Kuntouttavaa työtoimintaa on haukuttu varsin riittävästi, mutta yhdenkään en ole kuullut sitä ylistävän. En minäkään ryhdy ylistäjien joukkoon, mutta haluan kertoa oman kokemukseni esimerkkinä siitä, että ei se niin kamalaa ole.
Muutama sana omasta taustastani: olen 59-vuotias naishenkilö, työtön v.2007 alkaen, koulutuspohjaltani maisteri, fyysisiä (a varmasti myös psyykkisiäkin työrajoitteita, vaikka jälkimmäisiä ei ole diagnosoitu. Eli en kykene tekemään fyysisesti raskasta työtä.
Jouduin kuntouttavaan työtoimintaan tämän vuoden alussa kun Kela hylkäsi työkyvyttömyyseläkehakemukseni, ja totesi minut työkuntoiseksi, joskin osittain työrajoitteiseksi.
Olen aina karsastanut työpajoja ja toimintakeskuksia, eli näitä perinteisiä kuntouttavan työtoiminnan muotoja. Minusta ei ole matonkutojaksi eikä nurmikkoja ajamaan, joten minut laitettiin erääseen hoitolaitokseen pitämään seuraa sen "asukeille". Työaikani eli ns. orjuuteni kestää yhtäjaksoisesti 4 tuntia ja sitä on kerran viikossa. Joka viikko samaan aikaan. Työaikani sain valita itse, joten menen kello 7 ja pääsen yhdeltätoista pois.
No se hyvä asia on se, että saan työttömyyskorvaukseni (työmarkkinatuki), muita yhteiskunnan tukia en saa. Ja loppujen lopuksi tuo neljä tuntia on ihan siedettävä aika olla "orjuudessa". Aluksi tuntui pitkäveteiseltä, koska olen tottunut itse jaksottamaan aikani. Mutta otin mukaan omat lukemiseni ja kyllä 4 tuntia kuluu niiden parissa hyvin. Alusta alkaen tein selväksi sen, että minulla on pelkästään läsnäolopakko, mutta ei velvoitetta tehdä niitä töitä, joita varten minut "kuntoutukseen" otettiin.
Olen myös iäkkäiden vanhempieni omaishoitaja, ja käyn kaksi kertaa tuon neljän tunnin aikana tarkistamassa kotonani miten vanhemmillani sujuu. Matka ei ole pitkä, vain kilometri. Siinä siis tulee sen päivän kävelyt.
Oma asenne ratkaisee niin paljon. Ja eihän tässä enää pitkä aika ole eläkkeelle pääsyyn, joten ei tämä maailma niin synkkä ole.
Muutama sana omasta taustastani: olen 59-vuotias naishenkilö, työtön v.2007 alkaen, koulutuspohjaltani maisteri, fyysisiä (a varmasti myös psyykkisiäkin työrajoitteita, vaikka jälkimmäisiä ei ole diagnosoitu. Eli en kykene tekemään fyysisesti raskasta työtä.
Jouduin kuntouttavaan työtoimintaan tämän vuoden alussa kun Kela hylkäsi työkyvyttömyyseläkehakemukseni, ja totesi minut työkuntoiseksi, joskin osittain työrajoitteiseksi.
Olen aina karsastanut työpajoja ja toimintakeskuksia, eli näitä perinteisiä kuntouttavan työtoiminnan muotoja. Minusta ei ole matonkutojaksi eikä nurmikkoja ajamaan, joten minut laitettiin erääseen hoitolaitokseen pitämään seuraa sen "asukeille". Työaikani eli ns. orjuuteni kestää yhtäjaksoisesti 4 tuntia ja sitä on kerran viikossa. Joka viikko samaan aikaan. Työaikani sain valita itse, joten menen kello 7 ja pääsen yhdeltätoista pois.
No se hyvä asia on se, että saan työttömyyskorvaukseni (työmarkkinatuki), muita yhteiskunnan tukia en saa. Ja loppujen lopuksi tuo neljä tuntia on ihan siedettävä aika olla "orjuudessa". Aluksi tuntui pitkäveteiseltä, koska olen tottunut itse jaksottamaan aikani. Mutta otin mukaan omat lukemiseni ja kyllä 4 tuntia kuluu niiden parissa hyvin. Alusta alkaen tein selväksi sen, että minulla on pelkästään läsnäolopakko, mutta ei velvoitetta tehdä niitä töitä, joita varten minut "kuntoutukseen" otettiin.
Olen myös iäkkäiden vanhempieni omaishoitaja, ja käyn kaksi kertaa tuon neljän tunnin aikana tarkistamassa kotonani miten vanhemmillani sujuu. Matka ei ole pitkä, vain kilometri. Siinä siis tulee sen päivän kävelyt.
Oma asenne ratkaisee niin paljon. Ja eihän tässä enää pitkä aika ole eläkkeelle pääsyyn, joten ei tämä maailma niin synkkä ole.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oma asennevalintasi, mutta olisiko se niin ikävää ja mahdotonta myös pitää seuraa vanhuksille 4 h / vko? Jos nyt eivät ihan dementoituneita ole(?). Minusta tuo kuulostaa jopa aika jalolta eleeltä yhteiskunnalta, että järjestetään vähän viikkorytmiä sinulle. Siis kun sinut on luokiteltu henkilöksi, jolla on ns. toivoa teoriassa. Siihen en ota kantaa, onko sinut sitten luokiteltu väärin.
Törkeän puolelle mennään minusta siinä jos laitetaan ilmaistyöntekijä johonkin voittoa tavoittelevaan työhön, tekemään rahaa firmalle. Vastenmielistä. Mutta vanhuksille rupattelu on sellaista avustavaa hommaa, sehän tiedetään, että hoitajilla ei siihen ole aikaa, ja heidän osaamisensa "kannattaa" suunnata muuhun.
Joku ehkä miettii, onko rupattelusta mitään iloa oikean työn saannin kannalta? No ei, mutta jos ihminen on ollut 10v kotona, pitää lähteä liikkeelle siitä, että saadaan ihminen ulos ja mukaan johonkin rytmiin. Rikkoa vähän hänen niin kovin kiireisiä tekemättömyyden rutiinejaan.
Todella kallista leikkimistä, jonka vuoksi joudutaan maksamaan palkkaa lisää sosiaalihuollon, te-keskuksen ja hoitolaitoksen henkilökunnalle. Tukitoimissa oleva työtön on yhtä kallis kuin mamut, yksi mamu työllistää kymmenen viranhaltijaa ja kaikki 11 mamu tai työtön mukaanlukien ovat tuottamattomia kulueriä.
Täysin turhaa ja typerää toimintaa kaikkien kannalta. Varsinkin meidän maksajien, jotka elätämme koko pelleporukan verovaroilla.
"Olen myös iäkkäiden vanhempieni omaishoitaja, ja käyn kaksi kertaa tuon neljän tunnin aikana tarkistamassa kotonani miten vanhemmillani sujuu. Matka ei ole pitkä, vain kilometri. Siinä siis tulee sen päivän kävelyt."
Surkuhupaisuudessaan tuo oli huippu.
Päättivät sitten laittaa sinutkin vielä juuri ennen eläkkeelle pääsemistäsi julkiseen jalkapuuhun ja yhdyskuntapalveluun, jotta kasvosi tulevat tutuksi luuserina, ennen kuin pakenet eläkeläisyyden auvoon.
Elätkö sillä onko tuottavaa vaan sullekko hupia vanhukset järkkää, sinä vääristät työttömyys tilastoja joka lienee tarkoituskin koko hommasss. Työttömyys ei poistu hupia järjestelemällå " niin sanottuua työpaikkoja" päivähoitopotilaille.
Hyvä,että maksimoit tilanteen itsellesi parhaaksi mahdolliseksi. Olet löytänyt ne palikat, joilla saat luotua lisäarvoa itsellesi. Pysyt silloin myös tolkuissasi. Et uhriudu etkä pasko housuusi. Eihän se mitenkään reilua ole, mutta oman itsensä takia on parempi ottaa tilanteesta kaikki pienikin hyvä ulos. Jos kokee tilanteen suurena itseen kohdistuvana yhteiskunnan määräämänä rangaistuksena, niin sitähän uppoaa silloin varmasti fyysisesti ja henkisesti vain syvemmälle jorpakkoon. Lukitsee itsensä ja katkeroituu lopullisesti. Omalla asenteella on valtava merkitys. Itsekin pitkäaikaistyötön, mutta koetan tehdä jokaisesta päivästäni upean päivän. Ihan jo itseni takia.
Imetkö, nieletkö, otatko kakkoseen, kun virkailija komentaa.