Maksuluukku vain vaihtuu..
https://yle.fi/uutiset/3-9767870
Maahanmuuton kustannukset laskevat – vastaanottokeskuksiin kuluu ensi vuonna yli sata miljoonaa euroa vähemmän
Maahanmuuton kustannukset laskevat ensi vuonna. Valtiovarainministeriön mukaan kustannusten laskua kuitenkin hillitsee se, että turvapaikkahakemusten käsittely kestää pidempään kuin aiemmin.
Ensi vuoden budjetin pohjana on arvio, että Suomeen saapuu 7 000 uutta turvapaikanhakijaa. Tälle vuodelle arvio hakijoiden määrästä on samansuuruinen.
Vuoden 2018 pakolaiskiintiö on 750 henkilöä.
Kustannukset vastaanottokeskuksista supistuvat selvästi
Sisäministeriön kokonaiskulut maahanmuutosta ovat ensi vuonna yhteensä 217 miljoonaa euroa, kun vielä tänä vuonna kuluja aiheutui lähes 330 miljoonaa euroa.
Ennätysvuonna 2016 sisäministeriö käytti rahaa maahanmuuton kuluihin yhteensä 690 miljoonaa euroa.
Suurin kuluerä ovat vastaanottokeskusten menot, joihin käytetään ensi vuonna yhteensä noin 120 miljoonaa euroa. Vastaanottokeskuksiin kuluu ensi vuonna kuitenkin selvästi vähemmän rahaa kuin tänä vuonna (225 miljoonaa euroa 2017).
Toiseksi suurin erä ovat turvapaikanhakijoille maksettavat tuet, joita maksetaan ensi vuonna yhteensä 42 miljoonaa euroa (37 miljoonaa euroa 2017).
Sisäministeriön budjetissa on varattu poliisille kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden maasta poistamiseen yhdeksän miljoonaa euroa (18 miljoonaa euroa 2017).

Vastaukset 6
Vanhimmat
Eivät laske vaan nousevat koska pitää hankkia asunnot ym turvapaikan saaneille/tarinoilleille ja maksaa laittomien sossut.
OECD:n mukaan Suomi on maksanut pakkomatutukssta 13,6 miljadia. Ja 2020 jo 20 miljardia/ v ! Ei se oo keltään pois, kun hallitus valehtelee että vähän alle miljardi . Pientä heittoa valehallituksen luvuissa ! Iman matuja olisi bujetti komeasti plussalla.
Linkki tuohon OECD laskelmaan. Ei kuulosta oikealta. Valeuutiset toimivat maahanmuuttokriittisiä vastaan.
Niinpä. Mamutusmedia valehtelee ja uskottelee typerille, että mamukustannukset koostuisivat vain vastaanottokeskuksien ylläpidosta!? Niistä ne loputtomat kustannukset vasta ALKAVAT!
Pitäisi pystyä laskemaan maahanmuuton kustannukset rahassa, mutta ei, koska pelätään kansalaisten reaktiota järjettömään summaan.
Unohdetaan täysin ne "kustannukset" jota rahassa ei pystytä mittaamaan.
Mikä on raiskauksen, seksuaalisen ahdistelun, ryöstön, ym. uhrin hinta kun kantaa jopa elämän pituisia traumoja päällään. Ei muutakuin laskemaan kustannuksia jos kykenee ja omakohtaiset kokemukset asiantiimoilta todennäköisesti korottaa loppusumman potenssiin xx.
Lukekaa hitaasti ja ajatuksella - "maahanmuuton kustannukset laskevat". Kuulostaa samalta kuin, "syöpäsolujen määrän kasvu hidastunut". Tämä ei tarkoita että olisi terve.