tapasin mukavanoloisen naisen ( 40) s24 treffit sivustolla. viestittelimme melkein 2viikkoa välillä hyvinkin kiihkeästi ja eroottissävyisesti. keskustelimme myös puhelimessa ja laittelimme toisillemme kuvaviestejä. hän oli hyvin innostuneen ja kiinnostuneen tuntuinen. lopulta saimme sovittua kahvittelutilaisuuden. olin häntä kohtaan herrasmies: avasin hänelle oven sekä sisäänmennessä että ulostullessa. maksoin tietenkin kaiken. puhuimme melkein kaksi tuntia eikä hiljaista hetkeä kahvittelussa ollut. tapaamisen jälkeen lähetin hänelle kiitos viestin mukavasta kahvittelusta. seuraavana päivänä häntä ei enää viestittely kiinnostanut. soitin hänelle ja koetin kysellä enkö vastannut hänen saamaansa mielikuvaa vai teinkö tapaamisessa jotain väärin. olin kuulemma ollut juuri sellainen kuin olin antanut ymmärtää enkä ollut tehnyt mitään väärää mutta hän ei ollut mielestään sitten tuntenutkaan tarpeeksi "kipinää". koetin vielä ehdotella että jatkaisimme tutustumista kaikessa rauhassa mutta hänelle se ei sopinut. minusta tuollainen käytös tuntuu aika loukkaavalta mutta sellaisiahan nykynaiset ovat. voihan tietenkin olla että häntä pelotti ryhtyä suhteeseen raittiin miehen kanssa koska hänen edelliset suhteensa olivat olleet lopulta alkoholisteja.
outoa toimintaa
30
2148
Vastaukset
- Elämäonmonimutkaistajos
Itseasiassa tuo on aika normaalia toimintaa. Jos se "kipinä" puuttuu, se vain puuttuu. Hän oli kuitenkin sinulle rehellinen ja kertoi asian suoraan. Vastaaviin tapauksiin olen törmännyt useita kertoja itsekin; joskus kipinä on jäänyt minulta syttymättä, joskus vastapuolelta....
- Tahvo52
Jep, ja se kipinä on häiriö aivotoiminnassa.....menee kyllä ohi!
- alkoholismionsairaus
" voihan tietenkin olla että häntä pelotti ryhtyä suhteeseen raittiin miehen kanssa koska hänen edelliset suhteensa olivat olleet lopulta alkoholisteja."
Asia voi olla juuri noin, kuin loppulauseessa mietit. Nainen, joka toistuvasti retkahtaa alkoholistien kanssa yhteen, kokee ja näkee alkoholistin paljon rakastettavampana kumppanina kuin terveen miehen.
Nainen voi jatkuvasti morkata alkoholistimiehiään ulkopuolisille, mutta ne puheet on useimmiten pelkkää teatteria. Todellisuudessa hän ei kykene muunlaiseen suhteeseen, eikä voi yksinkertaisesti sietää tervettä miestä vierellään. - Mun.ja.sun
Entäs jos on saanut edellisessä suhteessa niin siipeensä, että on vain päättänyt tarjotuttaa miehillä illan ja tuntea olonsa mukavaksi ollessaan haluttava. Eli vähän kuin kostoa tai oman itsetunnon kohotusta. Voi olla että se alkoholi tai joku muu asia on ollut miehelle ykkönen, ja nainen on aina tuntenut itsensä toissijaiseksi. Tosin kahvit eivät kovin paljon voi maksaa missään.
En koskaan ota miehen tarjoamia vastaan. Maksan itse ja vaikka vitsailen: jätin viime kuun palkasta tämän illan verran säästöön. En tietenkään maksa miehen nauttimia. - opitkojotain
Vähän katkeralta ja itseään täydellisenä pitävänä kyllä kuulostat näin tekstinäkin jos pitää erikseen oikein painottaa kuinka avasit ovet ja maksoit vielä kahvin ja pullankin. Ei tee kaikista ihmisistä alkoholistia vaikka käyttääkin viinaa tai olutta. Tervehtyneen exalkoholistin joka ei pysty enää käyttämään viinaa eikä sietämään sitä lähellään , heiltä olen kuullut samanlaista toisen alkoholistiksi heti haukkumista. Vähän liian monta väärä virkettä oli jo tuossa kertomuksessa. Ja usein nainen alkaa ajattelemaan analysoimaan sitä keskustelua jälkikäteen että mitä se toinen ihan oikeesti sanoikaan minulle ja kanssaihmisitä. Arvosteliko oliko nenäkäs. Näistä syntyy se kokonaistilanne että eipä syty kipinä ja vähän on surullinenkin jälkikäteen että miten voi livenä ihminen itsensä mokata. En ihmettele yhtään. Ja nainenhan oli harvinaisen rehellinen sinulle. Miehillähän on tapana vain hävitä ja ei vastata enää edes niihin kyselyihinkään.
- eienääniinpettynyt
hehheh. en todellakaan ole täydellinen. kaukana siitä. eikä tarkoitus ollut kehuskella kahvin ja pullan ostolla tai oven aukaisulla. minusta ne kuuluu hyviin tapoihin naista kohtaan. eikä nainen ollut alkoholisti vaan exät.
laitoin hänelle joitain viikkoja myöhemmin vielä viestiä ja nyt me viestitellään joskus useita kertoja päivässä. mitään suhdetta siitä ei luultavasti tule mutta eihän sitä koskaan tiedä. annan hänen tehdä aloitteen jos "haluttaa" - Olisikonäin
Elämäntapa deittailija. Seuraava voi ollakin vaikka parempi, joten sekin kortti kannattaa katsoa.
Viestejä ja pyyntöjä iso osa naisia saa päivittäin. Eli on ”varaa” valita. Vastaavanlaisen tarinan olen monelta mieheltä kuullut. - dlfkgkjju
eienääniinpettynyt kirjoitti:
hehheh. en todellakaan ole täydellinen. kaukana siitä. eikä tarkoitus ollut kehuskella kahvin ja pullan ostolla tai oven aukaisulla. minusta ne kuuluu hyviin tapoihin naista kohtaan. eikä nainen ollut alkoholisti vaan exät.
laitoin hänelle joitain viikkoja myöhemmin vielä viestiä ja nyt me viestitellään joskus useita kertoja päivässä. mitään suhdetta siitä ei luultavasti tule mutta eihän sitä koskaan tiedä. annan hänen tehdä aloitteen jos "haluttaa"Nainen on lukenut kai sun aloituksen täältä ja tunnistanut itsensä.
- arvaak
mistä tiedät jos se on jo varattu eräälle toiselle ihmiselle.
- seliseliseli
Ei ollut loukkaavaa käytöstä lainkaan. On ihan jees sanoa suoraan että ei oikein nyt kuitenkaan nappaa. On hienoa että avasit ovet ja maksoit kahvit. Se riski, että joutuu tarjoamasn pullakahveet ilman vastinetta, pitää noissa deittailuhommissa ottaa.
- kokenuttreffaaja
Sä et vaan ollut riittävän kiinnostava mies, ei siinä muuta, nainen vain oli kohtelias eikä halunnut loukata sua heti kahvipöydässä.
Minä olen sitä mieltä että nettikirjoittelu on aivan turhaa ajan tuhlausta, livetapaaminen kertoo enemmän kuin 10 000 sanaa, tässä hyvä esimerkki taas siitä.
No, aiotko edelleenkin jatkaa netissä tutustumista samaan tyyliin ennen tapaamista vai pyydätkö heti kahville ajan säästämiseksi? :) - luotaantyöntäväk
Minä tapasin miehen mutta hänen 'julikuva' oli niin erilainen kun mies livenä. En pystynyt jatkamaan tapaamista. Miehen omakuva ei pätenyt yhtään todellisuuden kanssa. Ilmeisesti piti itseään oikein mahtavaa.
:) Kysyitkö miten vanhan kuvan oli laittanut? 10 v sitten tapasin livenä yhen naisen s.24 sivuilta jolla useampi kuva siellä. Tapaamispaikassa oli muutama ihminen mutta en nähnyt tätä naista kunnes vieressä oleva nainen sanoi mulle hei..ajattelin että tunnenko hänet jostain kun näyttää aivan vieraalta, no hän oli juuri se jota lähdin tapaamaan mutta aivan erinäköinen kuin kuvissa. 38 v oli ja kuvat ajalta kun oli reilusti alle 30 v.
Tälläkin hetkellä on ainakin yksi nainen samalla kuvalla varustettuna s.24,s kuin oli 10 v sitten, nahkatakkisen tytön kuva jäi mieleen silloin ja sama kuva on edelleen, sääliksi käy jos on koko tämän ajan ollut haku päällä..- En.etsi.enää
S24 -sivuilla olen ihmetellyt muutamia kuvia. Jo enemmänkin ikääntyneellä naisella on ainakin 30 v vanha kuva yhtenä monista. Oli silloin hyvän näköinen ja ryhdikäs on vieläkin, mutta nähtävästi etsii aina vain sitä parempaa ja parempaa. On etsinyt jo kauan.
Sitten on monta muuta, jotka joka kuvissaan ovat aivan kuin eri henkilöitä. Yhdessä kuvassa oikein hyvän näköinen, muissa paljastuu ulkonäkövikoja, joita ei siinä yhdessä olekaan. Onko nämä jotain feikkejä?
Luonnossa en ole päässyt näkemään ketään ainakaan 15 vuoteen eli en yhtään nyt palstalla olevia kuvallisia. Pari ihmistä näin joskus 10 v sitten; olivat ihan OK näköisiä. Nyt riihen seinästä irti reväisty pirukin on nätimpi. Muuten kyllä puheissa ovat OK. Kai ne sairaudet jos muutkin vastoinkäymiset kuluttavat ulkonäköä.
Nämä iäkkäämmät aina vain parempaa etsivät eivät ehkä tule ajatelleeksi sitä, että vuosi vuodelta valikoima harvenee je heidänkin ainakin ulkoinen haluttavuutensa rapistuu. Niin, että kuinka kauan sitä aina vain parempaa pitää etsiä? Ettei vain jäisi luu valkkaavan kouraan?
- Karrella
Joo, miehillä samaa "vikaa" kuvissa.. Vanhoja kuvia tai fotoshopattuja uusia. Livenä näkee sit ihan aidon ihmisen. Sellaiset ihme superman kuvat ja profiilit on ihan boooooriiiiing. Kuka sellaisen wonderboyn kanssa uskaltaa edes treffata, jos on itse ihan tavallinen suomalainen nainen... Ja sääliksi käy kyllä yli 5 vuotta vanhat profiilit. Yli 10 vuotta vanhat on ihan ulkona parisuhdemarkkinoilta. Vois sen profiilin kait tehdä ihan uuden, kun palaa takaisin joltain seurustelun pätkältä. Ja koskaan ei kannata arvostella profiilissa exiä...
- eimilläänpahalla
Sun ulkoinen olemus ei miellyttänyt.
- kahvijapulla
Livetapaaminen ratkaisee kaiken, koska silloin tietää, voiko ajatella esim olevansa sen treffikumppanin lähellä tulevaisuudessa. Jos heti tietää ettei voisi, on turha tuhlata kummankaan aikaa
- yuy889898
minä kirjoittelin kanssa tumman hyvännäköisen naisen kanssa jonk rofiilissa luki että ei harrasta yhden yön suhteita yms tavanomaista naisten juttua ja sit muutaman kk kulutta näin sen paikalliessa tanssiravintolassa hieman kännissä, no panostin siihen illan ja se lähti samalla taksilla muaan ja aamulla hymyilin vienona kun muistin että laskin lastit yöllä... se siitä vaikeasti tavoiteltavissa olevasta naisesta, se jatkoi kirjoittelua mutta minä en, paljastin sen parimmäiset aikeet, arvasin että löysä peräinen oli
- fölyluj
Pönttö. Olisit päässyt sänkyyn uudestaankin naisen kanssa mutta ei käynyt sulle.
- jörnadonari
Netissä ja puhelimessa, sana- ja kuvaviesteissä syntynyt kipinän ja eroottisen jännitteen tunne perustuu aina mielikuvitukselle. Kun toista ei ole tavannut, pääsee luomaan hänestä ihan omanlaisen olennon. Kun sitten tavataan, todellisuus on väistämättä toinen. Netitse ja puhelimitse luotu jännite ei toimi tavattaessa.
Periaatteessa teidän välille olisi voinut kehkeytyä jännite, jos olisitte tavanneet arkisesti kasvokkain pikku hiljaa jonka kautta olisi voinut sitten kehkeytyä vähitellen jotain muuta. Se ei siis mene niin, että netitse syntyvä kipinän ja kiinnostuksen tunne riittäisi. Tarvitaan myös se fyysisesti tullut jännite ja yleensähän se ei välttämättä synny ensi tapaamisessa, kun mieli ei ole avoin vaan kiinni siinä netitse tulleessa jännitteessä.
Joskus käy niin onnekkaasti, että syttyy sekä nettikipinä että fyysisesti tavattaessa kipinä, mutta harvemmin, koska ihmiset liian pitkään netittelee, ja siinä pääsee mielikuvitus luomaan satuolentoja.- epttyuo
Näin se on, aina pitäisi heti tavata. Jotkut naiset rakentaa jo tulevaisuutta yhdessä, miksei jotkut miehetkin, ennenkuin on edes tavattu.
- Hauskat.huvit
Ei ole kokemusta, mutta hauskaa heillä on ollut.
- Syytapaamiseenne
Miksi tapasit naisen?
- Normaaliakeskustelua
Nainen halusi puhua luotettavalle henkilölle ja kysyä neuvoja auton hankkimiseen.
- Hyväonpuhua
Parempi puhua, kuin katua. Hyvä näin.
- todettu.asia
Puhuminen auttaa.
- Tavallistaon
Ärsyttää tuo aloittajan toteamus, että "sellaisiahan nykynaiset ovat". Miten niin? Nykymiehetkö ei? Onko väärin, että naisella on omia ajatuksia ja mielipiteitä? Itse asiassa olen ollut juuri samanlaisessa tilanteessa - ja olen nainen. Käytöstavat kunniaan. Ja parasta opetella puhumaan, niin ei tule väärinkäsityksiä.
- voisua
naisillako käytöstapoja ? hyvä vitsi ;)
- tosijuttuja
onhan nää aika sekopäitä noi nettinaiset. yks halus heti sos.turvatunnuksen. en antanut. haukku heti ettei voi tommosen kanssa viestiä....
yks kinusi kuvaa joten laiton. pyysin myös naiselta kuvaa. ei kuulemma laita kuvaansa. kohta jankutti että anna puh.nro. kirjoitin etten anna numeroo ennen kun saan kuvan. sain hyvät haukut ;)
se on kans ihmeellistä että monilla naisilla on monta profiilia käytössään. ovatko noin epätoivosia ?
- Eionnistuväkisin
Eiköhän sekä naiset että miehen toimi juuri noin. Jos tuntuu siltä, ettei suhteella ole tulevaisuutta, on reilua kertoa asiasta kohteliaasti, mutta suoraan. Se, että on kirjoitellut pari viikkoa tai käynyt pareilla treffeillä, ei vielä tarkoita mitään sitoutumista. Valheellistahan se on jatkaa, jos tietää, ettei mitään vakavaa ole kehittymässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1364245Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3272145Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31994Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481861- 1061780
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4531754Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4771594MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar561395Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4671310Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441306