Kirjoittelen tälle palstalle syystä, että on vähän enemmän tarinaa.
Olemme avopari 30-34 v. ja ihan heteroita, mieheni kuitenkin möläytti hiljakkoin, että hänen tekisi mieli kerran elämässä imeä miestä, jaha vai silleen- ja pidot vain parani, haluaisi että minä imisin puoleenväliin ja hän loput, niin ei olisi mitään urputtamista..
Pääsimme kuitenkin keskustelun alkuun, ja mitenkä se sitten tapahtuisi muka? No silleen, että mies olisi kiinni sidottuna "jigissä" olisimme kaikki alasti ja minä aloittaisin siitä vaan ja hän katselisi, miehellä tosin pitäisi olla liina silmillä, sopivassa vaiheessa vaihdettaisiin lennossa, (se jigi on takkahuoneessa pystyssä oleva X muotoinen teline, johon "kidutettava" sidotaan kiinni hihnoilla) ja hän tekisi lopun työn.
Ajatuksena tuo oli niin utopista, että alapäässäni alkoi tuntua sellaista jurppimista, mitä nyt äkillisessä kiihotuksessa tapahtuu, keskustelu jatkui asiaan, että enkö minä ole koskaan fantasioinut naisen kanssa sextaamisesta, no olenhan minä, myösin sen, en tosin siten että minulle nainen tekisi jotain, mutta jos nainen olisi sidottuna siinä meidän jigissä, niin voisin kyllä tutustua perusteellisesti toisen naisen anatomiaan ja varmaan kiihottuisin niistä nautinnoista, joita voisin hänelle suoda, tiedä sitten kävisikö puolten vaihtokin.
Asia eteni siihen, että voisihan ajatuksen toteuttaa, mutta miten, ei ainakaan kenenkään tutun kanssa, eikä tutun, tutunkaan kanssa, joten juttu jäi auki siinä mielessä, että taitaa olla vaikeaa löytää sellainen tyyppi, jonka kumpikin hyväksyisi, tai voisihan se parikin olla, mutta aina vaikeammaksi kait menisi, tämä nyt on sellainen epävirallinen tunnustelu vaan.
sillä pimeämmällä puolella
2
4283
Vastaukset
Olin teininä maalla kesät. Vietin aikaa serkkujen kanssa. Vanhemmat tykkäsi että poika voisi olla peltotöissä kesän. Serkku poika tykkäsi minusta vähän enemmän kuin vähän. Pääsin yökalaan sen ja sen kavereiden kanssa. Pimeässä saunassa kaikki koskettelivat minua. Lopulta sain imeä heitä mennen tullen.
- kesärenki-v55
Minullakin on vastaavan laisia kokemuksia nuoruus ajoilta, olin myös kesät serkkujen luona maalla ja siellä sain ensi kokemukset kikkeli ja peppu leikeistä. Nyt vanhempanakin kulli kovettuu noita aikoja muistellessa. (nyky nuorilla ei ehkä ole tänäpäivänä mahdollisuutta kokea vastaavan laista maala vietettävää kesälomaa)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve112942Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U461921Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1411693SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,1011693Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin741417- 71981
Martina Aitolehti murtui Erikoisjoukoissa Matias Petäistön käsittelyssä - Tästä oli kyse
Yksi Erikoisjoukot-kauden julkkiskisaajista on yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti. Aitolehti on pärjän11898Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?
Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä181820- 54782
- 17734