Eli mun piti aloittaa taukoviikko viime la, mutta otinkin renkaan vahingossa pois jo pe keskiyön aikaan kun olin päivissä sekasin (loma). Tajusin asian lauantaina kun rengas jo roskiksessa. Laitoin nyt renkaan takaisin sitten la iltana, niin kuin yleensä taukoviikon jälkeen. Mietin onko ehkäisyteho edelleen tallessa. :/ tähän asiaan ei ole suoranaisesti ohjeissa neuvoja.
Aloitin taukoviikon liian aikaisin (Nuvaring)
Kyselijä112
1
390
Vastaukset
- arpomiseksimeni
Taukoviikkosi venähti kahdeksaan päivään, joten ehkäisyteho on ollut tavallista heikompi koko taukoviikon ajan. Heikompi ehkäisyteho on edelleen noin viikon ajan.
Pakkauksessa on varmasti ohjeet tilanteeseen, jolloin otat ehkäisyrenkaan pois tavallista aikaisemmin. Tilanne olisi ollut helposti korjattavissa sillä, että olisit ottanut uuden renkaan käyttöön perjantaina.
Tutustu pakkausohjeisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2654650Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1333019Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442847Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k232230Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761781Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061644Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281511- 591400
- 951272
- 471159