Maksoikohan veronmaksajien rahoilla vai ihan omilla "tienesteillä". Lenovo luki laatikossa ja heimoveljien kanssa sitä vokin suuntaan lähdettiin kiikuttamaan kalliin näköisillä maastopyörillä.
Matu osti uuden pc-läppärin Cittarista tänään !
MatuTheLenovo
31432
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Meidän rahoilla pojut kiidätti nettipornoo, ihan vaan opetus videoiksi turvaan kirkon suojaan.
orpon ja sipilän opeilla.
Kai teillä oli työhaalarit päällä, jotta kaikki cittarissa tajusivat teidän olevan työläisiä? Eihän normaalit Suomen työläiset juokse työaikaan missään sittareiden musiikkiosastoilla.
Olin siis ihan t-paita päällä ja shortsit jalassa kera tennareiden ja kesälomalla, en tiedä mitä tajuamista tuossa on.
Miksi pitäisi mennä musiikkiosastolle, se matuhan oli marketin kassalla.
Kiimaiseksi pornon katsomisesta ja sitten raiskailemaan
Saattoihan maksaa omillakin rahoillaan, ei ne mitään rahattomia välttämättä ole, joillain on paljonkin omaa rahaa, mutta onhan se aina lisää rikkana rokassa, minkä Suomessa saa ilmaiseksi.
Voisi ajatella, että jos saa ilmaisen ylöspidon, niin jää enemmän discoiluun ym. hauskanpitoon.
Muutama vuosi menee helposti hauskanpidossa.
Maksoi jonkun kaulan katkaistulta ryöstetyillä rahoilla, vaihtoehtoisesti minun ja sinun rahoilla.
Lenovo lienee hyvä merkki, ehkä hintava?
Matuilla ei hinta haittaa kun soomipoika maksaa.
Joo, mulla on itsellä kanssa semmoinen tilanne, että olen työtön, ja rahaa on on jotain parisataa tonnia, sillähän ei Suomessa pitkälle pötkitä, mutta voisin kyllä hyvin lähteä muutamaksi vuodeksi vaikka Norjaan elämään norjalaisten piikkiin.
Säästyisi omat rahat.
Oikeasti olet siis työtön ja rahaa on se hikiset 20€.
Miten ne voivat varastaa minun sossurahat. Helvotte en minäkään ole koskaan tehnyt töitä.
Sinä vajakki et osaa pölliä muiden nimimerkkejä, et edes omaasi.
Juke on myös suosittu.
joovain http://mvlehti.net/2017/08/11/video-negridit-hyokkasivat-andalusian-rannikolle/
KAMALAAAAAAA!!!!!!!!! joku työtön kateellinen huomasi kun joku osti läppärin....APUVA!!!!
Ostin muuten viikolla uuden läppärin ja siis omilla rahoilla.
On varmaan "hiellä "hankkinut ostamansa työntuloksillaan niin kuin me muutkin suomalaiset kaikkien verojemme jälkeen?????
Hölmölässähän kaikki on mahdollista.
Onpa kiwaa että raha kiertää ja samalla työllistää cittarin työntekijöitä.
Kyllä se kassaneiti tai rouva istuu siinä kassalla ilman sitä matuakin, eli matu työllistää ainoastaan kelan ja poliisin työntekijöitä.
Valtion ulkomailta lainaamalla sosun jakamalla rahalla ulkomaalainen ostaa ulkomailta tuotuja tavaroita.Kyllä raha kiertää
Maksaako suvakit palveluista?
Pakko on ostaa uusi. Ei niitä toimivia käytettyjä ole tarjolla.
Voe mitä rassismia, eivät antaneet sossusta rahaa riittävästi.
iPohone Apple matu joutui ostaa lenovon, etusivu uusiks.
Mistä lähtien Irakilaiset ovat tietokoneita osanneet käyttää?
minä, sinä, mutta ei hän. Me, te, mutta eivät he.
Kateus, tuo ehtymätön luonnonvara Suomessa. Kateudella toimiva ikilikkuja olisi Nobelin arvoinen keksintö.
Näin kantasuomalaisen, joka kävi Mäkkärillä, Osti Maestro New Orleans ATERIAN !!!!!!!!!!!!!!
Autokaupoilla näin Suomalaisen, joka osti UUDEN MERSUN !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Saksassa paikalline osti 18 vuotiasta Viskiä RUOKAKAUPASTA !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ranskalainen kaverini osti UPOUUDEN 14-metrisen PURJEVENEEN !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kertkokaas ny muuten kaikki muutkin mitä kaikkea olette nähneet ostettavan, ite meinaan muuten Cittarista hommata pastatarpeet ja Alkosta haen potun punaviinä !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kuvitelkaa ketjun aloittaja kaiket päivät naama norsunvitulla kyttäämässä jossain cittarin kassojen kulmilla mitä ihmiset ostaa. Ja voi varjele sitä puhinaa jos joku ulkomaalaisen näköinen ostaa kaupasta jotain. :D :D
Kerrostalokyttääjät ovat saaneet pahan ja uhkaavan kilpailijan, kassakyttääjät.