Olen ihminen joka antaa kaikkensa ystäville. Olen aina ajoissa tapaamisissa ja jos en ole niin ilmoitan ajoissa ja pahoittelen. En peru viime tipassa jos en jaksaisi tavata. En puhu seläntakana. Olen aina valmis kuuntelemaan, vastaan puhelimeen vaikka keskellä yötä jos joku tarvitsee minua.
Olen 27 vuotias. Minulla on aikasemmin ollut muutama todella hyvä ystävä ja paljon kavereita. Sittemmin kaikki on vähän hiipuneet. Miksi ? Tuntuu että kaikki jättävät kun löytävät jotain parempaa tai mielenkiintoisempaa. Minua tarvitaan silloin kun muuta ei ole.
Olen kyllästynyt siihen että en saa tarpeeksi kunnioitusta. Minun kanssa voi perua tapaamisia miten ja milloin vaan. Menin kerran hakemaan kaveriani ulos, odotin hänen pihallaan puoli tuntia ennenkuin hän tuli alas, eikä edes pahoitellut. Tiesi kyllä milloin olen tulossa ja vaikka yritin soittaa hänelle että olen alhaalla niin puhui jonkun toisen kanssa.
Olen niin kyllästynyt siihen että en saa samaa kunnioitusta takaisin kun mitä muille annan. Tekisi mieli sulkea kaikki sosiaaliset tilit ja laittaa puhelin äänettömälle ja olla vastaamatta. Tosin ei se nykyään enää koskaan soikkaan...
Yksinäisyys kuitenkin on aivan kauheaa. Tykkään olla yksin mutta en halua olla yksinäinen. Minulle ei tuota ongelmaa olla viikonloppua yksin tai edes muutamia viikkoja. Mutta nyt olen viimeksi nähnyt kaveria ennen juhannusta... ja tätä on jo jatkunut muutamia vuosia. Saatan olla kuukausia täysin yksin ilman että saan edes viestiä. Ja jos jollekkin laitan viestiä että on ikävä tai olisi kiva nähdä niin saan takaisin " olen miettinyt ihan samaa nähdään vaan". Mutta tuollaiset sanat ei oikeen merkitse jos toinen osapuoli ei kuitenkaan ikinä itse tee aloitetta. Ihankun minun pitäisi aina muiden perään soitella.
En halua olla enää mikään kynnysmatto tai kaikkien b vaihtoehto. Olisi kiva olla jollekkin taas se läheinen ystävä jonka kanssa tehdään suunnitelmia usein ja jonka kanssa pidetään yhteyttä arjenkin kiireissä.
Että semmosta...
Olen 27 vuotias. Minulla on aikasemmin ollut muutama todella hyvä ystävä ja paljon kavereita. Sittemmin kaikki on vähän hiipuneet. Miksi ? Tuntuu että kaikki jättävät kun löytävät jotain parempaa tai mielenkiintoisempaa. Minua tarvitaan silloin kun muuta ei ole.
Olen kyllästynyt siihen että en saa tarpeeksi kunnioitusta. Minun kanssa voi perua tapaamisia miten ja milloin vaan. Menin kerran hakemaan kaveriani ulos, odotin hänen pihallaan puoli tuntia ennenkuin hän tuli alas, eikä edes pahoitellut. Tiesi kyllä milloin olen tulossa ja vaikka yritin soittaa hänelle että olen alhaalla niin puhui jonkun toisen kanssa.
Olen niin kyllästynyt siihen että en saa samaa kunnioitusta takaisin kun mitä muille annan. Tekisi mieli sulkea kaikki sosiaaliset tilit ja laittaa puhelin äänettömälle ja olla vastaamatta. Tosin ei se nykyään enää koskaan soikkaan...
Yksinäisyys kuitenkin on aivan kauheaa. Tykkään olla yksin mutta en halua olla yksinäinen. Minulle ei tuota ongelmaa olla viikonloppua yksin tai edes muutamia viikkoja. Mutta nyt olen viimeksi nähnyt kaveria ennen juhannusta... ja tätä on jo jatkunut muutamia vuosia. Saatan olla kuukausia täysin yksin ilman että saan edes viestiä. Ja jos jollekkin laitan viestiä että on ikävä tai olisi kiva nähdä niin saan takaisin " olen miettinyt ihan samaa nähdään vaan". Mutta tuollaiset sanat ei oikeen merkitse jos toinen osapuoli ei kuitenkaan ikinä itse tee aloitetta. Ihankun minun pitäisi aina muiden perään soitella.
En halua olla enää mikään kynnysmatto tai kaikkien b vaihtoehto. Olisi kiva olla jollekkin taas se läheinen ystävä jonka kanssa tehdään suunnitelmia usein ja jonka kanssa pidetään yhteyttä arjenkin kiireissä.
Että semmosta...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.