Iänmäärityksen tulos määrää tuomion

Ruotsissa ns, Arboga-murhassa syytettynä on nuori pakolaismies, jonka syntymäaikaa Ruotsin viranomaiset eivät tiedä. (Se tietääkö hän itse on toinen juttu.)

Jos hänet todetaan lääketieteellisessä iän määrityksessä alle 21-vuotiaaksi, häntä ei voi Ruotsin lain mukaan tuomita elinkautiseen.

Olen siinä käsityksessä, että tuomioistuin tulee todennäköisesti päättämään iänmäärityksen perusteella, että mies on joka tapauksessa ollut vähintään 18-vuotias tekohetkellä, mutta koska lääketieteellisellä iänmäärityksellä ei tietenkään voida sentään päivän tarkkuudella ikää määrittää, niin on mahdollista, että vaikka iänmäärityksen tulos olisikin vähintään 21-vuotta rikoksen tekohetkellä, niin oikeus saattaa kuitenkin määrityksen epävarmuuden huomioon ottaen tuomita hänelle lievemmän, alle 21-vuotiaalle laissa määrätyn tuomion. Epävarmuus tulkitaan oikeudessa syytetyn eduksi.

Pitkä tuomio joka tapauksessa tulossa. Syytetty on tunnustanut teon tai itseasiassa teot. Erään Ruotsin alaikäisten pakolaisten VOK:in nelikymppinen johtajanainen yllytti tämän pakolaismiehen surmaamaan naisen vanhemmat . isä kuoli, äiti sai vakavat vammat mutta jäi henkiin.

Jo aikaisemmin tuo nainen oli järjestänyt aviomiehensä, jolla muuten suomalainen nimi, murhan. Nainen oli myös vaatinut seksiä johtamansa VOK:in asukkailta, alaikäisiltä pojilta, kiristämällä maasta karkotuksella, jos eivät suostu.

Kun pojat kertoivat ulkopuolisille, nainen hommasi pari pakolaista hakkaamaan pojat.

Kenties parempi olisi tehdä nuorten pakolaisten iänmääritys pikaisesti pakolaisen maahan tultua,. Sen jälkeen pakolainen tietäisi minkä ikäisenä yhteiskunta häntä pitää, ja varautua siihen että saa rikoksia tehdessään tuomion iänmäärityksessä vahvistetun iän mukaisesti.

Pakolaisen iän epävarmuus on kyllä potentiaalinen uhka oikeusmurhille. Esim. jos joku vaikkapa raiskaisi nuoren pakolaisen, hänelle saatettaisiin antaa kohtuuttoman kova, kovennettu rangaistus, sillä perusteella että oikeus katsoisi uhrin alaikäiseksi. Tosiasissa hän saattaisi kuitenkin olla jo täysi-ikänne.

Liekö tuollaisissakin tapauksissa oikeus tekee päätöksensä syytetyn eduksi, ja epäselvissä tilanteissa toteaa uhrin täysi-ikäiseksi, jos ei ole 'satavarmaa', että hän on alaikäinen?

Jos joku pakolainen saa valehdeltua ikänsä alakanttiin, oman edun tavoittelun nimissä, niin entäpä kun hän tulee eläkeikään. Löytyykö silloin kuin ihmeen kautta syntymätodistus, että pääsee aikaisemmin eläkkeelle?
051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

dtid kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu