Luulevat että kun ovat vanhoja ja rumia korvaavansa puutteensa alkamalla miehiksi!??? Ei kukaan mies halua miesnaista eikä se asia auta asiaa että leikkii miestä harrastamalla miesten juttuja. Myös "mukavuus" on läpinäkyvää jos nuoruus on ollut prinsessana!!!
Miksi naiset
5
168
Vastaukset
- kadekadekade
Oot vain kade, ettet osaa itse tyttöjen juttuja. Ja siitä, että naiset pärjää ihan missä harrastuksessa vain lähes yhtä hyvin kuin miehetkin.
- Teknodonna
Mjoo
Avaus oli vähintään hämmentävä, sillä laskin siinä olleen peräti kolme perustelematonta väitettä, joista viimeinen oli jopa tuottamuksellinen.
On näet niin, että vakavan tuottamuksellisuuden ensimmäinen oire on oman päätelmän (väitteen) kaataminen sitä seuraavalla väitteellä. Tässä tapauksessa naisten perin juurin naiselliset prinsessaleikit laskettiin sille lautaselle, jossa ei ollut pohjaa.
Mielestäni prinsessaleikit ovat naiseuden alun perusta. Jokainen tyttö näkee ympärillään kuningattaria, jotka jo ovat valmiita naisia, vahvoja ja osaavia, todellisia naisia. Prinsessaleikkeihin taas ei kuulu oleellisesti tällaisen lopputulksen lumo, vaan prinsessuus itse. Prinsessa on eräänlainen naiseuden alun päätepiste, sillä juuri siinä kohtaa elämää saattoi vielä leikkiä, kuvitella ja kulkea omissa lumoissaan pitkin mielen puutarhoja todellisena vallan symbolina, jolla itsellään ei tätä valtaa vielä ollut. Prinsessaleikki on eräänlainen kenraaliharjoitus, jonka jälkeen todellisuuden kynnet iskevät kiinni kehoon ja vaaleanpunainen huntuhattara haihtuu arjen tuuliin.
Perustavanlaatuista tässä on tuo itsellisyyden lumous, naisellisuuden puhkeaminen ja sen tuottama euforia. Ja juuri tässä kohtaa elämää syntyy se käsittämätön suhde peiliin, joka hyvin monilla naisyksilöillä kantaa läpi koko elämän. Prinsessuus on sitä, että sinä kuljet kadulla, ja kansa sinua katsoo kuin rahvas.
Jos taas nainen kehittyy siihen suuntaan, että tällainen tyttömäinen näennäiseleganssi alkaa saada värejä, niin sellainen ei tietenkään ole mukavaa prinsessuuden itsensä kannalta.
Mutta sehän olikin ihan feikki, eikä kestä todellisuutta.
(naurua)- Teknodonna
Unohtui mainita että oma henkilökohtainen näkemykseni vanhenevasta naisesta on puutarhanhoito.
Olen nimittäin oudolla tavalla listannut mustaan kirjaani ruksin naisen kohdalle, joka on puhunut minulle jotain kasvimaansa tai kukkiensa hoidosta.
Tässä havainnossa piilee miehen ja naisen perimmäinen ero.
(hirn) Hämmentävä alku, mutta jatko oli vähintäänkin yhtä hämmentävä. Lapsuuden prinsessoista tulee vanhenemisen myötä puutarhureita.... Mikähän vastaava kehitys olisi miehellä? Tuleeko rasti mustassa kirjassa ei jatkoon, ehkä vai ei ikinä kohtaan?
- hyvääkinpalautetta
Minä vaan edelleen ihailen kirjallista ulosantiasi. Tämä vielä oli ymmärrettävää jopa minulle ymmärtää. Hienosti osaat kirjoittaa 👍
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2434203Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1182661Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412412Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161466Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811462- 481189
- 781107
- 45976
- 59973
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En171941