Minä halveksin epäisänmaallisia EU-kriitikkoja!

EU-jäsenyys on parasta, mitä Suomelle on tapahtunut sotien jälkeen. EU-jäsenyys on tehnyt sen, että Suomi on itsenäisempi kuin koskaan aiemmin, koska maamme pystyy ottamaan kantaa vapaasti ilman, että ryssät sanelevat politiikkaamme.

Kekkosen aikana maamme koki historiansa suurimman nöyryytyksen, kun maamme johdossa oli venäläisten persettä nuoleva KGB-agentti. Kekkosen paskapolitiikan takia kotimaamme nimikin tärveltiin maailmanlaajuisesti, ja "suomettuminen" eli "finlandisation" tahraa maamme mainetta ikuisesti kaikkialla maailmassa. Jos menet ulkomaille ja kerrot olevasi Suomesta, niin sinulle sanotaan olevasi venäläisten persettä nuolevien kusipäiden maasta.

Kekkonen pitäisikin tuomita maanpetturuudesta ja Suomen maineen pilaamisesta jälkikäteen ihan virallisesti.
19200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

voi helvetti, että sä olet sekaisin

oletko sä ollut itätrollien opissa miten
asiat muutetaan toisiksi?
musta valkoiseksi ja päinvastoin

Onko kipu kivaa?
Oletko sä valtion elätti? sairaseläkkeellä?

tuolla on 1/2 miljoonaa työtöntä
kun eu:n yhteismarkkina-alue
"jakaa vaurautta" tasaisemmin eri alueiden kesken.

nyt kuuntele ja kuuntele tarkkaan:
EU päätti jo aluperin, että rikas pohjoinen on liian rikas ja
höyhä etelä italia ja espanja ovat liian köyhiä ja sitä eroa
pitää tasata.

EU:n alueella oli WW2:n jälkeen perusinfra luotu ja esim teräs ja
puuteollisuus oli jo liikakapasiteetillä.

Ratkaisu EI OLE SILLOIN VIEDÄ RAJOJA JA YHTENÄISTÄÄ MARKKINOITA
vaan vähentää tuotantoa ja/ tai etsiä uusia vientikohteita
JA lisätä tuotekehitystä, teknologiaa jne.

TAJUA JO SAATANA
että jos rajat viedään ja jos kaupankäynti ja tuotanto
yhteinäistetään - EI OLE MITÄÄN MILLÄ KILPAILLA- EI OLE ERILAISUUTTA-
EI OLE MITÄÄN VALUUTTAEROJA, JOILLA VOIDAAN TASATA JA KORJATA,

= KAIKISTA TULEE YHTÄ KÖYHIÄ JA KAIKILLE JAETAAN LOPULTA SAMA MÄÄRÄ VELLIÄ PER PÄIVÄ.

= KAIKILLA ON YKSI JA SAMA KARVAHATTU JA KAIKKI TUOTTAVAT SAMOILLA STANDARDEILLA.

VAIN RIKOLLISET TAJUAVAT TÄMÄN JA OTTAVAT SEN MINKÄ VÄLISTÄ SAAVAT.

EU ei suosittele - EU PAKOTTAA, UHAKAILEE, KIRISTÄÄ JA VITTUILEE
KAIKKI SAMANLAISIKSI - PILKULLEEN.
EU EI SALLI MITÄÄN SOOLOILUJA - EI MITÄÄN EDES KOULUTUKSEN KEHITTÄMISESSÄ.
OECD (eu:n kätyri)- se valkoilujärjestö - tutkii, analysoi ja "SUOSITTELEE" - kaikki samaan muottiin.

Äänestä

Väyrysen veljeily neukkujen kanssa oli johtaa syytteseen maanpetoksesta mutta silloisen ajan ollessa ei oikein passannu.

Äänestä

Kovin ankarasti sanottu kekkosen ajasta, mutta ensimmäinen kappale aloituksessa on täysin totta eikä se pala tulessakaan.

Äänestä

Miksi sinä halveksit toisia ihmisiä, eikö kaikkien pitäisi olla tasa-arvoisia.

Äänestä

Nykyisin voisimme todeta maan olevan eurottuneen . Masentavaa nähdä et itsenäisen maan lait sorvaa joku pastanpurija vaatien niiden noudattamisen . Alistuneisuus jatkuu direktiivien sortaen oman tahdon ja selkärangan . EU on raiskannut Suomi neidon .

Äänestä

Orjuus on itsenäisyyttä ja vankeus vapautta. Niin, nykyään voimme tyhmästi vittuilla Venäjälle, kun luulemme, että joku meidät pelastaa siltä. Ketään ei oikeasti kiinnosta auttaa Suomea, jos sota tulee. Olemme ihan yhtä yksin kuin ennenkin. Eu on varmaan pahinta, mitä meille on sattunut sotien jälkeen. Maahanmuutto ja Lipposen hallitukset tosin kanssa.
Epäisänmaallista toivoa itsenäisyyttä ja omaa päätösvaltaa ja irti EU:n ikeestä? Olimme itsenäisempiä Venäjän vallan alla. Meillä oli oma raha eikä turhapaikanhakijoita lappanut ovista ja ikkunoista.

Äänestä

Ensinnäkin, mikä vittu on EPÄISÄNMAALLINEN EU-KRIITIKKO?

Jollain on nyt mämmit ja muusit menneet aivan sekaisin. EU:n tavoitteena on myös muun paskan lisäksi LIITTOVALTIO.

Mä en tule kyllä asumaan EU-nimisessä liittovaltiossa. Silloin on kyllä nostettava kytkintä täältä ja hätäseen. Tuho nytkin on jo pitkällä ja tulee pahenemaan päivä päivältä näiden matuvirtojen takia.

Äänestä
  • "Ensinnäkin, mikä vittu on EPÄISÄNMAALLINEN EU-KRIITIKKO?"

    Se olet juuri SINÄ, joka vastustat EU-jäsenyyttä, vaikka se on isänmaan etu.

    "Tuho nytkin on jo pitkällä ja tulee pahenemaan päivä päivältä näiden matuvirtojen takia. "

    EU on ainoa taho, joka pystyy tulevaisuudessa estämään matuvirrat. Ei niitä virtoja pysty estämään yksittäiset valtiot, vaan ne pystytään estämään vain euroopanlaajuisella yhteistyöllä.

    Äänestä

Markan takaisin haikailu ja eu-eron haluaminen ovat epäisänmaallisinta mitä tässä nykyisessä maailmantilanteessa suomalainen voi toivoa.

Äänestä
  • Niin varmaan juu. Isänmaalliset mamut ja matut turvaavat suomalaisten hyvinvoinnin ja siksi pitää maamme antaa täyttyä heillä. He ovat niin hyviä ja rehellisiä ihmisiäkin.

    Äänestä

  • Suomalainen voi valehdella, mamu ei koskaan!

    Äänestä

  • y5y3y3 kirjoitti:

    Niin varmaan juu. Isänmaalliset mamut ja matut turvaavat suomalaisten hyvinvoinnin ja siksi pitää maamme antaa täyttyä heillä. He ovat niin hyviä ja rehellisiä ihmisiäkin.

    Miten ihmeessä sait ne mamut ja matut vedettyä epäisänmaalliseen markan haikailuun tai eusta eron vaatimiseen? Alkaako jo hihna luistaa tuon mamumatu hysterian kanssa?

    Äänestä

  • y5y3y3 kirjoitti:

    Niin varmaan juu. Isänmaalliset mamut ja matut turvaavat suomalaisten hyvinvoinnin ja siksi pitää maamme antaa täyttyä heillä. He ovat niin hyviä ja rehellisiä ihmisiäkin.

    miten ihmeessä matut tähän aiheseen liittyy? kuvitteletko irakin olevan eu-jäsenmaa?

    Äänestä

Isänmaallisuus on rakkautta ja omistautumista omaa kansaa ja maata eli isänmaata kohtaan.
Itsenäisyys tarkoittaa itsemääräämisoikeutta, kun vaihtoehtona on olla jonkin muun hallittavana.

Äänestä
  • Maamme sijainti ja nykyinen tulenarka maailmantilanne huomioiden, tuo tehdään juurikin olemalla mukana päättämässä siellä missä asioihin voi oikeasti vaikuttaa.

    Äänestä

  • wynwrkykhlnm kirjoitti:

    Maamme sijainti ja nykyinen tulenarka maailmantilanne huomioiden, tuo tehdään juurikin olemalla mukana päättämässä siellä missä asioihin voi oikeasti vaikuttaa.

    juuri näin. olisi järjen köyhyyttä olla ulkopuolella siitä yhteisöstä, johon maamme arvoiltaan ja taloudellisilta riippuvaisuuksiltaan kuuluu. onneksi nuo epäisänmaalliset eu-vastustajat kuuluvat maassamme vain pieneen vähemmistöön. sotien aikana isänmaanpetturit ammuttiin, mutta nykyisenä liberaalina aikana myös isänmaan petturit saavat olla äänessä

    sotaveteraanit taistelivat juuri sen puolesta, että suomi voi vapaasti liittyä eu:n kaltaiseen yhteisöön

    Äänestä

Sanoilla voi muodostaa kaikenlaisia lauseita. Vaikka totuuden vastaisiakin.

Äänestä
  • Nyt ei keskustella MV julkaisusta.

    Äänestä

Parasta on se, että aloittajalla ei ole mitään pelkoa joutua milloinkaan töihin, kun EU:n alueelta tulevat ovat kaikki ahkerampia ja osaavampia ihan joka hommaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


wewerwreereqwrwer kirjoitti:

EU-jäsenyys on parasta, mitä Suomelle on tapahtunut sotien jälkeen. EU-jäsenyys on tehnyt sen, että Suomi on itsenäisempi kuin koskaan aiemmin, koska maamme pystyy ottamaan kantaa vapaasti ilman, että ryssät sanelevat politiikkaamme.

Kekkosen aikana maamme koki historiansa suurimman nöyryytyksen, kun maamme johdossa oli venäläisten persettä nuoleva KGB-agentti. Kekkosen paskapolitiikan takia kotimaamme nimikin tärveltiin maailmanlaajuisesti, ja "suomettuminen" eli "finlandisation" tahraa maamme mainetta ikuisesti kaikkialla maailmassa. Jos menet ulkomaille ja kerrot olevasi Suomesta, niin sinulle sanotaan olevasi venäläisten persettä nuolevien kusipäiden maasta.

Kekkonen pitäisikin tuomita maanpetturuudesta ja Suomen maineen pilaamisesta jälkikäteen ihan virallisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu