Kesä on ohi, kesä päättyi muutama

päivä sitten. Kivakiva kun joillakin on ollut hauska kesä ovat saaneet temmeltää jukujuku maassa ja muissa härveleitä täynnä olevissa puuhamaissa. Mikä sen mukavampaa, enkä tiedä yhtäkään joka olisi kateelinen siitä että heillä ei ole ollut varaa tai mahdolisuutta temmeltää joka paikassa mitä nyt mainostavat. Perheeliset asuntovelaliset ovat huoletta voineet nauttia kesälomastaan talvi / kesäasuttavissa mökeillään sisällä ja toiset tutustua kotiseutunsa nähtävyyksiin koska jokaisen ei tarvitse viettää kesää kuten kommarit joiden mielestä jokaisen pitäisi syntyä valtavan rikkaana ja saada kaikki yhteiskunnan palvelut ilmaiseksi että kenellekkään ei tulisi pahamieli eikä sitten itse tarvitsisi kasvattaa uutta sukupolvea miettimään mikä juuri heidän taloudellinen tilanne on ja miksi juuri heidän perhe ei juuri tänäkesänä voi lomailla jukujuku maassa ja melkeinpä asua huvipuistoissa kun heillä on pitkä syksy ja talvi edessä jollion terveelistä ja monipuolista ruokaa on oltava pöydässä ja vaatettakin kuten muita kodin tarpeita pitää ostaa toisin kuin kesällä ylivelkaantuneet ja tietysti ylilihoneet ja ylujuoneet joiden on pitänyt näyttää ylivelkaantumalla että eivät ainakaan köyhiä ole.

Kesä on ohi, voin kertoa että yhtään ei harmita mihin toiset ovat päässeet tänä kesänä tai mitä tehneet ja syöneet sekä juoneet kivakiva jos on ollut Mahtavaa siis ihan kauheen kivaa jne. Harmittaa jos annan vallan olotilalleni huonosta tuurista joka esti mitä armottomimmin liikkumasta sekä suorittamasta juuri niitä tehtäviä ja asioita joita olin suunnitellut kuten joka kesä. Vaatimattomana naisihmisenä voin kertoa että kuvittelin kun autan maton pesussa vaikka pitämällä vesiletkua jotta huuhtelu suoriutuisi mahdollisemman hyvin siitäkään " vanha " revähdys ei tykännyt yhtään. En voinut kuvitellakaan että moinen auttamishalu olisi estänyt viikonlopun ostosreissuni mutta siten vain kävi.

Varmasti jotain postiivista on jakaiselle tapahtunut tänäkesänä josta voi mainita vaikka sain taas lukea kuinka opettajien ei pitäisi mitenkään ilmaista itseään myötätuntoisesti että joillakin on ollut mahdollisuus jukujukuhokkuspokkusmaissa viihtyä että kenellekkään ei tulisi pahamieli eikä sitten itse tarvitsisi kasvattaa sekä " uhrata " aikaansa facebookki yhteiskunnasta kertomalla että perheillä on erinlaisia elämäntilanteita eikä isoissa omakotitaloissa joilla on kaksi autoa ja kolme polkupyörää eivät hekään taloudelisista syistä ole budjettiaan laatineet kesää varten ylivelkaantumalla vaan hyvin on riittänyt ne omassa pihapiirissä olevat kesäleikit vaikka jokaiseen jukujukumaahan ei ole päässeetkään.

Kyllä varmasti laitan uudet kengät ja kaikkea sitä uutta mitä olen päässyt liikuntaesteestä huolimatta päässyt jossain vaiheessa ostamaan tosin se uusi vaatekaappi on vieläkin jäänyt ostamatta. Ehkä monet monituiset olisivat voineet itsekkin ostaa itselleen jos katsotaan tarkasti mihin kodin talousbudjetti on mennyt. Jos jättäneet olisivat olutjuhlissa ja muissa ei niin pakolisissa menoissa käymisen väliin olisi varmasti todellisuudessa hurjan kivaa muidenkin lähteä syksyä varten ostoksille muuta kuin itseni vaatimattomana naisihmisenä. Muistuttaisin että vielä en ole sattunut kuulemaan julkisista tiedotusvälineistä kuinka paljon ketäkin on kerännyt marjoja, sieniä, ja kuinka paljon vielä keräävät ja etenkin kuinka paljon syövät marjoja, sieniä, nokkosia ja mitä kaikkea apetta sitten mainostavatkin. Itse maltilisena kiitän että kaupan
pakastealtaat ovat ostettavaa täynnä. Suomessa on ollut hurjasti tuettuja lomia lapsiperheille ei edes omavastuutakaan saatika lippua ole itse heidän tarvinnut maksaa joten varmasti monet vähätuloiset ovat enenmmän ja " ilmaiseksi " päässeet avioliittoleireille kuin kaikenlaisiin peuhaamis / jukujukumaihin toisin kuin asuntolainaansa ja syksyä ja talvea varteen varautuneet veronmaksajat...

Olisin itse päässyt ihan itse maksavana juuri sinne mihin olin ajatellut mutta huono tuuri ja osittain minuakin joskus yllättävä ajattelemuus jolloin " en osaa " pyytää apua esti tänäkesänä oleelisesti, tosin elämäni ei lopu kesään eikä kesä ole itselleni pelkkää mansikkaa eikä niitä sterotybioita joita massojen kuvittelevat noudattavan. tosiasiana sain luettua melkein kaikki lukemattomat naistenlehdet viihteenä kun lukemattomia kirjojakaan ei ole montaa. En vaan ymmärrä miksi minun pitäisi tietää täysin tuntemattomien julkisuudessa työtään tekevien yksityiselämää ja kaikenlaista muuta minkälaisen keinotekoisen julkisuuskuvan itsestään haluavat brändätä. Tai edes tuntea vihakaan täysin tuntemattomiin joihin ei ole minkäänlaista etä eikä lähisuhdetta. Hyviä meikkivihjeitä laatutotteilla ja näytteillä on kestävänkehityksen kannalta ainutlaatuinen arvo tosin en vietä päivääni tuohivirsut jaloissa keinutuolisa. Vaan downton abbeyä uudelleen katselessani totean vain seuravaa kuinka halpamaista ja vielä aina jäävät juonittelevat, kadehtivat joita palvelusväestä löytyii kiinni kun ovat niin varmoja itsestään .
058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

cduuixdc kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu