Älä stressaa

eipölypalloja

Noutoruuan ostaminen tai siivoojan palkkaaminen voivat tehdä onnellisemmaksi, kertoo tuore kansainvälinen tutkimus.
http://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005317165.html
"Tutkimuksen ensimmäisessä osassa seurattiin 4 500 ihmisen hyvinvointia ja aikaa säästäviä ostoksia, kuten noutoruuan ostamista, taksilla kulkemista tai siivoojan palkkaamista. Tutkimukseen osallistui henkilöitä Yhdysvalloista, Tanskasta, Kanadasta ja Alankomaista.

Toisessa osassa seurattiin tarkemmin 1 800 amerikkalaisen vastaavia ostoksia. Pieni tutkimus toteutettiin myös muutamalla kymmenellä kanadalaisella, joille annettiin peräkkäisinä viikonloppuina 40 dollaria. Ensimmäisenä viikonloppuna rahat tuli käyttää aikaa säästäviin ostoksiin ja toisena materiaalisiin hankintoihin.

Tutkijoiden mukaan henkilöt, jotka käyttivät rahaa säästääkseen aikaa olivat onnellisempia ja tyytyväisempiä elämäänsä kuin henkilöt, jotka käyttivät aikaa säästääkseen rahaa. Ikävien tehtävien, kuten siivoamisen, ulkoistaminen vapauttaa aikaa ja vähentää ajankäyttöön liittyvää stressiä."

Totta on, shoppilu virkistää ja ulkona syöminen.Siivoaminen on niin vastenmielistä, että mieluusti ulkoistaisin sen.

13

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä aihe, mutta ehkä parempi jossakin toisella palstalla.

      • puhdas.pöytä

        Kyllä sopii tällekin palstalle. Luterilainen työmoraali voi saada aikaan monenlaisia mielenterveyden ongelmia.
        Mitähän Jeesus muuten olisi tehnyt? Viikkosiivouksen?

      • puhdas.pöytä kirjoitti:

        Kyllä sopii tällekin palstalle. Luterilainen työmoraali voi saada aikaan monenlaisia mielenterveyden ongelmia.
        Mitähän Jeesus muuten olisi tehnyt? Viikkosiivouksen?

        Mikä mielestäsi on luterilainen työmoraali. Itse ajattelisin sen olevan sitä, että tekee työnsä hyvin. Luulen sen lisäävän mielenkin hyvinvointia, kun elää arvojensa mukaan.

      • puhdas.pöytä
        Eerikatässämoi kirjoitti:

        Mikä mielestäsi on luterilainen työmoraali. Itse ajattelisin sen olevan sitä, että tekee työnsä hyvin. Luulen sen lisäävän mielenkin hyvinvointia, kun elää arvojensa mukaan.

        Totta.
        Olen itse elellyt harhassa luterilaisen työmoraalin suhteen. Niinkuin aika moni suomalainen.
        http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/2923667-luterilainen-tyomoraali-on-vaarinkasitys
        Jatkuva suorittaminen voi olla defenssi. Toisaalta myös arvot voivat olla pielessä. Senhän on monikin todennut - liian myöhään. Elämä meni töitä tehdessä, lapset vieraantuivat, puoliso jäi vaille huomiota.
        Paljonkin tulee mieleen tästä työn ja vapaa-ajan merkityksestä ja yhteensovittamisesta. Ihan kelpo luterilainen aihe.

    • "Tutkijoiden mukaan henkilöt, jotka käyttivät rahaa säästääkseen aikaa olivat onnellisempia ja tyytyväisempiä elämäänsä kuin henkilöt, jotka käyttivät aikaa säästääkseen rahaa. Ikävien tehtävien, kuten siivoamisen, ulkoistaminen vapauttaa aikaa ja vähentää ajankäyttöön liittyvää stressiä."

      Uskon kyllä, että näin on. Ikävät tehtävät kuluttavat helposti paljon energiaa ja ne nakuttavat tekemättöminä ikävästi takaraivossa. Muuten olen kyllä sitä mieltä, että ajatuksiaan muuttamalla ihminen voi tulla onnellisemmaksi tai ylipäänsä onnelliseksi.

      • tulipa-mieleeni

        Niin tai paremmin voisi sanoa, ei sitä tarvitse ylisiivota, kuten nykyään tehdään, vähän kuten tuo Martta ja Maria -kertomus. Sitten voi jäädä aikaa Jeesuksen jalkojen juurella istuskeluun. Ihmiset ovat siis keksineet nykyajassa itselleen tällaisissa rutiinitoimissa aivan tavattomasti ylipuuhailua, ei mitään verrattavissa edes Martan menoon, hän taitaisi olla nykypäivässä Maria. Tosin Martalla ei ollut sähköliettä jne.

      • tulipa-mieleeni kirjoitti:

        Totta. Vähemmälläkin siivoamisella selviää jos saa ajatuksensa siten muutettua. Ja sehän olisi hienoa. Toisaalta ajatuksiaan voi muuttaa myös siihen suuntaan, että siivoaminen tuntuu hyvältä tai ei ainakaan stressaa siitä.

      • tulipa-mieleen

        Ei tietenkään toiseen äärimmäisyyteenkään tarvitse mennä, koti täynnä niin pölytulloja, ettei mahdu enää itse sisään.. Heh. Kohtuudella kaikkea.

      • tulipa-mieleen kirjoitti:

        Ei tietenkään toiseen äärimmäisyyteenkään tarvitse mennä, koti täynnä niin pölytulloja, ettei mahdu enää itse sisään.. Heh. Kohtuudella kaikkea.

        Joo, kohtuus on hyvä.

      • tulipa-mieleen

        Huvitti tämä aloitus sikäli, että ovatko ihmiset tosiaan niin vauraita, että on varaa palkata siivooja. Tuon siivoojankin he kenties otaksuvat sitten, ensin muiden koteja siivottuaan, palkkaavan siivoojan (on jo varmaan kurkkuansa myöten täynnä siivoamista), olevan siis niin varakas.

      • lehden.luin
        tulipa-mieleen kirjoitti:

        Tiedän useita vanhuksia ja vammaisia, jotka eivät tosiaankaan ole vauraita,mutta joutuvat palkkaamaan siivoojan pari kertaa vuodessa esim. ikkunan pesuun. Joku ansaitsee näin leipänsä.
        Toisaalta eilen kuultiin uutisissa yhtä ja toista hallituksen / valtion toimista, jotka entisestään lisäävät varakkaiden varakkuutta ja leikkaavat pieni- ja keskituloisten elinmahdollisuuksia. Voisivatko nämä varsin varakkaat käyttää varojaan ostamalla kotimaassa palveluita sen sijaan, että sijoittavat ylikansallisiin yrityksiin? Onko luterilaisuudessa sijaa solidaarisuudelle?

      • omavalinta

        Johonkin ne rahat kuitenkin menee, kenellä Alkoon, tai S-kaupan tupakkaan tai olueen, jos et niitä käytä niin kyllä sillä yhden siivoojan maksaa.

      • lehden.luin kirjoitti:

        Tiedän useita vanhuksia ja vammaisia, jotka eivät tosiaankaan ole vauraita,mutta joutuvat palkkaamaan siivoojan pari kertaa vuodessa esim. ikkunan pesuun. Joku ansaitsee näin leipänsä.
        Toisaalta eilen kuultiin uutisissa yhtä ja toista hallituksen / valtion toimista, jotka entisestään lisäävät varakkaiden varakkuutta ja leikkaavat pieni- ja keskituloisten elinmahdollisuuksia. Voisivatko nämä varsin varakkaat käyttää varojaan ostamalla kotimaassa palveluita sen sijaan, että sijoittavat ylikansallisiin yrityksiin? Onko luterilaisuudessa sijaa solidaarisuudelle?

        "Voisivatko nämä varsin varakkaat käyttää varojaan ostamalla kotimaassa palveluita sen sijaan, että sijoittavat ylikansallisiin yrityksiin? "

        Erittäin hyvä kysymys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1169
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      325
      647
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      566
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe