Olen nyt Milanon matkalla, eilen ja toissapäivänä oli 37 astetta lämmintä. Eilen illalla ja erityisesti tänä aamuna tuntui päänsärkyä otsassa ja silmien tasolla, noustessa seisomaan ainakin lievää pyörrytystä ja ylipäätään normaalia väsyneempi/hieman hitaampi olo. Myös muljahduksen tunteita sydämessä on esiintynyt eilen illalla ja tänään viimeaikoina, lienevät vaarattomia tuntemuksia mutta saattavat myös liittyä tähän muuhun. Olen aamusta lähtien juonut tänään paljon vettä mutta olo ei ole kauheasti muuttunut. Osaatteko sanoa mistä on kyse?
Lämpöuupumus vai jotain muutako
Eehhzzsaa
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.