Itsekunkin kriteerit naiselle

Kun nyt alkaa kääntymään syksyyn, kesän juoksut on juostu ja rahat viljelty terasseille ja kesätapahtumiin, palstan naisia on selvästikin alkanut kiinnostamaan kelpaamisensa. Haiskahtaa vähän siltä että niille itselle kelpaisi näin syksyn tullen jopa kiltin & kunnollisen miehen lämpöinen syli ja vakaat tulot.

Minusta vaan vähän hankalaa jos jokainen nainen joutuu erikseen kyselemään niin tehdäänpä nyt me palstan kiltit & kunnolliset miehet (no saa kunnottomatkin kertoa) millainen naisen tulee olla jotta olisi mitään mahkuja. Näin kertyneistä vastauksista voivat palstan naiset päätellä kelpaavuutena ilman eri kyselyjä ja näkevät heti tuleeko pitkä, kylmä ja yksinäinen talvi niin kuin meille kilteille & kunnollisille miehillekin.

Minä aloitan, Naisen tulee olla:

- Nätti ja hoikka, saa olla myös seksikäs mutta hyvällä maulla

- Vähän käytetty ( ei ihan neitsyt tarvitse olla mutta mieshistorian tulee olla kohtuullinen)

- Olla naisellinen niin esiintymisessään, teoissaan kuin puheissaan

- Tykätä taloustöistä, ei tarvitse olla huippukokki, hyvä asenne riittää

- Koulutustaustalla tai sillä mitä tekee työkseen ei ole juurikaan väliä

- Lapseton

- Lemmikki saa olla, ehkä kestää olla kaksikin jos ne on pieniä, taistelukoira-nainen ei läpäise

- Tatstkat on vähän siinä ja siinä mutta en ihan suoralta kädeltä tuomitse, paitsi tramp stampin.

Ei nyt äkkiä tule muuta mieleen, mielestäni nuo on ihan kohtuulliset "vaatimukset" joita ilman ei kanata lähteä edes koejaolle.

18

336

2Äänestä

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • omanelämänsämunkki

      Miesten vaatimukset naisten suhteen on aivan turhia, jos ei kuulu miesten eliittiin. Naiset haluavat vain varakkaita ja komeita miehiä riippumatta siitä minkälainen riippatissi peilistä katselee.

      Tavallisten miesten ainoa toivo on tuuri ja feromonit.

    • 1714

      Sä oot kuule harmis sellainen törkyturpa itse, että et kyllä ansaitse mitään siivosuista naista. Sellainen ei missään tapauksessa sua huolis. Sen verran on naisillakin vaatimuksia, että miehen tulee olla käytökseltään ja puheiltaan suunnilleen samaa tasoa.

      • Tuosta tulikin mieleen vielä yksi:

        - Shaming languageta ja Henkilöhyökkäyksiä harrastavat naiset ehdoton turn-off

    • crux

      Surkeaan jamaan on mennyt kun tuntuu että on turha edes toivoa mitään. Olisi mukava esittää pitkä lista toivomuksia, kuten naiset tekevät, mutta ei sillä ole minun tapauksessa mitään merkitystä kun juuri keneenkään ei pääse tutustumaan juuri koskaan. Jos niistä tilaisuuksista alkaa vielä karsia, niin sitten ei kyllä jää mitään jäljelle.

      Toki voisin sanoa että lapseton, pitkä, sydämellinen ja rauhallinen. Ei mikään erikoisuudentavoittelija. Ei sillä mitään merkitystä ole mitä sanon tai toivon mutta ehkä sanoisin noin jos olisi vähänkin toivoa.

    • Expihtarikurppa

      Hööh, mua alkoi kiinnostamaan , että miten määrittelet naisellisuuden esiintymisessä, teoissa ja puheissa? Esiintyminen, joo ... voisin kuvitella, että sellainen kynähameessa nilkat (oikealla tavalla muodokkaat luonnollisesti) siveästi ristissä istuva Grace Kelly-klooni, joka ymmärtää olla hiljaa ellei nyt sitten kysyttäessä uskaltaudu vastaamaan. Mutta hiljaisella, pehmeällä ja tiukumaisen heleällä äänellä.
      Mutta miten määritellään naisellinen tekeminen? Jos mies ja nainen kumpikin tiskaavat, niin miten nainen tiskaa naisellisesti, niin ettei se ole miesmäistä elehdintää? Tai jonottaa kaupan kassalla? Tai käy aamupaskalla (Grace Kellytkin paskantavat).
      Puheissa naisellisuus on tietysti aivan tämän tekstin vastakohta, sitä ei tarvitse selittää.

      Mistä muuten olet saanut päähäsi ajatuksen, että naiset eivät keskimäärin tee kotitöitä, kun se kerran on sun listassa? Kun sä kuitenkin halusit listata asioita, joita ei tietenkään löydy kuin top 5 % -ryhmästä naisia (muistetaan, että tässä puhutaan koko ajan alle 25 v. naisista, ei meistä tuon ylittäneistä hehtoperseluuskista). Ja miten ajattelit tämän testauttaa treffeillä? Vietkö kotiin ja isket rätin käteen, että nyt koeajetaan?

      • Kyllä se on helppo havaita, esiintyminen vaikka niin että osaa naisellisen seksikkäästi pukeutua hameeseen, kävellä korkkareilla ja keinuttaa hieman lantiota kävellessä (tämä on naisen luonnollinen etenemistapa, ei metsurikävely jota naiset tyypillisesti harrastaa).

        Sitä kävelyä kannattaa harjoitella niin saa taatusti miehen huomion ilman lutkamaista pukeutumista. Ja joo, ääni saa olla naisellinen, matalakin ääni voi olla semmoinen, kyse on tyylistä ja tavasta puhua. Grace Kelly ei varmaan ikinä ole paskantanut tai ei ainakaan tunnusta nin tehneensä, ei muutkaan hienot naiset.

        Kyllä ne varmaan tekee mutta monet vaahtoaa siitä tekemättömyydestään niin paljon ylpeänä että sillä karsii ainakin äärifeministit. Ei minusta ole ollenkaan top 5, tai ehkä nykyään on, 50-luvun leffoissa kaikki naiset on tuollaisia ja niin niiden pitäisi olla tänäkin päivänä.

      • Expihtarikurppa
        Harmaaritari kirjoitti:

        Kyllä se on helppo havaita, esiintyminen vaikka niin että osaa naisellisen seksikkäästi pukeutua hameeseen, kävellä korkkareilla ja keinuttaa hieman lantiota kävellessä (tämä on naisen luonnollinen etenemistapa, ei metsurikävely jota naiset tyypillisesti harrastaa).

        Sitä kävelyä kannattaa harjoitella niin saa taatusti miehen huomion ilman lutkamaista pukeutumista. Ja joo, ääni saa olla naisellinen, matalakin ääni voi olla semmoinen, kyse on tyylistä ja tavasta puhua. Grace Kelly ei varmaan ikinä ole paskantanut tai ei ainakaan tunnusta nin tehneensä, ei muutkaan hienot naiset.

        Kyllä ne varmaan tekee mutta monet vaahtoaa siitä tekemättömyydestään niin paljon ylpeänä että sillä karsii ainakin äärifeministit. Ei minusta ole ollenkaan top 5, tai ehkä nykyään on, 50-luvun leffoissa kaikki naiset on tuollaisia ja niin niiden pitäisi olla tänäkin päivänä.

        Hame ja korkkarit naisen luonnollinen etenemistapa?? Huutonaurua! Kyllä se naisen luonnollinen etenemistapa on se sama kuin miehenkin - paljain jaloin tallustelu. Niin me edettiin kun puusta laskeuduttiin. Korkkarit ja hameet on pelkkiä muotioikkuja, jotka vaihtelee vuosikymmenten saatossa. Siitä tulikin mieleen, että kaipaan tolppakorkoja takaisin! Ne täyttivät mukavasti tuon korkovaatimuksen, mutta silti pystyi kävelemään tehokasta ja itselle sopivaa metsurikävelyä.

        Garce Kellyt ja muut hienot naiset kävivät ja käyvät paskalla. Se on täysin luonnollista ja kun otetaan vielä huomioon kaikki mömmöt ja uutteet mitä ne vetää näyttääkseen nuorilta, niin veikkaan, että siellä pinkissä pöntössä on säännöllisesti oikein kunnon ripulit. Haju sen mukaan.

      • Expihtarikurppa kirjoitti:

        Ei vaan se naisellinen lantiota keinuttava kävelytyyli, oli sitten korkkarit ja hame eli ei, kelpaa keinuvaa farkupeppuakin katsella.

        Ei ole käyneet, sulla ei ole mitään todisteita tuosta asiasta ja tuskin niitä tulet saamaankaan kun ei kukaan hieno nainen tunnusta :D

    • Lidlissä oli tänään ihana vanha pariskunta. Huomioni kiinnittyi ensin mieheen, pieni ja heiveröinen, ehkä jo hitusen hauraskin, punertavahiuksinen, hymyilevä ja ystävällinen. Rouva kiirehti vielä tuomaan jonkun unohtuneen ostoksen, hymyili pahoittelevasti ja minä hymyilin hyväksyvästi takaisin. Pakkasivat ostoksiaan, mies jutusteli vielä meille kaikille kassalla oleville rauhallisesti ja ystävällisesti, vitsailikin jotain oikein hauskaa, tilanteeseen hyvin sopivaa.

      Se positiivisuus ja lämpö mikä papasta ja puolisostaan huokui siihen hetkeen oli jotain elämää suurempaa. Läikähti lämpimästi, päivän paras kohtaaminen. Onneksi sain kokea sen.

      Ai, sun listasi? Se on aika kaukana tuosta kokemuksesta. Mutta tännehän saa kirjoitella mitä vaan :)

      • Miten niin kaukana? Jos löytyy minussakin alkaa kasvamaan hyvyys ja jonain päivänä minusta tulee tuollainen ystävällinen, leppoisan puhelias kiva papparainen mutta jos ei niin sitten tulee vanhainkodin painajainen joka kiusaa mummoja tungettelevilla kysymyksillä "Monenkos jännämiehen käyttämä olet?", tuo jälkimmäinen voi olla hauskempaa, tuskin maltan odottaa :D

        Itsellä muuten ikuisesti jäänyt mieleen kun myös lidlissä kerran oli joku kolmekymppinen pariskunta, kiltin oloinen nössykkämies ja ylipainoinen pahapäinen akka joka tiuski sille miehelleen koko ajan niin että kaikki lähellä olleet joutuivat kuuntelemaan. Se nainen ei antanut slle miehelleen hetken rauhaa ja antoi tulla koko ajan täydeltä laidalta, mies hiljaa ja nöyränä työnteli kärryjä. Minä ihmettelin että miksi se mies alistuu moiseen?

      • Harmaaritari kirjoitti:

        Miten niin kaukana? Jos löytyy minussakin alkaa kasvamaan hyvyys ja jonain päivänä minusta tulee tuollainen ystävällinen, leppoisan puhelias kiva papparainen mutta jos ei niin sitten tulee vanhainkodin painajainen joka kiusaa mummoja tungettelevilla kysymyksillä "Monenkos jännämiehen käyttämä olet?", tuo jälkimmäinen voi olla hauskempaa, tuskin maltan odottaa :D

        Itsellä muuten ikuisesti jäänyt mieleen kun myös lidlissä kerran oli joku kolmekymppinen pariskunta, kiltin oloinen nössykkämies ja ylipainoinen pahapäinen akka joka tiuski sille miehelleen koko ajan niin että kaikki lähellä olleet joutuivat kuuntelemaan. Se nainen ei antanut slle miehelleen hetken rauhaa ja antoi tulla koko ajan täydeltä laidalta, mies hiljaa ja nöyränä työnteli kärryjä. Minä ihmettelin että miksi se mies alistuu moiseen?

        Mullakin on yksi tuollainen kokemus, kiukkuisen näköinen nainen tiuski miehelleen ihan koko ajan. Se oli muka liian hidas, nosteli ostoksia väärässä järjestyksessä, oli tiellä, pakkasi väärin... Koko ajan ilkeää tiuskintaa, kovaäänisestikin vielä.

        Mutta mä mietin nyt kuitenkin mieluummin sitä pappaa ja ilmapiiriä, jonka se loi ympärilleen. Mä haluan jotain sellaista, useammin.... :)

      • LinerT.2 kirjoitti:

        Joo, mutta eikö olekin jännä että tuollaiset pahat näyt saa itselle tyytyväisen olon, sitä smuistaa arvostaa sinkkuuttaan semmoisina hetkinä. Aika jännä muuten, aina kun tuomoista julkinolaamista nähnyt se nolaaja on ollut nainen. Jännämiehet ei kai kehtaa julkisella paikalla hirveästi naiselle möykätä, kotona vasta pistävät ranttaliksi.

        Enemmän minä näen mukavia ihmisiä. Hyvin harva ihminen käyttäytyy huonosti kun itse on ystävällinen, juttelee ja hymyilee.

        Sä olet aika pessimistinen. Kai sinäkin nyt jotain mukavaa näet ympärilläsi?

      • Juurihankertoi
        LinerT.2 kirjoitti:

        Enemmän minä näen mukavia ihmisiä. Hyvin harva ihminen käyttäytyy huonosti kun itse on ystävällinen, juttelee ja hymyilee.

        Sä olet aika pessimistinen. Kai sinäkin nyt jotain mukavaa näet ympärilläsi?

        Ei nää, ja sitä paitsi pahat näyt saa hänen olon tyytyäiseksi

      • LinerT.2 kirjoitti:

        Enemmän minä näen mukavia ihmisiä. Hyvin harva ihminen käyttäytyy huonosti kun itse on ystävällinen, juttelee ja hymyilee.

        Sä olet aika pessimistinen. Kai sinäkin nyt jotain mukavaa näet ympärilläsi?

        No joo joskus, niin kuin eilen kerroinkin ja onhat iloisia vanhuksia aina kiva nähdä mutta onhan meillä ihan erilaiset lähtökohdat. Sulle kuten kaikille sinkkunaisille kauppareissukin on vähän kuin taikametsän laidalta lähtisi sienikori kädessä ja siellä metsässä sitten prinssit taukoamatta flirttailee, me kiltit & kunnolliset miehet ulostaudutaan ydinlaskeuman jälkeiseen Sin cityyn jossa joudutaan väistelemään vihaisten amatsonien halveksivia katseita.

        Niinkus mie aina Pikkukakkosellekin sanon, me ollaan kaltaistemme joukossa :)

    • helppooo

      Ei pahat vaatimukset, kun suurin osa naisista on tuollaisia, paitsi tuo lapseton koskee vain alle 28 vuotiaita. Mutta tässä varmaan haettiinkin 2-kymppistä naista?

    • Totuuss

      Naisen tulee olla kiltti ja kunnollinen. Sellainen joka ei ole ollut jännämiehen kanssa eli pitää olla hyvä suhde itseensä ettei ole antanut miehen kohdella huonosti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      129
      1121
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1043
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      778
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      567
    5. 42
      529
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      511
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      483
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      437
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      431
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      411
    Aihe