VR maksaa valtiolle 90 miljoonaa euroa osinkoina

Caruna maksaa voittonsa ulkomaisille pääomasijoittajille. Suomalaisten junamatkustajien lippurahat karkaavat veroparatiiseihin, jos hallituksen esitystä ei estetä. Se tietää taas lisää velkaa valtiolle.

Älkää koskaan äänestäkö maanpetturipuolueita, eli oikeistoa.
16335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mitä vittua sinä luulet äänestämällä saatavan aikaan? Vasemmistoako pitäisi äänestää, seurauksena että Suomeen tulee satoja tuhansia elintasosurffareita Afrikasta, joilla kaikilla ei ole edes papereita mutta silti ovat tervetulleita suomalaisen sosiaaliturvan piiriin. Ja jakavat suomalaista rahaa "solidaarisuuden osoituksena" ulkomaiselle työväestölle, vaikka rahojen todellinen päämäärä on Euroopan pankit. Kuten kävi Kreikka-tukien kanssa.
Suomalaisen työväestön asiaa ei vasurit sen sijaan ole ajaneet enää pariin vuosikymmeneen.

Ja muistaakseni on niin, että vasuritkin ovat olleet myymässä suomalaisomistuksia ulkomaille.

Ainoa oikea tapa äänestää Suomessa on äänestää jaloillaan ja lähteä tästä valtakunnasta. Minulla se mahdollisuus onneksi on varsin todellinen ja se tulee toteutumaan lähivuosina.

Äänestä
  • Aikaista muuttoasi koska milloin vain tehneenä exyriitäjänä olet vapaa lähtemään milloin vain. Haukut kaikenpäivää palstalla ayliikettä ja kadehdit esim. ansiosidonnaista työttömyysturvaa koska et nuukuuksissasi ole maksanut itsellesi työttömyysturvaa aikoinaan.

    Äänestä

  • Käteinen (kok) tilasi Suomeen 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa. Sippilä (kesk) toimi katalyyttina lupaamalla maahanmuuttajille luxusasuntonsa. Kumpikaan ei kanna teoistaan vastuuta, vaan ovat edelleen ryöstämässä veronmaksajien omaisuutta.

    Vasemmistoliiton Arhinmäksi vastusti Caruna-kauppaa ja lähti hallitukselta. Hän ei ole rahan edessä takkiaan kääntävä kiero poliitikko, kuten oikeistokolleegansa. Vain vasemmistosta löytyy rehellisyys. Vain he tekevät töitä koko kansan eteen ja kansan hyväksi.

    Rautateillä saa kilpailla, mutta ei veronmaksajien kalustolla ja infralla. Rakentakoot kilpailijat oman kiskoverkostonsa ja hankkikoot sille omat junansa.

    Äänestä

  • opetelkaa-äänestämään kirjoitti:

    Käteinen (kok) tilasi Suomeen 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa. Sippilä (kesk) toimi katalyyttina lupaamalla maahanmuuttajille luxusasuntonsa. Kumpikaan ei kanna teoistaan vastuuta, vaan ovat edelleen ryöstämässä veronmaksajien omaisuutta.

    Vasemmistoliiton Arhinmäksi vastusti Caruna-kauppaa ja lähti hallitukselta. Hän ei ole rahan edessä takkiaan kääntävä kiero poliitikko, kuten oikeistokolleegansa. Vain vasemmistosta löytyy rehellisyys. Vain he tekevät töitä koko kansan eteen ja kansan hyväksi.

    Rautateillä saa kilpailla, mutta ei veronmaksajien kalustolla ja infralla. Rakentakoot kilpailijat oman kiskoverkostonsa ja hankkikoot sille omat junansa.

    Vasemmisto ajaa vain matujen ja homojen asiaa, he eivät piittaa suomesta tai suomalaisen duunarin oloista. Totta kai hekin osaavat tehdä duunareihin vaikuttavia julkisuustemppuja jotta saisivat tyhmimpien duunareiden äänet, mutta hyöty valuu matuille ja ulkomaille. Joita sitten kaikki duunarit maksavat, ja ne tyhmät lisäksi ihmettelevät miten niin pääsi käymään.

    Arhinmäki oli myös lahjoittamassa rahaa Kreikalle vaikka ihan varmaan tiesi, että rahojen todellinen kohde oli Euroopan pankit. Ja lisäksi Arhis oli vaatimassa että nämä velat pitää antaa anteeksi. Tosin se oli turhaa, koska kaikki tiesivät jo muutenkin ettei niitä rahoja saa koskaan takaisin.

    Lisäksi vasurit hiljaisesti hyväksyvät terrori-iskut.

    Äänestä

  • pelkää.valhetta kirjoitti:

    Mikä on motivaatiosi kirjoittaa pelkkiä valheita? Saatko siitä mahdollisesti palkkaa?

    Vasemmistopuoleet ovat ainoita, jotka ajavat _myös_ duunareiden asiaa. Paljonko esimerkiksi työntekijöiden ammattiliitoissa on oikeiston edustajia? Kenen ansioita ovat kohtuulliset palkat, siedettävät työajat ja vaikkapa vuosilomat? Kokoomuksenko?

    Suomen maahanmuuttopolitiikka on oikeistohallitusten käsialaa. Vasemmistopuolueet ovat aina kannattaneet kehitysyhteistyötä, jossa ihmisiä autetaan paikan päällä. On sanomattakin selvää ettei ihmisiä pidä siirtää "pahasta" paikasta hyvään, vaan siitä heidän alkuperäisestä paikasta pitää tehdä parempi.

    Siitä huolimatta kehitysyhteistyön rahoitusta on määrätietoisesti laskettu. Samalla oikeisto ympäri maailmaa on ryhtynyt ruokkimaan vastakkainasettelua. Kaikki maailman sodat johtuvat kokoomuslaisesta ajattelutavasta, jossa pidetään yksilöä parempana kuin joukkoa.

    Kaikki mihin liittyy henkilöpalvontaa on sairasta. Kokoomusnuoret Suomessa haluaisivat Suomeen kuninkaan. Se kertoo paljon kykypuolueen kyvyistä.

    Äänestä

  • oikeistotunarit kirjoitti:

    Se onkin palstan vakio kokoomustrollaaja.

    Kaikki poliitikot ovat kieroja omaneduntavoittelijoita varsinkin kokkeput,

    Äänestä

Caruna-kauppoja valmisteli eräs homo-pekka.

Äänestä

Pimpelipom! Ensin veronmaksajat maksavat kymmeniä miljoonia kannattamattomien junavuorojen ylläpidosta mutta saavatpa rahansa osinkoina takaisin! Ei se ihme sinänsä ole, että junakuskeille märkä uhkaa tulla pöksyyn, kohta automaattiset älykkäät raidesysteemit eivät näes tarvitse ketään istumaan sinne ratin taakse.

Äänestä
  • Vain suljetussa ympäristössä oleva liikenne voidaan automatisoida. Julkisissa tilossa tapahtuvaa liikennettä ei voida jättää hakkereiden armoille, koska automaattiset kulkuneuvot voidaan kaapata etäohjaukseen.

    Samasta syystä täysin itsestään kulkevat autot eivät tule yleistymään, koska ihmiset eivät voi luottaa niihin 100 prosenttisesti. Apua automatiikasta toki tulee olemaan, joka helpottaa liikkumista ja tekee siitä turvallisempaa.

    Äänestä

  • vaan.ei.strömssöössä kirjoitti:

    Vain suljetussa ympäristössä oleva liikenne voidaan automatisoida. Julkisissa tilossa tapahtuvaa liikennettä ei voida jättää hakkereiden armoille, koska automaattiset kulkuneuvot voidaan kaapata etäohjaukseen.

    Samasta syystä täysin itsestään kulkevat autot eivät tule yleistymään, koska ihmiset eivät voi luottaa niihin 100 prosenttisesti. Apua automatiikasta toki tulee olemaan, joka helpottaa liikkumista ja tekee siitä turvallisempaa.

    Joo tietenkään älykkäät systeemit ei kehity eikä edisty millään tavalla vuodesta 2017 eteenpäin.

    Äänestä

  • VroumVRoum kirjoitti:

    Tietoturvaa ei saada koskaan 100 prosenttiseksi. Vaatiihan jo pelkästään NSA takaportit jokaiseen tietotekniseen laitteeseen. Sähköautoilja Musk pitää tekoälyä pahimpana uhkana ihmiskunnan olemassaololle.

    Tekoäly ei sovellu siis liikenteeseen, mutta joihinkin asioihin kyllä. Muun muassa päätöksenteko voidaan korvata tekoälyllä, koska tekoäly tekee prikulleen juuri niin kuin on määrätty.

    Esimerkiksi eduskuntaan valitut kansanedustajat voidaan vapauttaa heti vaalien jälkeen, ja tekoäly äänestää sitten valittujen ehdokkaiden vaalikonevastausten perusteella seuraavan vaalikauden.

    Näin takit eivät enää kääntyile.

    Äänestä

  • liianfiksukone kirjoitti:

    Niinpä, pitäisi vain vertailuksi kysyä, miten moniprosenttiseksi ihmisen voi saada?

    Äänestä

  • VroumVRoum kirjoitti:

    Niinpä, pitäisi vain vertailuksi kysyä, miten moniprosenttiseksi ihmisen voi saada?

    Ollaan heikoilla jäillä, jos oman kohtalonsa antaa koneen (=ohjelmoijien) päätettäväksi. Aika moni päättää mielummin itse, eikä tässä ole kyse edes päivien päättämisestä.

    Äänestä

  • teeitsesäästät kirjoitti:

    Ollaan heikoilla jäillä, jos oman kohtalonsa antaa koneen (=ohjelmoijien) päätettäväksi. Aika moni päättää mielummin itse, eikä tässä ole kyse edes päivien päättämisestä.

    Mitä luulet, mistä johtuivat esim. pahimmat, kuolonuhreja tuottaneet Suomen junaonnettomuudet?

    Äänestä

  • VroumVRoum kirjoitti:

    Mitä luulet, mistä johtuivat esim. pahimmat, kuolonuhreja tuottaneet Suomen junaonnettomuudet?

    Germanwingsin pilotti lensi tarkoituksella vuoren seinään. Automaattikulkuneuvo voidaan törmäyttää etänä, jolloin itse terroristi ei kärsi. Ongelma on juuri teknisten järjestelmien haavoittuvuus. Rytinän aloittamiseen ei tarvita kuin haittaohjelma.

    Kulunvalvonta ja muu apu on luonnollisesti tervetullutta, mutta viimeisenä varmistuksena tulee aina olla ihminen, tarvittaessa jopa kaksi. Em. Germanwingsin tapahtuman jälkeen useimmissa lentoyhtiöissä vaaditaan lentokoneen ohjaamossa olevan aina vähintään kaksi henkilöä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vr.on.hyvä.yhtiö kirjoitti:

Caruna maksaa voittonsa ulkomaisille pääomasijoittajille. Suomalaisten junamatkustajien lippurahat karkaavat veroparatiiseihin, jos hallituksen esitystä ei estetä. Se tietää taas lisää velkaa valtiolle.

Älkää koskaan äänestäkö maanpetturipuolueita, eli oikeistoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu