Karkkilan puskaradio - realityä mielenvikaisista

Jos joskus on tylsää, haluat viihdyttää itseäsi tai tuntea itsesi normaalijärkiseksi, mene selaamaan realitysarjaa KARKKILAN PUSKARADIO. Siellä ihmiset tuovat kilvan esiin elämänsä tyhjyyttä, tyhmyyttään, nurkkakuntaisuuttaan, pikkusieluisuuttaan ja mielenhäiriöitään, vieläpä omilla some -profiileillaan, jotta tervepäiset tietävät kenen seuraa kannattaa karttaa.

Kamerat laulaa, kun nämä yhteiskunnan tukipilarit ja moraalinvartijat kuvaavat hurjia rikollisia ja sättivät näiden aikaansaannoksia. Joku on pysäköinyt auton hiukan vinoon, joku on pudottanut roskan kadulle, joku soittaa musiikkia liian kovaa, jonkun moposta kuuluu pärinää ja kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna oli havaittu koiran kakka eteläisen sisääntulotien reunassa 20cm päässä asfaltin reunasta.

Vaikka ilmiö on huvittava, kannattaisi normaali järkisten yrittää suitsia tuota ilmiötä. Kun sana kiirii, niin mökkiläiset suuntaavat kauppareissuilleen muualle ja ohikulkijat tekevät ostoksensa vasta Forssassa tai Nummelassa, ettei joudu jonkun latvasta lahon vainon kohteeksi. Poliisitkaan eivät varmaan kohta enää vaivaudu reagoimaan paikkakunnalta tuleviin hälytyksiin, kun joillakin on pokkaa tai pikemminkin järjen köyhyyttä soitella virkavaltaa kymmenien kilometrien päästä ilmiantopuheluilla kaadetun polkupyörän ja vinoon pysäköidyn auton vuoksi. Lienee liian kauan siitä, kun siirtotyöläiset toivat uusia geenejä paikkakunnalle ja maahanmuuttajia on vielä liian vähän, kun sisäsiittoisuus vaivaa asukkaita noin pahasti.

Ps. Joku kommentoi, että tämä foorumi on "suoli"24. Kyllä tämä on vielä hyvin sivistynyt tuohon kakkila puskaradioon verrattuna...
2923511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

On siin se hyvä puoli, että kahelit ja kyttääjät paljastaa ittensä julkisesti, muut tietää vältellä. Ainahan kylähulluja on ollu, nykyään nekin on sosiaalisessa mediassa muiden naurettavana.

Äänestä

Kyttääjä on ihan oma ihmislajinsa. Se luulee, että kissojen ja koirien "välinpitämättömät" omistajat sekä pikku rikkeitä liikenteessä tekevät ovat pahin häiriötekijä yhteisössä, eivätkä tajua että kyttääjät ja pilkun viilaajat, muiden vikojen ja virheiden retostelijat, juoruämmät ovat pahinta myrkkyä yhteisölle ja sen ilmapiirille.

Äänestä

Kannattaa ottaa huomioon, että jokaisella pienellä kylällä ja isommillakin paikkakunnilla on aina näitä muuta yhteisöä häiriköiviä pikkupoliiseja, kyttääjiä ja muiden virheiden ja elämän arvostelijoita. Paikkakuntalaiset, jotka tuntevat kyseiset "mallikansalaiset", tietävät ettei näiden valittajien omakaan elämä ole virheetöntä ja usein juuri heidän elämästään paljastuu pahimmat luurangot kaapista. Muita ikänsä äänekkäästi arvostellut kunniakansalainen, usein jopa kaikissa järjestöissä ja konklaaveissa toiminut, joka paikkaan nenänsä työntänyt aktiivi paljastuukin pedofiiliksi tai talousrikolliseksi. Ehkä muiden puutteellisuuden osoitteleminen onkin keino pitää huomio pois itsestään.

Eli ei tässä kannata yhtä kylää osoitella sormella. Kylähulluja riittää kaikkialle.

Äänestä
  • Jos olet ja asut karkkilassa 4 viikkoa ja käyt vaikka postilaatikolla; ei tarvitse kun karjalaista syntyperää oleva tietää kertoa kuinka linnut laulaa tulevana keväänää!?????!

    Äänestä

Kyllä, nyt kahjot jo kuvaa videoita toisten liikennekäyttäytymisestä ja saavat mukaan muutaman hullun päivittelemään "kamalaa rikollista".

Eihän nämä "virheettömät" ihmiset tajua, miten pilaavat ilmapiirin. Aika monella heistä tosin on melko noloja ja häpeällisiä tekoja tilillään, pienellä paikkakunnalla heidänkin elämästä kyllä tiedetään enemmän mitä he luulevat.

Äänestä

Niinpä. Pienikin vika voi olla paha, kun se on korvien välissä. Silloin kannattaisi keksiä uutta sisältöä elämään, kun jaksaa kytätä ja kuvata muita, ihan sama vaikka harrastaisi suunnistusta, ei siitä loputtomiin saa iloa.

Äänestä

Sitähän tämä on. olen vasta seurannut karkkilaa noin 8vuotta ja lännestä ei tule oikeita johtajia Tällekkään paskaläjellekkään . Kerro mikä mitkä asiat toimivat ongelmitta?

Äänestä

Puskaratiossa käy vieras paikkakuntalaiset kommentoimassa , kysyn vaan mitä helvettiä siellä joku 10 vuotta sitten pois paikkakunnalta muuttanut akkakin käy jeesustelemassa ihmisten onnettomuuksia ?

Äänestä

Mitä helvettiä se sulle kuuluu jos joku siellä kommentoi. Helvetin pelle.

Äänestä

Tässätä ; Minun tältä tietokoneelta on pääsykielletty kaupungin Sivuille missä on aina VIRHEITÄ.

Äänestä

jo siellä on homottelua , paljasta mahaa ja känni päivityksiä nähty . samat kuvat parsilanjärvi ja kukkapelto sekä nyt sorsa, ainakin kymmeniä kertoja .
toisaaltaan puskaradio on kooste siitä mistä karkkila koostuu .
mikään normaali ei sovi puskikseen, joka asiasta saadaan vääntöä jos oikeen haluaa tai sattuu sopivasti semmonen ihminen kohdalle.

Äänestä

Tuleeko jouluksi lunta

Äänestä

Ei kukaan näköjään ole lumiasiantuntija

Äänestä

Ei siinä voi olla mitään pahaa, jos haluan nähdä mitä naapurit tekevät.
Ok saatan olla ehkä kateellinekin, ehkä
Eilen meiänkin naapuri hakkas puita pihalla keskellä päivää.
Miten hitossa se voi olla edes kotona, kun on oikeasti töissä ja mistä se on saanu ne puut..
Ei niitä ilmaseks saada,
Talokin on ihan liian hieno ja niien auto.
Kunpa voittaisin lotossa, niin näyttäisin.

Äänestä

Kuka korjaa verenpainemittari näyttö epäselvä Omron m6

Äänestä

Mistä sais savustettua kalkunaa ostettua jouluksi

Äänestä

Karkkilan puskaradio = koiranpaska radio . Siellä se taas on jo ennätysajassa tänä vuonna: koiran kakkaset kuumin puheenaihe .
Siellä jo samaan aiheeseen vedetään kaikki lapsista jäniksiin mukaan .
Joku riidan haluinen blondi huutelee välihuuteluita asian vierestä ja kohta onkin haettava popparit kehiin eikä tarvii miettiä mistä tulee viihdyttävämpää tv:stä vai puskiksesta .

Äänestä

Koirat on kyllä takuuvarma asia puskiksessa saada riita pystyyn. Haluan vaan sanoa , että ihminen,joka pelkää koiria, pelkää myös niitä pieniä,itsekseen irrallaan juoksevia ,joita aina välillä ''karkailee'' .
Puskaradion toinen hyvä aihe on kunnantupa ja kolmas Harjun kenttä .
Sitä odotellessa, että mikä saa seuraavaksi puskaradion kuumaksi ?

Äänestä
  • Kuka huoltaa ilmalämpöpumppuja Karkkilassa

    Äänestä

Toukokuu. Ei nyt hirveän vireä tämä sivu :)

Äänestä

Jos laitatte ilmoituksen kadonneesta tavarasta,älkää laittako siitä kuvaa!!! Kadonneet esineet noudetaan/luovutetaan AINA VAIN TUNTOMERKKEJÄ VASTAAN! Tämä on yksi tuon palstan idioottimaisuuksista kun laitetaan kuva kadonneesta tavarasta ja paikka mistä sen voi noutaa,niin ihan kuka vaan!

Äänestä

Minna m karkkitieltä jakaa... Puskaa!

Äänestä

Karkkilan puskaradio on nykyisin pääasiassa asiallinen, voi sinne muutama mäntti joskus innostua kommentoimaan jos aihe kolahtaa.

Karkkilan aito puskaradio on siellä puskissa, ajankuluksi puhellaan pahaa, tekaistaan tarinaa, arvioidaan ja arvostellaan. Mukana on myös paikallisia postinjakajia jotka mielellään jakavat tietoa karhukirjeiden saajista.

Äänestä
  • Ketä kiinnostaa karhukirjeet? :D Nehän ei kerro mitään, vaikka tulisivat itse ulosottolaitokselta, sillä sieltä tulee kaikenlaista mahdollisten velkojen tiedoksiannoista aina päätöksiin ja raportteihin koskien kirjeensaajan omia saatavia. Ja perintäfirmat taas pyörittelevät nykyään muiden yritysten laskutuksia.

    Protestilistaa sen sijaan kannattaa katsella, se on ihan julkisesti esillä, ja sieltä löytyy muutamiakin paikallisia yrityksiä. Sieltä voi hyvin päätellä miksi tiettyjen tuotteiden tai palveluiden taso on laskenut.

    Äänestä

Kuka laittaa karkkilassa uuden lasin ikkuna pokaan

Äänestä
  • saarinen

    Äänestä

Kuka tekis muuton matka 150m 10 huonekalua

Äänestä
  • Ei täällä kovin välkkyä poporukkaa ole

    Äänestä

kohta ne -60 luvulla syntyneet itkijät ovat onneksi kuolleet karkkilan kahvioelämästä...

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mummeliini65 kirjoitti:

Jos joskus on tylsää, haluat viihdyttää itseäsi tai tuntea itsesi normaalijärkiseksi, mene selaamaan realitysarjaa KARKKILAN PUSKARADIO. Siellä ihmiset tuovat kilvan esiin elämänsä tyhjyyttä, tyhmyyttään, nurkkakuntaisuuttaan, pikkusieluisuuttaan ja mielenhäiriöitään, vieläpä omilla some -profiileillaan, jotta tervepäiset tietävät kenen seuraa kannattaa karttaa.

Kamerat laulaa, kun nämä yhteiskunnan tukipilarit ja moraalinvartijat kuvaavat hurjia rikollisia ja sättivät näiden aikaansaannoksia. Joku on pysäköinyt auton hiukan vinoon, joku on pudottanut roskan kadulle, joku soittaa musiikkia liian kovaa, jonkun moposta kuuluu pärinää ja kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna oli havaittu koiran kakka eteläisen sisääntulotien reunassa 20cm päässä asfaltin reunasta.

Vaikka ilmiö on huvittava, kannattaisi normaali järkisten yrittää suitsia tuota ilmiötä. Kun sana kiirii, niin mökkiläiset suuntaavat kauppareissuilleen muualle ja ohikulkijat tekevät ostoksensa vasta Forssassa tai Nummelassa, ettei joudu jonkun latvasta lahon vainon kohteeksi. Poliisitkaan eivät varmaan kohta enää vaivaudu reagoimaan paikkakunnalta tuleviin hälytyksiin, kun joillakin on pokkaa tai pikemminkin järjen köyhyyttä soitella virkavaltaa kymmenien kilometrien päästä ilmiantopuheluilla kaadetun polkupyörän ja vinoon pysäköidyn auton vuoksi. Lienee liian kauan siitä, kun siirtotyöläiset toivat uusia geenejä paikkakunnalle ja maahanmuuttajia on vielä liian vähän, kun sisäsiittoisuus vaivaa asukkaita noin pahasti.

Ps. Joku kommentoi, että tämä foorumi on "suoli"24. Kyllä tämä on vielä hyvin sivistynyt tuohon kakkila puskaradioon verrattuna...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu