miehet, neuvoja!

Eilen mieheni vei minut pitkästä aikaa ulos syömään. Kävimme hienossa ravintolassa keskustassa, söimme ja juttelimme. Viimeksi teimme jotain tällaista ehkä yli puoli vuotta sitten. Illan päätteeksi mieheni soitti kaverilleen ja lähti tämän kanssa bisselle. Ajattelin että hän on noin tunnin pari ja tulee sitten kotiin. Olin siivonnut valmiiksi, laittauduin hienoksi (sexyt stringit ja yöpaita – y’know), laitoin miehelle pientä syötävää ja jäin odottelemaan.

Lähetin miehelle pikkutuhman tekstarin, koska ”missä oot ja milloin tuut kotiin?” –soitto olisi pilannut tunnelman. En todellakaan ole mikään menoja rajoittava nalkuttava ämmä. Noh, mies vastasi heti että lähtee tulemaan kotiin. 45min myöhemmin tuli viesti, että hän tulee taksilla koska myöhästyi metrosta. Jo tekstarin kirjoitusvirheistä tajusin että mies on ottanut enemmän kuin kannatti. Noh, toiset 45min ja soitin hänelle, kysyin ihan nätisti että missä meet. Hän vastasi olevansa edelleen baarissa.

Eilen oli ainoa vapaa iltapäiväni koko viikolla, ja olimme sopineet jo ajat sitten tästä illasta. Tunsin olevani hölmö, kun laittauduin hienoksi ja odotin saavani vähän muutakin jälkkäriä kuin sitä mitä ravintolalistalla oli. Menin nukkumaan pettyneenä ja vihaisena, itkettikin. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun näin kävi, mutta ekaa kertaa mies oli baarissa jo kolmatta iltaa peräkkäin VIIKOLLA. Viikonloput nyt ymmärrän, nehän on muutenkin rennompaa aikaa.

Nyt olen edelleen väsynyt koska valvoin (turhaan) niin pitkään ja koko työpäivä on mennyt tehdessä ei mitään, koska työni vaatii keskittymistä eikä sitä oikein nyt löydy kun olen nukkunut vain 5 tuntia. Raivostuttaa. Olen hyvännäköinen ja luonteeni on ymmärtäväinen (ehkä liiankin?). Olemme molemmat alle 25-vuotiaita ja asuneet yhdessä vasta vuoden! Miksi mies kohtelee minua näin?
374975
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

pölvästi. Tee sille samalla tavalla. Ei sitä ymmärrä mitä menettää, ennenkuin on myöhäistä. Ja sit turha rypistellä. Älä anna kohdella itseäsi itsestäänselvyytenä. Kyllä ne ihmiset kävelee sun yli, jos annat luvan. Ei saa olla liian kiltti. Heti peli selväks.

Äänestä
  • Minulla on samanlainen ongelma. Olen joskus miettinyt, että olenko jotenkin liian kiltti, mukava ja hyvä, ja se saa jotkut miehet käyttäytymään huonosti minua kohtaan. Osaan kyllä sanoa, jos joku mättää, mutta lähtökohtaisesti aina toimin siten, että toinen ihminen ansaitsee hyvän kohtelun, olen hyvä, reilu ja rakastava. Kuinka harvoin itse asiassa sitä itse saakaan sitä samaa takaisin. Ja minulle on jossakin määrin mysteeri, että mistä tämä johtuu?

    Olenko niin kiva, että olen mielenkiinnoton? Pitääkö ihmissuhteissa tosiaa pelata jonkinlaista peliä? Että olen hankala ja vaativa, vaikka kaikki olisikin ok. MInusta tuntuu kummalliselta, että minua kohdellaan huonosti. Miten ihmiset eivät kohtele toisiaan hyvin heti alusta asti? Minä pidän sitä ihan itsestään selvyytenä ja aina tulee melkoisena kylmänä suihkuna sitten esim. huono käytös. Pitääkö minun sitten alkaa pitämään miehiä sikoina ja olla heille paska, sittenkö saan normaalia ja fiksua kohtelua? No ehkä en kuitenkaan itse lähde sille tielle. Kummastuttaa vaan tosiaan.

    Ja niin kuulema minua rakastetaan (varsinkin sitten kun olen saanut tarpeekseni) ja olen ihana ja on ikävä ja plaaplaaplaa. Mutta sitä fiksua käytöstä ei vaan irtoa?

    Äänestä

  • Nainen 32 kirjoitti:

    Minulla on samanlainen ongelma. Olen joskus miettinyt, että olenko jotenkin liian kiltti, mukava ja hyvä, ja se saa jotkut miehet käyttäytymään huonosti minua kohtaan. Osaan kyllä sanoa, jos joku mättää, mutta lähtökohtaisesti aina toimin siten, että toinen ihminen ansaitsee hyvän kohtelun, olen hyvä, reilu ja rakastava. Kuinka harvoin itse asiassa sitä itse saakaan sitä samaa takaisin. Ja minulle on jossakin määrin mysteeri, että mistä tämä johtuu?

    Olenko niin kiva, että olen mielenkiinnoton? Pitääkö ihmissuhteissa tosiaa pelata jonkinlaista peliä? Että olen hankala ja vaativa, vaikka kaikki olisikin ok. MInusta tuntuu kummalliselta, että minua kohdellaan huonosti. Miten ihmiset eivät kohtele toisiaan hyvin heti alusta asti? Minä pidän sitä ihan itsestään selvyytenä ja aina tulee melkoisena kylmänä suihkuna sitten esim. huono käytös. Pitääkö minun sitten alkaa pitämään miehiä sikoina ja olla heille paska, sittenkö saan normaalia ja fiksua kohtelua? No ehkä en kuitenkaan itse lähde sille tielle. Kummastuttaa vaan tosiaan.

    Ja niin kuulema minua rakastetaan (varsinkin sitten kun olen saanut tarpeekseni) ja olen ihana ja on ikävä ja plaaplaaplaa. Mutta sitä fiksua käytöstä ei vaan irtoa?

    että pitäisi alkaa kyyniseksi paskiaiseksi. Pitää vaan laittaa rajat kuin kasvavalle lapselle. Eri asia on, haluaako enää alkaa kasvatushommiin, jos ei sitä vanhemmat ole aikoinaan tehneet. Mutta liian kiltti ei saa olla.

    Äänestä

  • ilmiselvä kirjoitti:

    olla (orastava) alkoholiongelma? Alkoholistilla viina menee naisen, kuten kaiken muunkin edelle.

    Äänestä

  • syynä kirjoitti:

    olla (orastava) alkoholiongelma? Alkoholistilla viina menee naisen, kuten kaiken muunkin edelle.

    Sitä just pelkäänkin, että miehen juominen suistuu kohta hallitsemattomaksi. Edellinen poikaystäväni oli alkoholisti enkä heti tajunnut sitä koska emme asuneet yhdesä enkä nähnyt hänen örveltävän arki-iltoisinkin.

    Mutta... katsellaan, onnistuuko tuon käytöksen muuttaminen parempaan suuntaan.

    Äänestä

"Illan päätteeksi mieheni soitti kaverilleen ja lähti tämän kanssa bisselle."

Uskomatonta!

Koskapa miehesi tuntuu tekevän idioottimaisia valintoja, sinun syytä harkita omiasi. Ei tuo tuosta parempaan tule muuttumaan (päinvastoin), ellei jokin pysäytä miestäsi miettimään omaa vastuutaan suhteessanne.
Jostain paineista se kertoo, kun bisse alkaa noin viikollakin maistua..

Äänestä

Miehesi kohtelee sinua kuvaamallasi tavalla kahdesta syystä: hän on idiootti ja sinä annat hänet kohdella sinua noin. On sinusta kiinni, kauanko tuollaista peliä jatkuu.

Äänestä

Eilen illalla annoin sitten kuulla kunniansa. En huutanut, en korottanut ääntä kuin vähän että mies kuulee mitä piipitän, mutta ilmoitin eläväni omaa elämääni tästä lähtien, sen kummempaa miettimättä miten se sopii hänen menoihinsa. Ja että turha odottaa enää mitään kivoja ylläreitä (eipä tarvii suunnitella ja fiksata ystävänpäivänkään menoja). En myöskään suostunut seksiin viime yönä (yleensä olen aina halukas ja mies pihtailee) vaan käytin hänen selityksiään: ”Väsyttää”, ”Ei tee mieli”, ”En mä nyt jaksa” jne. Siinähän kiemurteli ja yritti vaikka miten pitkään. Sitten annoin tyydyttää itseni kielellä ja nukahdin heti. Mies ei saanut mitään. Tunsin kun kiemurteli muna pystyssä siinä vieressä mut ihan sama.

Tätä en sille kertonut, mutta lähden tänään illalla käymään kotona vanhempieni luona (he lähtevät viikonlopuksi maalle) ja olen siellä yötä. Jos mies sattuu soittamaan, vastaan että venähti mutta tulen ihan kohta. Ja sitten laitan puhelimen pois päältä joskus puolenyön aikoihin, kuten hänkin minulle teki aikoinaan, tai en vaan vastaa. Siinähän ihmettelee mitä teen kun en kuule puhelinta. Ja aamulla tulen takaisin, käyn suihkussa ja lähden töihin.

Eihän mene liian törkeäksi? Kun en yleensä jaksa pelata mitään tällaisia pelejä, mut nyt tosiaan tuntuu että jollen tee jotain näin radikaalia, mies todellakin pyyhkii jalkansa muhun tästäkin eteenpäin. Antakaa palautetta, kiitos.

Äänestä
  • Suunnitelmasi kuulostaa hyvältä minun korvaani. Toisaalta on minusta selvää, ettei suhteenne loputtomiin voi tuollaisena jatkua. Toivotaan, että miehesi herää ajattelemaan sinua ja käytöstään, ja jatkossa kohtelee sinua paremmin. Suunnitelmasi voi toimia hyvänä herättäjänä.

    Tsemppiä!

    Äänestä

  • Toi on hyvä!
    Anna sen maistaa omaa lääkettään. Luulis äänen kellossa sit muuttuvan.
    Vitsi ku pystyis itekin joskus olemaan välinpitämätön ja tehdä jotain tollasta. Mut aina sitä vaan yrittää kohdella toista parhaalla mahdollisella tavalla vaikka ite joutuukin kestämään välillä noita miesten tempauksia..
    Ilmoita miten kävi..

    Äänestä

  • Tane_k kirjoitti:

    Suunnitelmasi kuulostaa hyvältä minun korvaani. Toisaalta on minusta selvää, ettei suhteenne loputtomiin voi tuollaisena jatkua. Toivotaan, että miehesi herää ajattelemaan sinua ja käytöstään, ja jatkossa kohtelee sinua paremmin. Suunnitelmasi voi toimia hyvänä herättäjänä.

    Tsemppiä!

    Tarkoituksenani onkin, että mies havahtuu, kun joutuu samantyyppiseen tilanteeseen. Haluan vain hänen tajuavan, miten pahalta tuntuu, kun toinen ei pahemmin välitä.

    Tuskinpa tämä riittää siihen, että hän muuttuu, mutta kunhan progressi alkaa, edesautan sitä kaikin voimin.

    Ja vanhempien luona on muutenkin kiva olla, istun entisessä omassa huoneessani ja lueskelen lehtiä :)
    Joten jos mies ei satu kaipaamaankaan, en kärvistele missään odottaen soittoaan vaan vietän aikaani hyvin joka tapauksessa.

    Äänestä

  • Viivi kirjoitti:

    Toi on hyvä!
    Anna sen maistaa omaa lääkettään. Luulis äänen kellossa sit muuttuvan.
    Vitsi ku pystyis itekin joskus olemaan välinpitämätön ja tehdä jotain tollasta. Mut aina sitä vaan yrittää kohdella toista parhaalla mahdollisella tavalla vaikka ite joutuukin kestämään välillä noita miesten tempauksia..
    Ilmoita miten kävi..

    Hei, ennen kestin ihan mitä vaan ja olin kiltti ja pyrin auttamaan. Ja nyt vihdoinkin !!! pystyn asettamaan itseni etusijalle. Johan tätä nöyryyttävää passaamista ja miehen tempausten kestäm,istä ja selittelyjen nielemistä onkin kestänyt reilun vuoden.

    Katsotaan miten käy. Ilmoitan heti kun alkaa tapahtua :)

    Äänestä

  • sad beauty :( kirjoitti:

    Siis ensinäkin ekan virheen teit siinä, että päästit illallisen jälkeen ukkosi kaverin kanssa parille bisselle. Olisit sanonut selvästi että tarjolla olisi jälkiruokaa, etkä vain olettanut miehen tajuavan sitä. Kyllä sun pitäisi jo tietää että miehen mielessä pari bissee tarkoittaa aina enemmän kuin pari, joten turha odotella kotia ajoissa. Olisitte päättäneet selvästi, että ilta on teidän kahden, eikä kavereille ole tilaa.

    Lupasiko miehesi tulla parin tunnin päästä? Tuskin. Sä vain oletit hänen tulevan. Ei hän voinut mitenkään tietää, että sä siellä jalat levällään odotat koti puunattuna ja ruuat odottamassa. Pettymys on varmasti kova, mutta ei mies voinut tätä tietää ja sitten ihmettelee kun sä olet kovin vihainen. Kun vaan tietäisi mistä... Kait kerroit että odotit häntä purtavat valmiina ja itsekin valmiina ja sen kuinka pettynyt olit?? Jos et, niin ei mies voi tietää mistä oikeasti olet vihainen ja miten pettynyt olit. Varmasti seuraavalla kerralla mies tajuaisi vihjeesi helpommin ja tulisi ajoissa kotiin. Ja vaikka lähetit känniselle ukolle tuhman viestin, niin ei se toimi kännisillä aivoilla muuna viestinä kuin että jee seksiäkin vielä yöllä tarjolla hauskan illan päätteeksi. Jee.

    Ja toi sun suunnitelma, huh miten lapsellista. Tuskin miehesi edes tajuaa että "annat hänen maistaa omaa lääkettää." Kun hän huomaan ettet ole kotona, hän lähtee kavereiden kanssa taas "parille" bisselle. Tuskin hän sua kaipailee, kun et kerran ole kotona. Katsos mies osaa jo viettää sitä omaa elämäänsä, mitä sä itse hälle toitotit alkavasi viettämään. Mies ei kaipaa sua ellet ole läsnä.

    Ja kun soittoa ei sulle kuulu ja palaat kotiin niin johan taas olet naamanurinpäin ja pettynyt kun typerä juonesi ei onnistunutkaan. (Vaikka oli kiva entisessä huoneessa lueskellakin lehtiä, niin usko mua, se pettymys tulee sulle silti kotiin päästyä!) Ja taas mies ihmettelee mistä sä olet niin hapan. Kato kun ei mies tajua, mies ei ole ajatustenlukija. Mies ei tiedä todellakaan missä mennään, ellet sitä hänelle selvästi kerro. Vihjailut ja tollaset ihme pelit eivät todellakaan tehoa miehiin.

    Seksillä pelaaminen on myös aina riskipeliä. Ei mies tajua että ajattelit mielessäsi kostoa pihtaamalla. Luultavasti hän vain ajatteli että oletpas kylmä ja ankea nainen, joka vain ajattelee itseään eikä anna hänelle seksiä. Ei hän voi mitenkään lukea ajatuksiasi että "annat hänen maistaa omaa lääkettään". Mies jää vain odottamaan milloin olet seuraavan kerran paremmalla tuulella ja annat. Ei hän todellakaan ajattelet, että Ahaa.. samat verukkeet kuin mulla, joo ymmärrän yskän. Ei mies katsos tajua, ellei kerro.

    Äänestä

  • voivoi kirjoitti:

    1. En tehnyt mitään virhettä "päästäessäni miestä bisselle. He olivat sopineet kaverinsa kanssa näkevänsä pikaisesti. Eikä meidän suhteessa "päästetä" tai "estetä".
    Olimme kyllä puhuneet siitä että vietämme illan kahdestaan, mutta miehen kaverilla oli mielestäni hyvä syy pyytää hänestä seuraa (ero tyttöystävänsa kanssa).
    Ja todellakin sanoin miehelle, että haluisin jälkkäriksi jotain muuta ku mitä ravintolalista tarjoaa. (Meillä katsos kun on se llainen tilanne että mä haluan seksiä reilusti useammin kuin mies).

    2. Kyllä, mieheni todellakin LUPASI tulevansa viimeistään klo 23.00. LUPASI. En siis olettanut mitään omiani.

    3. Mies todellakin TIESI että odotan häntä laitettuna, koska ilmoitin asiasta pikkutuhmalla tekstarilla, jonka hän todellakin tajusi. Usko pois, sen minä tiedän varmasti.

    4. Mitä tulee suunnitelmaani... Omapahan on asiani. Ihan sama vaikka mies lähteekin bisselle kun en ole illalla kotona. Onpahan yllätys sitä isompi kun joutuu nukkumaan yksin (kova pala sille kun tykkää nukkua mä kainalossa eikä muuten saa unta helposti).

    5. Tarvitsen todellakin omaa tilaa ja aikaa. Ja kun olen jo useasti jutellut miehen kanssa tästä käytöksestä ja tulos on aina se sama eli mikään ei muutu, niin nytpähän en minäkään välitä enää niin paljoa. Mutta tämä ilta on vain minun ja vietän sen kaukana hänestä.

    6. Kyse EI OLE mistään kostosta. Haluan vaan että mies huomaa miltä musta tuntuu, ja se onnistuu kyllä tällä suunnitelmallani. Tähän asti olen ollut kiltisti odottamassa kotona ja antanut anteeksi kaikki idioottitempaukset, mutta nyt otan vähän etäisyyttä ja teen omia juttuja. Ja jos ei toimi, äijä kiertoon vaan. Mulla on siihen varaa.

    7. ja mitä tulee tohon "pihtaamiseen"... ongelman ydin onkin se, että annoin aina, koska itsekin halusin. Tällä kertaa en kuitenkaan edes tuntenut vetoa mieheen, koska olin edelleen niin pettynyt ja vihainen. en siis säätele mitään seksin avulla, sellaiseen en todellakaan alennu. en ole kuvittelemasi halpamainen manipuloiva ämmä.

    Hyvä hyvä! Joskus miehet nyt vaan on sellaisia, että kaikki on väännettävä rautalangasta. Tämä on juuri sitä.

    Äänestä

  • sad beauty :( kirjoitti:

    1. En tehnyt mitään virhettä "päästäessäni miestä bisselle. He olivat sopineet kaverinsa kanssa näkevänsä pikaisesti. Eikä meidän suhteessa "päästetä" tai "estetä".
    Olimme kyllä puhuneet siitä että vietämme illan kahdestaan, mutta miehen kaverilla oli mielestäni hyvä syy pyytää hänestä seuraa (ero tyttöystävänsa kanssa).
    Ja todellakin sanoin miehelle, että haluisin jälkkäriksi jotain muuta ku mitä ravintolalista tarjoaa. (Meillä katsos kun on se llainen tilanne että mä haluan seksiä reilusti useammin kuin mies).

    2. Kyllä, mieheni todellakin LUPASI tulevansa viimeistään klo 23.00. LUPASI. En siis olettanut mitään omiani.

    3. Mies todellakin TIESI että odotan häntä laitettuna, koska ilmoitin asiasta pikkutuhmalla tekstarilla, jonka hän todellakin tajusi. Usko pois, sen minä tiedän varmasti.

    4. Mitä tulee suunnitelmaani... Omapahan on asiani. Ihan sama vaikka mies lähteekin bisselle kun en ole illalla kotona. Onpahan yllätys sitä isompi kun joutuu nukkumaan yksin (kova pala sille kun tykkää nukkua mä kainalossa eikä muuten saa unta helposti).

    5. Tarvitsen todellakin omaa tilaa ja aikaa. Ja kun olen jo useasti jutellut miehen kanssa tästä käytöksestä ja tulos on aina se sama eli mikään ei muutu, niin nytpähän en minäkään välitä enää niin paljoa. Mutta tämä ilta on vain minun ja vietän sen kaukana hänestä.

    6. Kyse EI OLE mistään kostosta. Haluan vaan että mies huomaa miltä musta tuntuu, ja se onnistuu kyllä tällä suunnitelmallani. Tähän asti olen ollut kiltisti odottamassa kotona ja antanut anteeksi kaikki idioottitempaukset, mutta nyt otan vähän etäisyyttä ja teen omia juttuja. Ja jos ei toimi, äijä kiertoon vaan. Mulla on siihen varaa.

    "Olimme kyllä puhuneet siitä että vietämme illan kahdestaan, mutta miehen kaverilla oli mielestäni hyvä syy pyytää hänestä seuraa (ero tyttöystävänsa kanssa)."

    Koska en tiedä tarkalleen, niin oletan että se kaveri kaipasi miehesi seuraa juuri eronsa takia. Joten miten itse olisit tehnyt päinvastaisessa tilanteessa?
    1. Jättäny kylmästi kaverin yksinään märehtimään eroaa. Korkeintaan hetki puhelimessa.
    2. Käyny pikaisesti taputtelemassa selkään. "Koetahan pärjätä, mä meen ny viettää laatuaikaa puolikkaan kanssa. Son moro."
    3. Auttanu kaveria niin pitkään kuin oli tarve.

    Jospas tässä on käynyt niin että miehesi katsoi juuri sillähetkellä tärkeämmäksi olla tukena kaverilleen ja passata tiedossa olevat seksihetket. Siihen hommaan kun kerkeää oikeasti myöhemminkin. Tuskin ajattelet etteivät miehet kaipaa kaverin tukea/seuraa esim välittömästi parisuhteen päätyttyä, ethän?
    Motto on ettei kaveria jätetä, ei edes naisen takia.

    Siihen miten miehesi käyttäytyy muuten, en ota kantaa. Itse en kyllä olisi lupaillut mitään turhia, jos kaverilla olisi ollut oikeasti hätä. Kun jättää lupailut pois, ei voi pettyäkkään.

    Äänestä

Mies ei edes yrittänyt selvittää, missä olen ja milloin tulen. En tiedä edes, onkoi hän ollut kotona yötäkään. Itse heräsin vasta nyt ja lähden kotiin, suoraan suihkuun ja sitten töihin.

Jaa-a, taitaa nyt olla edessä joko todella vakava keskustelu tai sitten koko suhteen tarkastelu. Eihän tässä mitään järkeä ole. Tai sitten en ole vielä kunnolla herännyt ja ajatukset kummittelee.

Äänestä

Ei tuossa mitään järkeä ole, miehen tulee oppia kohtelemaan toista niin kuin hänen arvolleen kuuluu. Tee rajat selviksi, mutta älä rankaise liian kovasti jos virheet ei toistu. Jaksamista sinulle, laita äijäsi aisoihin!

Äänestä

Vaikuttaa siltä, että miehellä on ollut "baarissa" jotain mielenkiintoisempaa kuin kotona ;) Miehen pysyminen kotona voi kuitenkin onnistua, jos keksit jotain sellaista, mitä baarista ei löydy. Miehen luottamuksen saavuttaminen edellyttää kuitenkin, että osaat arvata oikein, mistä narusta pitää vetää. Helppoa se ei ole, mutta ei mahdotontakaan.

Äänestä
  • että pitäisi edelleen passata mies pyörryksiin, saamatta itse mitään vastineeksi?? Miehen logiikkaa. Kyllähän se ukko vastaanottaa niin kauan kuin saa, ja kävelee toisen yli niin kauan kuin annetaan. Mut se ei ole kovinkaan toimiva juttu. Maailma on (kuitenkin) täynnä ihmisiä, jotka osaa kunnioittaa toista ihmistä. Sataprosenttisen täydellistä kumppania ei löydy (ja eikö se olisi aika ikävystyttävääkin?), mutta ei pidä myöskään jämähtää jokaiseen hölmöön, joka pelkkää piikaa itselleen hakee.

    Äänestä

Tulin siis la-aamuna kotiin ja suihkuun. Mies nukkui olkkarin sohvalla.

Tulin töistä, ja mies oli juuri laittautumassa kaverinsa kanssa (juuri tämän äskettäin eronneen) ja lähdössä ulos. Tuli takaisin joskus neljän aikaan aamulla.

Yritin puhua miehen kanssa eilen illalla kun tulin töistä, mutta tuloksetta. Mies ei tajua, miksei voisi olla baareissa viittä iltaa putkeen.

Taitaa tulla pian ero. Mies ei nimittäin ymmärrä minun puhettani eikä näe mitään ongelmaa, eikä suostu lähtemään parisuhdeterapiaan (kuulemma häpeällistä ja turhaa).

Äänestä
  • Ihan mielenkiinnosta vaan kysymys, jos saa olla utelias. Tai no kysyn kumminkin:

    ...mistä ongit tuon miehen? Et kai vaan baarista?

    Äänestä

  • Nuutti_80 kirjoitti:

    Ihan mielenkiinnosta vaan kysymys, jos saa olla utelias. Tai no kysyn kumminkin:

    ...mistä ongit tuon miehen? Et kai vaan baarista?

    töidemme puolesta. Olin töissä silloin eräässä yrityksessä, ja mies oli oman yrityksensä edustajana paikalla. Siis ihan "kunniallinen" asetelma. Baarista en miehiä mukana ota edes baaritiskille asti.

    Äänestä

Moi!

Ikävä kyllä, ei miehet ole vieläkään ajatusten lukijoita, vaikka kuinka naiset siihen meitä yrittää opettaa. =)

Viestistä ei selvinnyt, tiesikö mies sinun suunnitelleen oikein kunnon yhdessäoloa. Ehkä hän vain ajatteli, että se sopiva yhdessä olo on se ruokailu ravintolassa. Liioista odotuksista, joista ei toiselle muuta kuin vihjaile, ei parane suuttua.

-realisti-

Äänestä
  • ..oikein? Kun sovit yhteisestä illallisesta naisesi kanssa, sinä realistina (?) odotat naisesi ilmoittavan samalla, että hän haluaa aterioinnin päätyttyä naida?

    Jos näin, niin tässäpä eväät parisuhteeseen, jota eivät turhat yllärit heilauttele.. ;)

    Äänestä

  • Siis lue tämä ajatuksella, kiitos:

    MIES VEI MINUT ULOS SYÖMÄÄN. VIIMEKSI TEIMME JOTAIN TÄLLAISTA REILU 6KK SITTEN.

    Totta helvetissä se tarkoittaa, että sen jälkeen menemme kotiin ja siellä jatketaan "jälkkärillä". Varsinkin kun vihjailinkin asiasta muutamaan kertaan hyvin, HYVIN läpinäkyvästi -> mies tajusi vihjailut kyllä.

    Äänestä

  • Juha kirjoitti:

    ..oikein? Kun sovit yhteisestä illallisesta naisesi kanssa, sinä realistina (?) odotat naisesi ilmoittavan samalla, että hän haluaa aterioinnin päätyttyä naida?

    Jos näin, niin tässäpä eväät parisuhteeseen, jota eivät turhat yllärit heilauttele.. ;)

    juha on todellakin oikeassa. kyllä nyt kuka tahansa kundi, oli sillä aivot ylä- tai alapäässä, tajuaa että illallisen päätteeksi nautitaan muitakin herkkuja.

    siis miten ihmeessä miehelle voisi edes SANOA suoraan et "kiitti rakas illallisesta, ja nyt menemme kotiin naimaan ku kanit". ihan ku se asia ei muutenkin olisi vesiselävä. duh!

    Äänestä

  • sad beauty :( kirjoitti:

    Siis lue tämä ajatuksella, kiitos:

    MIES VEI MINUT ULOS SYÖMÄÄN. VIIMEKSI TEIMME JOTAIN TÄLLAISTA REILU 6KK SITTEN.

    Totta helvetissä se tarkoittaa, että sen jälkeen menemme kotiin ja siellä jatketaan "jälkkärillä". Varsinkin kun vihjailinkin asiasta muutamaan kertaan hyvin, HYVIN läpinäkyvästi -> mies tajusi vihjailut kyllä.

    kuuluu? Onko minkäänlaista käännettä tapahtunut?

    Äänestä

  • kuis kirjoitti:

    kuuluu? Onko minkäänlaista käännettä tapahtunut?

    tilanne valitettavasti edelleen sama, mies tekee mitä huvittaa.

    mutta kyllä se jälkikäteen kyseli että "missäs sitä on oltu yötä, häh!" eli kai se vähän kiinnostuu kun olen vrk poissa.

    kuitenkin edelleen viettää suurimman osan ajasta kaverinsa seurassa. tein sellaisen vastavedon että lähdin sitten mukaan niiden kanssa baariin ja sain muilta miehiltä huomiota koko illan noteeramatta omaa miestä. eipä sitä kuitenkaan kiinnostanut sekään...

    harmi, mutta näyttää siltä että suhteemme ont osiaan tullut tiensä päähän.

    Jos nyt eroon päädytte, niin ehkä joskus myöhemmin jaksat ajatella, "ei suhteen tarvitse olla epäonnistunut, vaikka eroon päättyikin".

    Tsemppimieltä Sinulle!

    mutta silti mieltä akihertaa että näin käy. olisi meillä varmasti ollut upeaa jatkossakin, mutta ihmiset muuttuu noin paljon...

    ei voi mittään. kerran se kirpaisee eikä siitä mitään opi :)

    Äänestä

  • sad beauty :( kirjoitti:

    mutta silti mieltä akihertaa että näin käy. olisi meillä varmasti ollut upeaa jatkossakin, mutta ihmiset muuttuu noin paljon...

    ei voi mittään. kerran se kirpaisee eikä siitä mitään opi :)

    ihmissuhteet meitä kaikista eniten kasvattaa... Et jotain hyötyä sit siitäkin :-) Mut totta, ei se tuosta varmaan paremmaksi muutu. Kannattaa miettiä, et haluaako lopettaa, ennenkuin suhde "vahingossa" ajautuu vakavammaksi. Ja onhan se niinkin, et vaik olis kaksi kuinka täydellistä ihmistä, ne ei silti välttämättä sovi yhteen.

    Äänestä

  • sad beauty :( kirjoitti:

    tilanne valitettavasti edelleen sama, mies tekee mitä huvittaa.

    mutta kyllä se jälkikäteen kyseli että "missäs sitä on oltu yötä, häh!" eli kai se vähän kiinnostuu kun olen vrk poissa.

    kuitenkin edelleen viettää suurimman osan ajasta kaverinsa seurassa. tein sellaisen vastavedon että lähdin sitten mukaan niiden kanssa baariin ja sain muilta miehiltä huomiota koko illan noteeramatta omaa miestä. eipä sitä kuitenkaan kiinnostanut sekään...

    harmi, mutta näyttää siltä että suhteemme ont osiaan tullut tiensä päähän.

    Eilen aamulla juttelin miehen kanssa siitä, että olis kiva viettää ilta yhdessä kotona, ihan vain kahdestaan. Juteltaisiin, ja laittaisin hyvää ruokaa (kuten itse asiassa aina muutenkin).

    Noh, suoraan töistä mies lähtikin sen kaverinsa seurassa hoitamaan asioita. Ja kun soitin hänelle klo 22 (!!!), he olivat juuri baarissa. Siis tiistai-iltana. Sanoin miehelle suoraan, että nyt hän joko tulee heti kotiin tai sitten saa hakea tavaransa rappukäytävästä. Mies sanoi tulevansa heti mutta eipä kuulunutkaan. Menin nukkumaan 23.30.

    Aamulla lähdessäni töihin vedin oven turvalukkoon. Luulenpa että seuraava siirto on vuokraisännälle soittaminen, että muuttaisi tietoja: asun nykyään yksin.

    Helvetin paha olla. Mutta toisaalta, jossakin on ihminen, joka ymmärtää arvostaa minua, tai ainakin osaa puhua asioista joista ei pidä, eikä hukuttaudu kaljaan.

    Kiitos teille kaikille kannanotoista.

    voi olla mutkainen jne. mutta muista, olet vastuussa myös itsestäsi itsellesi. Ei kannata jatkaa sellaista suhdetta, jossa toinen pelkästään imee kaikki omat voimat. Älä heitä elämääsi/aikaasi hukkaan. Kyllä se vielä iloksi muuttuu. Ehkä jopa nopeammin kuin odotatkaan :-) Voimia.

    Äänestä

Hei mitä sulle nyt kuuluu? Mä koen jotenkin olevani sun kans kohtalotovereita, vaikka mulla onkin vähän erilainen tilanne. Ero kuitenkin meinaa tulla täälläkin. Pelottaa..

Äänestä
  • menee. mikään ruoka ei maistu, mikään asia ei saa ajatuksia pois miehestä. ja se vaan istuu sohvalla tai lähtee kaverinsa luokse.

    ei helpota yhtään, ei. mutta se on se 3vkoa ja sitten tuntuu jo paremmalta. kunhan sen nyt sais vielä muuttamaan asunnosta pois niin olis vielä helpompi ku ei nähtäis koko ajan.

    voimia sullekin. ero on aina vaikeeta, vaikkakin toinen avoimesti näyttäis ettei välitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sad beauty :( kirjoitti:

Eilen mieheni vei minut pitkästä aikaa ulos syömään. Kävimme hienossa ravintolassa keskustassa, söimme ja juttelimme. Viimeksi teimme jotain tällaista ehkä yli puoli vuotta sitten. Illan päätteeksi mieheni soitti kaverilleen ja lähti tämän kanssa bisselle. Ajattelin että hän on noin tunnin pari ja tulee sitten kotiin. Olin siivonnut valmiiksi, laittauduin hienoksi (sexyt stringit ja yöpaita – y’know), laitoin miehelle pientä syötävää ja jäin odottelemaan.

Lähetin miehelle pikkutuhman tekstarin, koska ”missä oot ja milloin tuut kotiin?” –soitto olisi pilannut tunnelman. En todellakaan ole mikään menoja rajoittava nalkuttava ämmä. Noh, mies vastasi heti että lähtee tulemaan kotiin. 45min myöhemmin tuli viesti, että hän tulee taksilla koska myöhästyi metrosta. Jo tekstarin kirjoitusvirheistä tajusin että mies on ottanut enemmän kuin kannatti. Noh, toiset 45min ja soitin hänelle, kysyin ihan nätisti että missä meet. Hän vastasi olevansa edelleen baarissa.

Eilen oli ainoa vapaa iltapäiväni koko viikolla, ja olimme sopineet jo ajat sitten tästä illasta. Tunsin olevani hölmö, kun laittauduin hienoksi ja odotin saavani vähän muutakin jälkkäriä kuin sitä mitä ravintolalistalla oli. Menin nukkumaan pettyneenä ja vihaisena, itkettikin. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun näin kävi, mutta ekaa kertaa mies oli baarissa jo kolmatta iltaa peräkkäin VIIKOLLA. Viikonloput nyt ymmärrän, nehän on muutenkin rennompaa aikaa.

Nyt olen edelleen väsynyt koska valvoin (turhaan) niin pitkään ja koko työpäivä on mennyt tehdessä ei mitään, koska työni vaatii keskittymistä eikä sitä oikein nyt löydy kun olen nukkunut vain 5 tuntia. Raivostuttaa. Olen hyvännäköinen ja luonteeni on ymmärtäväinen (ehkä liiankin?). Olemme molemmat alle 25-vuotiaita ja asuneet yhdessä vasta vuoden! Miksi mies kohtelee minua näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu