Poliisi nappasi skimmauslaite matun kiinni

Poliisi epäilee: Viisi skimmauslaitetta Sisä-Suomeen asentanut napattiin kiinni Helsingissä – luottokorttitiedot turvassa

Helsingin poliisi nimittäin tavoitti perjantai-iltana puoli kahdeksan aikaan Helsingistä ulkomaalaisen miehen, jonka uskotaan olevan kaikkien skimmauslaitteiden asentaja.

– Mies on pidätetty ja kuulustelut aloitetaan viikonlopun aikana. Miestä epäillään maksuvälinepetosten valmisteluista, rikoskomisario Ossi Kaario Sisä-Suomen poliisista kertoo Ilta-Sanomille.

Nyt kuulusteltavana olevan miehen mahdollisesta vangitsemisesta päätetään mahdollisesti ensi viikolla. Hänen ei uskota olevan jutun päätekijä, mutta kuulustelujen avulla voidaan päästä päätekijöiden jäljille, Kaario sanoo.

Mitäs suvakki tähän?
4126
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miten iin, voidaan päästä? Jos käyttää kunnon otteita, niin sehän kertoo nekin joihin ei ole osallistunut, mutta tietää asiasta.

Äänestä

Vähintään 20 vuotta linnaa noille rosvoille.

Äänestä
  • Paskalakkien päänsilittelyn jälkeen päästetään vapaaksi!

    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

Lisää härpäkkeitä ja digikiä hyväuskoisten kehiin ja maailma pelastuu.Aikaisemmin nämä tomivat henkilö kohtaisina.Jopa saatiin paikalta kiinni.-Olisihan Rannanjärvi ja Isotalon Antit nyky-ajassa poikaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


old_profile_100320 kirjoitti:

Poliisi epäilee: Viisi skimmauslaitetta Sisä-Suomeen asentanut napattiin kiinni Helsingissä – luottokorttitiedot turvassa

Helsingin poliisi nimittäin tavoitti perjantai-iltana puoli kahdeksan aikaan Helsingistä ulkomaalaisen miehen, jonka uskotaan olevan kaikkien skimmauslaitteiden asentaja.

– Mies on pidätetty ja kuulustelut aloitetaan viikonlopun aikana. Miestä epäillään maksuvälinepetosten valmisteluista, rikoskomisario Ossi Kaario Sisä-Suomen poliisista kertoo Ilta-Sanomille.

Nyt kuulusteltavana olevan miehen mahdollisesta vangitsemisesta päätetään mahdollisesti ensi viikolla. Hänen ei uskota olevan jutun päätekijä, mutta kuulustelujen avulla voidaan päästä päätekijöiden jäljille, Kaario sanoo.

Mitäs suvakki tähän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu