työntekijät ollaan vaihtamassa ulkomaalaisiin halpaduunareihin.
Salaisen raportin mukaan julkisen sektorin
topsecret90
11146
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Raportti on niin salainen ettei sitä kukaan ole tehnyt tai nähnyt
Raportti löytyy monesta paikasta Helsingissä esim,jos on kaksi hakijaa yhteen duuniin on valittava ulkomaalainen.
Noinhan sen pitääkin olla, muutenhan me ite jouduttais töihin.
Justniin. Kun kantasuomalainen toimistovirkailija jää eläkkeelle, niin virka lakkautetaan ja toimistotyöt tekee joku joka kerkiää, tai otetaan työtön harjoittelijaksi peruspäivärahalla!
Paras aloittaa säästöt pienipalkkaisista.
Julkisen sektorin duunareiden kannattaa tosiaan miettiä ketä äänestää seuraavissa vaaleissa.
enimmäkseen niin aivottomia että kuvittelevat kuuluvansa hyväosaisiin ja äänestävät Kokoomusta.
Sahaavat omaa oksaa poikki.
ovat loistava esimerkki ihmisistä jotka kuvittelevat että Kokoomus ajaisi niiden asiaa.
Pizzan paistosta suomeen uusi Nokia.
Kaikki meidän päättäjät, ovat isänmaan asialla.
Orjatyö kunniaan tee töitä millä on tarkoitus.