Rumaa tiedettä

Clevelandin low fat- lahkon tutkimuhuijarit taas asialla. Helposti sairastuviksi jalostetuille laboratoriohiirille aiheutettiin suolistosyöpää sokerin, kaseiinin ja hydrogenoidun kookosöljyn cocktaililla ja sitten uskoteltiin medialle, että suolistosyöpä aiheutuu rasvaisesta ruokavaliosta.

Kenen runsasrasvaisella ruokavaliolla olevan sapuska on tuollaista? Miksi kookosöljy piti hydrogenoida?

Vastaavalla laboratoriohiirten sairastuttamisrehulla on jyrsijöitä saatu sairastumaan milloin mihinkin ja sitten on syytetty rasvaista ruokaa yleensä tai tyydyttynyttä rasvaa erikseen. Ja kaikki tietenkin menee sellaisenaan läpi mediassa ja pistävät toimittelijat vielä paremmaksikin.
1196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuo ei ollut dieettitutkimus (niitä on tehty aika runsaastikin ja länsimainen dieetti eli runsaasti rasvaa, punaista lihaa,lihajalosteita ja prosessoituja hiilihydraatteja lisää suolistosyöpiä) vaan kyse oli mekanismista miten tuo toimii. Liittyy syövän kantasolujen STRA6-proteiinin toimintaan ja runsasrasvainen ruoka lisäsi tuon toimintaa ja lisäsi syövän kasvua. Tuon proteiinin blokkaaminen sitten vähensi syöpää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


iiiigori kirjoitti:

Clevelandin low fat- lahkon tutkimuhuijarit taas asialla. Helposti sairastuviksi jalostetuille laboratoriohiirille aiheutettiin suolistosyöpää sokerin, kaseiinin ja hydrogenoidun kookosöljyn cocktaililla ja sitten uskoteltiin medialle, että suolistosyöpä aiheutuu rasvaisesta ruokavaliosta.

Kenen runsasrasvaisella ruokavaliolla olevan sapuska on tuollaista? Miksi kookosöljy piti hydrogenoida?

Vastaavalla laboratoriohiirten sairastuttamisrehulla on jyrsijöitä saatu sairastumaan milloin mihinkin ja sitten on syytetty rasvaista ruokaa yleensä tai tyydyttynyttä rasvaa erikseen. Ja kaikki tietenkin menee sellaisenaan läpi mediassa ja pistävät toimittelijat vielä paremmaksikin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu