntyneet esim. hoitovirheen takia esim. ylimääriäisiä lääkärikäyntejä tai korvausta pysyvästä haitasta jonka jokin toimenpide on aiheuttanut. Mielestäni sinulle ei ole koutunut mitään ylimääriäisiä korvattavia kustannuksia.


      • moneenjunaan
        Vakuutusta kirjoitti:

        Miksi teit vaateen potilasvakuutuskeskukseen. Ei sieltä mitään korvauksia huonosta kohtelusta saa. He korvaavat kuluja, jotka ovat syntyneet esim. hoitovirheen takia esim. ylimääriäisiä lääkärikäyntejä tai korvausta pysyvästä haitasta jonka jokin toimenpide on aiheuttanut. Mielestäni sinulle ei ole koutunut mitään ylimääriäisiä korvattavia kustannuksia.

        Koska hoitoni viivästyi.
        Hoidon viivästyminen aiheuttaa minulle työkyvyttömyyttä.
        Haen korvausta hoidon viivästymisen vuoksi Potilasvakuutuskeskuksesta.


      • Odotat_turhaan
        moneenjunaan kirjoitti:

        Koska hoitoni viivästyi.
        Hoidon viivästyminen aiheuttaa minulle työkyvyttömyyttä.
        Haen korvausta hoidon viivästymisen vuoksi Potilasvakuutuskeskuksesta.

        Ei mene läpi! Pelkkästä viivästymisestä ei saa korvauksia.


      • moneenjunaan

        Onhan se kohtuutonta, kun valheellisten potilaskirjausten vuoksi hoito viivästyy ja aiheuttaa potilaalle työkyvyttömyyttä.
        Parempi katsoa kuin katua.


      • Anonyymi
        moneenjunaan kirjoitti:

        Koska hoitoni viivästyi.
        Hoidon viivästyminen aiheuttaa minulle työkyvyttömyyttä.
        Haen korvausta hoidon viivästymisen vuoksi Potilasvakuutuskeskuksesta.

        Minun kaksi sukulaista kuolivat koska hoitoon pääsy evättiin aluksi molemmilta. Toinen pyörtyi työpaikallaan ja sitten vasta alkoi apua saada kun valavammin otettiin ja tutkittiin, toiselle tilasi naapuri ambulanssin mutta oli vuoden ajan tuhlautunut aikaa kun lääkäri ei jatkotutkimuksiin päästänut eli hoidot alkoivat liian myöhään.
        Sai säästönsä tämä paska maa.
        Onneksi sinulle ei käynyt samoin. Voimia ikävään tilanteeseen. Työ ja raha on se, mitä tarvitsee muuten ei selviä. Toivottavasti oikeus voitti ja sait korvaukset. Tunarilääkäreiden kuuluisi pussistaan kansaa vahingot. Suomi ei ole mikään hyvinvointivaltio vaikka niin uskotellaan.


      • Anonyymi
        moneenjunaan kirjoitti:

        Onhan se kohtuutonta, kun valheellisten potilaskirjausten vuoksi hoito viivästyy ja aiheuttaa potilaalle työkyvyttömyyttä.
        Parempi katsoa kuin katua.

        Voi olla ettei saa hoitoa ollenkaan jos hulluksi on leimattu. Potkut epäpäteville toimijoille jotka valehtelevat.


    • niinturhaa

      Normi homma. Hyvin hoidettu ja kirjattu. Oletan.

    • loskqw

      Siellä tosiaan voi lukea mielenkiintoisia juttuja, jos sattuu käydä lueskelemassa.
      Mm. sivulauseessa mainittuja epätarkkoja asioita, joita ei odota tulevan kirjatuksi mihinkään, tai sitten väärinymmäryksiä.

      • Työkulttuuri

        Epätäsmällisyyksiä tulee, mutta miksiköhän niitä tulee? Vertailun vuoksi voi kysyä onko muita ammatteja joissa kuultu ja kirjoitettu eivät täsmää tai muuten työsuoritus ja tilattu työ eivät osu kohdakkain. Kysymys edelleen miksi eivät täsmää? Puuttuu koulutuksesta jotain? Onko työn tavoite myös jotain muutakin kuin mitä firman nimessä lukee? Esim. lääkärin osatavoite voikin olla hoidon sijaan diagnoosin tekeminen vaikka väkisin. Ei niin väliä tosiasioilla kunhan niistä saa väännettyä diagnoosin. Millainen työkulttuuri johtaa tähän? Toimi nko omassa työssäni näin?


    • ps.sosterv.erityisasiant

      Jostain syystä ylläpito poistelee aivan olennaisia viestejä ketjusta.

      Pyydettiin taustoittamaan sosiaali- ja terveysalan tämänhetkistä tilannetta ja teen sen oikein mielelläni, koska asiasta tiedän paljon. Tarvitaan perusymmärrys siitä miksi asiat ovat niinkuin ne ovat ja tapahtuvat kuin tapahtuvat.

      Aloitetaan taustoittaminen tällä kuvaajalla: https://www.thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/sosiaali-ja-terveydenhuollon-talous/sosiaalihuollon-menot-ja-rahoitus

      Kuvaaja kertoo, että sosiaalimenot on kolminkertaistettu reilun kolmenkymmenen vuoden kuluessa. Sosiaali- ja terveysmenot ovat vuosikausien ajan saaneet kasvaa muuta taloutta nopeammin - tämä voi tarkoittaa vain yhtä asiaa - on luotu valtio valtioon. Alan taloudelliset ja poliittiset intressit ovat kasvaneet suuremmiksi kuin millään toisella alalla.

      Rahamäärän perusteeton kasvattaminen terveysalalla näkyy sitten tässä linkissä: https://yle.fi/uutiset/3-9751611

      Huomatkaa, että tuossakin artikkelissa lääkäri on edelleen vaatimassa lisää rahaa. Ongelman on aiheuttanut valtio valtiossa tyyppinen toiminta sosiaali- ja terveysalalla.

      Ongelma ei ole rahan vähyys vaan paljous, mikä houkuttelee koijareita suljetulle alalle. Suljetulla alalla koijaamista ei ole helppo hankkia todisteita mutta meillä niitä kuitenkin on virheellisestä toiminnasta sosiaali- ja terveysalan puitteissa.

      Virheelliset toiminnat saadaan karsittua vain sosiaali- ja terveysbudjettia supistamalla - ei kasvattamalle.

    • Syytjaseuraukset

      Mennäänköhän tässäkin sieltä yli missä aita on matalin? Seurauksia lääkitään, mutta ne SYYT jäävät selvittämättä.

      https://yle.fi/uutiset/3-9751611

      • ps.sosterv.asiantunt

        Syyt on tiedossa. Ylikokoiseksi kasvatettu sosiaali- ja terveysvaltio valtiossa on syypää ja kuka sen taustalla sitten onkaan.

        Asiaan liittyy myös suurvaltapolitiikkaa, joten toistaiseksi tulokulman on oltava poliittisen ongelman ratkaiseminen parlamentaarisessa viitekehyksessä. Iso puolue pystyy ottamaan haasteen vastaan mutta pieni organisaatio tai kourallinen aktivisteja jää helposti jyrän alle.

        Tietoa saa lisää kuka sitä haluaa.


    • kummapaikka

      Omakannasta luin, ei kipua . Aika jännä juttu, koska ensimmäiseksi sanoin lääkärille, tulin koska tämän kivun kanssa en enää pärjää.

      • Kivusta

        Sepä on lääkärin tulkinta.

        Kun taas kerran valitin jo täysin sietämättömäksi kehittynyttä kipuani, niin lääkäri katsoi ymmyrkäisin silmin, ja loihe lausumaan, että enhän minä voi tietää kuinka kipeä sinä olet, kun ei ole sellaista mittaria joka näyttää kivun!


    • tämäköhoitoa

      Entäpä typerät, vainoharhaiset psykiatrit jotka uskovat terveydenhuollon esimiehen valheellisia väittämiä, kun työpaikkakiusattu sairastuu masennukseen? Ja siis tämä esimies on siis itse yksi suurimmista työpaikkakiusaajista, mm. käyttää virka-asemaansa törkeästi väärin. Ja sitten mtt:ssa kirjoitetaan sen mukaisesti,mitä esimies satuilee, eli että entinen työntekijä eli potilas on vainoharhainen ja tunne-elämältään outo, sekä elämänhistoriasta vielä sepitetään satuja.

    • tahallaaneitehdämitään

      Kaikki valitukset on turhia lääkäreitä uskotaan, itse olen valittanut kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Myös ylilääkärille. Tämä Suomi on aivan paska maa , lääkärit valehtelee täällä ei tavallisella ihmisellä ole mitään arvoa. Suomessa ollaan muuta mailmaa 100 vuotta jäljessä. Mutta jos lääkärin vastaanotolle tulee vaikka ministeri, niin kyllä lääkäri on terävänä, hoidetaan varmasti nopeasti. Onhan se rahan säästöä kun jätetään hoitamatta.

      • Anonyymi

        Mulla oli nuorena sama kokemus. Omalääkäriä ei vaihdettu vaikka vain vähätteli ja jäin ilman terveyspalveluita. Onneksi sain olla kunnossa eikä tarvetta sellaiselle ollut mutta usko ja luottamus meni ikiajoiksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla oli nuorena sama kokemus. Omalääkäriä ei vaihdettu vaikka vain vähätteli ja jäin ilman terveyspalveluita. Onneksi sain olla kunnossa eikä tarvetta sellaiselle ollut mutta usko ja luottamus meni ikiajoiksi.

        Sain olla kunnossa muuten paitsi että pahoinpitelystä jäi haitat jotka yhä vaivana että näin. Palkkaa sai lääkäri turhasta olemisesta ja rikollinen selvisi vastuutta.


    • Uskotvaiet

      Voisi sanoa, että on suorastaan uskomatonta, että potilaiden hoitojen tuloksia ei seurata eikä niistä ole tilastojakaan! Tämäkö on sitä paljon mainostettua SÄÄSTÖÄ?

      • tälläistämeilläsuomessa

        Jos valittaa se on aivan turhaa , vaikka potilas on oikeassa. Nämä laitokset mihin valittaa eivät puolueettomia. Suomi on tässä asiassa kaikista huonoin maa euroopassa.
        Olen puhunut erään tämän alan ammatti henkilön kanssa hän sanoi että Suomi on ainoa maa euroopassa josta ei lähetetä ulkomaille hoitoon. Tietysti korkeat virkamiehet laitetaan ulkomaille hoitoon.


      • Anonyymi
        tälläistämeilläsuomessa kirjoitti:

        Jos valittaa se on aivan turhaa , vaikka potilas on oikeassa. Nämä laitokset mihin valittaa eivät puolueettomia. Suomi on tässä asiassa kaikista huonoin maa euroopassa.
        Olen puhunut erään tämän alan ammatti henkilön kanssa hän sanoi että Suomi on ainoa maa euroopassa josta ei lähetetä ulkomaille hoitoon. Tietysti korkeat virkamiehet laitetaan ulkomaille hoitoon.

        Ylilääkäri oli lautakunnassa mihin valitin. Eli puolueellista on. Jäävihän se ukko oli sanomaan yhtään mitään. Turha iso vaiva oli nuorelle. No, menipähän luotto jo aikaisin.


    • hyvinvointivaltio

      Useat hoitovirheet voitaisiin korjata ,mutta kun hoitovirhe onkin potilaan syy niin sitä tarvitse hoitaa, eli turhaan valittaa.

    • myöspettynyt

      Kyllä, lääkärit uskovat olevansa jumalia. Siksi he tietävät paremmin mitä oireet ovat tai mikä sairaustilanteeseen on johtanut. Heidän diagnoosinsa ovat myös aina täydellisen oikeita eivätkä he tee virhearvioita hoitoa määrätessään. Joskus he saattavat tietysti vain purkaa omaa pahaaoloaan kirjoittamalla tahallaan jotain ilkeää. Vielä pahempi narsistilääkäri voi tahallaan määrätä potilaalle vahingollisia "hoitoja" tai pantata oikeaa hoitoa ja silloin potilastiedot on tietenkin vääristeltävä, jotta toimet näyttäisivät oikeutetuilta. Mitään ei saa korjattua potilastietoihin, ellei satu jokin aivan erityisen poikkeuksellinen lääkäri, joka aidosti teki vahingon ja haluaa potilaan parasta vaikka se vaatisi oman virheen myöntämistä (virheellisistä kirjauksistahan seuraa usein vakavaa vahinkoa potilaalle). Muut valitukset ovat aivan yhtä turhia, sillä terveydenhuollossa on paljolti kyse vallankäytöstä ja vallanpitäjät suojelevat aina toisiaan. Se mitä lääkäri on kirjoittanut, on ainut totuus, eikä kukaan usko potilasta eikä suostu edes katsomaan todisteita.
      Yleensä ottaen Suomessa ei potilaalla ole mitään oikeusturvaa. Tilanne on pahin julkisessa terveydenhuollossa, sillä yksityispuolella potilaiden maksama raha sentään kiinnostaa, poislukien tietysti työterveyshuolto, jossa potilas on jokseenkin samassa asemassa kuin julkisella puolella. Jostain syystä yksityislääkäreihin kohdistuvat valitukset myös tutkitaan helpommin ja ne saattavat jopa johtaa johonkin, toisin kuin julkisella puolella. Julkista terveydenhuoltoa ei kuitenkaan pysty täysin välttämään, sillä akuuttitilanteissa ei yleensä ole vaihtoehtoja, vaikka olisi valmis maksamaan.

    • rewtretuyt

      Kannattaa äänittää tai videoida käynnit, ja viedä ystävä mukana todistajaksi. Jos sairaana jaksaa.

      Minulle kirjoitettiin, että oikea nilkka oli murtunut, vaikka se oli vasen (vai miten päin se nyt meni, en muista itsekään, mutta sen ajan valokuvista se näkyy). Olin kitumassa kuoliaaksi vatsan huonon toiminnan aiheuttaman täpötäyden suolen roikkuessa kuin lantasäkki hennoista lihaksistani, aiheuttaen kipua ja tehden nukkumisen mahdottomaksi. Kävin lääkärissä usean kerran, mutta sain vain kipulääkkeitä ja merkintöjä kantaan, että olin 'masentuneen oloinen'. Ole siinä oma iloinen itsesi, jos et ole nukkunut viikkoihin, etkä voi syödä, ja koskee jatkuvasti. Yritetäänkö kaikista tehdä jotain mielenterveyspotilaita? Kai tuokin väitetty 'masentuneen oloisuus' katsotaan mielenterveysongelmaksi! Siis potilaan, ei lääkärin eikä tekstin väsänneen konttoristin!

    • ulpukkapuu

      Minulla on aivan sama kokemus psykiatrian puolelta. Lääkäri höpöttelee potilaskertomukseen aivan mitä tahansa ja itse ei sitä koskaan näe. Sinulle puhutaan vain "Hei, mitä kuuluu" ja "Ootkos nukkunut hyvin". Sitten läheisten ja työpaikan väen kanssa keskustellaan, että mitenkäs on voinut ja tehkääpäs näin, että voidaan monitoroida vuosia ja vuosia ja keksiä diagnooseja sanomisista.

      Voin myös yhtyä tuohon tämäköhoitoa:n työpaikkakiusaamisjuttuun. itsellä ei pomo nyt varsinaisesti työpaikkakiusaaja ollut, mutta täysin välinpitämätön ja antoi aivan järjettömiä tehtäviä. Kun homma vielä oli tohtorin"koulutus", niin oli aika kiinnostavaa hommaa. Sitten kun sairastuin, niin psykologihan oli niin hyvää pataa tämän pomon kanssa ja minun sanomiseni olivat pelkkää kuvittelua.

      Rahoitusta tosiaan alas ainakin psykologian puolelta. Ehkä joutuvat miettimään tärkeysjärjestystään, niinkuin vaikka tutkijat Suomessa joutuvat miettimään melkein joka päivä.

    • Faktoista

      Nyt taitaa olla havaittavissa pieniä merkkejä uudistumisesta, faktojen pyrkiessä esiin vanhusten palvelutalojen kautta? Ovat Esperin, Attendon ym. käytännöt tulleet julki, eikä ne oikein potilasystävällisiltä näytä. Paremmat ystävät näyttäisi sielläkin olevan muualla kuin aivan lähiympäristössä.

    • Anonyymi

      tuli sana julmuus, ei tullut sana painu, lääkäri verkko luku

    • Anonyymi

      Mikä tilanne nyt? Oletko hoitojen ulkopuolella tilanteen takia?

    • Anonyymi

      Lääkäreillä on enemmän valtaa kuin Suomen poliiseilla yhteensä.. Saavat tehdä aikalailla mitä haluavat. Ei heitä voi haastaa. Miettikää esim HANNU LAERMA? Hänen sanansa on LAKI ja auta armias jos tällä on huono päivä, havahdut pakkopaidasta.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3690
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1934
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1224
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      988
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe