Kouluissa pitäisi olla oppiaineena mielistely ja

nuoleskelunjalotaito

Olisiko syy siinä, etteivät suomalaiset yritykset menesty niin hyvin maailmalla ja tee uusia innovaatioita koska; työpaikat jaetaan kavereille, sukulaisille tai vaan ihan mielistelyn perusteella? Voisiko olla ehkä niin, että jos työpaikka menisi pätevimmälle hakijalle niin se myös heijastuisi tuloksiin?

Olisiko palkan syytä määräytyä osaamisen ja tekemisen mukaan, ei sen mukaan kuinka syvälle upottaa kielensä pomon perseeseen?

Lahjakkuudella, koulutuksella, ahkeruudella ja älykkyydellä voi heittää vesilintua nykypäivän työelämässä, niillä ei ole oikeastaan minkäänlaista painoarvoa tai kyllä niillä voi työpaikan saada, koska jonkunhan ne työtehtävät pitää kuitenkin aina hoitaa.

4

232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näinsevaanmenee

      Näin se on maailmallakin, ei vain Suomessa. Lahjakkuus, koulutus, ahkeruus ja osaaminen yleensäkin on toissijaista, ja poliittiset suhteet, verkostot, raha ja henkilökohtaiset mieltymykset merkitsevät enemmän. Jos joku arvelee, että sinusta on hänelle hyötyä jollain tavalla - voit antaa lahjuksia rahana, tarjota seksiä tai tuoda yhteyksiä rikkaisiin ja vaikutusvaltaisiin henkilöihin - niin silloin olet vahvoilla. Eniten palkkaa saa se, jolle halutaan tarjota eniten kompensaatiota menetetystä ajasta, eli jonka tarjoama aika koetaan tärkeimmäksi. Yleensä tähän sisältyy jotain henkilökohtaista, uniikkia, jonka vin tuo kyseinen henkilö voi tarjota. Lahjakas ja ahkera ihminen sen sijaan saattaa olla vähemmän tärkeä sen vuoksi, että hän on korvattavissa toisella lahjakkaalla ja ahkeralla ihmisellä.

    • kirrikkripröprö

      hyvä idea, ulko maaimassa lahjakkuudesta tai poikeudelisesta älykkyydestä on hyötyä koska omista johtaja osaa ajatella että voin hyväksi käyttää tuotta älyä ja näin viedä teknolokiaaa eteenpäin ja näin voittaa kilpailijat ja kartuttaa enestään omaisuutta. Suomessa johtajat ja omistajat on niin helvetin tyhmiä että heillä ei ole minkään laista sisäistä vetoa vaan eikä mitään näkemystä tulevaisuudesta ei sellaista 1 1 ajatustoimintaa niin pelkä paras perseen nuolenta toimii. Ja siinäkin on taitonsa, kun seuraa parhaita perseen nuolioita niin hännystely verhotaan leikkisään vittuiluun toisaalta jos pikuisenkaan vituilee liikaa niin sitten heti tipahtaa suosiosta vaikuttaa kovalta tasapainolulta

    • 78392

      Sinähän voisit perustaa firman, johon palkkaat vain ventovieraita, jotka vaikuttavat olevan alttiita rähinöimään kanssasi kaikesta mahdollisesta. Menestys on taattu!

    • gfghgj

      Siinäpä aihetta kursseille: mielistelytaidot. Olisi hyvä ainakin oppia ne tekniikat, jotta tunnistaa ne, kun toiset niitä käyttävät. Voisi sitten sanoa pläjäyttää mielistelijälle täsmällisin sanoin, mitä hänen on huomannut puuhaavan. Tietysti siitä tulisi totuuden torvelle potkut, mutta yritystä rangaistaisiin sillä, että sinne jäisi pian pelkät nuoleskelijat jäljelle ja se luultavasti kaatuisi pätevämmin varustettujen yritysten tieltä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2304
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      27
      1294
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      87
      1086
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      1012
    5. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      159
      967
    6. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      924
    7. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      893
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      833
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      833
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      50
      796
    Aihe